On vain tämä hetki ja nämä tunteet tässä

Meillä on ollut menneisyys ja luultavasti on myös tulevaisuus. Oikeasti meillä on kuitenkin ainoastaan vain tämä yksi hetki. Vain tämä tässä kun luet tämän lauseen tässä nyt. Ja nyt. Ja nyt. Aina vain yksi hetki. Ei muuta.

Koska menneisyys meni jo, sen kautta ei kannata elää. Hyvästi, menneisyys! Vanhoissa muistoissa ei kannata ryvettyä. Lisäksi menneisyys ei oikeasti ole ollut täysin sellainen kuin luulet, koska aivosi ovat rakentaneet muistoistasi uskomuksiesi kannalta yhteensopivan paketin. Olet elämäsi aikana jatkuvasti yleistänyt, vääristänyt ja jättänyt pois asioita, joita painat mieleesi. Kuten aiemmin kirjoitin, aivot toimivat niin, koska eivät mitenkään voi hallita suurta informaatiota muuten. Näin myös muistosi ovat perustuneet omille tulkinnoillesi ja tunteillesi asioista. Muistat siis kokemuksia ja tunteita, joita luulet muistavasi. Olet oppinut muistamaan, että lapsuutesi oli tietynlainen. Tuosta muistosta on kuitenkin jäänyt myös paljon todellisuutta pois.

Menneisyydestä voi oppia ja sitä voi katsella hieman kauempaa. Usein menneisyys yrittääkin roikkua selkämme takana meistä kiinni pitäen ja varjoaan langettaen nykyhetkemme päälle. Sulje silmäsi ja näe, missä kohtaa menneisyys sijaitsee sinusta katsoen, aivan konkreettisesti. Onko se takanasi, sivulla, edessä, ylhäällä, alhaalla? Miltä se näyttää ja minkä värinen se on? Kuinka lähellä se on sinua? Konkreettisesti katkaise menneisyys irti sinusta, leikkaa se saksilla tai riuhtaise kädellä, mikä vain tuntuu oikealta, väärää tapaa ei ole. Aseta menneisyys sitten taaemmas, tarpeeksi kauas taakse, sido sen lonkerot, jos sillä sellaiset on. Näytä sille sen paikka. Älä anna sen enää vaikuttaa sinuun. Katso eteenpäin, tähän hetkeen. Elämä on nimittäin nyt, tässä näin.

Tulevaisuudessakaan ei voi elää, koska sehän on vasta tulossa. Sitä ei siis vielä ole. Sen takia se ei myöskään voi olla mikään tietynlainen, koska se ei ole olemassa. Se voi olla mitä vain ja voit itse vaikuttaa siihen. Voit todellakin itse vaikuttaa! Koska tulevaisuutta ei ole, asioiden murehtimisesta tulee ajanhukkaa. On turha ajatella asioita, jotka eivät ole edes tapahtuneet vielä, jos ei halua niiden tapahtuvankaan. Miksi ajatella niitä, kun niitä ei ole?

Tulevaisuutta ei tiedä, mutta sinne voi luoda hyvää nykyhetken avulla. Uskon manifestointiin: siihen että ihmisellä on sisällään huomattavasti enemmän voimia ja kykyjä luoda omaa elämäänsä kuin hän usein ymmärtääkään. Ajatteluni pohjautuu myös vetovoiman lakiin ja voit lukea siitä lisää esimerkiksi täältä: https://happymindhappylife.fi/mika-on-vetovoiman-laki/. Maailmassa on paljon sellaista, jota emme näe, mutta joka on silti olemassa. Ilmassa tiedetään olevan happea. Painovoimakin on, vaikka sitäkään emme varsinaisesti näe. Näemme vain sen vaikutukset esineisiin ja ihmisiin.

Koska meillä on vain tämä hetki, merkitykselliseksi muodostuu, miten käytämme sen. Minusta erityisen tärkeä on tiedostaa, millaisissa tunnetiloissa haluamme olla juuri nyt. Osaammeko antaa tunteiden virrata niin, että myös hankalat tunteet poistuvat meistä luonnollisessa rytmissään vaivattomasti? Miten valitsemme reagoida vastoinkäymisiin? Osaammeko löytää kiitollisuutta ja rakkaudellisuutta haastavissakin tilanteissa?

Onnellisia tunteita voi oppia luomaan itse. Niitä voi kasvattaa ja voimistaa, ja kun sitä on harjoitellut, ne saa käyttöön nopeammin hankalissakin paikoissa. Tämän oppiminen tapahtuu kuitenkin nimenomaan harjoittelemalla ja vaatii vähän aikaa, paljon tahtoa ja uskoa, että tällä kaikella on merkitystä. Se vaatii myös vastuun ottamista omasta elämästä, mikä voi tehdä aluksi kipeää, kunnes se vapauttaa. Kuinka kauan haluat rämpiä suossa? Se on voinut olla ihan opettavainen kokemus, mutta muistathan, että voit milloin tahansa kiivetä takaisin pitkospuille? Voit valita ajatella toisin. Joskus voit myös tarvita jonkun toisen vetämään sut pois sieltä suosta ja näyttämään, missä ne pitkospuut menee. Sekin on ok. Ei elämässä tarvitse pärjätä yksin. Ei voi osata sellaista, mitä ei ole oppinut mistään, nähnyt kenenkään tekevän tai jota kukaan ei ole opettanut. Mutta jos haluaa asioiden muuttuvan, täytyy alkaa ottaa vastuuta omasta elämästä. Se on kipeä tosiasia.

Tämä hetki on nyt. Mistä asioista voisit olla kiitollinen juuri nyt? Voisitko ajatella olevasi kiitollinen esimerkiksi siitä, että olet juuri nyt elossa, tunnet kaikki tunteesi, aivosi ajattelevat ja sydämesi sykkii? Mistä muusta voisit tuntea kiitollisuutta? Minusta elämän tarkoitus on iloita ja nauttia elämästä, rakastaa itseä, kehittyä ihmisenä ja jakaa hyvää muille maailmaan. Kiitollisuuden tunne on hyvä apuri näissäkin.

Tunteet ovat se juttu. Kaikki asiat, joita ihmiset elämässä tekevät tai kaipaavat ja unelmoivat, tuottavat heille jotain tunnetta. En minä halua rahaa siksi, että minulla olisi paperia lompakossa tai voisin edes ostaa sillä jotain vaan siksi, että haluan sen tunteen, jonka rahan saaminen ja jonkun asian ostaminen aikaansaa minussa. Itselläni näitä tunteita ovat esimerkiksi keveys, vapaus, rentous ja ilo. Ihmiset tavoittelevat pohjimmiltaan vain hyviä tunteita, esim. onnellisuutta, vapautta, aitoutta, helppoutta, mitä kukin ja monia tunteita yhtä aikaa. Kaikki elämän asiat rakentuvat tunteiden tavoittelulle. Kysymys kuuluukin, teetkö tässä nykyhetkessä sellaisia asioita, jotka tekevät sut aidosti onnelliseksi ja iloiseksi elämässä?

