Lisää irtipäästämistä ja vapauden kaava

Ihminen elää jatkuvassa suhteessa ympäristöönsä ja myös irtipäästäminen tapahtuu suhteessa ympäristöön. Joskus meidän on tarpeellista päästää irti jostain vanhasta toimintamallista, ajattelutavasta, pitkittyneestä tunteesta, vääristyneestä identiteetistä, pelosta, jostain ihmisestä tai kokonaisen elämänvaiheen vaikutuksesta omaan elämään. Niistä asioista, joiden et enää halua vaikuttavan elämääsi tässä, nyt ja tulevaisuudessa. Sillä jos et päästä irti ja anna anteeksi, se on ainoastaan sinun tappiosi, rakas ystävä. Vain sinä olet se, joka siitä kärsii. Haluatko antaa vanhojen asioiden himmentää valoasi nyt? Haluatko antaa niille valtaa yhä? En usko.

Irtipäästäminen on sitä, että tietoisesti luovut asioista, jotka vaivaavat sinua, häiritsevät sinua, vievät sinulta liikaa energiaa ja aikaa arjessasi. Irtipäästäminen voi tapahtua vaikkapa niin, että ensin irrotat asian sinusta ja ytimestäsi. Tämä tarkoittaa sitä, että tajuat, että se ei olekaan osa sinua itseäsi, vaan esimerkiksi opittu toimintatapa, reaktio toisen käyttäytymiseen, tunne johon olet ripustautunut, tarrautunut, jopa vuosikymmeniksi. Tiedostat, että et oikeastaan tarvitsekaan etkä haluakaan tällaista asiaa (esim. asuntoa) tai ihmistä elämääsi: voit paremmin ilman. Irtipäästämisen kohde voi olla myös ajatus, jonka olet oppinut ajattelemaan, mutta joka ei oikeasti ole totta. Se voi olla voimakas tunne, esim. viha, katkeruus, pettymys, pelko, toisten ihmisten väärät teot, epäreiluus, nöyryytys, häpeä, rakkaudettomuuden kokemus. Ja voihan se olla rakkauskin. Tarpeen tullen voi siitäkin joutua päästämään irti.

Tärkeää on tässä vaiheessa ajatella, mitä haluat tuon sinua aiemmin kuormittaneen asian tilalle. Millaisia tunteita haluat tuntea? Millaisia ajatuksia haluat ajatella? Millaisia uskomuksia haluat uskoa? Miten haluat elää ja olla? Millaista haluat elämäsi olevan? Millaisia asioita haluat tehdä? Mitä kohti haluat mennä?

Irtipäästäminen luo aina tilaa uudelle.

Kun haluat elämääsi kevättä,

päästä irti tunkkaisista turhuuksista.

Kun näet, että asia ei oikeasti olekaan osa sinua, vaan jotain jonka olet vain oppinut pitämään elämässäsi tai jotain, johon olet tukeutunut tunnetasolla liian pitkään, olet valmis tähän seuraavaan vaiheeseen. Huomaa nyt, että olet ehkä aiemmin suhtautunut tähän asiaan tunteilla, jotka eivät palvele sinua pidemmän päälle, ehkäpä juuri sillä vihalla, katkeruudella tai surulla. Ne ovat usein myös niitä syitä, miksi et enää jaksa kantaa tätä asiaa mukanasi elämässä.

Nyt valitse katsoa tuota asiaa vaaleanpunaisin, rakkaudellisin ja äärettömän lempein katsein. Kuin se asia olisi kaunein ja ihanin juttu minkä maailmassa tiedät.

  • Mitä elämässäsi on tapahtunut menneisyydessä?
  • Miltä se on tuntunut sinusta silloin?
  • Mitä nämä tunteet haluavat sinulle kertoa?
  • Miksi olet ollut niin tarrautunut tähän vanhaan asiaan/tunteeseen/uskomukseen?
  • Mitä hyvää se on sinulle antanut? (Koska kyllä vaan, se on antanut sinulle jotain hyvää, ethän muuten olisi pitänyt sitä elämässäsi näin kauan.)

Kiitä nyt mielessäsi tätä asiaa/tunnetta/uskomusta, josta haluat luopua. ”Kiitos, että halusit minulle hyvää, mutta annan sinun nyt mennä, koska en tarvitse sinua enää.” Ja näe, miten sen vaikutus vähenee heti elämässäsi.

Sinä toki voit yrittää vain unohtaa asiat, työntää ne taka-alalle, sulloa mustaan jätesäkkiin ja viedä varaston perälle. Uskon kuitenkin, että saat paljon enemmän irti elämästäsi, kun opit suhtautumaan rakkaudellisesti menneisyyteesi, kiittämään sitä, huomaamaan sen antamat opit ja sitten jättämään sen rauhallisesti taakse. Silloin saat itsekin rauhaa. Ei ole pelkoa, että vanhat möröt tulevat takaisin, koska ne on rakastettu pehmoisiksi ja lutuisiksi. Niihin ei enää liity sitä tunnemöykkyä, joka teki niistä aiemmin raskaita.

En väitä, että tämä on täysin vaivatonta tai suoraviivaista. Työ on tehtävä, kun haluat irrottaa vanhasta ja olla auki uudelle. Riski on otettava. Riski on se, että et tarkalleen tiedä, mitä uusi on. Mitä se pitää sisällään, miltä se tuntuu, voiko siihen luottaa? Oman kokemukseni mukaan elämä kuitenkin kantaa aina. Kun katson omaa menneisyyttä, voin nähdä nyt jälkikäteen, miten monesta asiasta olen selviytynyt. Ihan kaikesta. Niistäkin, jotka olen sanonut vain yhdelle ihmiselle maailmassa. Niistä, joita kukaan ei tiedä. Meillä kaikilla on haavoja. Merkityksellistä on, miten tulet toimeen niiden kanssa.

Kun olet päästänyt irti, saatat jossain vaiheessa huomata, että se sama asia pyörii sinun mielessäsi taas uudestaan, vaivaa, häiritsee. Et ehkä päästänytkään irti vielä kokonaan tai asia on vain niin suuri. Silloin ajattelet kauniisti itsestäsi ja teet uudestaan irtipäästön. Mietit uudelleen, miksi et halua tätä asiaa, esim. miksi et halua että jokin huono aikaisempi ihmissuhde vaikuttaa sinuun enää. Valitset haluta parempaa. Valitset ja näet, että sinä olet paremman arvoinen. Sinä olet upea ja ansaitset vain parasta. Kiität vanhaa ihmissuhdetta mielessäsi siitä mitä se on opettanut, ja päästät irti.

Jos elämässä on yhtä aikaa paljon muutosta ja uutta, voi irtipäästämisen prosessi olla kehollisestikin suuri. Vaikka työ tehdään mielen tasolla, myös kehoissamme on paljon vanhoja tunteita jumissa. Siksi irtipäästäminen voi väsyttää kehoa ja näkyä erilaisina yllättäen ilmenevinä tunnereaktioina, esim. itkuna tai nauruna. Valitse silloin antaa reaktiosi tulla esiin, jotta kehosi ja mielesi puhdistuu paremmin. Jos pidättelet itkua tai naurua, oman kokemukseni mukaan se pyrkii kehosta ulos myöhemmin. Meillä on usein paljon itkuja itkemättä. Nauru voi tulla spontaanisti esimerkiksi siitä, kun vanha poistuu ja tilalle tulee vapauden ja keveyden kokemus.

Anna irtipäästämisen näkyä sun elämässä konkreettisesti. Se näkyy esimerkiksi siinä, miten olet, puhut, ajattelet asioista, toimit ihmisten kanssa. Ja sinua tullaan testaamaan: ”Oletko ihan varmasti sinut tämän asian kanssa?” ”Oletko tosissasi?” Saatat kohdata erilaisia triggeröiviä tilanteita, joissa sinun on tärkeä nyt toimia toisin kuin ennen. Näin osoitat itsellesi, että ajattelet ja tunnet asioista nyt eri tavalla.

Kun olet tiedostanut asian jota et enää halua pitää, kiittänyt sitä sen palveluksista ja antanut sen mennä, sun sydämen päältä lähtee pois jotain vanhaa ja turhaa. Itselläni se tuntui joskus tummalta epämääräiseltä möykyltä. Ja kun se lähtee, tulee sydämesi esiin. Ja silloin sinä pääset viimeistään sen äärelle muistamaan, kuka sinä olitkaan ilman tuota möykkyä. Niin, kuka sinä olisit juuri nyt, jos sinulla ei olisi tuota asiaa, josta haluat päästää irti?

Siispä tässä on vapauden kaava: Päästä irti menneestä. Ole sinä.

Nämä kaksi kulkevat limittäin ja päällekkäin. Ei ole väliä, kumman teet ensin, kunhan teet molemmat. Jos osaat olla oma itsesi, mutta olet kiinni menneessä, sinulta menee aivan hurjasti aikaa hukkaan menneiden ajatteluun ja tuntemiseen, märehtimiseen. Jos taas olet päästänyt irti menneestä, mutta et uskalla elää omannäköistä elämää, koet helposti tyhjyyttä ja merkityksettömyyttä.

