Vuosisuunnitelma 2022

Rakensin tulevalle vuodelle alustavat askelmerkit, joiden avulla saavutan lisää kaikkia ihania asioita elämääni. Manifestoidakseen onnistuneesti eli saadakseen luotua uusia, upeita asioita omaan elämäänsä on elettävä jo valmiiksi tulevaisuuden minän tunteissa, pyydettävä universumilta, purettava vanhoja rajoittavia uskomuksia, luotettava siihen että kaikki ratkeaa tavoilla, joita ei tiedä etukäteen sekä tehtävä konkreettisia asioita unelmien eteen. Tavoitelistan tekeminen aloittelee nimenomaan tätä viimeistä settiä.

Määrittelin itselleni tietyt tavoitteet vuoden päähän. Ne ovat saavutettavia ja samalla sen verran suuria, että jalat hieman tutisevat. Tavoitteiden onkin hyvä olla tarpeeksi isoja. Varhaiskasvatuksen opinnoissa puhuttiin aina lähikehityksen vyöhykkeestä. Tässä on vähän samanlainen idea. Opetellaan niitä asioita, jotka eivät tunnu aivan liian vaikeilta, mutta kuitenkin sopivasti haastavilta. Silloin voi myös kysyä apua ja neuvoa niiltä, jotka jo osaavat. Tällöin syntyy uuden oppimista.

Mulle tavoitteet ovat nykyään suunnitelmia ja annan niille myös luvan muovautua ja muuttua ajan kuluessa, ja vaikka heti huomenna! On mielenkiintoista, että kun lokakuussa 2021 asetin joitain tavoitteita tulevalle alkuvuodelle, monet noista ovat toteutuneet jo nyt, tämän vuoden puolella.

Tämän hetkiset päätavoitteet nousivat mua kiinnostavista asioista, arvoista ja hyvinvoinnista. Jaottelin ne sitten vielä tarkempiin ja käytännönläheisempiin osatavoitteisiin, joihin mun on helppo tarttua toiminnan tasolla: ne ovat konkreettisia tehtäviä, jotka tehtyäni olen kiistatta saavuttanut päätavoitteen. Lopuksi vielä hahmottelin ensimmäisen kolmen kuukauden prioriteetteja ja aikataulutusta eli jaottelin osatavoitteita ensimmäiselle kolmelle kuukaudelle niin, että tammikuulle tuli sellaisia suunnitelmia, jotka siihen luonnollisesti sopivat. Tällaisia asioita olivat esim. uusien rutiinien luominen opintovapaan ajalle ja muutenkin sekä NLP-menetelmien harjoittelu. Tammikuun lopussa mulla alkaa ratkaisukeskeisen terapeutin koulutus eli se vaikutti taas helmikuun tavoitteisiin.

Jokaisena kuukautena haluan edistää jokaista elämäni tärkeää asiaa. Oppimisen ja kehittymisen lisäksi tärkeitä mulle ovat esim. lasten kanssa vietetty aika, riittävä uni, ulkoilu, maukas ruoka, oma aika ilman tavoitteellista toimintaa, luovat ja hauskat tekemiset, ystävät, avioeroprosessin edistäminen, erilaisten hyvinvointipalveluiden käyttäminen jne.

Pelkkä tavoitteiden listaaminen ei ole kuitenkaan homman ydin. Sen sijaan tärkeää on se, että tavoitteet lähtevät ihan aidosti sun omasta sydämestä, sun omasta tahdosta, siitä kuka olet sielun ja sydämen tasolla. Kuka sinä olet sisimmässäsi? Ei kannata asettaa tavoitteita sen pohjalta, millaisena muut näkevät sinut tai millaiseen muottiin yhteiskunta yrittää sut laittaa. Tai sen pohjalta, mitä olet aina ennenkin tottunut tekemään ja haluamaan tässä vuoden vaihtuessa. Tavoitteita asettaessa on hyvä miettiä, kuka haluat olla sitten kun kaikki haluamasi on toteutunut. Millainen on tuo tulevaisuuden minäsi? Ja millaisilla askeleilla pääset hänen luokseen? Tavoitteet voivat olla myös ihania tunnetiloja ja silloin sinun on tärkeä määritellä, mitä aiot tehdä konkreettisesti päästäksesi noihin tunteisiin.

Puskeminen ei myöskään kuulu manifestointiin. Suunnitelmista on osattava joustaa, niitä on osattava muuttaa ja koko matkan ajan on seurattava taas sitä samaa, omaa sydäntä. Mikä tuntuu oikealta mulle nyt? Mikä kasvattaa mun kokonaishyvinvointia tällä hetkellä? On osattava myös rentoutua. Asiat kyllä tapahtuvat ilman painostamistakin, kun niiden aika on. Esimerkiksi minä tein itselleni nettisivut noin vaan, kun ajattelin sen hauskana kokeiluna ja harrasteluna. Mulla oli kivaa, vaikka en ollut tehnyt niitä koskaan. Halusin vain testata, miten osaisin. Ja jälkikäteen tuntui, että ”ohhoh, tulipa vaan tehtyä nekin”.

Viime vuoden lopulla aloitin tämän huiman NLP- ja hypnoosimatkan, jota oon nyt taittanut tähän asti. En olisi todellakaan uskonut vuosi sitten, missä tulen olemaan nyt. Vuosi sitten nimesin tulevan vuoden Upeaksi vuodeksi 2021 ja sitä se oli, huolimatta kaikista tapahtumista. Olen nimennyt tulevankin vuoden, mutta sen nimen pidän itselläni. Nimi on edellistäkin huikeampi! Miten sinä nimeäisit sun tulevan vuoden itsellesi, jos uskoisit kaiken ihanan ja upean olevan mahdollista juuri sulle? Jos pidät tuon nimen ajatuksissasi nyt kun aloitat kohta uutta vuotta ja käytät sitä vaikka vain mielessäsi kuvaamaan tätä tulevaa vuotta, se nimi tulee antamaan sulle voimaa koko ensi vuoden. Mieti tarkkaan, millaisen nimen annat tulevalle, ihanalle, vuodellesi. Ja minkälaisia hyviä asioita haluat tarjota itsellesi tulevana vuonna.

Sydämellä, Pauliina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: