Mitä NLP on?

Rakkaat ystävät, lupasin kirjoittaa teille NLP-intensiiviviikon kuulumisia. Loppuun lisäsin sanat: jotain, ehkä. Silloin jo aavistelin, että nyt ollaan niin ison äärellä, että sitä voi olla vaikea pukea sanoiksi. Olin oikeassa.

Ajattelin, että saisitte kuulla jotain NLP-menetelmistä, siitä millaisia ne ovat ja miten itse koin ne. Nyt tuntuu, että tämä asia on pieni hiekanjyvänen siitä kaikesta, mitä haluaisin teidänkin ymmärtävän. Jostain on kuitenkin aloitettava ja kirjoitan nyt pöpperöisillä aivoilla edes jotain, josta pääsemme alkuun. Miksi pöpperöiset? Siksi että olen viimeiset päivät aamuista iltoihin lempeästi räjäytellyt alitajuntaani: uskomuksiani, ajatuksiani, muistojani. Avannut ja kokenut tunteitani, luonut menneisyyttä ja tulevaa. Pää on onnellisesti sekaisin kaikesta ihanasta uudesta, mitä olen oivaltanut itsestäni ja maailmasta. Haluan silti kirjoittaa lyhyesti siitä, mitä NLP on, jättäen tarkoituksella myös pois paljon kaikkea olennaista, koska nyt ei vaan pysty.

NLP on malli ja kasa menetelmiä siitä, miten ihmisen mieli toimii. Mieli (eli ajatukset, uskomukset, muistot) toimii tiiviissä ja konkreettisessa yhteydessä kehoon. Sinäkin pystyt aistimaan ajatuksesi ja tunteesi kehossa, kun herkistyt tarkkailemaan. Meidän aivot ottavat tietoa vastaan aistikanavien kautta, joita ovat mm. näkö, kuulo, tunto, maku ja haju. Erityisen herkät ihmiset voivat aistia myös muilla tavoin, mutta en tässä mene nyt siihen. NLP:ssä hyödynnetään näitä eri aistikanavia ja mielikuvatyöskentelyä, ja tehdään muutoksia siihen, miten asiat jäsentyvät meidän aivoissa eli mielessä. Se miten asiat jäsentyvät meidän aivoissa, vaikuttaa suoraan meidän kokemukseen noista asioista. Ja meidän kokemukset puolestaan vaikuttavat sellaiseen pieneen asiaan kuin esim. elämänlaatu.

Jos me mielletään jokin asia vaikkapa isona ongelmana, se myös herättää meissä isoja tunteita ja saa usein aikaan myös isoja reaktioita esim. toiminnan tasolla. Jos asia taas näyttäytyy meille pienenä ja vähäpätöisenä, tai sellaisena josta me saadaan kiinni, meidän tunteet mukautuu sen mukaan. Meillä on helpompaa.

Kun haluat jotain mitä tahansa muutosta, sitä kannattaa ehdottomasti lähteä työstämään tiedostamattoman alitajunnan puolelta. Kun teet niin, muutos on pysyvämpi. Me voidaan toki muuttaa pintapuolisesti meidän ulkoisia käyttäytymistapoja ja toimintamalleja, ja NLP ja hypnoosi on siinäkin erittäin tehokkaita menetelmiä. Kuitenkin, jos me ei muuteta meidän alitajuisia juurisyitä, alitajuisia toimintamalleja, niitä jotka saa meidät puolivahingossa toimimaan siten kuin me toimitaan, me helposti jossain vaiheessa lipsahdetaan takaisin entisiin toimintatapoihin, vanhaan elämään. NLP ja hypnoosi ei ole kuuri tai pika-apu, tämä on elämäntapa ja kokonaisvaltainen elämänmuutos.

Ajattelusta valtaosa, jopa 95 %, on tiedostamatonta ja vain muutamat hassut prosentit tiedostettua. NLP:llä ja hypnoosilla pääsee nimenomaan kiinni tuohon tiedostamattomaan: niihin syvimpiin mielen rakenteisiin, jotka ohjaa meitä ennen kuin me edes huomataan sitä. Ja kun nuo alitajuiset rakenteet tukevat muutosta, elämän konkreettinen muuttuminen tapahtuu itsestään siinä samalla.

Sun aivot ja keho on tottuneet niihin käyttäytymismalleihin, joita oot toteuttanut elämässä vähänkin pidempään. Sun ajatukset on sulle tuttuja ja turvallisia, samoin sun kokemat tunteet ja reaktiot. Sun keho on tottunut erilaisiin hormoneihin, joita on erittynyt näissä tutuissa ja turvallisen tuntuisissa tilanteissa. Tuttu on turvallista meidän aivoille, ja aivot yrittävät kaikin keinoin pitää sut vanhassa tutussa elämässä. Ne haluaa, että pysyt aina samanlaisena, teet samoja asioita, koska se on niiden mielestä turvallista. Aivot tekevät kaikkensa, keksivät tekosyitä ja viivästyksiä, että et vaan muuttuisi. Se on aivojen tehtävä. Ne kun ovat vielä kivikaudelta eivätkä ymmärrä, että uusi voisi olla parempi vaihtoehto nykypäivän ihmiselle.