Kun nämä molemmat osatekijät ovat kunnossa, voit kokea vapauden, rakkauden, kiitollisuuden, ilon ja kaikki muut upeat tunteet, jotka sinulle kuuluvat osana ihmisen elämää. Sillä ihmisen tarkoitus ei ole täällä kärsiä. Sinä saat voida hyvin.

Uupumuksen lääkkeet: lepo ja ilo

Tietäminen on eri asia kuin tietäminen. Voit tietää jonkin asian aivoillasi ja olla siitä aivan varma ja nähdä, että se on totta sulle. Esimerkiksi tiedät, mitä sun olisi hyvä tehdä. Mutta joskus huomaat, että kun oivallat jonkin jo etukäteen tietämäsi asian erityisen syvällisesti uudestaan, tiedätkin sen yhtäkkiä aivan eri tasolla kuin ennen, ytimessäsi asti. Kuin yhdistyisit johonkin suurempaan, viisaampaan tietolähteeseen, josta ymmärrys kumpuaa suoraan sun sydämeen. Silloin tiedät kehollasi, mielelläsi, sielullasi. Et ainoastaan aivoillasi, järkeilemällä.

Mulle tapahtuu aina välillä tällaisia oivaltamisia. Ne syntyvät rennosta olotilasta, antautumisesta, vapautumisesta. Tänäänkin, kun listalla oli liioittelematta parikymmentä hoidettavaa asiaa (ja taustalla vähän ahdistusta) ja annoin niiden asioiden silti olla, yhdistyi yhtäkkiä päässä monenlaisia piuhoja. Kuten instaan kirjoitin: ”Tänään löysivät mun palapelin palat kohdilleen ja niistä piirtyi selkeä kuva. Piuhat yhdistyi, Muumit löysi laaksoon.” Syntyi syvällinen oivallus. Kokemuksellinen tieto.

Miten uupumuksesta siis toivutaan?

Olen kertonut teille joskus uupumuksestani, joka syventyi vähitellen monien vuosien aikana ja päätyi loppuunpalamiseen. Uupumus oli luonnollinen seuraus itseni unohtamisesta. Olen tuosta seurauksesta kiitollinen, koska sen avulla olen löytänyt aivan uskomattomia asioita. Ota tästä tekstistä se mikä resonoi ja anna mennä ohi sen, joka ei osu. Jokaisen matka on omanlainen.

Uupumuksesta toivutaan siten, että ensin levätään. Sen jälkeen kun on levätty, levätään lisää. Kuunnellaan kehoa. Jos ei osata kuunnella kehoa, kuten ei useinkaan osata jos on kerta uuvuttu, niin opetellaan. Opetellaan rauhassa, ajan kanssa. Opetellaan olemaan. Opetellaan hyväksymään syvällisesti, että uuvuttiin. Annetaan itselle lupa olla väsynyt. Lakataan kokonaan suorittamasta yhtään mitään.

Ja näissä tehdään usein se ensimmäinen virhe: luullaan että saatiin hoidettua viikon-kahden pituisella sairauslomalla monien viikkojen, kuukausien ja usein vuosien aikana kertyneet uupumukset ja niihin johtavat ajatusmallit. Tai aletaan suorittaa lepäämistä. Yritetään levätä niin kuin muut lepäävät. Suoritetaan lepääminen siinä ajassa ja sillä tavoin, kuin muut kertovat, että kuuluu tehdä. Silloin saadaan tilanteeseen ensiapua, mutta todellinen uupumisen syy ei kirkastu, jolloin uupuminen tapahtuu todennäköisesti uudestaan jossain tulevassa elämänvaiheessa.

En tarkoita, että aina tarvitsee olla pitkällä sairauslomalla toipuakseen. Mutta jos haluaa oikeasti muuttaa syvällisiä, tiedostamattomia, uupumukseen johtaneita ajattelumallejaan, sille tarvitsee usein raivata lisää tilaa arjessaan. Jos hyppää nopeasti takaisin oravanpyörään, niin jokainen ymmärtää, että ei siinä ehdi ajatella mitään uutta, kun jalat viuhuu jo pyörällä minkä ehtii. Miten siinä voisi rakentaa ja tutkia rauhassa uusia reittejä sen pyörivän häkkyrän ulkopuolelta, kun energia menee tasapainoiluun vanhoissa askelkuvioissa?

Kun levätään, annetaan periksi, hellitetään ja antaudutaan väsymykselle, vapautuu tilaa ja energiaa kehosta ja mielestä. Tuota tyhjää tilaa on minusta hyvä täyttää uusilla, rakkaudellisilla ajatuksilla itseään kohtaan. Uupuminen johtuu usein siitä, että on pienentänyt itseään jollain tavalla. Siksi on tärkeä oppia ajattelemaan, että ”ansaitsen hyvän elämän, ansaitsen lepoa, ansaitsen onnellisuutta”.

Lepääminen, hyväksyminen ja itsensä arvokkaana näkeminen ovat isoja ja ihania asioita. Anna niille aikaa, hae niihin tukea. Ne luovat perustan, jolle rakennat uuden itsesi tässä prosessissa. Luota toipumisprosessiin. Sillä tuhkasta kasvaa uusi maa, elinvoimainen, värikäs. Loppuunpalaminen kun ei ole loppu, se on alku. Kun luotat toipumisprosessiin, on helpompi sallia itselleen lepo. Levon jälkeen tulee kyllä sopiva hetki toimia ja tehdä, myöhemmin.

Kun olet hyväksynyt kaiken mitä on tapahtunut, elänyt ja hengitellyt sen läpi, tuntenut kaikki tunteet, levännyt, pysähtynyt, niin sitten tulee luonnollisesti se hetki, jolloin huomaatkin, että vähitellen voima ja ilo alkavat palata. Silloin ole tarkkana siitä, ettet kiirehdi. Voimat ovat alussa vielä heiveröiset ja ne kuluvat nopeasti loppuun. Voiman ja ilon palailu voi kannustaa niin paljon, että vahingossa alat tehdä monenlaista nopeasti, innostut. Innostu vaan, mutta ota iisisti, kaikelle on aikansa. Haluat rakentaa uudenlaista elämää, jossa et enää uuvu. Siksi katsele rauhassa, mikä tekee sulle aidosti hyvää.

Jos tuntuu, että uupumus, masennus tai niiden kaltaiset tunteet vain jatkuvat ja jatkuvat, pysähdy rakkaudellisesti itsesi äärelle. Oletko vahingossa luonut itsellesi ”uupuneen tai masentuneen identiteetin”? Ottanut diagnoosit tai nämä raskaat tunteet osaksi persoonaa: ”kun minä nyt olen tällainen.” Kaikella toiminnallamme on positiivinen tarkoitus. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, joskus haluamme pitää kiinni ongelmistamme, koska olemme niin tottuneet niihin. Ne ovat ongelmia, mutta ah-niin-turvallisia. Saatamme pelätä olevamme terveitä ja jaksavia. Kyllä, sitä voi tiedostamatta pelätä paljonkin. Ehkä terveys, voima, jaksaminen ja elämänilo toisivat esiin näkyvästi sellaisia puoliamme, joita pelkäämme muille näyttää. Yllättävän moni pelkää näyttää itsensä sellaisena kuin aidosti on, tulla näkyväksi. Jos tahtosi vastainen tunne pitkittyy, kysy itseltäsi, mitä hyvää se tunne sulle antaa? Luvan olla väsynyt? Luvan levätä enemmän? Luvan tehdä vähemmän? Luvan olla pitämättä yhteyttä ihmisiin joihin et jaksa pitää? Luvan olla kotona, rauhassa, hiljaa? Luvan nukkua päikkärit? Luvan olla pois töistä? Mitä vaan. Voisitko nyt tässä hetkessä tänään vain valita, että annat nuo luvat ihan itse itsellesi, tässä ja nyt?

Kun on kohdattu uupumus ja levätty rauhassa, etsitään elämään takaisin ilo. Se löytyy itselle merkityksellisistä asioista, tekemisestä, olemisesta. Tämä on iso juttu ja saattaa tarkoittaa, että elämässä paljon menee uusiksi. Riippuen tietysti siitä, kuinka kaukana olet aiemmin ollut omasta ilostasi. Uusiksi voi mennä ajankäyttö, tekemiset, arvot, identiteetti, ihmissuhteet, vuorovaikutus, omat rajat, käyttäytyminen eri tilanteissa, ehkä työ, harrastukset ym. Tässä vaiheessa kysyt itseltäsi, ”kuka oikeasti olenkaan?” Sillä saat olla mitä tahansa. Se voi kuulostaa villiltä, mutta tottahan se on. Ihan itsehän sinä valitset, kuka olet ja miten toimit tässä maailmassa. Ja se on sinun tehtäväsi selvittää, se että kuka olet?

Rakennetaan oma kuva uudestaan, käsitys itsestä. Kirkastetaan oma identiteetti ja parhaimmassa tapauksessa sulatetaan vanhat rajoittavat uskomukset omasta minuudesta. Ei enää sanota että ”kun minä olen tällainen, niin en pysty/osaa/voi”. Vaan opitaan sanomaan, että ”koska minä olen tällainen, niin todellakin pystyn, osaan, voin ja opin”. Tässä vaiheessa hyvänä apuna voivat toimia esim. NLP:n erilaiset harjoitukset. Identiteetin muutos voi tapahtua hitaasti tai nopeasti. Koska identiteettimme näkyy kaikessa miten olemme ja toimimme, uusien asioiden integroitumiselle ulkoiseen elämäämme kannattaa antaa hetki aikaa.

Muutos on usein myös aaltoilevaa, kuten uupumisesta toipumistakin on kuvattu. Tulee uutta hyvää, sitten notkahdus, josta aina noustaan vähän ylemmäs kuin aiemmin.

Jos mieli väsyy syystä tai toisesta, nimenomaan ilo on silloin unohtunut, mennyt piiloon. Elämästä on tullut ei-niin-omannäköistä. Jos sun elämä elämä ei sovi sun

  • omaan olemisen tapaan
  • sun arvoihin
  • synnynnäisiin piirteisiin esim. herkkyyteen
  • toiveisiin elämästä
  • siihen kuka pohjimmiltasi olet,

niin silloin ei ole mikään ihme, jos ilo on vähitellen hävinnyt ja uupumus tullut tilalle. Se ei ole kenenkään vika: ei sun eikä sun ympäristön. Se on pelkkä seuraus. Seuraus itsesi unohtamisesta.

Itsensä muistaminen on taito, jota meille ei ole välttämättä osattu opettaa aiemmin meidän elämässä tai me ei olla oltu valmiita oppimaan sitä vielä. Me voidaan opetella se nyt itse.

Ilon kokeminen on myös taito. Ja taidot voi aina oppia, harjoittelemalla. Näinhän me opetetaan meidän lapsillekin: ”voit oppia mitä vaan, kun harjoittelet”.

Jokainen meistä on ollut joskus iloinen. Ei ole väliä, milloin olet sen ilon kokenut: lapsuudessa, nuoruudessa, aikuisuudessa. Se tarkoittaa sitä, että meillä kaikilla on pääsy iloon. Meillä on kokemus ilosta, siitä miltä ilo tuntuu kehossa ja näyttää mielessä. Miltä se kuulostaa, tuoksuu tai maistuu. Kun olet lukenut tämän tekstin ihan kohta loppuun, sulje silmät hetkeksi ja etsi mieleesi yksi iloinen tai onnellinen hetki, jonka muistat. Vain yksi ajatus, se riittää.

Sulje silmät ja fiilistele sitä hetkeä. Näe, mitä silloin tapahtui. Mikä teki sinut iloiseksi? Miltä se tuntui kehossa? Ja huomaa, miten se tuntuu kehossasi juuri nyt? Mitä ilosi kertoo sinusta, siitä kuka olet? Kaikki asiat, joita ajattelemme, livahtavat aivoihimme ennen kuin ehdimme kissaa sanoa. Ennen kuin ehdimme sanoa ”seis”. Tässä on viisaus. Muistelemalla yhtä ainutta iloista asiaa, joka on tapahtunut vaikka vuosia sitten, kehosi palaa samantien tuntemaan sitä tunnetta, joka ajatukseesi liittyy. Anna siis itsellesi lupa muistella ja ajatella iloisia asioita, palata tuntemaan se sama ilo. Ilosi ei ole pois keneltäkään muulta eikä ilosi tarkoita, ettetkö välittäisi heistä, jotka eivät ole tällä hetkellä iloisia. Ilottomuutesi ei pelasta ketään, ei se auta ketään. Ilosi sen sijaan tuo toivoa ympärillesi.

Ja taas tuntuu tärkeältä muistuttaa, että ei, kyse ei ole taaskaan yltiöpositiivisuudesta, jossa pakotettaisiin itsemme iloiseksi ja unohdettaisi muut tunteet. Kaikki tunteet ovat tärkeitä. Ne kertovat viestiä. Ja väsyminen ja uupuminen ovat nimenomaan viestejä siitä, että olet ehkä unohtanut, että elämän on tarkoitus olla pääosin kivaa ja iloista, siis se sinun arkielämä, jossa uuvuit. Sinä saat tehdä siitä kivaa ja iloista. Saat toki olla eri mieltäkin. Vaan minä ajattelen, että yhteiskuntamme totuttu tapa suosia kärsimystä ja välillä jopa rypeä siinä, voisi jo tulla tiensä päähän. Kuka on sanonut meille, että elämän kuuluu olla aina vähän vaikeaa ja raskasta? Että meidän pitäisi kärsiä, jos toisetkin kärsii? Miksei me voitaisi ajatella, että elämä saa olla iloista ja pääosin helppoa? Että oikeastaan sen kuuluisi ollakin sitä. Mietin vaan.

Suhteeni ympäristöön, ”arkeen” ja normeihin

Arki. Mikä hauska sana. Arki saapuu parisuhteisiinkin. Yhtenä päivänä se koputtaa oveen ja sanoo: ”hei, minä tulin nyt sitten.” Tiesitkö, että sitä ei ole pakko päästää sisään. Arjen armoille ei tarvitse jäädä. Voi valita omassa voimassaan, että rakentaa itselleen omanlaisen, hyvältä tuntuvan, elämän, uudenlaisen arjen. Ottaa siihen arkeen sisälle ne kaikki ihanat asiat, jotka haluaa säilyttää. Esimerkiksi parisuhteessa valitsee, että arki ei tule kylään missään vaiheessa suhdetta ja jos se on jo tullut, sen voi nyt häätää. Sillä ei ole minkäänlaista vuokrasopimuksen irtisanomisaikaa. Sen voi häätää heti, jos haluaa. Arki. Melkein kuin arg.

Tee omanlainen arkesi. Me ollaan kaikki ainutlaatuisia yksilöitä. Siksi myös oikeanlaisia arkitodellisuuksia on yhtä monta kuin meitä ihmisiä on. Jokaisella on oma henkilökohtainen tapa kokea elämää, oma mielenmaisema. Se mikä on totta toiselle, ei ole välttämättä sitä toiselle. Vaikka meissä on myös paljon samaa ihmisyyttä ja voimme kokea samuutta toisiimme nähden. Silti meillä jokaisella on rikas ja ainutlaatuinen mieli. Ystävälle kirjoitin tänään, että on ihan sama, mitä minunkin mielen sisällä on. Että miten näen maailman siellä, miten operoin mieleeni nousevia ajatuksia, tunteita ja kokemuksia, kunhan ne vievät minua kohti hyvää. Kokemus maailmasta on aina henkilökohtainen. Siksi ei ole väliä, mitä mieleni sopukoissa tapahtuu eikä minun tarvitse kokea siitä esim. häpeää. Kohti-ajattelu onkin yksi NLP:n ja ratkaisukeskeisen lyhytterapian keskeisimpiä työkaluja. Mitä kohti haluat mennä? Mitä haluat lisää elämääsi?

NLP Master Practitioner -viikolta palaaminen tähän arkitodellisuuteen on tuntunut kivuliaalta, painavalta. Uuden voimakkaan sydämen kanssa palata entiseen ympäristöön, siihen jonka on luonut entisestä tunnetilasta käsin. Siinä on ristiriita, ja eräässä NLP-harjoituksessa viime viikolla puhuttiin kollegoiden kanssa juuri tästä, että ristiriitainen tunne on sekava ja voi olla hankala muuttaa toimintatapaansa, johon liittyy ristiriitaisuutta. Silloin tuntuu kuin vedettäisi kehoa eri suuntiin yhtäaikaa. Vähemmästäkin hämmentyy. On luonnollista, että munkin olo on tuntunut vähän raskaalta. Ai että, jostain tuli mieleen nyt vappu ja munkit. Kun saisi nyt tuoreita itsetehtyjä munkkeja, namm. Keskeistä on kuitenkin nyt kiinnittää huomiota siihen, että säilyttää sydämessä ja mielessä sen kaiken uuden mitä sai tuolla NLP-viikolla, ja rohkeasti antaa ympäristön muuttua ja mukautua. Sillä tällä kertaa ympäristö saa mukautua, joustaa, en minä, enää. Ennen se olin aina minä. Mikä hervottoman suuri ajattelun muutos se onkaan. En ole itsekään sitä vielä tajunnut kunnolla.

Ennen minä joustin, miellytin, mukauduin ympäristöön. Elin sellaista normielämää: normi-elämää, normien mukaan. Nyt keskityn siihen, että musta tuntuu hyvältä ja mulla on hyvä olla suurimman osan ajasta ja mielenkiinnolla tarkkailen, miten ympäristö alkaa muuttumaan. Koska minun ja ympäristöni välinen suhde on vähintään kaksisuuntainen. Minä vaikutan ympäristööni ja se vaikuttaa minuun. Samalla olen osa ympäristöäni, jota myös muut ihmiset ovat. Eli minä olen siis osa muita ja minä vaikutan muihin ihmisiin vain olemalla minä. Hmm. Ihanasti päädyin taas graduni aiheisiin: aktiiviseen toimijuuteen ja ympäristöön.

Tein gradun hieman yli 10v. sitten päiväkotiympäristöön ja lapsiin liittyen. Tutkin sitä, miten lapset käyttävät päiväkotiympäristöään aktiivisina toimijoina. Käyttävät sitä miten haluavat: keksivät ja siten luovat omia merkityksellisiä paikkojaan ihanalle ja tärkeälle leikille fyysisistä tiloista, joita aikuiset eivät ole suunnitelleet varsinaisesti leikkitiloiksi. Keskityin tarkastelemaan gradussa erityisesti eteistiloja. Silloin jo olin kiinnostunut ihmisen aktiivisesta toimijuudesta. Siitä, että ihminen on oman elämänsä luoja, mahdollisuuksien hyödyntäjä. Upeasti yhdistyy nyt gradukin tähän kaikkeen viime viikolla opittuun. Nyt vasta ymmärrän oman graduni syvällisesti, haha. Lapset ovat aktiivisia oman elämänsä toimijoita. Milloin meistä tuli niin aikuisia?

Minä en halua enää elää normi-elämää. Minä en halua palata siihen arkeen, josta lähdin NLP Master -viikolle. Siksi se arkitodellisuus, joka täällä viikon jälkeen odotti, tuntuikin niin painavalta. Tuntuu yhä. Sitä ristiriitaa: vanhan ja uuden välillä. Se kuuluu kasvuun. Kun kasvaa nopeasti, kohtaa myös nopeasti sen vanhan ja uuden eron. Sitä voi vähän hätkähtää, mutta kun hengittelee rauhassa niin sen voi hyväksyä, sen painavankin tunteen. Sekin menee ohi. Kaikki tunteet kertovat viestiä.

Valitsen antaa itselleni aikaa nyt sille, että kaikki koettu integroituu osaksi minua. Siitä puhuttiin viime viikollakin koulutuksessa, että se integroituminen voi kestää hetken. Voi tapahtua hiljalleen. Palaset loksahtelevat paikoilleen omassa tahdissaan. Mihinkään ei ole kiire, aikaa on. Ja NLP:n avulla ajallakin voidaan leikkiä. On tämä vaan mielenkiintoista, mieltä kiinnostavaa.

Näkyväksi tuleminen konkreettisesti

Täällä NLP Master Practitioner -koulutuksessa tapahtuu nyt niin isoja juttuja. Peruskurssilta en pystynyt kirjoittaa ollenkaan, mutta nyt olen yrittänyt jotain aina avata. Tapahtuu niin paljon koko ajan, rytisee identiteetin tasolla. NLP:ssä on erilaisia loogisia tasoja, joilla muutos voidaan tehdä. Jos tehdään muutos ylemmällä tasolla, esim. identiteetissä, se valuu alaspäin arvoihin, uskomuksiin, strategioihin ja käyttäytymiseen. Oon tehnyt isoja muutoksia identiteetin tasolla.

Haluan nyt ensin jakaa vielä pienen palasen eiliseltä. Eilen oli iso päivä aamusta iltaan. Sen kuvailu sanoin laimentaa sitä, mutta kirjoitan parilla sanalla.

Meihin kurssilaisiin on koko viikon ajan syötetty myönteisiä suggestioita eli erilaisia piilotettuja käskyjä kohti hyvää, kohti omia unelmia, kohti näkyväksi tulemista, voimaantumista, jne. Minkkinen osaa kyllä homman upeasti ja tekee sen hienovaraisesti ja kunnioittaen, kuten toinen ihminen tuleekin aina kohdata. Taitojaan ei saa käyttää väärin, ilman lupaa. Ensin kysytään aina, haluatko muuttaa tämän asian itsessäsi?

Olen huomannut viikon aikana upean oman matkan kohti näkyväksi tulemista. Ensin pidin mikkiä kädessä omalla paikalla. Sitten luin ryhmän tekemän tekstin lavalla. Sitten tuli eräänä päivänä tarve seisoa kohti yleisöä omalla paikalla. Sitten oman kokemuksen jakamista lisää ryhmissä ja yksin. Ja eilen rakensin voimaa. Olin niin voimaantunut harjoitusten jälkeen, että sanoin ruman sanan kovaan ääneen tehden siitä vieläpä esitysluontoisen teatraalisesti kumartamalla. Ei, se ei ollut huomion hakemista. Se oli huomion hallittua ottamista ja näyttämistä itselle, että MINÄ voin ja saan olla näkyvä.

NLP:ssä tehdään myös ankkureita. Ankkuri on yhteys jonkun tunteen ja toisen asian, minkä vaan, välillä. Ankkureita voi luoda vaikkapa tiloihin, esineisiin, kehonosiin. Oikeastaan meillä kaikilla on varmasti paljon ankkureita jo olemassa. Joku tietty paikka/esine/asia/ihminen/tilanne saattaa muistuttaa sua jostain vanhasta mieluisasta/epämieluisasta tunteesta. Se on ankkuri. NLP:ssä luodaan tietoisesti ja tarkoituksella voimaannuttavia ankkureita hyviin tunteisiin, joita jokaisessa ihmisessä, myös sussa on. Joskus ne kivat tunteet on piilossa, mutta kyllä ne siellä olemassa silti on. Jokainen meistä on satavarmasti kokenut elämässään jotain hyvää tunnetta, ja juuri sen päälle voidaan NLP:ssä rakentaa.

Mä loin eilen itselleni oman voiman ankkurin ja tein sen nyrkkiin. Siksi heristin valmentajallekin nyrkkiä, kun hän kysyi mun tunnetilasta. ”Älä tuu mun tielle”, sanoin. Vähän kauhistuin ensin, koska en toki yleensä puhu noin suoraan, mutta ei se loukkaannu ja se on sen oma asia. Kohtelias ja ystävällinen on aina hyvä olla kanssaihmisille, mutta omat ajatukset saa myös sanoa ääneen, omassa voimassa. Ja se on tärkeää ymmärtää. Se että saat olla sinä ja pitää rajasi. Tasapainoa hakiessa tulee joskus ylilyöntejä, esim. ylisuorittajan hellittäessä, saattavat hommat jäädä aluksi tekemättä kokonaan. Tasapaino on se mihin pyritään ja löytyy sitten: sopivasti rajoja, jotka voi sanoa kohteliaasti.

Illalla fiilisteltiin vielä transsitanssit Katajanokalla NLP-ystävien kanssa. Täällä bondaa iisisti, ei tee tiukkaa. Täällä saa aina halauksen, jos tarvitsee, eikä kukaan loukkaannu, jos haluaa omaa tilaa. Toisten tunteet on aina heidän itsensä vastuulla. Kaikilta sataa hyvää energiaa, rakkautta ja lämpöä. Kehollinen harjoitus teki enemmän kuin hyvää voimallisen päivän jälkeen, kun mielen vastustuskin alkoi murtua. Kehon energiat pääsi liikkeelle ja ulos.

Taas on vähän sellainen olo tässä, että voinko laittaa näitä ajatuksia tänne. Että mitä muut ajattelee. Että nyt se on tullut johonkin uskoon ja mennyt sekaisin lopullisesti. Mutta mitä väärää on löytää aito itsensä ja uskoa itseensä? Sekaisin olenkin välillä ollut, sekin voi olla ihanaa turvallisessa ympäristössä, koska sen jälkeen koittaa aina suurempi selkeys ja kirkkaus: omannäköinen suunta löytyy.

Haluan tämän jatkuvan. Ja nyt on sen verran rajusti tultu esiin, että ihan sama, tänne vaan nyt kaikki. Eilinen päivä oli huikea, ja kirjoitan lisää tästä päivästä toisen kerran. Tämä päivä oli nimittäin vieläkin vieläkin huikeampi. Ja nyt lähden ystävän kanssa treffeille.

Kannattaa alkaa pitää huolta itsestään. NLP on kyllä voimakas työkalu, jonka lopputavoite on aina ihmisen hyvä olo.

Unelmasta totta: mikä estää?

Olenko – oikeasti – valmis – ottamaan – vastaan – suurimmat – unelmani?

Miten sinä vastaisit omalta kohdaltasi tähän kysymykseen?

Oon viime aikoina tehnyt paljon mielentyötä saadakseni väkevän otteen omista unelmista. Unelmat voivat ensinäkemältä olla konkreettisia asioita, mutta ajattelen, että fyysistenkin unelmien taustalla on yleensä syvempi toive jostain ihanasta tunteesta, esim. vapaudesta, rentoudesta, huolettomuudesta, keveydestä, rakkaudesta. Se voi olla vähän piilossa se unelmatunne, jota toivoo. Silloin sitä on hyvä vähän kaivella esiin. Unelmaan voi päästä käsiksi vaikkapa yksinkertaisella, mutta ah-aina-niin-tehokkaalla miksi-harjoituksella. Tämä harjoitus tehdään kynällä paperille. Kirjoittaminen tukee ajattelua ja voimistaa harjoitusta. Tässä ei siis kannata oikoa. Harjoitus menee näin:

  1. Ota mieleen sun toive/unelma/tavoite. Kirjoita se paperille omin sanoin.
  2. Kysy itseltäsi, miksi juuri tämä asia on sinulle tärkeä? Kirjoita vastaus.
  3. Jatka kysymällä miksi-kysymyksiä itseltäsi. Aina kun olet vastannut omaan miksi-kysymykseesi, kysy uudestaan: ”miksi?”
  4. Ole rehellinen ja avoin itsellesi. Kysy ainakin 5-8 kertaa ja joka kerta kirjoita vastaus.
  5. Saatat yllättyä, että pääset nopeasti syvälle esim. arvoihisi, ajatuksiisi elämästä. Itse päädyn usein tässä harjoituksessa suorastaan elämäntarkoitukseen asti. Se on pysäyttävää. Yhdellä ainoalla kysymyksellä sellainen voima. Aika mahti-kysymys siis!