Kun lakkaat etsimästä onnellisuutta menneisyydestä tai tulevaisuudesta tai jostain ulkopuoleltasi, opit keskittymään nykyhetkeen. Siihen ainoaan, joka on oikeasti olemassa. Ja kun ymmärrät, että sulla ei ole mitään muuta kuin tämä hetki tässä, on myös helpompi alkaa rakentaa siihen hyvää oloa, koska se hetki on niin pieni. Ja siksi se on täysin hallittavissa. Muutos voi olla suurtakin, mutta usein konkreettinen muutos on pienenpieniä asioita lyhytkestoisissa hetkissä. Yksittäisiä askelia. Muutos syntyy siitä, että toistat noita pieniä juttuja joka päivä ja yhtäkkiä huomaat, että sun elämässä onkin yhä enemmän hyviä tunteita ja asioita. Mutta se vaatii sulta valintaa. Sitä että haluat ja päätät alkaa luoda itsellesi onnellisempaa elämää etkä ainoastaan anna elämän tapahtua sulle.

Ja ehkä kaikista upeinta on tämä: Koska voit vaikuttaa tunteisiisi, voit vaikka nyt heti valita tuntea niitä kaikista upeimpia ja kevyimpiä tunteita, joista olet aikaisemmin vain haaveillut ja odottanut niiden ilmaantuvan sitten joskus, kun sitä ja tätä on ensin tapahtunut. Jos olet unelmoinut esimerkiksi lottovoitosta ja/tai rakkaudesta, voit oppia nostattamaan itsessäsi samanlaisen tunteen kuin olisit jo saavuttanut nuo unelmasi. Voit tavallaan hypätä yhden vaiheen yli: suoraan onnellisiin tunteisiin. Aluksi voit feikata tunteen, kunnes alat tuntea sitä oikeasti. Kehosikaan ei tiedä, oletko voittanut lotossa tai rakkaudessa oikeasti, mutta se reagoi tunteeseesi. Kevyet ja myönteiset tunteet auttavat myös kehoasi pysymään terveenä. Kun tarpeeksi usein tunnet, että sinulla itse asiassa on jo kaikki mitä tarvitset, nämä asiat alkavat helpommin toteutua myös materialistisen ja konkreettisen elämän saralla. Toki manifestoiminen vaatii myös hieman muuta, mutta niistä joskus myöhemmin.

Kun käsityksesi joulusta ja rahan käytöstä muuttuu

Joulu on ensi viikolla, ihanaa! Jo marraskuun alussa tein tietoisen päätöksen, että olen tällä kertaa (ja toivottavasti myös tulevina vuosina) erityisen tarkka siitä, mitä ostan joulua varten. Olen mielenkiinnolla seurannut oman rahakäyttäytymiseni muutosta tämän vuoden kuluessa. Tosi paljon on tapahtunut ja vieläkin vähän ihmettelen, että miten ja miksi. Muutos on kuitenkin älyttömän hyvä.

Olen ollut innostuvaa sorttia ja mun on ollut helppo ostaa kalliitakin tavaroita ja palveluita. Edelleen tämä on minussa ja olen siitäkin kiitollinen. Se mahdollistaa esimerkiksi satsaamisen omaan koulutukseen ja hyvinvointipalveluihin. Överiostelu on kuitenkin vähentynyt ja olen paljon tiedostavampi nykyään. Koko ajan olen myös rakastanut säästämistä, vaikka olen myös paljon joutunut säästöjä käyttämään viime aikoina. Olen ollut erittäin kiinnostunut tutkimaan omia rahauskomuksiani sekä vapautumaan niistä kohti kevyempää suhdetta rahaan.

Joulu on aiemmin ollut aikaa, jolloin olen ostanut paljon kynttilöitä, uusia joulukoristeita, suuria määriä ruokaa ja herkkuja, paljon joululahjoja lapsille, kalliita lahjoja aikuisille. Rakkaudellisesti itseäni kohtaan myönnän, että on mennyt överiksi ja tiedostan, että kyse on ollut jostain omasta jouluun liittyvästä köyhyystraumasta, jota olen yrittänyt korjata ostamalla itselleni ja lapsilleni hyvän joulun nyt aikuisena. Lapsuuden jouluista on paljon ihania ja myös raskaita muistoja. Nuo raskaat ovat liittyneet paljolti juuri köyhyyteen ja lapsena koettuun epävarmuuteen siitä, saadaanko meille kunnollinen ja onnellinen joulu. Myös joulutunnelmaan on liittynyt epävarmuutta ja pettymyksiä.

Kuluttajana olen aiemmin myös ollut melko helppo uhri. Mainokset tai myyntipuheet eivät minuun ole enää tehonneet, mutta kauniit ja yleensä kalliit tavarat tai vaatteet kauniisti aseteltuina ovat vedonneet minuun voimakkaasti. Olen myös antanut luvan itselleni ostaa köyhyystraumojen varjolla. ”Koska olen ollut niin köyhä joskus ennen ja nyt minulla on rahaa, voin sallia tämän itselleni.” Koen, että sekin oli tärkeä vaihe kokea. Nykyään tiedostan kuitenkin omia uskomuksiani ja vanhoja tunnereaktioitani siinä määrin, että niiden mukaan toimiminen on alkanut tuntua tosi vastenmieliseltä. Uskon, että rahaa voi ja kannattaa käyttää, kunhan sitä käyttää ihan oikeasti sellaisiin asioihin, joista saa sydämen iloa.

Muussakin jouluun liittyvässä mulle on tullut väkevä tunne siitä, että en tarvitse yhtään mitään.

Mulla on jo nyt kaikki mitä haluan.

Olen aiemmin ostanut tunteisiin ja mun on ollut vaikea vastustaa mielitekoja. Kun olen yrittänyt, se on tuntunut kehossani kipuna. Viimeisen vuoden aikana olen tietoisesti vähentänyt kaupoissa käymistä. Olen myös harventanut ruokakauppailua samasta syystä. Tammikuussa voisikin olla aiheellista muodostaa vielä uusi tapa, esim. ruokien tilaus lapsiviikoille.

Aikaisempina jouluina mulla on ollut suuri stressi jouluruoista. Siitä että saan aivan kaiken mitä haluan, että mikään ei lopu kesken ja että monenlaista kaikkea on paljon yhtä aikaa. Se toi mulle tunteen onnellisesta ja turvallisesta joulusta. Silloin suorastaan ärsytti se kun joku ystävä osasi jo ajatella keveämmin, kertoi miten pienesti hoitaa kaiken ja vähän ostaa lapsille lahjoja ja se on siinä. Koska itselleni se oli vaikeaa. On ymmärrettävää reagoida ärsytyksellä asiaan, jonka toinen jo osaa mutta itse ei. Toisen ihmisen kehittyminen osuu omiin haavoihin.

Kun asioita alkaa tiedostaa, monet niistä alkavat näyttäytyä vähän hassuina. Silloin on hyvä osata nauraa itselleen. Esimerkiksi yhtenä vuonna tajusin, että minulla oli pakonomainen tarve tehdä rosollia kasapäin. Huomasin, että tämä juontui selvästi lapsuudesta, jolloin rosollia tehtiin iso määrä ja sen tekeminen ja syöminen oli minun lapsuuteni joulun yksi tärkeä osanen. Lapsena samaa rosollia syötiin uuteenvuoteen asti ja syöjiä oli kuusi. Nyt kun syöjiä on yksi (lapset eivät välitä rosollista), olen vihdoin oppinut, että sitä ei tarvitse paljoa. Tänä jouluna tuli ensimmäisen kerran myös villi ajatus, että sen voisi jopa ostaa valmiina! Ja tämä jos jokin on minun joulussa aivan älyttömän iso juttu!

Myös sellainen uusi ajattelutapa on tässä nyt rakentunut, että mun ei ole pakko saada juuri jouluaaton aterialla niitä kaikkia perinteisiä ruokia. Työkaverille kuvasin, että ainoat jouluruoat mitä haluan tänä vuonna ovat lanttulaatikko ja saaristolaisleipä lohitäytteellä. Että muuta en oikeastaan tarvitse. Myös määrien suhteen mun ajatukset on muuttuneet radikaalisti. Kirkas lamppu on syttynyt, että vähempi riittää.

Muussakin jouluun liittyvässä mulle on tullut väkevä tunne siitä, että en tarvitse yhtään mitään. Mulla on jo nyt kaikki mitä haluan. En kaipaa lahjoja, en kaipaa tavaroita, en kaipaa erilaisia kynttilöitä, leipomista tai ruoanlaittoa, en kaipaa jouluruokia tai joulutunnelman hakemista joulutoreilta. Vähemmän on enemmän.

Se mitä joululta haluan, on omien lasten ilo ja onni. Se että lapset saavat lahjoja sekä keveää, rentoa ja riemukasta joulutunnelmaa. Haluan joululauluja, joulukuusen ja riisipuuroa kanelisokerilla ja voisilmällä. Haluan sen saaristolaisleivän ja polttaa kynttilöitä ilman että kukaan huomauttaa niiden päästävän ilmaan haitallisia savuja. Haluan istua sohvalla kahvi- tai glögimukin kanssa ja vain aistia lempeää ja iloista tunnelmaa. Haluan, että kodin tavarat ovat omilla paikoillaan ja lattiat kerrankin pesty. Haluan, että lapset saavat laskea mäkeä tai luistella, että he saavat katsoa lastenohjelmia ja syödä herkkuja sohvalla. Kysyin, mitä herkkuja he haluavat jouluksi. Isompi toivoi piparminttukeppejä ja pienempi rakastaa suklaata. Itselleni ostin After Eightin. Esikoista ajatellen ostin jouluiset kissaservetit. Itselleni hankin jo marraskuussa viininpunaisen artisokkakynttilän, joka on vienyt sydämeni jo aiempina vuosina. Kuusen hain varastoon. Senkin halusin pienemmän kuin ennen. Ihanan konkreettista.

Mulla on oma muisto yhdestä nuoruuden joulusta, jolloin olin surullinen siitä, että en ollut saanut mieluisia lahjoja. En kyllä muista itsekään tienneeni, mitä olisin halunnut. Muistan kuitenkin karvaan pettymyksen tunteen ja sen, kun en halunnut näyttää sitä vanhemmilleni. Siitä on jäänyt pieni pelko, että minun lapset kokisivat, etteivät ole saaneet tarpeeksi lahjoja tai että joutuisivat esittämään olevansa onnellisia. Tyhmä ja turha pelko, ihan oikeasti. Uskon, että lapset kyllä yleensä nauttivat kaikesta, mitä saavat. Varsinkin kun kyse on leluista. Kun lapset olivat ihan pieniä, halusin ja päätin, että meidän lapsia ei opeteta suuriin lahjakasoihin. Päätin eli tein päätöksen päässäni. Vaan tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka tiukassa ja syvällä tiedostamattomat ja alitajuiset pelot ovat. Asiaa ei helpottanut se, että yksi lasten isovanhempikin hukutti lapset leluihin. Huomasin kyllä, että en pitänyt niin suurista lahjamääristä, mutta en osannut sanoa sitä itselleni tai muille. Nyt olen ostanut lapsille kunnollisia ja hyviä lahjoja ja haluan uskoa, että se riittää.

Esikoinen, seitsemän vuotta, sanoi eilen kuusenhakureissulla mietteliäänä, että tuleekohan meille yhtä hyvä joulu kuin viime vuonna. Kysyin, mitä hän tarkoitti, mutta en saanut selkeää vastausta. Sanoin, että tulee ihan varmasti ihana joulu. Tulee samanlainen ja erilainen kuin viime vuonna, tulee hyvä. Lapsi on viisas. Hän aistii asioita, joita ei välttämättä aina ymmärrä, aistii muutoksen. Kun valitsin joulukuusen monien joukosta, tämä esikoinen katseli kuusta ja oli huolissaan, kun se on niin ”pieni”. ”Tuollaisenko sinä äiti ostat, tuoko on meidän kuusi?!” Vaikka oikeasti se ei ole edes pieni vaan 15cm pienempi kuin aiemmin. Tuttu on turvallista ja moni asia lasten elämässä on nyt muuttunut. On ihan ymmärrettävää huolestua, muuttuuko joulukin. Minäkin olisin ehkä aiemmin huolestunut tuosta lapsen huolesta. Vaan nyt ajattelen, että joulu muuttuu, vieläkin parempaan. Ja lapset tulevat kyllä huomaamaan sen.

Haluaisin, että juuri sinä mietit juuri nyt, että millaisen joulun sinä itse haluat. Kenen joulua sinä olet aiempina vuosina viettänyt? Mitkä ovat niitä asioita, jotka tekevät juuri sinulle onnellisen joulun? Ne saavat olla ihan mitä tahansa. Saat aivan itse valita. Saat vaikka skipata koko joulun tai viettää sitä seuraavaan jouluun asti. Mä oon onnellinen, että oon aktiivisesti työstänyt rahankäyttöäni ja oppinut keskittymään olennaiseen. Oppinut keskittymään itseeni ja omiin toiveisiini. Nyt mun käyttäytyminen joulun alla on linjassa mun arvojen kanssa ja myös sen kanssa, miten haluan toimia rahan suhteen. Elämä on paljon täydempää, kun se lähtee sun ikiomista tahdoista.

