Arki. Mikä hauska sana. Arki saapuu parisuhteisiinkin. Yhtenä päivänä se koputtaa oveen ja sanoo: ”hei, minä tulin nyt sitten.” Tiesitkö, että sitä ei ole pakko päästää sisään. Arjen armoille ei tarvitse jäädä. Voi valita omassa voimassaan, että rakentaa itselleen omanlaisen, hyvältä tuntuvan, elämän, uudenlaisen arjen. Ottaa siihen arkeen sisälle ne kaikki ihanat asiat, jotka haluaa säilyttää. Esimerkiksi parisuhteessa valitsee, että arki ei tule kylään missään vaiheessa suhdetta ja jos se on jo tullut, sen voi nyt häätää. Sillä ei ole minkäänlaista vuokrasopimuksen irtisanomisaikaa. Sen voi häätää heti, jos haluaa. Arki. Melkein kuin arg.
Tee omanlainen arkesi. Me ollaan kaikki ainutlaatuisia yksilöitä. Siksi myös oikeanlaisia arkitodellisuuksia on yhtä monta kuin meitä ihmisiä on. Jokaisella on oma henkilökohtainen tapa kokea elämää, oma mielenmaisema. Se mikä on totta toiselle, ei ole välttämättä sitä toiselle. Vaikka meissä on myös paljon samaa ihmisyyttä ja voimme kokea samuutta toisiimme nähden. Silti meillä jokaisella on rikas ja ainutlaatuinen mieli. Ystävälle kirjoitin tänään, että on ihan sama, mitä minunkin mielen sisällä on. Että miten näen maailman siellä, miten operoin mieleeni nousevia ajatuksia, tunteita ja kokemuksia, kunhan ne vievät minua kohti hyvää. Kokemus maailmasta on aina henkilökohtainen. Siksi ei ole väliä, mitä mieleni sopukoissa tapahtuu eikä minun tarvitse kokea siitä esim. häpeää. Kohti-ajattelu onkin yksi NLP:n ja ratkaisukeskeisen lyhytterapian keskeisimpiä työkaluja. Mitä kohti haluat mennä? Mitä haluat lisää elämääsi?
NLP Master Practitioner -viikolta palaaminen tähän arkitodellisuuteen on tuntunut kivuliaalta, painavalta. Uuden voimakkaan sydämen kanssa palata entiseen ympäristöön, siihen jonka on luonut entisestä tunnetilasta käsin. Siinä on ristiriita, ja eräässä NLP-harjoituksessa viime viikolla puhuttiin kollegoiden kanssa juuri tästä, että ristiriitainen tunne on sekava ja voi olla hankala muuttaa toimintatapaansa, johon liittyy ristiriitaisuutta. Silloin tuntuu kuin vedettäisi kehoa eri suuntiin yhtäaikaa. Vähemmästäkin hämmentyy. On luonnollista, että munkin olo on tuntunut vähän raskaalta. Ai että, jostain tuli mieleen nyt vappu ja munkit. Kun saisi nyt tuoreita itsetehtyjä munkkeja, namm. Keskeistä on kuitenkin nyt kiinnittää huomiota siihen, että säilyttää sydämessä ja mielessä sen kaiken uuden mitä sai tuolla NLP-viikolla, ja rohkeasti antaa ympäristön muuttua ja mukautua. Sillä tällä kertaa ympäristö saa mukautua, joustaa, en minä, enää. Ennen se olin aina minä. Mikä hervottoman suuri ajattelun muutos se onkaan. En ole itsekään sitä vielä tajunnut kunnolla.
Ennen minä joustin, miellytin, mukauduin ympäristöön. Elin sellaista normielämää: normi-elämää, normien mukaan. Nyt keskityn siihen, että musta tuntuu hyvältä ja mulla on hyvä olla suurimman osan ajasta ja mielenkiinnolla tarkkailen, miten ympäristö alkaa muuttumaan. Koska minun ja ympäristöni välinen suhde on vähintään kaksisuuntainen. Minä vaikutan ympäristööni ja se vaikuttaa minuun. Samalla olen osa ympäristöäni, jota myös muut ihmiset ovat. Eli minä olen siis osa muita ja minä vaikutan muihin ihmisiin vain olemalla minä. Hmm. Ihanasti päädyin taas graduni aiheisiin: aktiiviseen toimijuuteen ja ympäristöön.
Tein gradun hieman yli 10v. sitten päiväkotiympäristöön ja lapsiin liittyen. Tutkin sitä, miten lapset käyttävät päiväkotiympäristöään aktiivisina toimijoina. Käyttävät sitä miten haluavat: keksivät ja siten luovat omia merkityksellisiä paikkojaan ihanalle ja tärkeälle leikille fyysisistä tiloista, joita aikuiset eivät ole suunnitelleet varsinaisesti leikkitiloiksi. Keskityin tarkastelemaan gradussa erityisesti eteistiloja. Silloin jo olin kiinnostunut ihmisen aktiivisesta toimijuudesta. Siitä, että ihminen on oman elämänsä luoja, mahdollisuuksien hyödyntäjä. Upeasti yhdistyy nyt gradukin tähän kaikkeen viime viikolla opittuun. Nyt vasta ymmärrän oman graduni syvällisesti, haha. Lapset ovat aktiivisia oman elämänsä toimijoita. Milloin meistä tuli niin aikuisia?
Minä en halua enää elää normi-elämää. Minä en halua palata siihen arkeen, josta lähdin NLP Master -viikolle. Siksi se arkitodellisuus, joka täällä viikon jälkeen odotti, tuntuikin niin painavalta. Tuntuu yhä. Sitä ristiriitaa: vanhan ja uuden välillä. Se kuuluu kasvuun. Kun kasvaa nopeasti, kohtaa myös nopeasti sen vanhan ja uuden eron. Sitä voi vähän hätkähtää, mutta kun hengittelee rauhassa niin sen voi hyväksyä, sen painavankin tunteen. Sekin menee ohi. Kaikki tunteet kertovat viestiä.
Valitsen antaa itselleni aikaa nyt sille, että kaikki koettu integroituu osaksi minua. Siitä puhuttiin viime viikollakin koulutuksessa, että se integroituminen voi kestää hetken. Voi tapahtua hiljalleen. Palaset loksahtelevat paikoilleen omassa tahdissaan. Mihinkään ei ole kiire, aikaa on. Ja NLP:n avulla ajallakin voidaan leikkiä. On tämä vaan mielenkiintoista, mieltä kiinnostavaa.
Sydämellä, Pauliina 