Rakenna omannäköinen päivärytmi itsellesi

Onnistuneen ja onnellisen päivän kokonaisuus koostuu monista pienistä osasista. Palasista, yksittäisistä tilanteista, kohtaamisista, tunteista, ajatuksista. Se rakentuu aamuista, keskipäivistä, iltapäivistä, illoista ja öistä, ja kaikista hetkistä niiden välillä. Siksi on tärkeä pysähtyä ajattelemaan, mikä on se kaikenkattava tausta-ajatus sun jokaisen tekemisen takana. Miksi teet niitä asioita, joita teet eri hetkissä? Miksi teet asiat juuri siinä järjestyksessä ja siten kuin sulla on nyt tapana? Millaisilla pienillä teoilla ja valinnoilla voisit viedä itseäsi eteenpäin: kohti lisääntyvää hyvinvointia ja iloa, kohti kaikkia niitä hyviä asioita, joita haluat kasvattaa elämässäsi?

Meillä kaikilla on jonkinlainen rytmi meidän päivissä. Me herätään tiettyyn aikaan, tehdään tiettyjä asioita tiettyihin aikoihin, mennään nukkumaan tietyllä tavalla. Toisilla ihmisillä tuo rytmi on tarkempi ja toisilla se elää. Toisilla tuo rytmi toimii hyvin ja toisilla ei. Toiset kestävät rytmin vaihtelun paremmin kuin toiset. Kyse on ihan synnynnäisistäkin eroista temperamentissa ja tavassa kokea asiat kehossa ja mielessä. Kun levon ja työskentelyn ajoittaa oikein, voi niistä saada parhaimman hyödyn. Työskentelystä tulee mielekkäämpää, kun sen tekee virkeimpänä aikana. Levosta tulee palauttavampaa, kun sitä harrastaa tarpeeksi paljon, sopivissa erissä ja oikeaan aikaan.

Lasteni ollessa vieläkin pienempiä tuli pohdittua näitä lepoasioita vanhemmankin näkökulmasta. Ennen lasten syntymää en osannut edes kuvitella, miten voimakkaasti tulisin kokemaan univajeen ja unirytmin muutokset. Tuntui, että mun keho meni tosi sekaisin siitä kaikesta: vaihtelevista öistä, imetysmaratoneista ja tunnin välein heräämisestä esikoisen vauva-aikana, vastuusta ja huolesta, iltavalvomisesta (jota moni muukin pikkulapsen vanhempi tekee halutessaan lisätä omaa vapaa-aikaa) sekä vähän isompien lasten öisistä heräilyistä milloin painajaisten, raivokohtausten, kiljumisten, sairastelujen tai pimeänpelkojen ilmestyessä kotiimme. Tämän sanomalla haluan tuoda ilmi sitä, että aina omanlaisen rytmin eläminen ei ole mahdollista. Silloin olisi tärkeä huolehtia siitä, että lepää kuitenkin riittävästi, jossain vaiheessa päivää ja suhtautuu itseensä armollisesti, jos joutuu tekemään joitain pakollisia tehtäviä väsyneenä.

Oon aika kauan tiedostanut, että tykkään aamuista, olen nk. ”aamuihminen”, mutta vain silloin, kun olen levännyt tarpeeksi. Joskus harkitsin, että alkaisin herätä kellolla ennen lapsia, jotta saisin aamuihini rauhallisuutta ja hiljaisuutta. Aamut kun alkoivat meillä yhdessä vaiheessa kovalla komennolla ja ”äiti”-sanan karjumisella. Ei siitä tullut kuitenkaan mitään. En voinut edes kuvitella, että olisin herännyt vieläkin aiemmin, kun olin muutenkin niin väsynyt.

Tänään havahduin tähän aamu-asiaan, kun löysin itseni lukemasta opiskelukirjaa klo 7. Lapset ovat isällään ja mulla vapaapäivä. Jos lapset ovat täällä ja heräävät yöllä tai aiemmin aamulla, silloin muakin väsyttää. Mutta jos saan nukkua rauhassa niin kauan kuin unta riittää, yleensä herään aika tarkalleen 6:35 ja mikä parasta, virkeänä.

Luulen, että kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille on merkityksellistä se, että ihminen voi elää suunnilleen omassa luontaisessa rytmissään. Mikä kenellekin on luontaista, lienee yksilöllistä. Toisaalta on sanottu, että esimerkiksi tietty aika alkuyöstä tarjoilee ihmiselle parhaat ja palauttavimmat unet. Mitä mieltä sä oot tästä?

Oon oppinut nyt itsestäni, että saatan aivan hyvin aloittaa opiskeluhommat heti herättyä. Herään, nousen, teen nopeat aamutoimet, avaan kirjan tai koneen, keitän kahvin. Ja kuten tänäänkin, saatan heti aamusta alkaen opiskella useankin tunnin putkeen. Päiväkotitöissäkin tykkäsin eniten aikaisista aamuvuoroista ja olin silloin erityisen luova ja tuottelias. Koen, että aamuisin mun aivot on raikkaimmat ja kevyimmät, jaksavimmat ja vastaanottavaisimmat. Tämä voi selittyä silläkin, että yön jäljiltä aivojen taajuus on vielä rentoutuneella tasolla. Oli syy mikä tahansa, tykkään hyödyntää tätä. Siksi aamuisin teen nytkin luovaa työtä, kirjoitan blogia tai oppimistehtäviä, luen opiskelukirjaa, suunnittelen työjuttuja.

Viisautta on sitten se, että jossain vaiheessa, kun keho alkaa sitä kertomaan, huomaa pitää taukoa rauhassa. Syö, ulkoilee, tekee muita asioita, lepuuttaa ajattelulihaksia. Ja iltapäivällä levon jälkeen voi sitten halutessaan taas jatkaa hommia. Tai sitten pitää loppupäivän vapaata. Tämä pätee tietysti sellaiseen elämäntilanteeseen, jossa voi itse päättää, milloin työskentelee. Toki tätä voi hyödyntää myös pienemmässä mittakaavassa. Mieti esimerkiksi, että luetko ensin sähköpostit vai juotko kahvit. Kumpi järjestys sopii sulle juuri tänään? Jos mulla olisi energiaa lukea sähköpostit ensin, tekisin ehkä niin ja vasta sitten joisin kahvit. Kyse on vireystilan hyödyntämisestä ja oman itsen kuuntelemisesta. Jos työpaikan kahvihuoneessa sattuisi olemaan ihana työkaveri, valitsisin todennäköisesti silloin kahvit ensin.

Millainen päivärytmi sun keholle ja mielelle sopisi parhaiten? Onko sun helppo rakentaa päivästä sulle mieluisa? Osaatko lisätä päivän varrelle hauskoja tekemisiä ja palauttavia lepohetkiä? Osaatko kuunnella kehosi ja mielesi viestejä? Milloin sussa on eniten virtaa toimia ja työskennellä? Milloin saat eniten aikaiseksi? Milloin tarvitset yleensä lepoa? Nukutko tarpeeksi?

Rajoja, aina vaan rajoja

Ihmisen elämässä on helppo syyttää muita. On helppo nostaa etusormi ja osoittaa. Kenties se tuntuu aluksi turvallisemmalta, kun syytä voi etsiä toisista. Kestävämpää turvaa luo kuitenkin se, että oppii katsomaan omaa osuuttaan tilanteisiin. Jos jokin asia on sinun elämässäsi ja se koskettaa sua, sulla on aina valtaa vaikuttaa tuohon asiaan. Sun elämä, sun valta.

Viime päivinä oon huomannut olevani erityisen kuormittunut pitkästä aikaa. Aluksi mieli alkoi etsiä syitä ympäristöstä. Näen, että se on varmasti monelle ensimmäinen tapa toimia, koska olemme oppineet ajattelemaan niin. Olemme oppineet, että meille tapahtuu asioita. Että me olemme tässä ja jokin ulkopuoleltamme tulee ja tekee meille jotain. Kuin että emme itse voisi tehdä mitään asialle. ”Voi voi, meille kävi näin.”

On totta, että meille tapahtuu asioita, tosi kurjiakin. Voimme silti itse aina valita, miten ajattelemme niistä. Minunkin mieleni alkoi etsiä syyllisiä ympäristöstä kunnes ilokseni huomasin, että ei ympäristöni ole minulle mitään tehnyt. Päinvastoin. Se on toiminut juuri niin kuin olen oikeasti toivonutkin. Ongelma onkin siinä, että minä en ole osannut toimia suhteessa ympäristööni siten kuin olisin halunnut. Siten kuin sydämeni olisi tarvinnut tai halunnut.

Eilen oli päivä: 22022022. Aikamoinen numerosarja. Törmäsin somessa lauseeseen, että eilisenkaltaisena porttipäivänä olisi hyvä pohtia, mikä on oma perimmäinen tehtävä maailmassa ja mitä asioita haluaa luoda elämäänsä. Mulla on ollut viime viikkoina vähän fokus hukassa. En ole saanut sitä kiinni. Liukas kuin saippua. Tuntui oikealta tarttua tuohon pohdintaan.

Koen, että minun tehtäväni maailmassa on auttaa, rakastaa ja olla hyvä muille. Minun tehtäväni on kannatella, voimaannuttaa ja auttaa ihmisiä kukoistamaan. Samaan aikaan minun tärkeä tehtäväni on pitää omat rajani. Uskon sellaiseen, että se mitä kunkin ihmisen tulee oppia elämässä, tulee häntä vastaan erilaisissa tilanteissa elämän varrella. Elämä tulee opettamaan. Ehkä siksi minäkin olen kohdannut elämässäni niin paljon hetkiä, joina minun rajojani on yritetty eri tavoin venyttää ja rikkoa. Tehtäväni on ollut oppia noista tilanteista ja alkaa pitämään omia puoliani.

Rajojen pitäminen on itsensä arvostamista. Jos annat toisen kävellä ylitsesi, sinun on hyvä harjoitella seisomaan tukevammin paikoillasi. Aseta jalkasi maata vasten niin vankasti, että ylikävelijä joutuu lopulta kiertämään sinut. Että hän joutuu väkisinkin huomaamaan sinun olemassaolosi, näkemään sinun tarpeesi ja toiveesi, ymmärtämään että päältäsi ei voi astella. Sinun ei tarvitse välttämättä sanoa mitään. Vain seistä ja olla, näkyvänä, tavallisena sinuna. Tai voit myös aina vaihtaa maisemaa, poistua paikalta. Toinen ei välttämättä edes tiedosta kävelleensä ylitsesi. Hän on ehkä oppinut, että siitä voi mennä, se on nopein tai kenties helpoin reitti hänelle. Siitä on ennenkin päässyt.

Saat pitää rajasi, asettaa ne uudestaan, uudenlaisiksi. Saat olla mitä tahansa mieltä asioista ja saat vaihtaa mielipidettä lennosta vaikka sata kertaa päivässä. Saat olla tässä, saat tuntea noin, saat olla juuri tuollainen ihminen kuin olet. Sinua ja tarpeitasi on tärkeä arvostaa ja kunnioittaa. Sinä ansaitset sen, ihan vain olemalla ihminen.

Tänään paistaa Jyväskylässä aurinko. Koen, että tämä on ensimmäinen vapaapäiväni puoleentoista viikkoon. Viime viikolla en osannut pitää huolta rajoistani ja annan sen anteeksi itselleni. Voin tehdä tällä viikolla asioita toisin. Voin aina aloittaa uudestaan. Pidän rajojani paremmin ja hemmottelen itseäni enemmän. Hemmottelukin on rajojen pitämistä. Sitä on kaikkien niiden asioiden tekeminen, jotka tuntuvat just susta hyvältä, just tässä hetkessä.

Viikko paketissa: ho’oponopono ja näkökulman valintaa

Viikko kääritty pakettiin ja olihan se, oli. Melkein voisi ärsyttää, että tuollaisen viikon itselleni järjestelin, mutta itsepä sen tein. Nyt vaan ho’oponopono -mantraa itseä kohtaan: Olen pahoillani. Anna anteeksi. Rakastan sinua. Kiitos. Ja tätä toistetaan ja lausutaan nimenomaan itselle. ”Olen pahoillani minä, kun järjestin tällaisen viikon, joka tuntui liian työläältä. Anna anteeksi, etten osannut suunnitella paremmin. Rakastan sinua, minä. Kiitos minä.” Ihmeellisesti se kyllä tuntuu auttavan, kaunis puhe ja anteeksi antaminen. Kirjoitin nuo sanat tällä viikolla myös jääkaapin oveen. Ei, en suoraan oveen mutta muistilapulle, joita vihdoin sain ostettua kun ne kävelivät vastaan eräässä saksalaisomisteisessa marketissa. Ikinä ei tiedä mitä siellä tulee vastaan.

Kaiken voi ajatella miten päin vaan. Voisin halutessani nähdä kuluneen viikkoni vuoden raskaimpana tai mielenkiintoisimpana. Voisin nähdä sen onnellisimpana tai väsyneimpänä, jännittävimpänä tai helpottavimpana, pelottavimpana tai voimaannuttavimpana. Kaikelle löytyy todistusaineistoa. Ratkaisevaa on, mistä suunnasta päättää katsella ja mihin katseensa kohdistaa. Millaisen tarinan päättää kertoa itselleen.

Sanon suoraan, että ei munkaan ole helppo joka hetki pysyä hyvissä tunteissa eikä se ole tarkoituskaan, mutta viisaus on siinä, että antaa tunteiden mennä. Uskon kuitenkin, että ihminen voi vaikuttaa oman elämänsä fiiliksiin. Ei ole pakko ottaa kantaakseen mitään sellaista, joka tuntuu raskaalta. Ei tarvitse sisällyttää sitä oman elämänsä tarinaan. Saa ihan luvan kanssa ottaa vain ne hauskat ja kevyet muistot taskuun. Saa valita: ”tämän minä säilytän ja tuota en”.

Säännöllinen meditaatio: ensimmäiset kokemukset

Kirkas, raikas, lempeä ja heleä helmikuun aamu. Juuri sopivasti pakkasta, hengitys ei huurua mutta ollaan pakkasen puolella. Taivaanranta on hennon vaaleanpunainen liukuen herkkään vaaleansiniseen. Aurinko nousee keltaisen ja oranssin kanssa, tekee varjoja huoneeseen. Linnut laulavat. Löydettiin koulumatkalla jääpuikot, toin ne kotiin talteen: toisella on kuulemma hyvä piirtää ja toinen on muuten vain upea massiivisuudessaan. Hyviä päiviä ollut.

Aloitin muutama päivä sitten manifestointi- ja meditaatiomatkan, jossa meditoidaan joka päivä 20 minuuttia täydessä hiljaisuudessa, 15 päivää putkeen. Aluksi ajattelin, että tuo 20 minuuttia olisi pitkä aika, mutta lyhyeltä se on nyt tuntunut. On tuntunut, että kun päättää ottaa päiväänsä jotain tiettyä tekemistä ja haluaa sen siihen oikeasti sisällyttää, sille löytyy aina aika, viimeistään illalla lasten mentyä nukkumaan. Samalla on heitetty ilmaan manifestointitoive, jota energiahoitaja buustaa päivittäin. ❤

Tässä hiljaisessa meditaatiossa annan joskus ajatusten lennellä luovasti ja vapaasti. Joskus yritän sulkea aivoni kokonaan ja päästä tyhjään tilaan. Silloin konkreettisesti kuvittelen eteeni säätönappulan, josta pienellä sormien liikkeellä käännän aivot kiinni. Usein se toimii. Tyhjyys voi aluksi olla hämmentävä kokemus, kun aivot ovat tottuneet jatkuvasti jotain työstämään. Monesti käyn tyhjyydessä hetken ja sitten taas huomaan ajattelevani jotain, ja sitten taas uudestaan. Tyhjyyden kokemusta on vaikea pukea sanoiksi. Ehkä sitä kuvaa parhaiten se, että silloin ei ole ajatuksia, on vain olemassaolo, syvin olennainen. Ja ajattelen, että se hetki itsessään ei ole varmastikaan tyhjä, mutta siitä puuttuvat ajatukset, tunteet ja sellainen kokeminen, johon muuten on elämässä tottunut.