NLP ja hypnoosi on sitä, että me ei soiteta mielen ovikelloa ja odotella, että päästäisikö joku sisään. Me ei kysytä, että saataisiko tulla vaan käytetään nopeasti takaovea ja tsup – ollaankin jo sisällä, eikä mieli ja aivot voi sille enää mitään, niiden on pakko vaan sopeutua. Ja ne sopeutuu. NLP-harjoitukset ovat melko nopeita. Niitä voi tehdä myös uudestaan ja se on suotavaakin, eli niiden käyttämisessä voi harjaantua aina vain sujuvammaksi.

Heti NLP-harjoituksen jälkeen voi mieleen tulla ensin tyhjä olo. Yhtäkkiä unohdatkin täysin, mitä ajattelit juuri äsken. Ajatus ei vaan tule mieleen. Se on hyvä. Se on hauska merkki siitä, että aivot muuttuvat siinä samaisessa hetkessä. Lyövät hetken tyhjää kirjaimellisesti. Hermoradat kytkeytyvät uudestaan ja luovat uusia yhteyksiä. Veikeä tunne. Silloin saat antaa rauhassa aivoille aikaa. Ja kun se on tehty, uusi laskeutuu sun mieleen, integroituu osaksi sinua ja näin, muutos on tapahtunut. Sitten jatkat elämääsi ja ihmettelet, että miksi hyvät asiat ja valinnat tuntuvat yhtäkkiä niin helpoilta ja luonnollisilta. It’s magic, my friend.

Kun sä muutat sun ajatuksia ja alat hyväksyä sun tunteet osana elämää, sun elämä muuttuu. Se muuttuu kuin itsestään myös ulkoisesti, luonnollisella tavalla. Sun unelmista ja haaveista tulee yhtäkkiä aivan kirkkaita ja selkeitä, itsestäänselviä. Mielenkiintoista on sekin, että ei ole väliä, mitä ne muutettavat asiat käytännössä on sun elämässä. Koska NLP on mielen malli, se toimii erilaisten uskomusten ja käsitysten muuttamisessa.

Wikipedia kuvailee asiaa näin:

”NLP on soveltavan psykologian suuntaus, jonka tavoitteena on parantaa muunmuassa ajattelu- ja tunnetaitoja, vuorovaikutustaitoja, tapoja kehittää itseään ja ymmärtää muita. NLP pyrkii mallintamaan sitä, miten aivot toimivat: miten opitaan, ajatellaan, kommunikoidaan, tehdään päätöksiä ja miten saadaan aikaan haluttuja muutoksia.

NLP:llä ei ole yhtenäistä teoreettista pohjaa, vaan se koostuu useista eri tekniikoista ja malleista. NLP on saanut alkunsa menestyksekkäiden terapeuttien (Fritz Perls, Virginia Satir, Milton H. Erickson) toimintaa mallittamalla. Se pohjautuu kielitieteen professori John Grinderin ja psykologi Richard Bandlerin 1970-luvun alussa tekemiin tutkimuksiin. Vuosien saatossa NLP:tä on kehitetty useiden asiantuntijoiden toimesta.”

Haluan vielä painottaa, että vaikka NLP:ssä tehdään nopeasti syviä muutoksia alitajuntaan, tarkoituksena ei ole ohittaa tunteita. Kaikki tunteet ovat osa ihmisyyttä ja tunteilla on aina meille jokin viesti. Osaatko kuunnella sun tunteita? On kuitenkin niin, että sä voit vaikuttaa ainoastaan sun omiin tunteisiin ja oikeasti vain niillä onkin merkitystä. Tunne on reaktio johonkin. Sä voit hyväksyä sen ja vaikka sanoa, että ”kappas, tuli tällainen tunne”. Voit kokea sen ja sitten voit ihan itse valita, päätätkö ottaa sen tunteen sun sisälle kulkemaan sun elämän matkalla vai päästää sen irti ja mennä eteenpäin vapaammin.

Voit itse valita, millaisia tunteita haluat kantaa sun mukana. Ja kun sä tajuat tämän syvällisesti, sä tajuat samalla, että siihen liittyy vastuu, vastuu sun omasta elämästä. Olet itse vastuussa sun koko elämästä. Se voi aluksi säpsähdyttää, koska meidät on opetettu ajattelemaan toisin. Se on kuitenkin upea juttu, koska sä pystyt sitten ihan mihin tahansa sun elämässä!

NLP:n sisälle mahtuu monenlaista hauskaa ja hyödyllistä. Nyt makustelen vielä hetken näitä asioita itsekin ja sitten valmistaudun ottamaan vastaan rakkaat lapset, joiden kanssa ei olla nähty viikkoon.

Jätä kommentti