Ethän oleta mitään

Käytiin hakemassa tänään mulle joulukuusi. Lapset ja eksä tulivat mukaan, näkemään mua ja auttamaan kuusen kiinnittämisessä auton katolle. Olisin kyllä pärjännyt itsekin, mutta tajusin sen liian myöhään: oli jo puhuttu lapsille, että nähdään, niin en viitsinyt enää perua. Kuusimyyjä oli mukava ja rento. Plussaa tuli siitä, että jutteli luontevasti, esitteli kuuset nopeasti ja antoi alennusta. Miinusta siitä, että kertoessaan ohjeet kuusen lyhentämisestä sahalla katsoi mun eksää, osoitti siis ohjeet hänelle. Todennäköisesti vain siksi, että eksäni on mies. Vaikka minä alunperin loin ”ostosuhteen” tulemalla paikalle ensin yksin, rupattelemalla myyjälle ja kertomalla, millaisen kuusen haluan.

Eräänä päivänä sain läheiseltä pitkän viestin, jossa hän toivoi minulle kaikkea hyvää suuren ja pitkäkestoisen surun keskellä. Olin ihan että what?! Kiitos NLP-kurssin, oon oppinut tarkaksi siitä, mitä toisten syöttämiä ajatuksia ja tunteita otan itseni sisään. Kieltä käytetään usein omien ajatusten ja tunteiden ilmaisemiseen. Ei ole yhdentekevää, kuinka puhut toisille. Jokainen sana, jonka sanot, menee salamana toisen aivoihin prosessoitavaksi. Aivot eivät myöskään tunnista kielteisiä lauseita. Jos siis sanot, että ”ei kiirettä”, aivot bongaavat voimakkaasti sanan ”kiire”, ja alkavat heti tuottaa hormoneita ja tunteita, jotka olet aiemmin yhdistänyt tuohon sanaan. On mielenkiintoista havahtua tarkkailemaan omaakin puhetta. Miten puhun muille ja miten puhun itselleni? Sisäisestä puheesta kirjoitan joskus myöhemmin oman postauksen.

Olen oppinut suojelemaan omaa tunnetilaani enkä anna enää toisten johdatella mua heidän raskaisiin tunteisiin. Elämäntilanteeni saattaa herättää jossain toisessa ihmisessä surua, harmia, pettymystä, katkeruutta, vaikeutta tai pelkoa. Se on kuitenkin hänen tunteensa, ei minun. Mulla on oma näkymätön suoja. Mä saan keskittyä mun omiin tunteisiin ja torjun muiden mulle heittelemät tunteet. Tää on iso juttu, koska oon tosi kauan imenyt itseeni toisten tunteita ja kokenut, että ne tarttuu muhun herkästi. Se on ollut kuormittavaa.

Salaisuus on, että kun sä ymmärrät ihan oikeasti, että sä voit vaikuttaa ainoastaan sun omiin tunteisiin, et ikinä koskaan muiden, sun elämä helpottuu valtavasti. Sä voit muuttaa ainoastaan sua itseäsi ja vain sulla itselläsi on väliä. Toisten mielipiteet ja tunteet menettävät merkityksensä hyvällä tavalla. Voin olla samalla kohtelias ja jämäkkä. Voin olla ystävällinen ja silti pitää rajani. Välillä mietin, miten paljon ihmisiltä menee hukkaan energiaa, kun ne yrittää päästä sisälle mun tunteisiin, arvailla niitä. Moni yrittää hyvää tarkoittaen jopa korjailla mun tunteita, poistaa tai lieventää niitä ja keksiä ratkaisuja, joilla tuntisin eri tavoin. Ei tarvitsisi. Yhtään.

On aina parempi kysyä suoraan kuin olettaa.

Ihminen olettaa, koska luulee, että toinen elää samanlaisessa todellisuudessa kuin hän itse. Hän luulee, että kun nainen ja mies tulevat yhdessä kuusikaupoille, he ovat pariskunta. Ja olettaa, että näistä kahdesta sahaa käyttää todennäköisemmin mies. Hän näkee, että se on totta hänen maailmassaan ja se on ok. Tai että avioerotessa kaikki tuntevat surua, joka yleensä kaiken lisäksi kestää pitkään. Tämä on totta tämän ihmisen omassa todellisuudessa: hän kokee ja ajattelee, että avioero on asia, jota surraan pitkään. Sekin on ok, jos hän haluaa näin ajatella. Ja nyt asia, jonka haluan sinunkin ymmärtävän: On äärimmäisen tärkeä huomata, että nämä ovat heidän omia ajatuksiaan ja tunteitaan, eivät minun.

NLP:n kentällä puhutaan kartasta. Kartta on sun oma käsityksesi todellisuudesta, siitä mikä on totta. Maailmassa on yhtä monta karttaa kuin on ihmistä, yhtä monta todellisuutta kuin kokijaa. Jokaisen maailmankuva on henkilökohtainen. Kartan avulla katsellaan maailmaa. Se on kuin linssi, jonka läpi koet. Mitä eri asiat merkitsevät juuri sinulle? Kartta muotoutuu elämän aikana. Koska ympäristöstä tulee jatkuvasti paljon informaatiota, on ihmisen jätettävä jotain huomiotta. Tieto myös vääristyy ja sitä yleistetään, jotta se olisi helpommin hallittavissa. Tämä tapahtuu automaattisesti.

Kartta ei ole maasto. Se miten koet maailman, ei ole maailma itse. Sun näkemys maailmasta on sun, se on vääristynyt, yleistynyt ja siitä on jätetty paljon pois. Se ei ole huono tai hyvä, se vaan on. Kuten kaikkien muidenkin kartat.

Ihmiset, joiden käsitykset maailmasta muistuttavat paljon toisiaan, ymmärtävät toisiaan vaivatta. Jos taas kartat ovat kovin erilaiset, voi sellaisen ihmisen kanssa olla haasteita elämän tilanteissa. Kun ymmärrät, että jokaisella on omanlainen katsantotapa maailmaan, sun ei tarvitse enää loukkaantua, jos joku olettaa susta jotain, mikä ei ole totta. Sun ei myöskään tarvitse ottaa toisten tunteita itsellesi. Sun on helppo sanoa, että ”rakas ystävä, kiitos kun ajattelit mua, mutta olet väärässä”. On aina parempi kysyä suoraan kuin olettaa. Ja jokainen on itse vastuussa siitä, mitä omalta kartalta löytyy. Omaa maailmankuvaa voi ja kannattaa laajentaa, koska silloin saa elämästä irti paljon enemmän. Tulee keveyttä, tulee vapautta.

Huikea NLP

Rakkaat ystävät, lupasin kirjoittaa teille NLP-intensiiviviikon kuulumisia. Loppuun lisäsin sanat: jotain, ehkä. Silloin jo aavistelin, että nyt ollaan niin ison äärellä, että sitä voi olla vaikea pukea sanoiksi. Olin oikeassa.