Usein meditaation aikana myös katselen suljettujen silmien takana. Katselen esim. kuvioita ja valon liikahduksia, joita näen. Välillä näen nopeita väripisteitä tai valkoista valoa. Katsellessa tulee helposti myös ajatuksia. Sanotaan, että meditoidessa voi saada mahtavia oivalluksia. Uskon sen.

Koko elämäni ei suinkaan ole levollista meditaatiota. Tälläkin hetkellä tiedostan, että moniin päiviin en ole ehtinyt opiskella, vaikka olisin halunnut. Oon joutunut joka päivä tekemään paljon muita asioita, joita en olisi juuri nyt halunnut/ehtinyt, mutta jotka on ollut pakko tehdä, jotta pääsen eteenpäin. Toisaalta olen ollut nyt paljon lasten kanssa ja nauttinut siitä. Viikonloppuna nähtiin paljon ihmisiä ja ulkoiltiin. Kaikki sosiaalisuus ja tekeminen kuormittaa kuitenkin jonkin verran. En tiedä olenko introvertti vai erityisherkkä. Uupumuskin herkisti entisestään ja myös henkisen kehityksen olen kokenut herkistävän erilaisille asioille. Kun pääsee käsiksi sellaiseen rauhan ja rakkauden kokemukseen, siitä ei halua luopua. Kiire, paineet, sosiaalisuus, velvollisuudet, kaikki voivat kuormittaa, puhumattakaan käytännön asioista, joita on viime päivinä riittänyt hoidettavaksi.

Tällä viikolla, meditaatioretken alettua on kuitenkin ollut joissain hetkissä helpompi olla. En tiedä miksi, mutta aamut on olleet lempeämpiä, onnellisempia. Lasten kanssa olen ollut läsnäolevampi ja rakkaus heitä kohtaan on ollut erityisen väkevää ja tiivistä. Tiedättekö mitä tarkoitan. Että tottakai lapsiaan aina rakastaa, mutta että rakastaa niin paljon, että sydän meinaa pakahtua joka hetki, koko ajan. Ja tällä viikolla on ollut muutakin. On tehnyt mieli tanssia ja olen tanssinut. Energiahoitajalta sain joskus korttiluennan, jonka mukaan mun pitäisi tanssia. Se merkitsee mulle monia asioita, esim. iloa, kehon rakastamista, liikettä, musiikin rytmiä, onnellisuutta ja luottamista. Ja nyt tekee mieli tanssia, kaikkien juoksevien asioiden keskelläkin. Ihan huippuahan se on. Olen myös nukkunut hyvin tällä viikolla. Koen, että nämä asiat eivät ole sattumaa. Kun aivot saavat välillä tyhjentyä, tulee mieleen ja sitä kautta elämään tilaa tärkeille asioille. Samalla aivojen taajuus muuttuu rentoutuneemmaksi, luovemmaksi ja valmiimmaksi keksimään ratkaisuja.

Mielenkiinnolla seurailen, millaisia vaikutuksia tästä säännöllisestä meditaatiosta tulee jatkossa. Ja nyt suuntaan päivän muihin touhuihin. Pitkästä aikaa ehdin tarttua opiskelukirjaankin.

Hapuileva, painava tammikuu

Harmittaa vähän, kun en ole nyt kirjoittanut tänne valmista tekstiä. Periaatteessa mulla ei ole mitään aikataulua tai suunnitelmaa siitä, milloin kirjoitan, mutta nyt tuntuu, että on kulunut liian kauan. Kirjoitan omaksi iloksi ja ilon moninkertaistaa se, jos joku muukin saa näistä asioista itselleen iloa tai ajateltavaa. Olette siis tärkeitä, jokaikinen lukija. Ja nyt asiaan.

Tulin tänään kirjoittamaan siitä, miltä tuntuu katsella taaksepäin tuota tammikuuta. Ensinnäkin, oli tammikuun ensipäivinä erityislaatuista ymmärtää omaa marras-joulukuista toimintaani suhteessa jouluun ja lapsiin. Vaikka itselleni rakensin simppeliä ja levollista joulua, totuus taisi kuitenkin olla se, että tiedostamattani ja kehossani stressasin paljon lasten joulun onnistumista. Joskus käy niin, että joku pieneltä tuntuva asia nouseekin suureksi ja jälkikäteen voi huomata sillä olleen iso merkitys. Lasten onnellisen joulukokemuksen rakentamisella oli minulle valtava merkitys, jonka tiedostin oikeastaan vasta joulun jälkeen, kun pöly oli laskeutunut.

Joulun välipäivinä mulle selvästi iski tekemisen tahto ja irti päästämisen tarve. Olin väsynyt joulusta, mutta halusin väkevästi eteenpäin, uuteen. Eropapereita, toiminimen perustamista. Puskin, opiskelin, otin selvää, toteutin. Odotin, että alkaisi arki ja pääsisi johonkin kunnolliseen rytmiin. Rytmi on mulle tärkeää, rauhoittavaakin. Välipäivät tuntuivat harvinaisen tahmeilta.

Tammikuun alkaessa ajattelin, että ”no niin, tästä nyt kaikki asiat eteenpäin hyvällä draivilla”. Ja minut yllätti se, että olinkin väsynyt. No ihmekös tuo, koko joulutsemppauksen jälkeen. Oon monesti pysähtynyt sen äärelle, että en oikein huomaa, mitä olen elänyt lähihistoriassa. Toisaalta se on hyvä asia, että en jää märehtimään mennyttä, kuten tein ehkä joskus nuorempana. Toisaalta se altistaa suorittamiselle ja väsymiselle, kun ei tiedosta, miten suuria asioita elämässä on ollut viime vuosina. Olisi ehkä parempi antaa itselleen vähän siimaa, tehdä kevyemmin, tehdä vähemmän, ja silti voisi päästä samoihin lopputuloksiin, ja jopa parempiin, koska levännyt ihminen pystyy olemaan luova.

Viime viikolla alkoivat ratkaisukeskeisen lyhytterapeutin opinnot. Aloinkin jo kirjoittaa niistä tunnelmista, mutta en päässyt loppuun. Lyhyesti sanottuna suuresta jännityksestä kuoriutui äärimmäisen innostunut perhonen, joka joutuu nyt kuitenkin totuttelemaan olemaan perhonen, ihan uudenlainen. Terapeutin identiteetti alkoi heti rakentua ja kaikessa ihanuudessaan se oli raskastakin. Niin kuin kaikki muutos vaatii luopumista jostain ja uuden rakentaminen ei ole välttämättä niin hohdokasta kuin se ulkoapäin näyttää. Uuden elämän synnyttäminen sattuu, tuottaa kipua. Mutta lopputulos on upea, pehmeäposkinen pienokainen, josta kasvaa naurava ja juokseva lapsi, ja parhaimmillaan kukoistava aikuinen. On vain uskottava, että kaiken hapuilun ja kipuilun jälkeen koittaa kevyempi huominen. Uskoa, toivoa, rakastaa sitä mitä itse on.

Opiskelun aloittamisen lisäksi mulla on ollut nyt jotenkin tosi paljon kaikkea tekemistä. Lapsetkin sairastivat tuossa yhden viikon enkä pystynyt silloin keskittymään mihinkään muuhun. Viikonloppuna sentään pääsin ystävän mökille ja se olikin jotenkin erityisen tärkeä retki. En osaa selittää, miksi. Kuitenkin sen jälkeen kotiin palattua sain hoidettua monta vaikeaa ja isoa asiaa. Tätä viikkoa onkin sitten kuvannut hyvin tuo vaikeiden asioiden hoitamisesta seurannut tunnelataus. Jonkinlaista raskasta tunnetta on ollut ilmassa, muutostunteita, hyviä ja tärkeitä, painavia, työläitä.

Eilen räjäytin sitten kotini yläkerran. Näin selkeästi, että nyt pystyin vihdoin tarttumaan tähän siivousasiaankin, kun nuo suuret ja vaikeat henkiset asiat oli hoidettu. Tyhjäsin makuuhuoneeni kaikesta rojusta, jota sinne oli kertynyt, imuroin jopa sängyn alta (se ei ole aivan yksinkertaista), laitoin uuden järjestyksen ja karsin tavaraa. Rakastan tätä, miten elämän eri asiat kietoutuvat yhteen niin selvästi. Esimerkiksi kodin järjestäminen on suoraan yhteydessä mielen järjestämiseen. Kun koti on järjestyksessä kaappien sisuksia myöten, on tilaa ajatella. Kokeile, jos et usko. Aloita tutustumalla Marie Kondon kirjoihin.

Ja tässä ollaan nyt. Istun tietokoneella sohvan nurkassa, pyykkikone lopetti aamuvuoronsa. Yläkerta on edelleen pommin jäljiltä. Siis kaikki muut huoneet paitsi minun makuuhuone. Se on unelma. Tuntui tärkeältä kirjoittaa tänne tänään. Kirjoittaminen on yksi mun jutuista. Nyt jatkan eilistä siivoushommaa. Samalla siivoan elämääni. Tämä helmikuu tuntuu vähän kevyemmältä.

Toimintaa sydämestä käsin

Oon alkanut toimia yhä vahvemmin tunteista ja sydämestä käsin. Se on myös yksi syy, miksi nimesin tämän blogin näin. Sydämen äänen kuunteleminen tarkoittaa mun tapauksessa mm. sitä, että kuuntelen intuitiota, tunnetta, fiilistä, sitä mitä haluaisin ja oikeasti tekisin, jos kukaan ei saisi tietää. Sitä aavistusta, mitä mun olisi oikeasti hyvä tehdä eri tilanteissa, jotta voisin hyvin kaikin puolin. Viime aikoina on korostunut myös ajatus, että pyrin tekemään asioita, joita mun on tarkoitus elämässäni tehdä.

Kuuntelen sydäntä tunteiden kautta. Kun musta alkaa tuntua, se on sydämen puhetta. Ajattelen sydämen käsitettä myös niin, että siellä sijaitsee jonkinlainen ihmisyyteni ja sieluni ydin, joka yrittää viestiä mulle viisaita asioita, jos vain maltan pysähtyä kuuntelemaan. Että sillä jo on se tieto, joka pitäisi vain välittää rationaalisille aivoilleni, jotka ohjaavat tätä kehoa ja mieltä konkreettisessa elämässä. Työuupumukseen johtaneessa suorittamisessa ja jatkuvassa tsemppaamisessa nuo hauraat tuntemukset ja ajatukset tulivat helposti sivuutetuiksi eikä niitä usein edes huomannut. Ainakaan niiden äärelle ei halunnut pysähtyä, koska se olisi tarkoittanut, että olisi saattanut lopullisesti romahtaa, jos olisi alkanut kuunnella itseään. Niin. Ja sitten olisi täytynyt kohdata kaikki ne vaikeat tunteet, jotka uupuminen nostaisi väkisin pintaan. Jokaisella meistä on omat jaksamisen rajansa, joiden jälkeen luovuttaa suorittamisesta. Mulla ne rajat olivat aika kaukana.

Viime aikoina oon käsitellyt mielessäni mm. sitä, että kun toimin sydämestäni käsin, teen asioita, joissa ei aina näytä olevan samanlaista järkeä kuin ennen. Tunne johtuu siitä, että teen nyt aivan eri asioita kuin ennen. Teen ne eri tavalla kuin ennen. Ajattelen uudella tavalla ja arvostan eri asioita. Tuntuu, että elämäni on pyörähtänyt täysin ympäri. Ja se on tässä se tarkoituskin. Ajattelemalla ja tekemällä uusilla tavoilla luon itselleni uudenlaista todellisuutta, uudenlaisia lopputuloksia.

Uusi on jännittävää mullekin ja oon lapsena oppinut, että järkiperäinen toiminta on sitä viisainta. Sanonta kuitenkin kuuluu, että ”rohkeus ei ole sitä, että ei pelkäisi vaan se on sitä, että toimii vaikka pelottaa”. Koen olevani rohkea ja tiedän, että minusta ajatellaan niin. En voi kuitenkaan sanoa, ettenkö olisi aika useinkin kauhuissani tästä kaikesta, johon sydämeni minua johdattaa. Viime aikoina sydämelläni on kuitenkin ollut oma, voimakas tahto. Olen vain seurannut sivusta, kun sydämeni on saanut kehoni toimimaan ja tekemään ratkaisuja, joita en olisi ikinä aiemmin tehnyt. Se saa vähän hämilleenkin. Toimia nyt sillä tavalla, täysin tunteen vietävissä.

Meissä jokaisessa on aivan hurjan paljon erilaisia uskomuksia, jotka ovat syntyneet meihin lapsena siinä ympäristössä, jossa olemme kasvaneet. Minut on opetettu, ja olen myös aktiivisesti omaksunut, toimimaan ensisijaisesti järkiperäisesti. Yhteiskunta-niminen tyyppi kertoi mulle 80- ja 90-luvuilla, että hänellä on sellaisia normeja, joiden mukaan minunkin kannattaisi toimia elämässä, koska muuten hän katsoo minut huonoksi jäseneksi kerhoonsa. Siihen Kasvuympäristö-niminen heppu lisäsi, että on myös paljon sellaisia ajatuksia, jotka on tärkeä omaksua, jotta voi elää tarpeeksi hyvää ts. siedettävää elämää. Koska ”hetken kestää elämä, sekin synkkä ja ikävä”, kuten tunnetussa joululaulussa lapsillemme opetamme. Elämä on siis kärsimystä, mutta kun sitä suorittaa tietyllä kaavalla, siitä voi saada ihan hyvää. Kärsimykseen liittyen on pakko sanoa, että joku valmentaja, en muista hänen nimeään enää, totesi osuvasti, että vallitseva uskontommekin pohjautuu oikeastaan kärsimykselle. Elämä on kärsimystä ja vasta kuoleman jälkeen pääsemme onnellisille maille. Ei siis ihme, jos me olemme oppineet luulemaan, että elämän kuuluu olla kärsimystä. Ei sen pidä.

Tässä teille oppimani kaava siitä paljon varmasti unohtaen:

”Käy pitkään koulua, koska muuten et saa aikuisena töitä mistään hyvästä paikasta. Suoriudu opinnoista mahdollisimman hyvin arvosanoin, koska arvosana kertoo hyvyydestäsi. Opiskelun jälkeen jatko-opiskele, hanki järkevä ammatti. Sitten hanki vakituinen työpaikka, jonka jälkeen voit taas hengittää. Työ on kaikki kaikessa. Hanki mieluummin turvallinen, vakaa ja pienipalkkainen työ kuin riskialtis ja suuripalkkainen. Hanki mieluummin vähän raskas työ kuin liian helppo, koska kärsimys on kunnioitettavaa. Kun sulla on turvallinen työpaikka ja kahdeksan tunnin työaika, sitten voit perustaa perheen ihan ”vapaasti”: hankkia miehen tai naisen, mennä naimisiin, haluta lapsia, saada lapsia heti kun haluat, käydä töissä, odottaa kesälomaa ja kokea elämäsi tavalliseksi ja tasaisen tappavaksi. Tasainen on hyvä. Nöyryys ja köyhyys ovat hyviä. Rikkaus on arveluttavaa. Elämän tärkein arvo on työ, joten anna sille kaikkesi. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla mitään erityisen miellyttävää, kunhan sitä on. Harrastukset ja omat kiinnostuksen kohteesi kuuluvat vapaa-ajalle, työn ulkopuolelle. Vain harvat saavat hankituksi työn, jossa voivat toteuttaa itseään täysin. Kätke myös tunteet, koska tunteilu on herkkyyttä, herkkyys on heikkoutta ja heikkous on pahasta. Täytyy olla pärjäävä ja järkevä, ajatella viisaasti.”

Tämän päivän lapset saavat varmasti aivan erilaiset uskomukset, mutta ei sekään ole sanottua, että ne olisivat näitä vanhoja paremmat. Itse yritän kuitenkin välttää siirtämästä omille lapsille ainakaan niitä uskomuksia, joista itse olen kärsinyt eniten. Uskomukset eivät ole kenenkään vika. Ne ovat ympäristön ja minun itseni rakentamia betonimöhkäleitä, joissa näkyvät myös menneiden sukupolvien taakat: surut ja traumat. Sodastakin on vasta lyhyt aika. Mutta minä en halua enää elää uudestaan sodan jälkeistä jälleenrakennusaikaa, selviytyä, tehdä vain järkevää työtä. Sen ovat aiemmat sukupolvet hoitaneet ihan tarpeeksi hyvin. Minun tehtäväni on katsoa eteenpäin ja luoda uudenlaista maailmaa. Minun etuoikeuteni on ollut syntyä aikaan, jossa minulla on mahdollisuus unelmoida ja toteuttaa henkilökohtaisia haaveitani. Siksi valitsen niin, myös kiitoksena menneille sukupolville ja heidän tekemälleen työlleen. Minä rakennan nyt uusilla tavoilla yhteiskuntaa, luon uutta, luon hyvinvointia, luon vapauden ja keveyden tunnetta ihmisten mieliin.

Järki vs. sydän. Tiede vs. näennäistiede. Mihin nojata? Voisiko antaa luvan vaikka noille kaikille olla läsnä elämässä? Uskon, että me ihmiset osataan jo tukeutua järkiperäiseen ajatteluun. Siksi meidän kannattaisi kehittää itsessämme sydämen kuuntelemista. Meidän ihmisten perusvirhe on yksinkertaistaa tämä maailma ja elämä. Me luullaan, että me tiedetään niin paljon ja ollaan niin älykkäitä, vaikka me ei tiedetä hippustakaan siitä, mistä tässä maailmankaikkeudessa on kyse ja mitä kaikkea täällä on. Siksi seuraan sydäntäni ilolla ja harrastan tyytyväisenä kaikenlaista onnellista hörhöilyä, joka minua kutsuu. Mikä minä olen sanomaan, mikä on maailmankaikkeudessa totta ja ei. Minun tehtäväni on nauttia elämästä ja kehittyä siinä.

Sinun tehtäväsi on nauttia sinun ainutkertaisesta elämästäsi. Elätkö tällä hetkellä tismalleen siten kuin haluat? Mitä haluaisit elämääsi, jos kukaan muu ei saisi tietää? Mikä on salainen unelmasi, jota et ole kertonut kellekään? Sillä elämää voi muuttaa aina halutessaan. Elämä ei ole vain jokin joka annetaan ulkoa päin vaan sen voi luoda mieleisekseen.

Jotta sydämen kuunteleminen olisi helpompaa ja selkeämpää, sun on hyvä tutustua siihen ihmiseen, joka oikeasti olet. Minä uskon, että moni meistä peittelee itseään jotenkin: ei näytä muille ihan sitä aitoa itseään. Sekin on ok. Tiedätkö kuitenkin itse, kuka olet? Minä tiesin aika pintapuolisesti pitkään. Välillä olin myös täydellisen hukassa itseni kanssa. Ne olivat niitä pikkulapsivuosia, kun sulkeuduin äitikuplaan ja unohdin oman persoonani. Kyllä, niin voi käydä: voi kadottaa persoonansa kokonaan. Siitä ei seuraa kauheasti mitään hyvää eli en suosittele vartavasten kokeilemaan. Toki se tarjoaa upean mahdollisuuden rakentaa itsensä uudelleen. Mutta sen voi toki tehdä milloin vaan, myös ilman sitä epävarmuuden ja sekavuuden tunnetta, joka itsensä kadottamisesta usein seuraa. Etsimällä löysin kuitenkin itseni takaisin.

Aidoimman kosketuksen sain itseeni vasta NLP-intensiiviviikolla viime syksynä, jossa 30 vuoden jälkeen uskalsin vihdoin näyttää, kuka aidosti olen. Se oli mahdollista vain ympäristössä, jossa oli aitoa rakkautta ja hyväksyntää. Kokemus oli pysäyttävä siksikin, että luulin tietenkin jo tuntevani itseni. Olinhan jo vuosikausia ollut kiinnostunut itseni kehittämisestä. Vaan sitten pääsinkin yhtäkkiä aivan uudenlaiselle minuuden tasolle, syvemmälle kuin koskaan. Aistin selkeästi elämäntehtäväni ja sen, että vahvuuteni on herkkyys ja rakkaudellisuus muita kohtaan. Sain otteen lapsuuden minästä ja siitä, kuka olin ennen kuin ympäristö ehti vaikuttaa minuun ja käsitykseeni itsestäni. Ja siitä tämä minun uusi urasuuntakin on saanut alkunsa. Haluan käyttää noita vahvuuksiani muiden tukemiseksi ja vihdoin olen myös valmis siihen.

Kuka rakastaa sinua, jos sinä et

Tämä maailma on mielenkiintoinen paikka. Jokainen meistä ihmisistä katselee sitä omasta näkökulmastaan, omien silmiensä takaa, jossa sijaisee hänen oma mielensä. Siellä kaikki ajatukset, muistot, oletukset, käsitykset, yleistykset, luokittelut, uskomukset, toiveet ja unelmat. Jokaisella on omanlainen mielenmaisema ja jokin ajatus siitä, mikä tämän elämisen tarkoitus on.

Useimmiten ihmiset ajavat tietyissä määrin aina omaa etuaan. Jokaisesta vuorovaikutussuhteestakin ihminen haluaa jotain itselleen, tietoisesti tai tiedostamatta. On jokin sisäinen syy tai tarve olla toisen ihmisen kanssa tekemisissä. Yksi NLP:n perusperiaatteista on, että kaikella toiminnalla on positiivinen aie. Tämä ei tarkoita, että ihminen haluaisi aina hyvää toisille vaan että hän haluaa hyvää jollekin, usein itselleen. Tämä on usein tiedostamatonta, koska useimmat ihmiset kulkevat elämänsä automaattiohjauksella. Kaikenlainen ikäväkin käyttäytyminen voidaan selittää jollain positiivisella aikeella, esim. kiusaaja yrittää lieventää omaa huonoa oloaan painamalla muita alas. Huonoa käytöstä ja satuttavia tekoja ei pidä kuitenkaan hyväksyä.

On tärkeä oppia olemaan hyvä itselleen, asettamaan rajoja ja pitämään niistä kiinni. Ajattelemaan itsestä hyvää, antamaan itselleen anteeksi, puhumaan itselleen kauniisti, kannustamaan, tukemaan itseä, tuntemaan itsensä, tavoittelemaan ikiomia tavoitteita ja unelmia. Oppia rakastamaan itseä, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Kliseistä tai ei, hyvinvointi tulee ihmisen sisältä. Sitä ei voi ostaa kaupasta, ei edes kuntosalilta. Kuntosalikortti lompakossa ei auta, jos et uskomuksiesi tai pelkojesi takia tule menneeksi salille. Kaikki on kiinni mielestäsi ja siellä tapahtuvista asioista: tunteista ja ajatuksista. Vaikka ongelma näyttäytyisi ulkopuolelta tulevana, hyvinvointi löytyy sisältäsi.

Usein on tapana etsiä onnea ja rakkautta ulkoapäin. Etsiä jotakin muuta ihmistä, joka antaisi sinulle sitä rakkautta, jota kaipaat. Jotta kokisit olevasi hyväksytty, riittävä, rakastettu. On luonnollista kaivata kosketusta ja toisen ihmisen seuraa. Sitä, että joku toinen hoivaa ja pitää huolta. On tärkeä saada kokea olevansa rakastettu ja ilman sitä tunnetta tuntuu kuin sisimmässä olisi pelkkää onttoa sotkua.

Tunnettu sanonta kuuluu: ”Sinun tulee rakastaa ensin itseäsi ennen kuin voit rakastaa ketään muuta.” Itseään voi opetella tuntemaan ja rakastamaan toki myös toisen rinnalla. Siinä kun toinen on läsnä. Silloin vaaditaan kuitenkin niitä rajoja ja sisäistä rohkeutta, että jos löydätkin itsestäsi jotain sellaista uutta, mikä on toisen mielestä hankala hyväksyä, et anna periksi vaan rakastat sitä puolta itsestäsi sitäkin enemmän. Älä anna periksi siitä, kuka olet, edes ulkoisen rakkauden tähden. Jos rakkaus on aitoa, se ottaa sinut vastaan juuri sellaisena kuin olet, muuttuvana, kehittyvänä sinuna.

