Huikea NLP

Rakkaat ystävät, lupasin kirjoittaa teille NLP-intensiiviviikon kuulumisia. Loppuun lisäsin sanat: jotain, ehkä. Silloin jo aavistelin, että nyt ollaan niin ison äärellä, että sitä voi olla vaikea pukea sanoiksi. Olin oikeassa.

Ajattelin, että saisitte kuulla jotain NLP-menetelmistä, siitä millaisia ne ovat ja miten itse koin ne. Nyt tuntuu, että tämä asia on pieni hiekanjyvänen siitä kaikesta, mitä haluaisin teidänkin ymmärtävän. Jostain on kuitenkin aloitettava.

NLP-menetelmät ovat malli siitä, miten ihmisen mieli toimii. Ajatukset ja tunteet toimivat tiiviissä ja konkreettisessa yhteydessä kehoon. Pystyt aistimaan ne kehossa, kun herkistyt tarkkailemaan. Mieli ottaa tietoa vastaan aistikanavien kautta, joita ovat mm. näkö, kuulo, tunto, maku ja haju. Erityisen herkät ihmiset voivat varmasti aistia myös muilla tavoin, mutta en tässä mene nyt siihen.

Kun haluat jotain, mitä tahansa, muutosta, sitä kannattaa ehdottomasti lähteä työstämään tiedostamattoman alitajunnan pohjalta. Kun teet niin, muutos on pysyvä. Ajattelusta valtaosa on tiedostamatonta ja vain muutamat hassut prosentit tiedostettua. NLP-menetelmillä pääsee nimenomaan kiinni tuohon tiedostamattomaan, niihin syvimpiin rakenteisiin. Ja kun ne tukevat muutosta, elämän konkreettinen muuttuminen tapahtuu itsestään siinä samalla.

Sun aivot ja keho on tottuneet vanhoihin käyttäytymismalleihin. Ne on tottuneet erilaisiin hormoneihin, joita on aiemmin erittynyt tilanteissa sekä tutunoloisiin tunteisiin ja ajatuksiin. Tuttu on turvallista ja aivot yrittävät kaikin keinoin pitää sut siinä. Ne keksivät tekosyitä ja viivästyksiä, että et vaan muuttuisi. Se on aivojen tehtävä. Ne kun ovat vielä kivikaudelta eivätkä ymmärrä, että uusi voisi olla parempi vaihtoehto nykypäivän ihmiselle. NLP on sitä, että me ei soiteta mielen ovikelloa ja odotella, että päästäisikö joku sisään. Me ei kysytä, että saataisiko tulla vaan käytetään nopeasti takaovea ja tsup – ollaankin jo sisällä, eikä mieli ja aivot voi sille enää mitään, niiden on pakko vaan sopeutua. Ja ne sopeutuu. NLP-harjoitukset ovat melko nopeita. Niitä voi tehdä myös uudestaan eli niiden käyttämisessä voi harjaantua aina vain sujuvammaksi.

Heti NLP-harjoituksen jälkeen voi mieleen tulla ensin tyhjä olo. Yhtäkkiä unohdatkin täysin, mitä ajattelit juuri äsken. Ajatus ei vaan tule mieleen. Se on hyvä. Se on hauska merkki siitä, että aivot muuttuvat siinä samaisessa hetkessä. Lyövät hetken tyhjää kirjaimellisesti. Veikeä tunne. Silloin saat antaa rauhassa aivoille aikaa. Ja kun se on tehty, uusi laskeutuu sun mieleen, integroituu osaksi sinua ja näin, muutos on tapahtunut. Sitten jatkat elämääsi ja ihmettelet, että miksi hyvät asiat ja valinnat tuntuvat yhtäkkiä niin helpoilta ja luonnollisilta. It’s magic, my friend.

Kun sä muutat sun syvimpiä ajatuksia ja tunteita sekä opit, miten sä pääset irrottamaan otteesi rajoittavista uskomuksista, sun elämä muuttuu automaattisesti sen jälkeen. Se muuttuu itsestään: kevyesti, helposti ja onnellisesti. Sun unelmista ja haaveista tulee yhtäkkiä aivan kirkkaita ja selkeitä, itsestäänselviä. Mielenkiintoista on sekin, että ei ole väliä, mitä ne muutettavat asiat käytännössä on sun elämässä. Koska kyseessä on mielen malli, se toimii erilaisten uskomusten ja käsitysten muuttamisessa.

Wikipedia kuvailee asiaa näin:

”NLP on soveltavan psykologian suuntaus, jonka tavoitteena on parantaa muunmuassa ajattelu- ja tunnetaitoja, vuorovaikutustaitoja, tapoja kehittää itseään ja ymmärtää muita. NLP pyrkii mallintamaan sitä, miten aivot toimivat: miten opitaan, ajatellaan, kommunikoidaan, tehdään päätöksiä ja miten saadaan aikaan haluttuja muutoksia.

NLP:llä ei ole yhtenäistä teoreettista pohjaa, vaan se koostuu useista eri tekniikoista ja malleista. NLP on saanut alkunsa menestyksekkäiden terapeuttien (Fritz Perls, Virginia Satir, Milton H. Erickson) toimintaa mallittamalla. Se pohjautuu kielitieteen professori John Grinderin ja psykologi Richard Bandlerin 1970-luvun alussa tekemiin tutkimuksiin. Vuosien saatossa NLP:tä on kehitetty useiden asiantuntijoiden toimesta.”

Haluan vielä painottaa, että NLP ei ole missään nimessä tunteiden mitätöimistä tai yltiöpositiivisuutta. Kaikki tunteet ovat ihmisen luonnollinen osa ja niillä on aina meille jokin viesti. Osaatko kuunnella sun tunteita? Totuus kuitenkin on, että sä voit vaikuttaa ainoastaan sun omiin tunteisiin ja oikeasti vain niillä onkin merkitystä. Tunne on aina reaktio johonkin. Sä voit hyväksyä sen ja vaikka sanoa, että ”kappas, tuli tällainen tunne”. Voit kokea sen ja sitten voit ihan itse valita, päätätkö ottaa sen tunteen sun sisälle kulkemaan sun elämän matkalla vai päästää sen irti ja mennä eteenpäin vapaammin. Voit itse valita, millaisia tunteita haluat kantaa sun mukana. Ja kun sä tajuat tämän syvällisesti, sä tajuat samalla, että siihen liittyy vastuu, vastuu sun omasta elämästä. Olet itse vastuussa sun koko elämästä. Se voi aluksi säpsähdyttää, koska meidät on opetettu ajattelemaan toisin. Se on kuitenkin upea juttu, koska sä pystyt sitten ihan mihin tahansa sun elämässä!

NLP:n sisälle mahtuu monenlaista hauskaa ja hyödyllistä. Kuulette siitä varmasti lisää jatkossa. Nyt makustelen vielä hetken näitä asioita itsekin ja sitten valmistaudun ottamaan vastaan rakkaat lapset, joiden kanssa ei olla nähty viikkoon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: