
Olen Pauliina, ilon ja autenttisuuden puolesta puhuja.
Autenttisuus on oman totuuden oivaltamista ja sen mukaan elämistä. Se on itsesi muistamista uudelleen. Se on sitä, kun tiedostat, hyväksyt ja alat rakastaa itseäsi sellaisena kuin oikeasti olet.
Autenttinen ihminen kunnioittaa itseään ja siten myös muita. Hän tiedostaa vahvuutensa ja sallii keskeneräisyytensä. Hän tuntee kaikenlaisia tunteita ja hyväksyy muutoksen osana elämää. Hän hoivaa paljon sisäistä lastaan ja leikittää sitä. Kuuntelee kehoaan ja hermostoaan sekä arvostaa niiden viestejä. Autenttinen elämä on itsensä tiedostamista sellaisena kuin oikeasti on. Se on maadoittavaa ja välillä tuskaisaakin ihmisyyttä ja samaan aikaan yhteyttä Korkeampaan itseen ja maailmankaikkeuteen. Se avaa portit tyytyväiseen, tasapainoiseen, vapaaseen ja iloiseen elämään niille, jotka haluavat rakastaa itseään enemmän ja voida hyvin.
Autenttisuus vapauttaa meissä energiaa, jota voimme käyttää asioihin, joista oikeasti nautimme. Uskon, että elämässä on tarkoitus nauttia, iloita ja kasvaa takaisin siksi ihmiseksi, joka olit ennen kuin maailma sanoi sinulle, kuka sinun täytyy olla. Autenttisuus tuntuu perusolemukseltaan vapaudelta, keveydeltä, luottamukselta ja ilolta, mutta sallii kaikki tunteet osana elämää.
Olen intuitiivinen ja kehotietoinen hypnoosivalmentaja, Siria sertifioitu ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, kasvatustieteiden maisteri ja pienten lasten opettaja. Olen myös pääosin itseoppinut energiahoitaja, NLP-valmentaja sekä kahden koululaisen sinkkuäiti Jyväskylästä. Ennen kaikkea olen minä, tietoisuus ja energia. Palveluissani saat lainata energiani värähtelytaajuutta ja tarjoan sinulle kaiken osaamiseni intuitiivisesti ja yksilöllisesti sinun tarpeidesi mukaan. Luon turvallisen tilan, jossa saat olla vapaasti sinä ja nähdä sellaista mikä on ollut piilossa.
Missioni on auttaa ihmisiä löytämään takaisin yhteys omaan itseensä, sydämeensä, sieluunsa sekä rakastumaan siihen keitä he oikeasti ovat.
”Kun muistat miten ollaan sinä, tulet onnelliseksi.”
Rakkaudella, Pauliina
Hei! Tällä hetkellä luon uutta enkä ota uusia asiakkaita. Voit seurata minua Instagramissa: @pauliinahokkanen ja laittaa minulle viestiä siellä.
PERUUTUSEHDOT
Jos aikataulusi muuttuivat etkä pääsekään sovittuun tapaamiseemme, peruuta aikasi mahdollisimman pian, viimeistään edellisenä päivänä. Saman päivän peruutuksista ja saapumatta jättämisestä minulla on oikeus veloittaa käynnin koko hinta. Jos sairastut samana päivänä tai on todennäköistä, että olet tartuttamisvaiheessa, ethän tule lähitapaamiseen. Voimme silloin sopia uuden ajan.
Hinnat ovat voimassa toistaiseksi ja sisältävät alv-veron 25,5 %. Maksu tapahtuu sähköpostilaskulla, jossa on 7 päivän maksuaika. Y-tunnus: 3257239-6.

Rekisteri- ja tietosuojaseloste: https://sydamellapauliina.fi/rekisteri-ja-tietosuojaseloste/