Joulu on ensi viikolla, ihanaa! Jo marraskuun alussa tein tietoisen päätöksen, että olen tällä kertaa (ja toivottavasti myös tulevina vuosina) erityisen tarkka siitä, mitä ostan joulua varten. Olen mielenkiinnolla seurannut oman rahakäyttäytymiseni muutosta tämän vuoden kuluessa. Tosi paljon on tapahtunut ja vieläkin vähän ihmettelen, että miten ja miksi. Muutos on kuitenkin älyttömän hyvä.
Olen ollut innostuvaa sorttia ja mun on ollut helppo ostaa kalliitakin tavaroita ja palveluita. Edelleen tämä on minussa ja olen siitäkin kiitollinen. Se mahdollistaa esimerkiksi satsaamisen omaan koulutukseen ja hyvinvointipalveluihin. Överiostelu on kuitenkin vähentynyt ja olen paljon tiedostavampi nykyään. Koko ajan olen myös rakastanut säästämistä, vaikka olen myös paljon joutunut säästöjä käyttämään viime aikoina. Olen ollut erittäin kiinnostunut tutkimaan omia rahauskomuksiani sekä vapautumaan niistä kohti kevyempää suhdetta rahaan.
Joulu on aiemmin ollut aikaa, jolloin olen ostanut paljon kynttilöitä, uusia joulukoristeita, suuria määriä ruokaa ja herkkuja, paljon joululahjoja lapsille, kalliita lahjoja aikuisille. Rakkaudellisesti itseäni kohtaan myönnän, että on mennyt överiksi ja tiedostan, että kyse on ollut jostain omasta jouluun liittyvästä köyhyystraumasta, jota olen yrittänyt korjata ostamalla itselleni ja lapsilleni hyvän joulun nyt aikuisena. Lapsuuden jouluista on paljon ihania ja myös raskaita muistoja. Nuo raskaat ovat liittyneet paljolti juuri köyhyyteen ja lapsena koettuun epävarmuuteen siitä, saadaanko meille kunnollinen ja onnellinen joulu. Myös joulutunnelmaan on liittynyt epävarmuutta ja pettymyksiä.
Kuluttajana olen aiemmin myös ollut melko helppo uhri. Mainokset tai myyntipuheet eivät minuun ole enää tehonneet, mutta kauniit ja yleensä kalliit tavarat tai vaatteet kauniisti aseteltuina ovat vedonneet minuun voimakkaasti. Olen myös antanut luvan itselleni ostaa köyhyystraumojen varjolla. ”Koska olen ollut niin köyhä joskus ennen ja nyt minulla on rahaa, voin sallia tämän itselleni.” Koen, että sekin oli tärkeä vaihe kokea. Nykyään tiedostan kuitenkin omia uskomuksiani ja vanhoja tunnereaktioitani siinä määrin, että niiden mukaan toimiminen on alkanut tuntua tosi vastenmieliseltä. Uskon, että rahaa voi ja kannattaa käyttää, kunhan sitä käyttää ihan oikeasti sellaisiin asioihin, joista saa sydämen iloa.
Muussakin jouluun liittyvässä mulle on tullut väkevä tunne siitä, että en tarvitse yhtään mitään.
Mulla on jo nyt kaikki mitä haluan.
Olen aiemmin ostanut tunteisiin ja mun on ollut vaikea vastustaa mielitekoja. Kun olen yrittänyt, se on tuntunut kehossani kipuna. Viimeisen vuoden aikana olen tietoisesti vähentänyt kaupoissa käymistä. Olen myös harventanut ruokakauppailua samasta syystä. Tammikuussa voisikin olla aiheellista muodostaa vielä uusi tapa, esim. ruokien tilaus lapsiviikoille.
Aikaisempina jouluina mulla on ollut suuri stressi jouluruoista. Siitä että saan aivan kaiken mitä haluan, että mikään ei lopu kesken ja että monenlaista kaikkea on paljon yhtä aikaa. Se toi mulle tunteen onnellisesta ja turvallisesta joulusta. Silloin suorastaan ärsytti se kun joku ystävä osasi jo ajatella keveämmin, kertoi miten pienesti hoitaa kaiken ja vähän ostaa lapsille lahjoja ja se on siinä. Koska itselleni se oli vaikeaa. On ymmärrettävää reagoida ärsytyksellä asiaan, jonka toinen jo osaa mutta itse ei. Toisen ihmisen kehittyminen osuu omiin haavoihin.
Kun asioita alkaa tiedostaa, monet niistä alkavat näyttäytyä vähän hassuina. Silloin on hyvä osata nauraa itselleen. Esimerkiksi yhtenä vuonna tajusin, että minulla oli pakonomainen tarve tehdä rosollia kasapäin. Huomasin, että tämä juontui selvästi lapsuudesta, jolloin rosollia tehtiin iso määrä ja sen tekeminen ja syöminen oli minun lapsuuteni joulun yksi tärkeä osanen. Lapsena samaa rosollia syötiin uuteenvuoteen asti ja syöjiä oli kuusi. Nyt kun syöjiä on yksi (lapset eivät välitä rosollista), olen vihdoin oppinut, että sitä ei tarvitse paljoa. Tänä jouluna tuli ensimmäisen kerran myös villi ajatus, että sen voisi jopa ostaa valmiina! Ja tämä jos jokin on minun joulussa aivan älyttömän iso juttu!
