Mitä on itsensä rakastaminen?

Jo lapsena ajattelin, että minun olisi tärkeä oppia rakastamaan itseäni. ”Voi kunpa oppisin oikeasti tykkäämään itsestäni, elämä olisi helpompaa”, muistan ajatelleeni jo alakouluiässä. Mutta miten ihmeessä se tehdään käytännössä?! Itsensä rakastaminen voi olla esimerkiksi näitä asioita ja paljon muuta:

– Sairausloman ottamista silloin kun on kipeä tai uupunut.
– Itselle tärkeiden ja merkityksellisten asioiden tekemistä.
– Myötätuntoisten lauseiden sanomista itselle.
– Hyväksyvää katsetta peilin edessä.
– Tavoitteiden asettamista ja niihin sinnikkäästi pyrkimistä.
– Omien vahvuuksien näkemistä ja hyödyntämistä.

– Luovuttamista silloin kun on puristanut liikaa.
– Sitkeyttä tärkeissä asioissa.
– Värikkään, herkullisen ja ravinteikkaan ruoan syömistä.
– Epäterveellisen valinnan sallimista oikeassa hetkessä.
– Tasapainoa.

– Kehon viemistä raikkaaseen ilmaan.
– Mieluisan liikuntamuodon löytämistä ja liikkumista liikkumisen ilosta.
– Hyvän ja palauttavan unen vaalimista.

– Omien tunteiden sallimista ja tuntemista, myös silloin kun tunteet ovat vaikeita
– Oman totuuden puhumista ystävällisesti.
– Hiljaa olemista ja puhumista oikeissa hetkissä.
– Rajojen pitämistä silloin kun se on tarpeen.
– Avun ja tuen pyytämistä selkeästi ja suoraan.

– Sydämen avaamista hyvyydelle ja rakkaudelle silloin kun sydän on suojautunut panssarien sisälle.
– Omien mahdollisuuksien kirkastamista ja näkökulmien laajentamista.
– Oman intuition, sydämen ja korkeimman viisauden kuuntelemista.
– Omien tarpeiden ja toiveiden kunnioittamista.

– Oman ainutlaatuisuuden ja ainutkertaisuuden ymmärtämistä.
– Omannäköisen elämän rakentamista missä iässä tahansa.
– Ajan viettämistä sellaisissa ympäristöissä ja sellaisten ihmisten seurassa, joiden parissa kehosi, mielesi ja sinä pystytte huokaisemaan, rentoutumaan.
– Oman autenttisuuden eli yksilöllisyyden ja aitouden sallimista näkyä.

– Rohkeutta tehdä asioita, jotka pelottavat, mutta joiden tiedät olevan tärkeitä.
– Oman ihmisyyden hyväksymistä. Sekä vajavaisuuden ja pienuuden että täydellisyyden, ihmeellisyyden ja suuruuden näkemistä ja hyväksymistä.
– Oman sielunyhteyden ylläpitämistä.



Kun rakastamme itseämme, rakastamme kaikkia puoliamme. Hyväksymme kaiken mitä meissä on. Eikä hyväksyminen taaskaan tarkoita sitä, ettemmekö voisi haluta muuttaa meissä jotain. Muutos lähtee aina nykytilan hyväksymisestä.

Meissä jokaisesssa on valoisia puolia, jotka henkivät puhdasta hyvyyttä ja rakkautta. Ja meissä jokaisessa on pimeitä puolia, jotka sisältyvät tähän ihmisyyden matkalippuun, joka me ollaan lunastettu tänne tullessamme. On tärkeä oppia tuntemaan itsensä. Koska silloin kun tietää itsensä valosta varjoihin, tietää kuka on ja sitten voi valita rakastaa tuota kaikkea sotkuista, rumaa, kaunista ja ihmeellistä ihmisyyttä.

Itsensä rakastamiseen ei ole oikotietä vaan kuten kaikki uudet asiat, on sekin opeteltava yksi vaihe kerrallaan. On ehkä katsottava mallia niiltä, jotka jo näyttävät vähän osaavan, punnittava että mitkä keinot sopivat itselle, kokeiltava ja erehdyttävä, yritettävä uudestaan. On valittava erilaisissa hetkissä harjoitella itsensä rakastamista, aina uudestaan. Tutkittava, mitä itsensä rakastaminen juuri itselle merkitsee eri tilanteissa. Mistä tulee hyvä olo ja mistä ei. Mistä tunnistan hyvän olon kehossani, mielessäni tai sielussani? Mistä tiedän, mikä tekee minulle hyvää? Mikä toimii ja mitä muutan?

On jotenkin huvittavaa ja paljonpuhuvaa, että aihepiiri, joka kiinnosti minua jo lapsena, on palannut tietoisuuteeni hyvin voimallisesti. Kuin olisin täällä nimenomaan tätä varten. Autan toisia rakastamaan itseään ja samalla itseäni etenemään tällä samalla matkalla.

Mitä itsesi rakastaminen sinulle merkitsee ja mitä se mahdollistaa?

Rakkaudella, Pauliina

Jätä kommentti