Mulla itselläni on suuria unelmia, jotka on kohtalaisen uusia. Koska oon oppinut vuosikymmenten aikana ajattelemaan itsestäni tietyllä tavalla, vaatii vähän työtä opetella uskomaan itseensä enemmän, uskomaan omiin mahdollisuuksiinsa ja vapauteensa tehdä tässä maailmassa ihan mitä ikinä haluaa. Uskomaan, että kaikki menee parhaalla mahdollisella tavalla ja upeasti, juuri niin kuin kuuluu.

Oon parhaillaan täällä NLP Master Practitioner -koulutuksessa Helsingissä ja tämäkin on yksi niistä askeleista, joita oon konkreettisesti ottanut kohti unelmiani. Kun sä löydät elämääsi jotain, joka kohottaa sua ja on sulle sopivaa ja muutenkin hyväksi eikä vahingoita muita, jatka nyt ihmeessä sitä. Ja suorastaan, lisää sitä sun elämään. Lisää kaikkea hyvää, mitä vaan keksit. En oo muuten pitkään aikaan syönyt keksejä, ihan vaan by the way, matkalla jonnekin. Koulutuspäivät ovat täällä tosi intensiivisiä ja opetus menee kirjaimellisesti solutasolle asti. Herää paljon ajatuksia, pohdintoja, ideoita. Välillä on päässä niin tyhjää ettei tiedä nauraa vai itkeä, kun ei ole niitäkään. Tiesitkö muuten, että avaruus ei ole tyhjä? Se on täynnä, mutta se on täynnä sellaista, jota meidän silmät ei näe. Hmm. Takaisin asiaan.

Täällä koulutuksessa on antauduttava, päästettävä irti. Ei pakko ole, mutta kasvamaanhan tänne on tultu ja antautuminen tarjoilee sille parhaat tilaisuudet. Kuin siemenen kuori antautuu kasvun voiman edessä. Jos kuori ei repeä, siemen kuolee. On annettava elämän aukaista kuori ja päästettävä ulos ja sisään. Ja kun antautuu hyville tunteille, ajatuksille, rentoutumiselle ja ihmisille, alkaa nopeasti huomata niitä vaikutuksia omassa elämässä. Esimerkiksi tänään oli mielettömät määrät synkronisiteetteja yhdessä päivässä. Ihan mie-le-tön-tä. Sen tarkempi kuvailu on turhaa kun ei sitä voi selittää. Kun merkitsevät yhteensattumat seuraavat kerta toisensa jälkeen. Uuuh!

Tällaisella kurssilla voi käydä esimerkiksi niin, että tällei kolmantena päivänä saatat löytää itsesi miettimästä, mikä olisi sopiva hetki soittaa pitkän tauon jälkeen pianoa 150 henkilölle harjoittelematta ja osaamatta mitään tiettyä kappaletta. Ja saatat jopa huomata ajattelevasi, että ehkä olisi sittenkin parempi laulaa. Siis mitäh?! Ja ihan vain siksi, että intuitiivisesti tiedät, että se on osa sun kaarta ja sulle tulee yhtäkkiä niin hemmetin luottavainen ja rento olo olla esillä, että susta tuntuu, että sun on vaan pakko. Ah tätä NLP:n ja hypnoosin voimaa! Suosittelen kyllä kokeilemaan, mutta paluuta ei sitten ole. Muutos on iso kun se tapahtuu identiteetin ja syvärakenteiden tasolla, ei pelkästään käyttäytymisessä. Ja koska se on iso, sun täytyy valita, ootko valmis siihen. On ihan ok, jos et ole. Ja jos oot, anna mennä!

Mitä siis on sun upeimman unelman ja sun välissä? Mikä on estänyt sua toteuttamasta unelmaasi? Koska jotainhan siinä välissä on, sillä ilman sitä olisit jo tehnyt unelman todeksi. Onko se pelko tai joku rajoittava uskomus, että ”minä nyt vain olen tällainen”. Meillä kaikilla on uskomuksia ja niiden työstäminen ottaa aikaa, mutta on 100% sen arvoista. Sä olet voimakas ihminen siellä pelkojen alla!

Mullakin on ollut monenlaisia pelkoja, joita työstän. Niitä on olleet esim. pelot epäonnistumisesta, häpeästä, nolatuksi tulemisesta, siitä että en riitä, että en ole tarpeeksi hyvä, että mokaan ja mulle ilkutaan, että olen huono, tyhmä, typerä ja naurettava. Että olen epäystävällinen, töykeä, ahne, ylpeilevä. Ja kun sä tunnistat sun henkisen esteen, pelon tai turhan uskomuksen, oot jo ison askeleen lähempänä sun unelman toteuttamista! Ja usko huviksesi, että on olemassa todella paljon erilaisia menetelmiä ja apukeinoja peloista ja rajoittavista uskomuksista irti päästämiseen, esim. mielikuvaharjoittelu. Etsi apua. Se kannattaa.

Mietinkin itse eilen, miltä tuntuisi oikeasti vain tehdä se, mistä unelmoin. Tehdä siitä totta ihan noin vaan. Että jos olisi oikein rohkea ja vain valitsisi nyt poistaa itsestään kaikki turhat pelot. Kylmänviileästi, sydämen lämmöllä, toteuttaisi vaan ne omat unelmat eikä miettisi yhtään, ei odottaisi, ei viivyttelisi, hoitaisi asian, taputtelisi, laittaisi homman hanskaan. Niin miltä se tuntuisi ihan oikeasti? Miltä susta tuntuisi toteuttaa heti tänään sun unelma?

Ensin mulle tuli säpsähdys, että ”hui, onpa muuten iso juttu tää unelma”. Reaktio kertoo siitä, että mulla oli vielä hitunen epäuskoa, että unelma toteutuisi tai onnistuisi. Oli jotain pelkoa vielä. (Huomaatko miten puhun itselleni menneessä aikamuodossa.) Eli työtä lisää siihen kohtaan. Jos unelma tuntuu tosi isolta, kehitä sun mindsettiä niin, että se unelma alkaa tuntua ihan sulle tehdyltä, kirjoita siihen mielikuvissa sun nimi, omista se, näe että se kuuluu sulle. Postimies soittaa ovikelloa ja sillä on sulle lähetys, se on sun unelma ja siinä on sun nimi ja osoite päällä. Ota se vastaan, avaa ja nauti. Koska jos sä osaat unelmoida sen mielessäsi, se kuuluu sulle. Ja elämä on nauttimista varten.

Lisäksi mussa heräsi unelmani äärellä ajatus, että ”mua ei ole kasvatettu tällaisen unelman suuntaan”. Ja sen perään viisas sisäisen puheen kannustus: ”Entä jos siitä huolimatta olen sellainen ihminen, joka on tarkoitettu toteuttamaan juuri tämä unelma elämässään.” Sitten aloin etsiä omasta elämästä todistusaineistoa. Kaikenlaisia esimerkkejä siitä, miksi tämä on juuri hyvä unelma mulle, se oikea juttu. Aloin nopeasti nähdä (koska ne on täällä koulutuksessakin esillä) hyödyllisiä ominaisuuksia, joita mulla on unelmanikin suhteen. Huomasin voimavaroja, vahvuuksia. Olin vain sokeutunut niille ja ehkä unohtanut, koska en ollut päässyt moniakaan niistä käyttämään viime aikaisissa ympäristöissäni. Valtava ahaa-elämys löysi minut. Minussa on nämä kaikki asiat, jotka myös tukevat unelmani toteutumista. Unelmani on hyvä, se on mulle oikea. Minä olen hyvä.

Aika monilla on taustalla ääninauha, että ”en ole kuitenkaan ihan tämän arvoinen”. Tai että ”teen tämän myöhemmin, koska en ole aivan valmis vielä”. Haasta itseäsi ja tartu näihin. Kyseenalaista oma ajattelusi. Ajattelu jumiutuu helposti, koska mieli pyrkii ylläpitämään totuttuja ajatuskuvioita. Älä siis usko kaikkea mitä ajattelet.

Mitä juuri sinä haluat elämääsi lisää? Mitä asioita ja tunteita sinä voit valita lisätä siihen unelmasi ja itsesi väliin, jotta unelmasi vihdoin tulee todeksi, ts. sinä toteutat sen ja voit hyvin, pääset pois tuskallisen odottamisen, jahkailun ja usein pelon tilasta? Miten aiot toimia juuri tänään, jotta unelmasi toteutuu? Kyllä, tänään. Ei huomenna aamulla vaan tänään!