Myös sellainen uusi ajattelutapa on tässä nyt rakentunut, että mun ei ole pakko saada juuri jouluaaton aterialla niitä kaikkia perinteisiä ruokia. Työkaverille kuvasin, että ainoat jouluruoat mitä haluan tänä vuonna ovat lanttulaatikko ja saaristolaisleipä lohitäytteellä. Että muuta en oikeastaan tarvitse. Myös määrien suhteen mun ajatukset on muuttuneet radikaalisti. Kirkas lamppu on syttynyt, että vähempi riittää.
Muussakin jouluun liittyvässä mulle on tullut väkevä tunne siitä, että en tarvitse yhtään mitään. Mulla on jo nyt kaikki mitä haluan. En kaipaa lahjoja, en kaipaa tavaroita, en kaipaa erilaisia kynttilöitä, leipomista tai ruoanlaittoa, en kaipaa jouluruokia tai joulutunnelman hakemista joulutoreilta. Vähemmän on enemmän.
Se mitä joululta haluan, on omien lasten ilo ja onni. Se että lapset saavat lahjoja sekä keveää, rentoa ja riemukasta joulutunnelmaa. Haluan joululauluja, joulukuusen ja riisipuuroa kanelisokerilla ja voisilmällä. Haluan sen saaristolaisleivän ja polttaa kynttilöitä ilman että kukaan huomauttaa niiden päästävän ilmaan haitallisia savuja. Haluan istua sohvalla kahvi- tai glögimukin kanssa ja vain aistia lempeää ja iloista tunnelmaa. Haluan, että kodin tavarat ovat omilla paikoillaan ja lattiat kerrankin pesty. Haluan, että lapset saavat laskea mäkeä tai luistella, että he saavat katsoa lastenohjelmia ja syödä herkkuja sohvalla. Kysyin, mitä herkkuja he haluavat jouluksi. Isompi toivoi piparminttukeppejä ja pienempi rakastaa suklaata. Itselleni ostin After Eightin. Esikoista ajatellen ostin jouluiset kissaservetit. Itselleni hankin jo marraskuussa viininpunaisen artisokkakynttilän, joka on vienyt sydämeni jo aiempina vuosina. Kuusen hain varastoon. Senkin halusin pienemmän kuin ennen. Ihanan konkreettista.
Mulla on oma muisto yhdestä nuoruuden joulusta, jolloin olin surullinen siitä, että en ollut saanut mieluisia lahjoja. En kyllä muista itsekään tienneeni, mitä olisin halunnut. Muistan kuitenkin karvaan pettymyksen tunteen ja sen, kun en halunnut näyttää sitä vanhemmilleni. Siitä on jäänyt pieni pelko, että minun lapset kokisivat, etteivät ole saaneet tarpeeksi lahjoja tai että joutuisivat esittämään olevansa onnellisia. Tyhmä ja turha pelko, ihan oikeasti. Uskon, että lapset kyllä yleensä nauttivat kaikesta, mitä saavat. Varsinkin kun kyse on leluista. Kun lapset olivat ihan pieniä, halusin ja päätin, että meidän lapsia ei opeteta suuriin lahjakasoihin. Päätin eli tein päätöksen päässäni. Vaan tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka tiukassa ja syvällä tiedostamattomat ja alitajuiset pelot ovat. Asiaa ei helpottanut se, että yksi lasten isovanhempikin hukutti lapset leluihin. Huomasin kyllä, että en pitänyt niin suurista lahjamääristä, mutta en osannut sanoa sitä itselleni tai muille. Nyt olen ostanut lapsille kunnollisia ja hyviä lahjoja ja haluan uskoa, että se riittää.
Esikoinen, seitsemän vuotta, sanoi eilen kuusenhakureissulla mietteliäänä, että tuleekohan meille yhtä hyvä joulu kuin viime vuonna. Kysyin, mitä hän tarkoitti, mutta en saanut selkeää vastausta. Sanoin, että tulee ihan varmasti ihana joulu. Tulee samanlainen ja erilainen kuin viime vuonna, tulee hyvä. Lapsi on viisas. Hän aistii asioita, joita ei välttämättä aina ymmärrä, aistii muutoksen. Kun valitsin joulukuusen monien joukosta, tämä esikoinen katseli kuusta ja oli huolissaan, kun se on niin ”pieni”. ”Tuollaisenko sinä äiti ostat, tuoko on meidän kuusi?!” Vaikka oikeasti se ei ole edes pieni vaan 15cm pienempi kuin aiemmin. Tuttu on turvallista ja moni asia lasten elämässä on nyt muuttunut. On ihan ymmärrettävää huolestua, muuttuuko joulukin. Minäkin olisin ehkä aiemmin huolestunut tuosta lapsen huolesta. Vaan nyt ajattelen, että joulu muuttuu, vieläkin parempaan. Ja lapset tulevat kyllä huomaamaan sen.
Haluaisin, että juuri sinä mietit juuri nyt, että millaisen joulun sinä itse haluat. Kenen joulua sinä olet aiempina vuosina viettänyt? Mitkä ovat niitä asioita, jotka tekevät juuri sinulle onnellisen joulun? Ne saavat olla ihan mitä tahansa. Saat aivan itse valita. Saat vaikka skipata koko joulun tai viettää sitä seuraavaan jouluun asti. Mä oon onnellinen, että oon aktiivisesti työstänyt rahankäyttöäni ja oppinut keskittymään olennaiseen. Oppinut keskittymään itseeni ja omiin toiveisiini. Nyt mun käyttäytyminen joulun alla on linjassa mun arvojen kanssa ja myös sen kanssa, miten haluan toimia rahan suhteen. Elämä on paljon täydempää, kun se lähtee sun ikiomista tahdoista.
Sydämellä, Pauliina 