Ajattelin, että saisitte kuulla jotain NLP-menetelmistä, siitä millaisia ne ovat ja miten itse koin ne. Nyt tuntuu, että tämä asia on pieni hiekanjyvänen siitä kaikesta, mitä haluaisin teidänkin ymmärtävän. Jostain on kuitenkin aloitettava.

NLP-menetelmät ovat malli siitä, miten ihmisen mieli toimii. Ajatukset ja tunteet toimivat tiiviissä ja konkreettisessa yhteydessä kehoon. Pystyt aistimaan ne kehossa, kun herkistyt tarkkailemaan. Mieli ottaa tietoa vastaan aistikanavien kautta, joita ovat mm. näkö, kuulo, tunto, maku ja haju. Erityisen herkät ihmiset voivat varmasti aistia myös muilla tavoin, mutta en tässä mene nyt siihen.

Kun haluat jotain, mitä tahansa, muutosta, sitä kannattaa ehdottomasti lähteä työstämään tiedostamattoman alitajunnan pohjalta. Kun teet niin, muutos on pysyvä. Ajattelusta valtaosa on tiedostamatonta ja vain muutamat hassut prosentit tiedostettua. NLP-menetelmillä pääsee nimenomaan kiinni tuohon tiedostamattomaan, niihin syvimpiin rakenteisiin. Ja kun ne tukevat muutosta, elämän konkreettinen muuttuminen tapahtuu itsestään siinä samalla.

Sun aivot ja keho on tottuneet vanhoihin käyttäytymismalleihin. Ne on tottuneet erilaisiin hormoneihin, joita on aiemmin erittynyt tilanteissa sekä tutunoloisiin tunteisiin ja ajatuksiin. Tuttu on turvallista ja aivot yrittävät kaikin keinoin pitää sut siinä. Ne keksivät tekosyitä ja viivästyksiä, että et vaan muuttuisi. Se on aivojen tehtävä. Ne kun ovat vielä kivikaudelta eivätkä ymmärrä, että uusi voisi olla parempi vaihtoehto nykypäivän ihmiselle. NLP on sitä, että me ei soiteta mielen ovikelloa ja odotella, että päästäisikö joku sisään. Me ei kysytä, että saataisiko tulla vaan käytetään nopeasti takaovea ja tsup – ollaankin jo sisällä, eikä mieli ja aivot voi sille enää mitään, niiden on pakko vaan sopeutua. Ja ne sopeutuu. NLP-harjoitukset ovat melko nopeita. Niitä voi tehdä myös uudestaan eli niiden käyttämisessä voi harjaantua aina vain sujuvammaksi.

Heti NLP-harjoituksen jälkeen voi mieleen tulla ensin tyhjä olo. Yhtäkkiä unohdatkin täysin, mitä ajattelit juuri äsken. Ajatus ei vaan tule mieleen. Se on hyvä. Se on hauska merkki siitä, että aivot muuttuvat siinä samaisessa hetkessä. Lyövät hetken tyhjää kirjaimellisesti. Veikeä tunne. Silloin saat antaa rauhassa aivoille aikaa. Ja kun se on tehty, uusi laskeutuu sun mieleen, integroituu osaksi sinua ja näin, muutos on tapahtunut. Sitten jatkat elämääsi ja ihmettelet, että miksi hyvät asiat ja valinnat tuntuvat yhtäkkiä niin helpoilta ja luonnollisilta. It’s magic, my friend.

Kun sä muutat sun syvimpiä ajatuksia ja tunteita sekä opit, miten sä pääset irrottamaan otteesi rajoittavista uskomuksista, sun elämä muuttuu automaattisesti sen jälkeen. Se muuttuu itsestään: kevyesti, helposti ja onnellisesti. Sun unelmista ja haaveista tulee yhtäkkiä aivan kirkkaita ja selkeitä, itsestäänselviä. Mielenkiintoista on sekin, että ei ole väliä, mitä ne muutettavat asiat käytännössä on sun elämässä. Koska kyseessä on mielen malli, se toimii erilaisten uskomusten ja käsitysten muuttamisessa.

Wikipedia kuvailee asiaa näin:

”NLP on soveltavan psykologian suuntaus, jonka tavoitteena on parantaa muunmuassa ajattelu- ja tunnetaitoja, vuorovaikutustaitoja, tapoja kehittää itseään ja ymmärtää muita. NLP pyrkii mallintamaan sitä, miten aivot toimivat: miten opitaan, ajatellaan, kommunikoidaan, tehdään päätöksiä ja miten saadaan aikaan haluttuja muutoksia.

NLP:llä ei ole yhtenäistä teoreettista pohjaa, vaan se koostuu useista eri tekniikoista ja malleista. NLP on saanut alkunsa menestyksekkäiden terapeuttien (Fritz Perls, Virginia Satir, Milton H. Erickson) toimintaa mallittamalla. Se pohjautuu kielitieteen professori John Grinderin ja psykologi Richard Bandlerin 1970-luvun alussa tekemiin tutkimuksiin. Vuosien saatossa NLP:tä on kehitetty useiden asiantuntijoiden toimesta.”

Haluan vielä painottaa, että NLP ei ole missään nimessä tunteiden mitätöimistä tai yltiöpositiivisuutta. Kaikki tunteet ovat ihmisen luonnollinen osa ja niillä on aina meille jokin viesti. Osaatko kuunnella sun tunteita? Totuus kuitenkin on, että sä voit vaikuttaa ainoastaan sun omiin tunteisiin ja oikeasti vain niillä onkin merkitystä. Tunne on aina reaktio johonkin. Sä voit hyväksyä sen ja vaikka sanoa, että ”kappas, tuli tällainen tunne”. Voit kokea sen ja sitten voit ihan itse valita, päätätkö ottaa sen tunteen sun sisälle kulkemaan sun elämän matkalla vai päästää sen irti ja mennä eteenpäin vapaammin. Voit itse valita, millaisia tunteita haluat kantaa sun mukana. Ja kun sä tajuat tämän syvällisesti, sä tajuat samalla, että siihen liittyy vastuu, vastuu sun omasta elämästä. Olet itse vastuussa sun koko elämästä. Se voi aluksi säpsähdyttää, koska meidät on opetettu ajattelemaan toisin. Se on kuitenkin upea juttu, koska sä pystyt sitten ihan mihin tahansa sun elämässä!

NLP:n sisälle mahtuu monenlaista hauskaa ja hyödyllistä. Kuulette siitä varmasti lisää jatkossa. Nyt makustelen vielä hetken näitä asioita itsekin ja sitten valmistaudun ottamaan vastaan rakkaat lapset, joiden kanssa ei olla nähty viikkoon.