Unelmien toteutuminen tarkoittaa käytännössä sitä, että sun täytyy mennä kohti pelkoa. Jos sulla sellainen on. Ota pieniä askeleita, mutta tee jotakin nyt heti. Ei se tilanne siitä helpotu, vaikka odotat. Ei se tapahdu itsestään, sun täytyy tehdä edes jotain, jotta saat hyvän muutoksen käyntiin. Sitten on matkan varrella ihan tärkeäkin osata välillä päästää irti ja antaa virran viedä. Vaaditaan kuitenkin ihan oikeita tekoja. Sulta. Ja sä pystyt siihen. ❤

Ja sitten vielä, kaikki tekeminen johtaa johonkin lopputulokseen, saavutukseen. Sinä itse valitset, miten reagoit, siihenkin. Olet saattanut aiemmin syyttää itseäsi monenlaisista asioista, mutta parempi tapa on nähdä lopputulokset oppimiskokemuksina. Jos onnistut, onneksi olkoon jonkun asian osaamisesta ja tervetuloa oppimaan lisää, takaan että oppimista löytyy ihan jokaiselle. Ja jos tilanne ei mene niin kuin olit etukäteen ajatellut, koska elämässähän yleensä juuri mikään ei mene niin kuin on ajatellut, onnistut taas, oppimaan. Elämää ei voi kahlita, ja siksi on hyvä oppia joustavuutta. Itsemyötätuntoa. Armollisuutta. Ymmärrystä. Oppimisen näkökulmaa. Sun reaktio määrittää tuloksen: onko se lopputulos hyvä vai huono. Suosittelen ekaa. Se on kivempaa.

Kyllä ihmisyys on mielenkiintoista!

Ja nyt minä omaa kasvuani varten julkaisen taas tämän pitkän tekstin, vaikka aivot alkoivat sakata tunti sitten eikä mulla nyt välttämättä ole käsitystä, mitä tuli kirjoitettua. Luen toki ensin, mutta tiedoksenne, että omalla vastuulla luette haha. Ihmisillä on itsellään aina oma vastuu omista tunteistaan ja reaktioistaan.

Hiiop – ylös notkahduksesta

Heippa rakkaat lukijat ja anteeksi pitkä kirjoitustauko. Tekee mieli pyytää anteeksi, vaikka ajattelenkin, että kirjoitan itseni takia, omaa elämääni eläen. Kirjoitan kuitenkin paljon myös teille ja siksihän tätä teen, että voisin teille antaa. Toisaalta en toki ole luvannut kirjoittaa joka viikko. Ehkä mun pitäisikin pyytää anteeksi itseltäni, että olen ajanut itseni sellaiseen tilanteeseen, että en ole jaksanut kirjoittaa. Huomaan, että mitä paremmin voin, sitä enemmän ja helpommin kirjoitan. Pyyteletkö sinä anteeksi liikaa muilta? Osaatko pyytää anteeksi itseltäsi?

Maaliskuu on ollut kuukausi, jota on vähän jopa hankala selittää. En saa oikein edes itse otetta siitä, mitä kaikkea on ollut meneillään. Paljon. Luisuin myös huomaamattani hieman mataliin tunnetiloihin ja yhtäkkiä tajusin olevani tosi kuormittunut. Harmitti, että en osannut katkaista kierrettä ajoissa. Mitä kauemmin kuormittuu, sitä isompia toimia täytyy tehdä nollatakseen tilanteen. Pysähtymiseen sain avukseni tämän kansainvälisen tartuntataudin. Se pakotti rauhoittumaan.

Ratkaisukeskeisessä lyhytterapiassa keskitytään ensisijaisesti katsomaan nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Jos menneet haasteet ja vaikeudet pyörivät mielessä liikaa, voi keskittyä katselemaan asioita selviytymisen näkökulmasta. Olet selviytynyt niistä kaikista asioista ja olet tässä ja nyt. Ne asiat ovat kuitenkin historiaa. Niillä on ollut merkitystä siihen, kuka olet nyt ja millaisia ajattelutapoja sinulla on, mutta niiden ei ole pakko antaa määritellä sun tätä hetkeä ja tulevaisuutta. Niistä voi oppia, mutta niistä kannattaa myös päästää irti. Niinpä mäkään en voivottele tätä kuuta tai sitä, että olen ollut stressaantunut ja väsynyt. Takapakkeja tulee usein erilaisissa muutosprosesseissa eikä niitä kannata säikähtää. Tärkeämpää on, mitä tekee takapakin jälkeen ja miten ajattelee itsestään, miten puhuu itselleen.

Eilen koin tarpeelliseksi myös vilkaista taaksepäin. Selasin kalenterini läpi ja totesin kaikki asiat, joita viime kuussa on tapahtunut ja olin tehnyt. Hulluna opiskeluja, ositus, pari viikkoa koronaa, asuntolainan kilpailutus ja järjestely, terveysmenoja, valintoja, päätöksiä, voimakkaita ja suuria tunteita. Mulla oli nuorempana tapana vähän juuttua menneisyyteen ja märehtiä. Nykyään tarvitsen vain pienen vilkaisun ja nopeasti palautan itseni takaisin tähän hetkeen. Kurkistus antaa tärkeää näkökulmaa siihen, kuinka paljon itsemyötätuntoa ja lepoa olisi hyvä tarjota itselleen juuri nyt. Palauttaa maan pinnalle, että ”hei, mähän olenkin vaan ihminen ja tarvitsen myös lepoa”.

Mun toimintakyvyssä näkyy edelleen se, että oon uupunut isosti eikä burnoutista ole vielä kuin vasta 1,5 vuotta. Edelleen esim. aikataulut kuormittaa mua ja on sellainen asia, jonka kanssa haluan oppia tulemaan toimeen. Lopullinen burnout johtui osittain siitä, että mulla oli töissä aina tunne kiireestä ja siitä, että en riitä, vaikka tekisin mitä. Että ei ole edes mahdollista saada kaikkia vaadittuja asioita tehtyä, ei minun inhimillisellä jaksamisella eikä annetuilla aikaresursseilla. Siksikin varmaan tämä edellinen kuukausi oli rankka. Itse valitut aikataulutetut asiat on mieluisia, mutta kaikki ylimääräinen ja nk. pakollinen kalenterointi ajaa nurkkaan.

Uskon sillä tavalla, että elämä haluaa opettaa meitä. Mitä sun haasteet opettaa sulle just nyt? Tämä maaliskuu opetti mulle ainakin sen, että tämmöinen määrä tapahtumia ei tee mulle hyvää juuri nyt. Se näytti myös, että nyt oli hoidettava näitä asioita, jotta pääsen niistä eteenpäin. Jotta jatkossa on enemmän energiaa mun omiin juttuihin. Voin myös olla ylpeä itsestäni, että pidän näitä asioita tapetilla ja haluan voida hyvin. Iloa voin tuntea siitä, että olen huomannut kuormituksen, pyrkinyt vähentämään sitä konkreettisin teoin ja kaikesta huolimatta osannut ollut läsnä lapsilleni. Läsnäolo lapsilleni on yksi niistä mun perusarvoista, jotka kirkastui mulle uupumiseni jälkeen.

Vaikka tuntuu, että en saanut täysin pysäytettyä hamsterin juoksupyörää maaliskuussa, tein kuitenkin konkreettisia asioita oman hyvinvointini eteen. Lähdin esim. mökille vapaana viikonloppuna, vaikka mulla oli opiskeluhommat täysin kesken. Maksoin myös pitkän tauon jälkeen kotisiivouksesta siivousfirmalle. Kuuntelin hypnooseja ja osallistuin pariin energiahoitoon etänä. Koin tunteet. Jaoin ne ystävälle. Kun lapset olivat kotona, olin heille läsnä: juttelin, kyselin, halasin, pussasin, pelasin, leikin, katsoin lastenohjelmia heidän kanssa, hymyilin. Kieltäydyin mielenkiintoisista tehtävistä ensi kuulle, koska en olisi ehtinyt niitä tekemään kunnolla. Ostin kukan ja näin ystävää lapsuudesta. Poistatin hormonikierukan. Keskityin nauttimaan perusasioista, esim. suihkussa siitä tunteesta, kun vesi valuu iholla.

Olen pahoillani, minä.

Anna anteeksi, minä.

Kiitos, minä.

Rakastan sinua, minä.

HO’OPONOPONO-MENETELMÄÄ MUKAILLEN

Tänään on huhtikuu. Uskomatonta, miten aika juoksee mun todellisuudessa. Kevät. Elämän kevät.

Viisas kateus

Mitä sulle tulee mieleen sanasta kateus?

Kateus on tunne, josta harvemmin puhutaan. Se koetaan herkästi häpeällisenä ja aika monet ihmiset tuntuvat myös kieltävän sen olemassaolon kokonaan omassa elämässään. Olen aina väliajoin huomannut kateuden iskevän. Se ei hiivi tai hipsuttele, se nimenomaan iskee. Psykoterapeutti Emilia Kujala on kirjoittanut aiheesta kirjan ja toteaa, että kateus syntyy vertailun tuloksena.

