Tämä sana on poukkoillut mun eteen siellä täällä ja luonnollistakin, koska vuoden vaihtuessa ja muutenkin säännöllisin väliajoin on hyvä tutkailla, mistä turhasta voisi päästää irti. Osallistuin yhtenä iltana energiahoitaja Juhani Pelkosen mielenkiintoiseen ryhmäenergiahoitoon, jossa sielläkin kolahti erityisesti irtipäästäminen. Tuntui, että Juhanin sanomat asiat mm. työstä, rakkaudesta ja elämän luomisesta osuivat muhun kuin nuoli maalitauluun viuh ja naps. Päästä oikeasti ja aidosti irti asioista, joista tekee mieli irrottautua. Päästä irti vanhasta, joka ei enää palvele. Siivoa mielen kotisi.
Maailmalla on niin paljon annettavaa jokaiselle ihmiselle, niin paljon mahdollisuuksia odottamassa. Uusia ihmisiä, joiden kautta on helppo kokea tulevansa rakastetuksi. Rakkaus on jo sinussa ja toinen ihminen tuo vain sen esiin. On olemassa monenlaisia ja uudenlaisiakin ajanviettotapoja, askareita, harrastuksia ja töitä, monenlaisia tapoja saada rahaa. Maailmassa on paljon sellaista, mitä et näe, jos olet sitonut itsesi yhteen tiettyyn koloon, joksikin tietynlaiseksi tai kiinni ihmisiin joiden kanssa olet pelkästä tottumuksesta. Ja tutussa vanhassa ei ole sinänsä mitään pahaa, mutta jos yhtään koet, että et viihdy elämässäsi, niin tee asialle jotain.

Pidän paljon Marie Kondon ajatuksesta, että vanhaa ensin kiitetään siitä mitä se on antanut ja sitten annetaan sen mennä. Se on minusta hyvä tapa päästää irti tavaroista ja muustakin: tunnustella ensin koko kehossa, tuottaako asia iloa ja jos ei, kiittää ja antaa sen mennä. Jo turhista tavaroista irrottautuminen voi olla iso henkinen juttu. Ympäristön selkiytyessä ajattelu saa tilaa ja silloin voit kokea yllätyksiäkin siitä, mitä mieleen alkaa tulla. Samaa metodia käytän muussakin elämässä. Se toimii mm. ihmissuhteisiin, harrastuksiin, töihin ja projekteihin. Iloa kohti ja vanhasta kiittäen.
Kun päästää irti, tekee tilaa uudelle. Sami Minkkinen on sanonut kuvaavasti, että jos mieli on täynnä kaikkea vanhaa, ei sinne yksinkertaisesti mahdu mitään uutta. On tehtävä tilaa, jotta uusi mahtuu sisään. Myös Eevi Vuoristo kirjoittaa hyvin irtipäästämisestä ja hänen tekstin voit lukea täältä: https://hidastaelamaa.fi/2020/12/irtipaastoa-ei-voi-tehda-nappia-painamalla-se-on-inhimillinen-prosessi/#0606b23c.
Tiedostan, että mulla on paljon asioita, joista mun on hyvä päästää irti. Yksi kerrallaan niitä poimin elämäni puusta koriin, katselen ehkä pyöritellen. Sitten otan mieleeni pienen pesäpalloa harrastaneen tytön napakat takakentältä lähteneet heitot ja viskaan asiat metsään, jossa puput saavat syödä ne.
Irtipäästäminen voi koskea mitä tahansa asiaa elämässä. Eevi Vuoristo kirjoittaa yllä mainitussa kirjoituksessaan hyvin:
”Jokin, joka joskus oli, ei ole enää. Oli se sitten ihan konkreettinen asia, kuten koti, työpaikka tai ihmissuhde. Tai yhtälailla joku abstraktimpi asia, kuten identiteetti tai tapa olla ja elää, johon olemme kiinnittyneet. Kaikki se on joskus palvellut jotain tarkoitusta.”
”Irtipäästäminen on sekä kipeää että kaunista. Useimmiten ensin vain kipeää. Irtipäästäminen voi liittyä elämän kokoisiin asioihin tai ihan arkisista odotuksista ja vaatimuksista hellittämiseen. Se voi liittyä ihmiseen, työpaikkaan, terveyteen, tapaan suhtautua itseensä, näkemykseen tai arvoon.”
Muutoksessa irtipäästäminen on muutoksen toteutumisen ehto. Jokainen tekee sen kuitenkin omassa tahdissaan, omalla tavallaan. Omassa muutoksessa olen välillä kokenut, että mun koko elämäni puu on täynnä vanhoja omenia, jotka muutamaa lukuunottamatta voisi heittää menemään. On niin paljon vanhaa ettei kädet riitä poimimaan eikä heittokäsi jaksa enää. Sitten voi aivan hyvin myös levätä hetken, katsoa muualle ja palata asiaan, kun voimat palautuvat. Omassa tahdissa, mutta kannustan kyllä rohkeuteen. Kyllä elämä kantaa, sanoo paraskin puhuja, joka painii ihan samojen juttujen kanssa. Rakkautta sulle!

Ps. Jos ja kun irtipäästäminen sattuu, itke. Se puhdistaa. Sitten hengitä sisään jotain ihanaa. Päätä itse, mitä. Näe, kuinka sisäänhengityksellä sisällesi virtaa esimerkiksi kirkasta rakkautta, valoa, voimaa, toivoa, rohkeutta, mitä ikinä haluatkin. Kuvittele niin koet.
Pps. Jos kiinnostuit energiahoidoista, voit tutustua Juhani Pelkosen tarjoamiin palveluihin täällä: https://www.juhani.org/. Tämä ei ole maksettu mainos vaan hyvän kokemuksen jakaminen silkasta ilosta.