Sairauslomalla uupumuksen oireista

Jotta olisin aito ja rehellinen, yritän näyttää ulkopuolelle myös kipeitä asioita. Sattuu myöntää, että uupuminen vaikuttaa minuun edelleen. Burnoutista on nyt jo yli vuosi, vaan muutaman viime viikon aikana uupumisen oireet ovat salakavalasti palanneet: huimausta, pahoinvointia, itkuisuutta. Aivot ovat toki muistaneet, että onhan tänä syksynä kieltämättä tapahtunut aivan hurjasti asioita, hyviä ja haastavia, isoja ja pieniä. Sydän ei ole kuitenkaan jostain syystä antanut täyttä lupaa levätä tarpeeksi, huomioida kuormitusta arjessa, tekoina ja valintoina. Sydän on myös ollut niin innoissaan kaikesta uudesta, ollut suorastaan liekeissä. Nyt täytyy kuitenkin hetkinen sitä rauhoitella, että se ei pala loppuun.

Uupuminen vuosi sitten kyllä opetti pitämään itsestä huolta. Vannoin, että enää koskaan en anna itseni väsyä sillä tavoin, niin kamalaa se oli. Paluuta entiseen ei ole: siihen että unohtaisin itseni ja sivuuttaisin tarpeeni levätä. Suorittamiseen ja pärjäämiseen jää kuitenkin helposti jumiin. On mielenkiintoista pohtia, mikä siinä niin koukuttaa. Toki se on myös vanha ja tuttu tapa. Olen oppinut havainnoimaan itseäni entistä paremmin. Huomaan, jos kehossa on jotain häikkää tai jos mieli on levoton. Tunnen kehossani, kun alan stressata ja jos paine ei purkaudukaan. Viime viikkoina on tuntunut, että en palaudu edes vapaa-ajalla. Uusista tiedostamisen taidoista huolimatta on vieläkin vaikea myöntää, että en ole täysissä voimissa. Halu jaksaa olisi niin suuri.

Psykologi ja psykoterapeutti Liisa Uusitalo-Arola kirjoittaa Instagramin päivityksessään (21.11.2021) näin:

”Toipumisessa voi vierähtää vuosi, kaksi, kolmekin. Uupumiseen johtava kehityskulku on lähes aina vuosien mittainen – miten toipuminen sitten voisi tapahtua viikoissa? Toisaalta tärkeitä muutoksia parempaan voi tapahtua lyhyessäkin ajassa. Toipumiseen voi vaikuttaa myös sen ajan pituus, jonka olet ehtinyt viettää uuvuksissa. Uupumiseen liittyy uusiutumisvaaran lisäksi kroonistumisen riski, eli se mahdollisuus että niin ajatuksesi, tunnemaailmasi kuin kehosikin sopeutuvat hellittämättömään ylikuormaan. Älä siis luovuta. Muutaman vuoden kuluttua voit ihmetellä, miten toisaalta olet ihan sama kuin ennenkin, mutta toisaalta erilainen. Jotkin elämisen ongelmat tippuvat matkan varrelle. Toiset taas pysyvät sitkeämmin mukana, mutta uusia keinoja niiden kanssa selviämiseen löytyy koko ajan.”

Viime viikolla huomasin puhuvani ystäville paljon siitä, kuinka kuormittunut olin. Lopulta pakotin itseni soittamaan lääkärille ja pyytämään sairauslomaa töistä. En olisi soittanut, ellei terapeuttini olisi rohkaissut siihen voimakkaasti. Soittaminen oli yllättävän vaikeaa. Siitäkin huolimatta, että olin nähnyt oireilun palaavan ja tiesin järjellisesti, että nyt olisi pakko ottaa aikalisä. Istuin työpaikan toimistossa vähän yli kahdeksan ja huokaisin puhelin kourassa. Minulla on joskus tapa pakottaa itseni tekemään asiat, jotka tiedän pakollisiksi mutta joita mieleni ei haluaisi tehdä. Huokaisin syvään, päätin soittavani vaikka se tekee kipeää, etsin numeron, laitoin puhelimen soimaan ja jätin soittopyynnön, vaikka ei tehnyt yhtään mieli. Asetin itseni sellaiseen moodiin, jossa olin tehnyt valinnan ja tein sen, vaikka se tuntui vaikealta.

Minä todella uskon, että muutoksen voi tehdä nopeasti. Enhän muuten aloittaisi tammikuussa ratkaisukeskeisen lyhytterapeutin opintoja! Myös NLP:n menetelmillä voidaan suurikin muutos saada aikaan jo nopealla harjoituksella. Samalla tiedän ja haluaisin hyväksyä, että jotkut asiat myös ottavat enemmän aikaa. Joskus muutos on niin suuri, että koko elämisen tyylin täytyy muuttua, että elämä voi jatkua mielekkäänä. Eikä hitaus silloin haittaa.

Tänä syksynä olen tehnyt eropäätöksen, harjoitellut elämään ilman parisuhdetta, palannut töihin suuremmalla tuntimäärällä, opetellut eppuluokkalaisen koulujutut sekä tehnyt isoja valintoja ja konkreettisia tekoja uraan ja ammattiin liittyen. Olen oppinut paljon uutta itsestäni: tunteista, tarpeista, mieltymyksistä, toiveista. Olen rakentanut uudelleen omaa kotia, identiteettiä, alitajuntaa ja työroolia. Ei ihme, että nyt vähän väsyttää.

Tuntuu, että loppuvuosi pitäisi vain levätä, ottaa ihan iisisti. Iisi tarkoittaa samaa kuin englanniksi easy, helppo. Erään käännössivun mukaan sanalla viitataan myös mm. yksinkertaiseen, kevyeen, vaivattomaan, rauhalliseen, luontevaan, mukavaan, huolettomaan ja vapaaseen. Kuulostaa aika ihanalta. Taidan tarttua tähän.

Mistä kiitollisuutta vaikeisiin hetkiin?

Meillä oli hääpäivä: 10 vuotta. Kymppihääpäivä tietäen, että haetaan avioeroa. Olin jännittänyt päivää hieman ja henkisesti varautunut suruun. Vaan päällimmäinen tunne olikin kiitollisuus. Jäin pohtimaan, miten ihmeessä tämä oli mahdollista vain kaksi kuukautta sen jälkeen, kun päätettiin lopullisesti erota ja itkin sängyn pohjalla voimattomana ja pahoinvoivana.

Ajatus eroamisesta oli toki ollut mielessä jo aiemminkin, useamman kerran, vaikka en ollut antanut sen ottaa konkreettisia askelia. Halusin yrittää kauan ja olisin saattanut jaksaa vieläkin, mutta olen kiitollinen miehelle, joka teki päätöksen. Se oli oikea ja olimme siitä kuitenkin samaa mieltä.