On totta, että meidän ei kannattaisi verrata itseämme toisiin ollenkaan. On kuitenkin luonnollista katsella ympärilleen, koska niin olemme lapsesta asti oppineet luomaan käsitystä itsestämme: suhteessa muihin ihmisiin. Meidän kivikautisilla aivoilla on yhä tarve kuulua joukkoon, tulla hyväksytyksi yhteisössä, olla osa ryhmää ja siten turvassa. Niinpä on tosi luonnollista, että ihminen kiinnittää huomiota ympärillä oleviin ja vertaa itseään heihin. Ja usein se tapahtuu varsin nopeasti ja tiedostamatta. En kuitenkaan tarkoita, että tähän kannattaisi välttämättä tyytyä. Kyllä vertailusta kannattaa irtaantua ja alkaa elää ihan omannäköistä elämää. On silti ihan hyvä tietää, että vertailu ja kateus ovat tosi luonnollisia juttuja.

Kateus on voimakas tunne. Mulla se suorastaan lehahtaa kehon läpi eikä sitä pidättele mikään. Oon kuitenkin jo pitkään ajatellut, että on kahdenlaista kateutta. Kujala määrittelee huonon kateuden näin: ”Huono kateus on katkeransekaista kateutta, joka motivoi suoraan tai epäsuoraan aggressiiviseen käytökseen. Silloin toista painetaan alas, jotta itse noustaisi ylös. Taustalla on usein häpeää ja riittämättömyyden tunnetta.” Huono kateus ilmenee esimerkiksi pahan puhumisena.

Hyödyllinen kateus puolestaan inspiroi ja ajaa eteenpäin toteuttamaan omia unelmia. Kun oppii uskomaan omiin mahdollisuuksiinsa elämässä ja ottamaan oman toimijuutensa omiin käsiin, oppii samalla toimimaan kateuden kanssa rakentavasti. Toimijuus tarkoittaa mm. sitä, että sulla on usko siihen, että sä pystyt vaikuttamaan sun omaan elämään ja että sä pystyt käyttämään sun ympäristön tarjoamia mahdollisuuksia omaksi hyödyksesi. Hyödyllisessä kateudessa on mukana myös ihailua, kertoo Kujala. Mun kokemuksen mukaan silloin voi aidosti olla yhtä aikaa onnellinen toisen puolesta ja samalla kateellinen. ”Kunpa minäkin tuolla tavalla.”

Mä oon ollut kateellinen esimerkiksi ystävälle, joka osaa maalata upeasti. Ja ystävälle, joka lähtee reissuun. Ja ihmiselle, joka toteutti mua ennen just niitä asioita, joita minä olin suunnitellut tekeväni. Oon ottanut tavaksi, että kerron kateudesta avoimesti sen kohteelle ja sanoitan, mitä itsekin haluaisin asiaan liittyen. ”Osaat maalata ihan super hienosti, mutta oon vähän kade, koska itsekin haluaisin osata yhtä hyvin, mutta en ole jaksanut panostaa asiaan.” ”Musta on ihanaa, että pääset reissuun, mutta oon vähän kade, koska haluaisin itsekin reissuun eikä sille ole ollut nyt mahdollisuutta tai rahaa.” ”Mä niin tykkään sun jutuista, mutta oon vähän kade, koska en ole saanut toteutettua itse niitä asioita joita olisin halunnut.” Ja näiden jälkeen mulle nousee aina ajatus: ”Mitä mä voisin nyt itse tehdä, että mäkin pääsisin lähemmäs haluamaani?” Ja silloin kateuden tunne onkin yhtäkkiä jo poissa.

Hyvä kateus on viisas: se kertoo, mihin suuntaan sun kannattaisi ehkä lähteä. Se kertoo jotain susta: sun toiveista, unelmista, tarpeista. Se kertoo myös, keneltä voisit pyytää neuvoja päästäksesi tavoitteeseen. Sellainen osaa neuvoa, joka on toteuttanut jo sen mitä sinä haluat. Kateus tekee hetkellisesti kipeää, mutta sen viesti kannattaa kuunnella huolella.

Käännä kateus voimavaraksi. Mitkään toisten ihmisten asiathan ei ole oikeasti sulta pois. Sulla on aivan samanlaiset mahdollisuudet tässä maailmassa järjestellä itsellesi iloisia asioita. Jos rahaa reissuun ei ole nyt, niin voit alkaa säästää. Jos et osaa jotain, otat selvää ja alat harjoitella. Jos sulla ei ole jotain mitä sydämestäsi haluat, ala tavoitella sitä. Kaikki on mahdollista sullekin ja sulle on tarjolla aivan niitä samoja asioita kuin kelle tahansa muulle. Kyse on vain siitä, alatko itse rakentamaan itsellesi kivempia olosuhteita vai istutko odottelemaan, että asiat tipahtelisivat sun syliin itsestään. Aika kauan saatat joutua nimittäin istuskelemaan.

Rakenna omannäköinen päivärytmi itsellesi

Onnistuneen ja onnellisen päivän kokonaisuus koostuu monista pienistä osasista. Palasista, yksittäisistä tilanteista, kohtaamisista, tunteista, ajatuksista. Se rakentuu aamuista, keskipäivistä, iltapäivistä, illoista ja öistä, ja kaikista hetkistä niiden välillä. Siksi on tärkeä pysähtyä ajattelemaan, mikä on se kaikenkattava tausta-ajatus sun jokaisen tekemisen takana. Miksi teet niitä asioita, joita teet eri hetkissä? Miksi teet asiat juuri siinä järjestyksessä ja siten kuin sulla on nyt tapana? Millaisilla pienillä teoilla ja valinnoilla voisit viedä itseäsi eteenpäin: kohti lisääntyvää hyvinvointia ja iloa, kohti kaikkia niitä hyviä asioita, joita haluat kasvattaa elämässäsi?

Meillä kaikilla on jonkinlainen rytmi meidän päivissä. Me herätään tiettyyn aikaan, tehdään tiettyjä asioita tiettyihin aikoihin, mennään nukkumaan tietyllä tavalla. Toisilla ihmisillä tuo rytmi on tarkempi ja toisilla se elää. Toisilla tuo rytmi toimii hyvin ja toisilla ei. Toiset kestävät rytmin vaihtelun paremmin kuin toiset. Kyse on ihan synnynnäisistäkin eroista temperamentissa ja tavassa kokea asiat kehossa ja mielessä. Kun levon ja työskentelyn ajoittaa oikein, voi niistä saada parhaimman hyödyn. Työskentelystä tulee mielekkäämpää, kun sen tekee virkeimpänä aikana. Levosta tulee palauttavampaa, kun sitä harrastaa tarpeeksi paljon, sopivissa erissä ja oikeaan aikaan.

Lasteni ollessa vieläkin pienempiä tuli pohdittua näitä lepoasioita vanhemmankin näkökulmasta. Ennen lasten syntymää en osannut edes kuvitella, miten voimakkaasti tulisin kokemaan univajeen ja unirytmin muutokset. Tuntui, että mun keho meni tosi sekaisin siitä kaikesta: vaihtelevista öistä, imetysmaratoneista ja tunnin välein heräämisestä esikoisen vauva-aikana, vastuusta ja huolesta, iltavalvomisesta (jota moni muukin pikkulapsen vanhempi tekee halutessaan lisätä omaa vapaa-aikaa) sekä vähän isompien lasten öisistä heräilyistä milloin painajaisten, raivokohtausten, kiljumisten, sairastelujen tai pimeänpelkojen ilmestyessä kotiimme. Tämän sanomalla haluan tuoda ilmi sitä, että aina omanlaisen rytmin eläminen ei ole mahdollista. Silloin olisi tärkeä huolehtia siitä, että lepää kuitenkin riittävästi, jossain vaiheessa päivää ja suhtautuu itseensä armollisesti, jos joutuu tekemään joitain pakollisia tehtäviä väsyneenä.

Oon aika kauan tiedostanut, että tykkään aamuista, olen nk. ”aamuihminen”, mutta vain silloin, kun olen levännyt tarpeeksi. Joskus harkitsin, että alkaisin herätä kellolla ennen lapsia, jotta saisin aamuihini rauhallisuutta ja hiljaisuutta. Aamut kun alkoivat meillä yhdessä vaiheessa kovalla komennolla ja ”äiti”-sanan karjumisella. Ei siitä tullut kuitenkaan mitään. En voinut edes kuvitella, että olisin herännyt vieläkin aiemmin, kun olin muutenkin niin väsynyt.

Tänään havahduin tähän aamu-asiaan, kun löysin itseni lukemasta opiskelukirjaa klo 7. Lapset ovat isällään ja mulla vapaapäivä. Jos lapset ovat täällä ja heräävät yöllä tai aiemmin aamulla, silloin muakin väsyttää. Mutta jos saan nukkua rauhassa niin kauan kuin unta riittää, yleensä herään aika tarkalleen 6:35 ja mikä parasta, virkeänä.

Luulen, että kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille on merkityksellistä se, että ihminen voi elää suunnilleen omassa luontaisessa rytmissään. Mikä kenellekin on luontaista, lienee yksilöllistä. Toisaalta on sanottu, että esimerkiksi tietty aika alkuyöstä tarjoilee ihmiselle parhaat ja palauttavimmat unet. Mitä mieltä sä oot tästä?