Kun opit löytämään rakkauden ja onnellisuuden sisältäsi, kukaan ei voi ottaa sitä enää pois sinulta. Kuka osaa rakastaa sinua oikealla, haluamallasi tavalla, jos edes sinä et osaa rakastaa itseäsi siten? Ole itsellesi yhtä hoivaava ja ystävällinen kuin haluaisit toisen olevan sinua kohtaan.

Minä uskon siihen, että kun tunnet itsesi, olet käsitellyt pelkosi ja rajoituksesi sekä rakastat itseäsi, pidät itsestäsi, niin silloin myös ulkopuolelta tuleva rakkaus osuu paremmin. Uskon, että itsevarmuus ja sopivan reilu itserakkaus viestivät ympäristöön, että ”kun tulet lähelleni, oletan sinun rakastavan minua kuin minä rakastan itseäni eli aidosti, lempeästi ja hyväksyen”. Että ota tai jätä, tässä ovat ehdot. Uskon, että silloin on mahdollista löytää vierelleen ihminen, joka oikeasti rakastaa sinua hyvin. Joka laittaa sinut etusijalle, mutta osaa pitää myös omat puolensa, koska sinäkin osaat. Uskon, että samankaltaisuus vetää puoleensa samankaltaista. Se tapahtuu konkreettisessa elämässä usein hienovaraisesti eikä sitä välttämättä tiedosta.

Ole itsellesi yhtä hoivaava ja ystävällinen kuin haluaisit toisen olevan sinua kohtaan.

Me täällä maailmassa eletään jatkuvassa vuorovaikutustilanteiden kentässä. Me itse näytetään meidän ympäristölle, miten meitä saa kohdella. Mitä me siedetään elämässä? Miten meille saa puhua? Millaista elämää me hyväksytään itsemme elää. Vaikka me ei pidettäisi meidän rajoja tietoisesti tai aktiivisesti, jotkut rajat meillä yleensä on. Toisilla ne on selkeät ja vahvat, toisilla häilyvät ja venyvät, valovuosien päässä. Itse kuuluin ennen tuohon jälkimmäiseen. Minun yli oli helppo kävellä enkä edes tajunnut, että kasvojeni yli marssivat kengänkorot sattuivat.

Nyt on erilainen minä. Voit aina valita olla erilainen kuin eilen. Voimallisempi, luottavaisempi, rakastavampi, uusi. Voit valita uuden elämän tässä ja nyt. Sinulla on lupa muuttua vaikka joka päivä, monta kertaa päivässä. Ole tänään armollisempi itsellesi kuin eilen. Ajattele kauniimpia lauseita itsestäsi kuin eilen. Puhu itsellesi kauniimmin. Katso peilikuvaasi ystävällisemmin. Voit tehdä niin, jos haluat. Mutta oletko valmis siihen?

Koska jos et pidä itse itsestäsi huolta, kenen odotat sen tekevän? Aiotko jättää oman hyvinvointisi toisten armoille? Moni ihminen täällä maailmassa etsii omaa etuaan. Se on ihmisen luonto. Pyydän nyt, että vahvista sinäkin tuota luonnollista osaa itsessäsi. Valitse rakastaa itseäsi ja pitää puoliasi. Se ei tee sinusta pahaa tai tylyä. Päinvastoin. Se tekee sinusta rakastavan ja lempeän. Koska rakkaus ja lempeys on annettava ensisijaisesti itselle eikä se ole itsekkyyttä, vaikka sellainen tunne heräisi sinussa ensin.

Ja vielä haluan sanoa, että jos oikeasti haluat löytää jonkun ihmisen rinnallesi, avaudu maailmalle ja mene etsimään. Elämän tietoisessa luomisessa sinun itsesi on tehtävä konkreettisia tekoja, jotta unelmasi toteutuvat. Sinun on myös uskallettava näyttää, kuka olet ihmisenä ja ottaa se riski, että sinusta eivät kaikki tykkää. Kun rakastat itseäsi, se ei haittaa, koska tiedät, että olet kuitenkin juuri oikeanlainen sinä.

Irtipäästäminen

Tämä sana on poukkoillut mun eteen siellä täällä ja luonnollistakin, koska vuoden vaihtuessa ja muutenkin säännöllisin väliajoin on hyvä tutkailla, mistä turhasta voisi päästää irti. Osallistuin yhtenä iltana energiahoitaja Juhani Pelkosen mielenkiintoiseen ryhmäenergiahoitoon, jossa sielläkin kolahti erityisesti irtipäästäminen. Tuntui, että Juhanin sanomat asiat mm. työstä, rakkaudesta ja elämän luomisesta osuivat muhun kuin nuoli maalitauluun viuh ja naps. Päästä oikeasti ja aidosti irti asioista, joista tekee mieli irrottautua. Päästä irti vanhasta, joka ei enää palvele. Siivoa mielen kotisi.

Maailmalla on niin paljon annettavaa jokaiselle ihmiselle, niin paljon mahdollisuuksia odottamassa. Uusia ihmisiä, joiden kautta on helppo kokea tulevansa rakastetuksi. Rakkaus on jo sinussa ja toinen ihminen tuo vain sen esiin. On olemassa monenlaisia ja uudenlaisiakin ajanviettotapoja, askareita, harrastuksia ja töitä, monenlaisia tapoja saada rahaa. Maailmassa on paljon sellaista, mitä et näe, jos olet sitonut itsesi yhteen tiettyyn koloon, joksikin tietynlaiseksi tai kiinni ihmisiin joiden kanssa olet pelkästä tottumuksesta. Ja tutussa vanhassa ei ole sinänsä mitään pahaa, mutta jos yhtään koet, että et viihdy elämässäsi, niin tee asialle jotain.

Pidän paljon Marie Kondon ajatuksesta, että vanhaa ensin kiitetään siitä mitä se on antanut ja sitten annetaan sen mennä. Se on minusta hyvä tapa päästää irti tavaroista ja muustakin: tunnustella ensin koko kehossa, tuottaako asia iloa ja jos ei, kiittää ja antaa sen mennä. Jo turhista tavaroista irrottautuminen voi olla iso henkinen juttu. Ympäristön selkiytyessä ajattelu saa tilaa ja silloin voit kokea yllätyksiäkin siitä, mitä mieleen alkaa tulla. Samaa metodia käytän muussakin elämässä. Se toimii mm. ihmissuhteisiin, harrastuksiin, töihin ja projekteihin. Iloa kohti ja vanhasta kiittäen.

Kun päästää irti, tekee tilaa uudelle. Sami Minkkinen on sanonut kuvaavasti, että jos mieli on täynnä kaikkea vanhaa, ei sinne yksinkertaisesti mahdu mitään uutta. On tehtävä tilaa, jotta uusi mahtuu sisään. Myös Eevi Vuoristo kirjoittaa hyvin irtipäästämisestä ja hänen tekstin voit lukea täältä: https://hidastaelamaa.fi/2020/12/irtipaastoa-ei-voi-tehda-nappia-painamalla-se-on-inhimillinen-prosessi/#0606b23c.

Tiedostan, että mulla on paljon asioita, joista mun on hyvä päästää irti. Yksi kerrallaan niitä poimin elämäni puusta koriin, katselen ehkä pyöritellen. Sitten otan mieleeni pienen pesäpalloa harrastaneen tytön napakat takakentältä lähteneet heitot ja viskaan asiat metsään, jossa puput saavat syödä ne.

Irtipäästäminen voi koskea mitä tahansa asiaa elämässä. Eevi Vuoristo kirjoittaa yllä mainitussa kirjoituksessaan hyvin:

”Jokin, joka joskus oli, ei ole enää. Oli se sitten ihan konkreettinen asia, kuten koti, työpaikka tai ihmissuhde. Tai yhtälailla joku abstraktimpi asia, kuten identiteetti tai tapa olla ja elää, johon olemme kiinnittyneet. Kaikki se on joskus palvellut jotain tarkoitusta.”