Minulla oli jo käynnissä oma psykoterapiajakso, johon olin vihdoin jaksanut hakeutua vuosien jahkailun ja epäröinnin jälkeen. Olin hiljattain kokenut burnoutin ja nyt mulla oli voimakas tahto rakentaa uudenlaista, onnellisempaa elämää itselleni. Alkuperäinen syy hakeutua terapiaan oli muualla, mutta siitä tuli tärkeä tuki myös uupumisessa ja erossa. Opin käytännönläheisesti, miten ihmisen elämä on kokonaisvaltainen asia eikä sen eri puolia voi erottaa toisistaan: kaikki liittyvät yhteen. Hyvinvointi muodostuu tasapainoisesta kokonaisuudesta, jossa elämän eri alueet voivat kaikki hyvin.

Myös uupuminen vaikutti eron käsittelyyn. Kuten parisuhteessa, myös jaksamisessa olin pinnistellyt kauan. Lopullinen burnout vyöryi tsunamin lailla eroa edeltävänä syksynä ja riisui aseista totaalisesti. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin antaa kaiken vanhan sulaa pois. Olin vereslihalla. Käytin aikaa sen miettimiseen, kuka olen ja mitä haluan. Pala palalta aloin hahmottaa itseäni uudestaan. Kokemus uupumisesta, hiljalleen toipumisesta ja itsen ääreen pääsemisestä voimisti varmasti kohtaamaan myös muita haasteita.

Halusin estää uuden uupumisen, koska se oli inhimillisesti aika hirveä kokemus. Halusin oppia lisää. Tutustuin mm. hypnoosiin, NLP:n menetelmiin ja vetovoiman lakiin. Opin, että hypnoosi on sanana monelle jännittävä, mutta oikeasti se on voimauttava ja aivan luonnollinen juttu. Ei ollutkaan kyse showsta ja siitä, että en voisi hypnoosissa vaikuttaa itseeni. Päinvastoin hypnoosin ja NLP:n avulla olen oppinut pääsemään kiinni alitajunnassani oleviin tiedostamattomiin uskomuksiin ja ajatusvääristymiin. Olen oppinut itse muuttamaan elämääni. Vetovoiman lakien mukaisesti uskon, että ne asiat, joille annan aikaa ja energiaa, kasvavat. Se mitä tunnen ja ajattelen, lisääntyy. Ja opin, että todellakin voin itse vaikuttaa tunteisiini samalla hyväksyen niiden laajan kirjon ja kuullen niiden viestin. Kaikki nämä asiat yhdessä mullistivat mun ajattelua ja vaikuttivat varmasti siihen, millaiselta maaperältä käsin kohtasin eronkin.

Vuoden sisällä olen oppinut ihan mielettömästi tunteista ja niiden käsittelystä. Olen oppinut yhä enemmän ilmaisemaan niitä työpaikalla sekä elämäni ristiriitaisissa ja kipeissä ihmissuhteissa. Olen vihdoin hyväksynyt ne osaksi itseäni. Olen samalla alkanut arvostaa itseäni ihmisenä, naisena ja äitinä. Viimeinkin opin, että kaikki tunteet ovat sallittuja ja suotavia ihmisen elämässä. Tiedostan tunteet, elän ne läpi. Hääpäivän kynnyksellä mielessä vaihtelivatkin suru, haikeus, ikävä, harmi sekä ilo, onni, mukavien muistojen jakaminen ja kiitollisuus. Olen lakannut pinnistelemästä tunteita vastaan ja antanut niiden tulla. Ja vähitellen ne ovat rauhoittuneet, aallokko on tasoittunut.

Aloin myös miettimään, kuinka kauan haluan missäkin tunteessa olla. Millaisissa tunteissa sinä haluaisit viettää eniten aikaa? Ehkäpä kuitenkin niissä mukavissa? Samalla kun opin kohtaamaan tunteet sellaisina kuin ne tulivat, opin päästämään raskaista tunteista nopeammin irti. Valitsin antaa niiden mennä. Tunteistani tuli tämän myötä paljon liikkuvaisempia. Aiemmin koin, että hankalat tunteet suorastaan takertuivat minuun, pinttyivät kiinni kuin tuoreporkkanamehu valkoiseen pöytälevyyn. Tuntui erikoiselta, kun sanottiin, että tunteet tulevat ja menevät. Minä kun koin, että minun tunteeni tulivat vain sisään ja jämähtivät paikoilleen. Nykyään ne myös menevät. Ero kokemuksessa on huima. Tunteet todella liikkuvat, lähtevät, muuttuvat. Luulen, että syynä on se, että annan niille oikeasti luvan. Ja mitä enemmän teen niin, sen helpompaa se on. En enää mieti, mitä muut ajattelevat tunteistani. Päästän ne ensin valloilleen, koen ne täysillä aistien, sallien, näkyvästi (ja silti rakentavasti) ilmaisten. Sanoitan niitä ja kerron niitä ystäville, ja sitten annan niiden mennä, vähitellen laimentuen, lipuen.

Olen joutunut paljon myös hyväksymään, että asiat eivät ole menneet niin kuin minä olin suunnitellut ja halunnut. Kohtasin pelkoni epäonnistumisesta, kontrollin menettämisestä sekä epätäydellisyydestä. Siitä että joku kritisoisi ja arvostelisi ratkaisujani ja minua. Se teki kipeää. Tiedostin kuitenkin vahvasti, että halusin päästä tästä kaikesta yli, eteenpäin, kohti parempaa. Ehkä selviäisin tästäkin, jopa entistä ehompana.

Kiitollisuus on elämäntapa, jonka olen valinnut tietoisesti. Olen päättänyt arvostaa elämää ja oivaltanut sen ainutlaatuisuuden. Asioita ei kannata lykätä enää. Yritän nauttia arjen pienistä asioista ja huomata hyvän. Olen myös inhimillinen enkä aina pysty siihen. Hääpäivänä kuitenkin olin kiitollinen mm. siitä, että saimme viettää nuo vuodet yhdessä, pääsimme täyteen kymppiin, sain lapset juuri hänen kanssaan, meillä on yhteistä vanhemmuutta ja se sujuu pääosin hyvin, olen saanut häneltä apua ja tukea, olemme ystävällisiä toisillemme ja yritämme joustaa, meillä on ollut hyviä hetkiä ja niin edelleen. Kiitollisuuteen kuuluu tärkeänä osana myös se, että ei kaunistele asioita liikaa. Minäkin muistin, että aika kultaa helposti muistot eikä ole syytä sukeltaa sokeasti vaaleanpunaisten muistojen pumpuliin. On hyvä pitää mielessä, miksi on päätetty erota. On tärkeä muistaa, että on kaiken hyvän arvoinen.

