Lyhyt moi

Kello on hurjan paljon, mutta halusin tulla sanomaan moi. Blogissa on ollut hiljaista, koska on pitänyt keskittyä irtipäästämiseen vanhasta, se on ottanut energiaa ja aikaa. Uutta on kuitenkin koko ajan tulossa mun elämään ja sitä kautta myös nettisivuille ja blogiin. Instagram päivittyy eniten tällä hetkellä. Verkkokurssia on tuloillaan ja jatkan ratkaisukeskeisen lyhytterapeutin ja NLP-valmentajan asiakastyötäJatka lukemista ”Lyhyt moi”

Lisää irtipäästämistä ja vapauden kaava

Ihminen elää jatkuvassa suhteessa ympäristöönsä ja myös irtipäästäminen tapahtuu suhteessa ympäristöön. Joskus meidän on tarpeellista päästää irti jostain vanhasta toimintamallista, ajattelutavasta, pitkittyneestä tunteesta, vääristyneestä identiteetistä, pelosta, jostain ihmisestä tai kokonaisen elämänvaiheen vaikutuksesta omaan elämään. Niistä asioista, joiden et enää halua vaikuttavan elämääsi tässä, nyt ja tulevaisuudessa. Sillä jos et päästä irti ja anna anteeksi, seJatka lukemista ”Lisää irtipäästämistä ja vapauden kaava”

Uupumuksen lääkkeet: lepo ja ilo

Tietäminen on eri asia kuin tietäminen. Voit tietää jonkin asian aivoillasi ja olla siitä aivan varma ja nähdä, että se on totta sulle. Esimerkiksi tiedät, mitä sun olisi hyvä tehdä. Mutta joskus huomaat, että kun oivallat jonkin jo etukäteen tietämäsi asian erityisen syvällisesti uudestaan, tiedätkin sen yhtäkkiä aivan eri tasolla kuin ennen, ytimessäsi asti. KuinJatka lukemista ”Uupumuksen lääkkeet: lepo ja ilo”

Suhteeni ympäristöön, ”arkeen” ja normeihin

Arki. Mikä hauska sana. Arki saapuu parisuhteisiinkin. Yhtenä päivänä se koputtaa oveen ja sanoo: ”hei, minä tulin nyt sitten.” Tiesitkö, että sitä ei ole pakko päästää sisään. Arjen armoille ei tarvitse jäädä. Voi valita omassa voimassaan, että rakentaa itselleen omanlaisen, hyvältä tuntuvan, elämän, uudenlaisen arjen. Ottaa siihen arkeen sisälle ne kaikki ihanat asiat, jotka haluaaJatka lukemista ”Suhteeni ympäristöön, ”arkeen” ja normeihin”

Näkyväksi tuleminen konkreettisesti

Täällä NLP Master Practitioner -koulutuksessa tapahtuu nyt niin isoja juttuja. Peruskurssilta en pystynyt kirjoittaa ollenkaan, mutta nyt olen yrittänyt jotain aina avata. Tapahtuu niin paljon koko ajan, rytisee identiteetin tasolla. NLP:ssä on erilaisia loogisia tasoja, joilla muutos voidaan tehdä. Jos tehdään muutos ylemmällä tasolla, esim. identiteetissä, se valuu alaspäin arvoihin, uskomuksiin, strategioihin ja käyttäytymiseen. OonJatka lukemista ”Näkyväksi tuleminen konkreettisesti”

Unelmasta totta: mikä estää?

Olenko – oikeasti – valmis – ottamaan – vastaan – suurimmat – unelmani? Miten sinä vastaisit omalta kohdaltasi tähän kysymykseen? Oon viime aikoina tehnyt paljon mielentyötä saadakseni väkevän otteen omista unelmista. Unelmat voivat ensinäkemältä olla konkreettisia asioita, mutta ajattelen, että fyysistenkin unelmien taustalla on yleensä syvempi toive jostain ihanasta tunteesta, esim. vapaudesta, rentoudesta, huolettomuudesta, keveydestä,Jatka lukemista ”Unelmasta totta: mikä estää?”