”Irtipäästäminen on sekä kipeää että kaunista. Useimmiten ensin vain kipeää. Irtipäästäminen voi liittyä elämän kokoisiin asioihin tai ihan arkisista odotuksista ja vaatimuksista hellittämiseen. Se voi liittyä ihmiseen, työpaikkaan, terveyteen, tapaan suhtautua itseensä, näkemykseen tai arvoon.

Muutoksessa irtipäästäminen on muutoksen toteutumisen ehto. Jokainen tekee sen kuitenkin omassa tahdissaan, omalla tavallaan. Omassa muutoksessa olen välillä kokenut, että mun koko elämäni puu on täynnä vanhoja omenia, jotka muutamaa lukuunottamatta voisi heittää menemään. On niin paljon vanhaa ettei kädet riitä poimimaan eikä heittokäsi jaksa enää. Sitten voi aivan hyvin myös levätä hetken, katsoa muualle ja palata asiaan, kun voimat palautuvat. Omassa tahdissa, mutta kannustan kyllä rohkeuteen. Kyllä elämä kantaa, sanoo paraskin puhuja, joka painii ihan samojen juttujen kanssa. Rakkautta sulle!

Ps. Jos ja kun irtipäästäminen sattuu, itke. Se puhdistaa. Sitten hengitä sisään jotain ihanaa. Päätä itse, mitä. Näe, kuinka sisäänhengityksellä sisällesi virtaa esimerkiksi kirkasta rakkautta, valoa, voimaa, toivoa, rohkeutta, mitä ikinä haluatkin. Kuvittele niin koet.

Pps. Jos kiinnostuit energiahoidoista, voit tutustua Juhani Pelkosen tarjoamiin palveluihin täällä: https://www.juhani.org/. Tämä ei ole maksettu mainos vaan hyvän kokemuksen jakaminen silkasta ilosta.

Unelmoi, toimi ja luota

Mun tunnelma on viime aikoina ollut odottava ja sinne tänne liikehtivä, kuin suuri lauma pikkuruisia kaloja matalassa rantavedessä uimassa edestakaisin kaikki eri suuntiin, tietämättä minne mennä. Välillä on tuntunut kuin valmistautuisin juuri alkavaan sadan metrin juoksuun hypähdellen, verrytellen, kehoa ravistellen, keskittyen, sydän jyskyttäen yhä kiivaammin.

Mutta oikeasti minä tiedän, minne päin olen menossa eikä tämä ole pikamatka, suoritus tai kilpailu. Tämä on alku, jolla ei ole loppua. Uusi hetki toisensa perään täynnä ajatuksia, uskomuksia, valintoja ja tunteita. Tämä on uusi, jota ei ole vielä olemassakaan, koska se on vasta tulossa enkä tiedä, mikä se on. Ja samalla se on jo nyt tässä. On veikeää, hurjaa ja kutkuttavaa lähteä matkalle, jonka päämäärää ei tiedä. Hypätä lentokoneeseen tietämättä minne se vie. Mitä sinne pakkaisi mukaan: uikkarit, vaelluskengät vai toppatakin? Pakkaa luottamusta, että kaikki tarpeellinen järjestyy ja löytyy matkan varrelta.

Viime aikoina oon huomannut, että munkin (nam!) täytyy harjoitella luottamista. Luottamista siihen, että maailma ottaa kopin, kun hyppään. Luottamista siihen, että kaikki selkenee ja järjestyy parhaimmalla tavalla, vaikka en tiedä vielä miten. Luottamista, että osaan, opin ja kukoistan, kun vain otan ne vaikeimmat ja jännittävimmät, ensimmäiset askeleet. Ja että olen jo nyt perillä. Tärkein hetki on nyt.

Jos mulla on olo, että asiat on levällään enkä saa niistä oikein kiinni, haluan selvittää ratkaisun. Haluan selvittää ensin taustat ja sitten sen, mitä voin tehdä. Työstän omaakin elämää jatkuvasti, puran uskomuksia ja saan tärkeitä oivalluksia. Jos olo on millään tavalla hankala, ajatus ei kulje ja ahdistus yrittää nostaa päätään, usein lepo, yksin oleminen ja ulkoilu rentouttavat ja tuovat oivalluksia. Kun ne huomaavat, että lähden pitkälle talvikävelylle eväiden ja termarin kanssa, ne kurvaavat pakulla metsäpolulle, kippaavat oivallukset peräkontista eteeni selkeinä ja kirkkaina, ja mun tehtävä on vain ottaa ne vastaan ja luottaa niihin. Se on ihanaa! Ei tarvitse tehdä itse muuta kuin avautua iloisille asioille ja tarttua oivalluksiin. Jokaisella ihmisellä on omanlaiset oivallusten logistiikkapalvelut. Keskeistä on, että niissä ajatus saa pysähtyä.

Ja takaisin niihin uiskenteleviin pikkukaloihin. Tämä vuosi on ollut melkoinen. Mulla on ollut huikea uudistumisen vuosi, jolloin mä oon itse alkanut rakentaa mulle ihanampaa elämää. Vuodessa on tapahtunut aivan älyttömästi kaikkea. On ollut painostavaa odottamista sekä lamauttavaa ja viiltävää kipua, jonka edessä luulin jo kehonikin pettävän. On ollut maailmaa syleilevää kiitollisuutta, huikeaa oppimista, kasvamista ja rakkaudellisuuden kokemuksia. Olen syntynyt uudestaan ja tullut takaisin omaksi itsekseni 30 vuoden jälkeen. Mullistavia kokemuksia. Ja nyt kun on aika katsoa taas seuraavaan vuoteen ja kaikkeen siihen taas ihan uuteen, olen isojen asioiden äärellä. Ja silloin luottamus on se, mitä sydämeeni haluan.

Maailma ottaa kopin, kun hyppään.

Olen omasta mielestäni myös ollut aina hyvä suunnittelemaan ja unelmoimaan. Rakastan istua kalenteri kädessä ja kirjata ideoita, tavoitteita ja aikatauluja. Mutta. Toteutuakseen asiat tarvitsevat konkreettisia tekoja eli toimintaa. Ei puskemista, mutta kuitenkin joitain tekoja. Ja aina kun elämään halutaan jotain uudenlaista, on myös käyttäytymisen oltava aiemmasta poikkeavaa.

Olen osannut kyllä asetella tavoitteita, mutta olen herkästi painanut jarrun pohjaan heti kun tielle on tullut pienikin haaste tai kielteinen tunne. Se on ollut mahdollisuuteni pakittaa ja antaa periksi sisäiselle kriitikolle, joka on haasteen tullen suorastaan intoutunut heittelemään kaikkea vanhaa lokaa mun niskaan: ”katso nyt, ei sinusta ole tähän”, ”et onnistu kuitenkaan”, ”kaikki nauravat sinulle”, ”ei sinua oteta tosissaan”. Ah mitä menneen talven uskomuksia ja alitajuisia pelkoja.

Myös ympäristön olen aiemmin antanut vaikuttaa itseeni rajoittavasti. Aistin vahvasti energiat vuorovaikutustilanteissa eli aistin toisen eleistä, ilmeistä ja olemuksesta, olemmeko samalla sivulla jonkun asian kanssa, ts. ymmärtääkö esimerkiksi joku läheiseni minua jossain asiassa. Huomaan myös, jos ystäväni käyttäytyy eri tavoin kuin ennen tai jos häntä painaa jokin. Aiemmin halusin miellyttää ja joustaa omista toiveistani heti kun aistin, että toinen ei tukenut minun pyrkimyksiäni. Olin saattanut aloittaa esimerkiksi painonpudotuksen tarmolla ja itseeni uskoen, mutta heti kun aistin sisäisen tai ulkoisen kritiikin, olin nopeasti valmis pitämään sitä totena. Ja tämä näkyi siinä, että melko nopeasti myös lopetin toimimisen kohti tavoitetta. Jokaisella tuollaisella kerralla luovuin itsestäni ja omasta voimastani. Miellyttämisestä kirjoitan joskus oman postauksen.

Hyvätkään tavoitteet eivät toteudu, jos et oikeasti ole valmis muutokseen. Oletko oikeasti valmis muuttumaan ja ottamaan vastaan muutoksen mukanaan tuomat asiat elämässäsi? Tämä on asia, jota kysyn myös ensimmäisellä NLP-tapaamisella asiakkailtani. Pelot, uskomukset tai kriitikot eivät haittaa, koska niitä kaikkia voidaan tehokkaasti työstää NLP:n avulla, mutta ihmisellä on oltava aito halu muutokseen.

Epäonnistumista ei ole olemassakaan,

on vain erilaisia lopputuloksia ja oppimista.

Ja miten aloittaa sitten se konkreettinen toiminta kohti unelmia ja tavoitteita? No päättämällä, mitä alkaa tekemään. Minun haaste on ollut liiallinen pään sisällä pohtiminen. Vaihtoehtojen runsaus on saanut mun pään pyörälle usein jo ennen aloittamista. Nyt oon kuitenkin alkanut oppia, että tärkeää on tehdä edes joku päätös, oikeastaan ihan sama mikä se ensimmäinen on, kunhan se on linjassa sen kanssa, kuka aidosti olet. Aloita jostain, jo ennen kuin olet valmis. Tee päätös ja mene sillä. Jos se oli huono, tee uusi. Eihän se oikeasti ole tuon kummempaa. Epäonnistumista ei ole olemassakaan, on vain erilaisia lopputuloksia ja oppimista. Minun historiani on pohdiskelijan historia. Se on ollut turvallista, pyöritellä asioita tarvitsematta tehdä kuitenkaan varsinaisesti niille mitään. Pohtimalla olen oppinut kyllä paljon itsestäni, mutta konkreettisia tavoitteita ei ole sillä saavutettu. Ne ovat tarvinneet toimintaa, uskoa itseen, luottamusta ja rohkeutta.

Näillä ajatuksilla vuoteen 2022. On aika käydä toimeen. Kliseistä mutta totta, että elämä on lyhyt. Jos haluat jotain, sen aika on nyt. Ethän sinäkään enää siirrä unelmiasi?

Vuosisuunnitelma 2022

Rakensin tulevalle vuodelle alustavat askelmerkit, joiden avulla saavutan lisää kaikkia ihania asioita elämääni. Manifestoidakseen onnistuneesti eli saadakseen luotua uusia, upeita asioita omaan elämäänsä on elettävä jo valmiiksi tulevaisuuden minän tunteissa, pyydettävä universumilta, purettava vanhoja rajoittavia uskomuksia, luotettava siihen että kaikki ratkeaa tavoilla, joita ei tiedä etukäteen sekä tehtävä konkreettisia asioita unelmien eteen. Tavoitelistan tekeminen aloittelee nimenomaan tätä viimeistä settiä.

Määrittelin itselleni tietyt tavoitteet vuoden päähän. Ne ovat saavutettavia ja samalla sen verran suuria, että jalat hieman tutisevat. Tavoitteiden onkin hyvä olla tarpeeksi isoja. Varhaiskasvatuksen opinnoissa puhuttiin aina lähikehityksen vyöhykkeestä. Tässä on vähän samanlainen idea. Opetellaan niitä asioita, jotka eivät tunnu aivan liian vaikeilta, mutta kuitenkin sopivasti haastavilta. Silloin voi myös kysyä apua ja neuvoa niiltä, jotka jo osaavat. Tällöin syntyy uuden oppimista.

Mulle tavoitteet ovat nykyään suunnitelmia ja annan niille myös luvan muovautua ja muuttua ajan kuluessa, ja vaikka heti huomenna! On mielenkiintoista, että kun lokakuussa 2021 asetin joitain tavoitteita tulevalle alkuvuodelle, monet noista ovat toteutuneet jo nyt, tämän vuoden puolella.

Tämän hetkiset päätavoitteet nousivat mua kiinnostavista asioista, arvoista ja hyvinvoinnista. Jaottelin ne sitten vielä tarkempiin ja käytännönläheisempiin osatavoitteisiin, joihin mun on helppo tarttua toiminnan tasolla: ne ovat konkreettisia tehtäviä, jotka tehtyäni olen kiistatta saavuttanut päätavoitteen. Lopuksi vielä hahmottelin ensimmäisen kolmen kuukauden prioriteetteja ja aikataulutusta eli jaottelin osatavoitteita ensimmäiselle kolmelle kuukaudelle niin, että tammikuulle tuli sellaisia suunnitelmia, jotka siihen luonnollisesti sopivat. Tällaisia asioita olivat esim. uusien rutiinien luominen opintovapaan ajalle ja muutenkin sekä NLP-menetelmien harjoittelu. Tammikuun lopussa mulla alkaa ratkaisukeskeisen terapeutin koulutus eli se vaikutti taas helmikuun tavoitteisiin.

Jokaisena kuukautena haluan edistää jokaista elämäni tärkeää asiaa. Oppimisen ja kehittymisen lisäksi tärkeitä mulle ovat esim. lasten kanssa vietetty aika, riittävä uni, ulkoilu, maukas ruoka, oma aika ilman tavoitteellista toimintaa, luovat ja hauskat tekemiset, ystävät, avioeroprosessin edistäminen, erilaisten hyvinvointipalveluiden käyttäminen jne.

Pelkkä tavoitteiden listaaminen ei ole kuitenkaan homman ydin. Sen sijaan tärkeää on se, että tavoitteet lähtevät ihan aidosti sun omasta sydämestä, sun omasta tahdosta, siitä kuka olet sielun ja sydämen tasolla. Kuka sinä olet sisimmässäsi? Ei kannata asettaa tavoitteita sen pohjalta, millaisena muut näkevät sinut tai millaiseen muottiin yhteiskunta yrittää sut laittaa. Tai sen pohjalta, mitä olet aina ennenkin tottunut tekemään ja haluamaan tässä vuoden vaihtuessa. Tavoitteita asettaessa on hyvä miettiä, kuka haluat olla sitten kun kaikki haluamasi on toteutunut. Millainen on tuo tulevaisuuden minäsi? Ja millaisilla askeleilla pääset hänen luokseen? Tavoitteet voivat olla myös ihania tunnetiloja ja silloin sinun on tärkeä määritellä, mitä aiot tehdä konkreettisesti päästäksesi noihin tunteisiin.

Puskeminen ei myöskään kuulu manifestointiin. Suunnitelmista on osattava joustaa, niitä on osattava muuttaa ja koko matkan ajan on seurattava taas sitä samaa, omaa sydäntä. Mikä tuntuu oikealta mulle nyt? Mikä kasvattaa mun kokonaishyvinvointia tällä hetkellä? On osattava myös rentoutua. Asiat kyllä tapahtuvat ilman painostamistakin, kun niiden aika on. Esimerkiksi minä tein itselleni nettisivut noin vaan, kun ajattelin sen hauskana kokeiluna ja harrasteluna. Mulla oli kivaa, vaikka en ollut tehnyt niitä koskaan. Halusin vain testata, miten osaisin. Ja jälkikäteen tuntui, että ”ohhoh, tulipa vaan tehtyä nekin”.

Viime vuoden lopulla aloitin tämän huiman NLP- ja hypnoosimatkan, jota oon nyt taittanut tähän asti. En olisi todellakaan uskonut vuosi sitten, missä tulen olemaan nyt. Vuosi sitten nimesin tulevan vuoden Upeaksi vuodeksi 2021 ja sitä se oli, huolimatta kaikista tapahtumista. Olen nimennyt tulevankin vuoden, mutta sen nimen pidän itselläni. Nimi on edellistäkin huikeampi! Miten sinä nimeäisit sun tulevan vuoden itsellesi, jos uskoisit kaiken ihanan ja upean olevan mahdollista juuri sulle? Jos pidät tuon nimen ajatuksissasi nyt kun aloitat kohta uutta vuotta ja käytät sitä vaikka vain mielessäsi kuvaamaan tätä tulevaa vuotta, se nimi tulee antamaan sulle voimaa koko ensi vuoden. Mieti tarkkaan, millaisen nimen annat tulevalle, ihanalle, vuodellesi. Ja minkälaisia hyviä asioita haluat tarjota itsellesi tulevana vuonna.

Sydämellä, Pauliina