Oon oppinut nyt itsestäni, että saatan aivan hyvin aloittaa opiskeluhommat heti herättyä. Herään, nousen, teen nopeat aamutoimet, avaan kirjan tai koneen, keitän kahvin. Ja kuten tänäänkin, saatan heti aamusta alkaen opiskella useankin tunnin putkeen. Päiväkotitöissäkin tykkäsin eniten aikaisista aamuvuoroista ja olin silloin erityisen luova ja tuottelias. Koen, että aamuisin mun aivot on raikkaimmat ja kevyimmät, jaksavimmat ja vastaanottavaisimmat. Tämä voi selittyä silläkin, että yön jäljiltä aivojen taajuus on vielä rentoutuneella tasolla. Oli syy mikä tahansa, tykkään hyödyntää tätä. Siksi aamuisin teen nytkin luovaa työtä, kirjoitan blogia tai oppimistehtäviä, luen opiskelukirjaa, suunnittelen työjuttuja.

Viisautta on sitten se, että jossain vaiheessa, kun keho alkaa sitä kertomaan, huomaa pitää taukoa rauhassa. Syö, ulkoilee, tekee muita asioita, lepuuttaa ajattelulihaksia. Ja iltapäivällä levon jälkeen voi sitten halutessaan taas jatkaa hommia. Tai sitten pitää loppupäivän vapaata. Tämä pätee tietysti sellaiseen elämäntilanteeseen, jossa voi itse päättää, milloin työskentelee. Toki tätä voi hyödyntää myös pienemmässä mittakaavassa. Mieti esimerkiksi, että luetko ensin sähköpostit vai juotko kahvit. Kumpi järjestys sopii sulle juuri tänään? Jos mulla olisi energiaa lukea sähköpostit ensin, tekisin ehkä niin ja vasta sitten joisin kahvit. Kyse on vireystilan hyödyntämisestä ja oman itsen kuuntelemisesta. Jos työpaikan kahvihuoneessa sattuisi olemaan ihana työkaveri, valitsisin todennäköisesti silloin kahvit ensin.

Millainen päivärytmi sun keholle ja mielelle sopisi parhaiten? Onko sun helppo rakentaa päivästä sulle mieluisa? Osaatko lisätä päivän varrelle hauskoja tekemisiä ja palauttavia lepohetkiä? Osaatko kuunnella kehosi ja mielesi viestejä? Milloin sussa on eniten virtaa toimia ja työskennellä? Milloin saat eniten aikaiseksi? Milloin tarvitset yleensä lepoa? Nukutko tarpeeksi?

Rajoja, aina vaan rajoja

Ihmisen elämässä on helppo syyttää muita. On helppo nostaa etusormi ja osoittaa. Kenties se tuntuu aluksi turvallisemmalta, kun syytä voi etsiä toisista. Kestävämpää turvaa luo kuitenkin se, että oppii katsomaan omaa osuuttaan tilanteisiin. Jos jokin asia on sinun elämässäsi ja se koskettaa sua, sulla on aina valtaa vaikuttaa tuohon asiaan. Sun elämä, sun valta.

Viime päivinä oon huomannut olevani erityisen kuormittunut pitkästä aikaa. Aluksi mieli alkoi etsiä syitä ympäristöstä. Näen, että se on varmasti monelle ensimmäinen tapa toimia, koska olemme oppineet ajattelemaan niin. Olemme oppineet, että meille tapahtuu asioita. Että me olemme tässä ja jokin ulkopuoleltamme tulee ja tekee meille jotain. Kuin että emme itse voisi tehdä mitään asialle. ”Voi voi, meille kävi näin.”

On totta, että meille tapahtuu asioita, tosi kurjiakin. Voimme silti itse aina valita, miten ajattelemme niistä. Minunkin mieleni alkoi etsiä syyllisiä ympäristöstä kunnes ilokseni huomasin, että ei ympäristöni ole minulle mitään tehnyt. Päinvastoin. Se on toiminut juuri niin kuin olen oikeasti toivonutkin. Ongelma onkin siinä, että minä en ole osannut toimia suhteessa ympäristööni siten kuin olisin halunnut. Siten kuin sydämeni olisi tarvinnut tai halunnut.

Eilen oli päivä: 22022022. Aikamoinen numerosarja. Törmäsin somessa lauseeseen, että eilisenkaltaisena porttipäivänä olisi hyvä pohtia, mikä on oma perimmäinen tehtävä maailmassa ja mitä asioita haluaa luoda elämäänsä. Mulla on ollut viime viikkoina vähän fokus hukassa. En ole saanut sitä kiinni. Liukas kuin saippua. Tuntui oikealta tarttua tuohon pohdintaan.

Koen, että minun tehtäväni maailmassa on auttaa, rakastaa ja olla hyvä muille. Minun tehtäväni on kannatella, voimaannuttaa ja auttaa ihmisiä kukoistamaan. Samaan aikaan minun tärkeä tehtäväni on pitää omat rajani. Uskon sellaiseen, että se mitä kunkin ihmisen tulee oppia elämässä, tulee häntä vastaan erilaisissa tilanteissa elämän varrella. Elämä tulee opettamaan. Ehkä siksi minäkin olen kohdannut elämässäni niin paljon hetkiä, joina minun rajojani on yritetty eri tavoin venyttää ja rikkoa. Tehtäväni on ollut oppia noista tilanteista ja alkaa pitämään omia puoliani.

Rajojen pitäminen on itsensä arvostamista. Jos annat toisen kävellä ylitsesi, sinun on hyvä harjoitella seisomaan tukevammin paikoillasi. Aseta jalkasi maata vasten niin vankasti, että ylikävelijä joutuu lopulta kiertämään sinut. Että hän joutuu väkisinkin huomaamaan sinun olemassaolosi, näkemään sinun tarpeesi ja toiveesi, ymmärtämään että päältäsi ei voi astella. Sinun ei tarvitse välttämättä sanoa mitään. Vain seistä ja olla, näkyvänä, tavallisena sinuna. Tai voit myös aina vaihtaa maisemaa, poistua paikalta. Toinen ei välttämättä edes tiedosta kävelleensä ylitsesi. Hän on ehkä oppinut, että siitä voi mennä, se on nopein tai kenties helpoin reitti hänelle. Siitä on ennenkin päässyt.

Saat pitää rajasi, asettaa ne uudestaan, uudenlaisiksi. Saat olla mitä tahansa mieltä asioista ja saat vaihtaa mielipidettä lennosta vaikka sata kertaa päivässä. Saat olla tässä, saat tuntea noin, saat olla juuri tuollainen ihminen kuin olet. Sinua ja tarpeitasi on tärkeä arvostaa ja kunnioittaa. Sinä ansaitset sen, ihan vain olemalla ihminen.

Tänään paistaa Jyväskylässä aurinko. Koen, että tämä on ensimmäinen vapaapäiväni puoleentoista viikkoon. Viime viikolla en osannut pitää huolta rajoistani ja annan sen anteeksi itselleni. Voin tehdä tällä viikolla asioita toisin. Voin aina aloittaa uudestaan. Pidän rajojani paremmin ja hemmottelen itseäni enemmän. Hemmottelukin on rajojen pitämistä. Sitä on kaikkien niiden asioiden tekeminen, jotka tuntuvat just susta hyvältä, just tässä hetkessä.

Viikko paketissa: ho’oponopono ja näkökulman valintaa

Viikko kääritty pakettiin ja olihan se, oli. Melkein voisi ärsyttää, että tuollaisen viikon itselleni järjestelin, mutta itsepä sen tein. Nyt vaan ho’oponopono -mantraa itseä kohtaan: Olen pahoillani. Anna anteeksi. Rakastan sinua. Kiitos. Ja tätä toistetaan ja lausutaan nimenomaan itselle. ”Olen pahoillani minä, kun järjestin tällaisen viikon, joka tuntui liian työläältä. Anna anteeksi, etten osannut suunnitella paremmin. Rakastan sinua, minä. Kiitos minä.” Ihmeellisesti se kyllä tuntuu auttavan, kaunis puhe ja anteeksi antaminen. Kirjoitin nuo sanat tällä viikolla myös jääkaapin oveen. Ei, en suoraan oveen mutta muistilapulle, joita vihdoin sain ostettua kun ne kävelivät vastaan eräässä saksalaisomisteisessa marketissa. Ikinä ei tiedä mitä siellä tulee vastaan.

Kaiken voi ajatella miten päin vaan. Voisin halutessani nähdä kuluneen viikkoni vuoden raskaimpana tai mielenkiintoisimpana. Voisin nähdä sen onnellisimpana tai väsyneimpänä, jännittävimpänä tai helpottavimpana, pelottavimpana tai voimaannuttavimpana. Kaikelle löytyy todistusaineistoa. Ratkaisevaa on, mistä suunnasta päättää katsella ja mihin katseensa kohdistaa. Millaisen tarinan päättää kertoa itselleen.

Sanon suoraan, että ei munkaan ole helppo joka hetki pysyä hyvissä tunteissa eikä se ole tarkoituskaan, mutta viisaus on siinä, että antaa tunteiden mennä. Uskon kuitenkin, että ihminen voi vaikuttaa oman elämänsä fiiliksiin. Ei ole pakko ottaa kantaakseen mitään sellaista, joka tuntuu raskaalta. Ei tarvitse sisällyttää sitä oman elämänsä tarinaan. Saa ihan luvan kanssa ottaa vain ne hauskat ja kevyet muistot taskuun. Saa valita: ”tämän minä säilytän ja tuota en”.