Kiitollisuus on eri asia kuin yltiöpositiivisuus, jossa vaikeat tunteet lakaistaan maton alle vähin äänin ja naama väännetään hymyyn vaikka ahdistaisi. Kiitollisuus ei sulje pois surua, pelkoa, turhautumista tai vihaa. Ne eivät ole keskenään tai. Ne ovat ja. Yhtäaikaisia, rinnakkaisia, päällekkäisiä, vuorottelevia, vaihtelevia, kaikki luonnollisia ja yhtä tärkeitä. Kiitollisuus syntyy oivalluksesta, että voi lopulta kuitenkin itse vaikuttaa siihen, miten reagoi asioihin. Voi itse valita, miten haluaa tuntea ja ajatella pitkässä juoksussa. Ja seuraava homma onkin sitten opetella, miten tunne tai ajatus muutetaan käytännössä. Ja siihen tarpeeseen vastaavat esimerkiksi juuri NLP ja hypnoosi.

Se mistä jokainen voi aloittaa, on tunteiden havainnoiminen itsessä sekä niistä ääneen puhuminen. Jos se on vaikeaa, täytyy aloittaa aivan pienesti. Huomaa tunteet kehossa ja aisti ne mielessä. Ajattele silloin, että ne kaikki kuuluvat ihmisyyteen ja saat antaa niille luvan tulla ja olla. Näe sitten, mitä ne saavat sinut tekemään, miten puhumaan, olemaan. Saavatko ne sinut piiloutumaan tai hyökkäämään, jättämään tekemättä jotain. Kukaan ei ole kuollut varsinaisesti tunteisiin. Etkä sinäkään ole ensimmäinen.

Uutta uraa kohti – pelosta huolimatta

Elämä on pitänyt viime viikot kiireisenä, sekä hyvässä että pahassa. Olen onnistunut toisinaan pysymään kirkkaissa energioissa ja välillä tarponut tahmeassa suossa ajatuksineni. Ratkaisu on nyt kaiken kipuilun jälkeen kuitenkin löytynyt, hurraa! Olen ottanut askeleen kohti uudenlaista suuntaa. 

Askel on ollut ratkaisukeskeisen lyhytterapeutin koulutukseen hakeminen. Kokonaan uutta, kokonaan erillistä varhaiskasvatuksesta, johon olen vuosikausia rakentanut ja liittänyt identiteettiäni. Siksi jo pelkkä koulutukseen hakeminen on ollut älyttömän suuri asia. Se osuu lapsuudesta asti luotuun opettajan identiteettiin ja pakottaa sitä muuttumaan. Se osuu niin moniin pelkoihin.

Tuntuu suorastaan hurjalta, että olen vihdoin alkanut edistää tätä urasuunnan muutosta, koska olenhan minä sitä ajatellut salassa jo pitkään. Tai jos en tietoisesti ajatellut, niin se on ainakin häivähtänyt mielessä niinä hetkinä, kun usko nykyiseen alaan on horjunut. Ja olen minä sitä sisäisesti huutanutkin ja uupumuksessa itkenyt, kun olen joutunut jatkuvasti venymään varhaiskasvatuksessa. Mutta aiemmin en ole kuitenkaan tehnyt asialle mitään konkreettista. En ole uskaltanut katsoa laatikkoni ulkopuolelle.

Tein myös uuden instatilin itselleni: sydamellapauliina. Yritän ajatella, että mun ei tarvitse tietää, mitä tästä tulee, kunhan alan toimimaan, tekemään. Paljolti sellainen olo mulla on ollutkin, että olen tehnyt asioita kuin hypnotisoituna, vaikka en ole oikein edes käsittänyt kaikkea. On tuntunut, että on vaan joku sisäinen pakko tehdä näitä asioita.

Olen samaan aikaan aivan liekeissä innostuksesta ja voimaantumisesta, ja samalla peloissani. Kirjoitinkin uuteen instaani pelosta. Hylätyksi tulemisen pelko, epäonnistumisen pelko, näkyväksi tulemisen pelko, monenlaisia perustavanlaatuisia, suuria pelkoja.

Pelot ovat usein tiedostamattomia ja asuvat syvällä. Emme edes näe pelkäävämme, mutta jokin meitä silti rajoittaa ja estelee elämässä. Vaivihkaa pelko estää tekemästä asioita ja saa tyytymään ok-elämään ja ajattelemaan, että ihan hyvähän se on näinkin. Pelko estää muuttumasta, tavoittelemasta uutta, puhumasta avoimesti, olemasta aito, esiintymästä, laihtumasta, vaihtamasta työpaikkaa, irtaantumasta huonoista ihmissuhteista, mitä kenelläkin.

Pienin askelein pelkoa kohti

Olen joskus tehnyt tietoisen päätöksen kulkea pelkoja kohti, yksi pelko kerrallaan. Se on osa elämäntapaani. Pelon läpi käveleminen on rankkaa, mutta se kannattaa. Syyslomaviikolla kun pohdin koulutusasiaa, olin totaalisen väsynyt asian käsittelystä. Mutta se vaan piti tehdä, tuli sellainen tunne. Kun pelosta huolimatta ottaa askeleen pimeässä, on rohkea. Silloin voi saavuttaa oikeaa muutosta, voimaantumisen kokemusta ja oppimista, syvällistä elämisen tunnetta. Elää täysillä sydämestä käsin. Ja kun on tehnyt jotain pelottavaa, on tärkeä istua alas, huokaista, levähtää ja antaa kiitos itselle, huomata suuri askel. 

Joskus pelottava asia näyttää toisten mielestä pieneltä ja mitättömältä. Se voi olla esim. autolla ajaminen keskustassa, soittaminen puhelimella, ajanvaraaminen lääkäriin, jonkun asian sanominen rehellisesti toiselle. Saat pelätä sellaista, se on ihan ok. Mieti kuitenkin, kuinka kauan haluat olla tässä tunteessa ja antaa sen vaikuttaa elämääsi. Kuinka kauan haluat pysytellä pelossa, joka rajoittaa elämääsi?

Vähitellen minä opettelin ajamaan autolla kaupungissa, yksi reitti kerrallaan. Yksi puhelinsoitto kerrallaan, paperille kirjoitettujen vuorosanojen kera. Yksi ajanvaraus kerrallaan väkisin ajatellen, että olen sen arvoinen ja minulla on siihen oikeus. Yksi ääneen sanottu mielipide kerrallaan. Yksi asia kerrallaan. Ja nyt olen tässä, haluan olla ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, valmentaja ja auttaja. Siihen pyrin, yksi askel kerrallaan.

En osaa vielä pukea sanoiksi kaikkea sitä, mitä tulevalta uralta haluan. Sen kuitenkin tiedän, että haluan auttaa ihmisiä. Haluan, että muutkin pääsevät vähitellen peloistaan ja rajoittavista uskomuksistaan ja alkavat elää täysillä, oman itsensä näköistä elämää. Haluan tuoda ihmisten elämään rakkaudellisuutta, iloa, toivoa, voimaantumista, jokaisen oman voiman löytämistä ja valjastamista käyttöön. Haluan tukea, olla läsnä ja tarjota nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemuksen, jonka jokainen ihminen ansaitsee ja tarvitsee, vaikka ei sitä aina elämäntilanteissaan pääse kokemaan.