Unelmien päivitys

Hei sinä joka olet ottanut jo jonkinlaisia askeleita unelmaasi kohti! Halusin tulla muistuttamaan sua siitä, että ymmärräthän, että sun unelma saattaa matkan varrella muuttua. Se kehittyy, kasvaa ja saattaa vaihtaa jopa kokonaan suuntaa, niin kuin sinäkin. Älä säikähdä tätä muutosta, se kuuluu asiaan!

Jotenkin minun päässäni kaikui pitkään ajatus, että kun valitsee unelmaansa, jota alkaa toteuttamaan, niin olisi jollain tavalla muka epäonnistumista se, että ei pääsekään sinne alkuperäiseen unelmaan vaan päättääkin lähteä eri suuntaan kesken kaiken. Mutta kyse ei ole epäonnistumisesta vaan siitä, että sinä kasvat koko ajan kun otat askeleita unelmaasi kohti. Ja siksi on myös tärkeää, että säännöllisesti päivität unelmaasi ja tarkistat, oletko menossa oikeaan suuntaan, sinne minne sydän ja sielu tahtoo.

Me ei voida usein meidän ihmismielellä edes käsittää, miten suuret mahdollisuudet meillä tässä elämässä on. Jos me lukitaan itsemme niihin unelmiin ja haaveisiin, joita me ollaan edellisen, epätyydyttävän, elämäntilanteemme pohjalta tehneet, niin me samalla tullaan sulkeneeksi itseltämme paljon sellaisia ovia, jotka olisi voineet olla meille auki, jos oltaisi oltu avoimia mahdollisuuksille.

Millä tavoin unelmoi ihminen, joka elää sidotussa tunteessa ja kokee olevansa jumissa elämäntilanteessa jossa nyt juuri on? Ihminen, joka ei koe voivansa juurikaan vaikuttaa elämäänsä? Tai jos on vaikka masentunut, uupunut, toivoton, yksinäinen? Millaisia unelmia tällaisessa elämäntilanteessa voi ihmisellä helposti olla? Osaako hän edes unelmoida? Ja millä tavoin unelmoi ihminen, joka elää vapauden tunteessa ja kokee, että mikään ei häntä rajoita? Oletko samaa mieltä, että näiden ihmisten unelmat voivat käytännössä olla hyvinkin erilaisia?

Unelmat ja haaveet ohjaavat meidän kasvua silloin kun niitä tavoitellaan aktiivisesti. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että ei lukitse itseään mihinkään tiettyyn unelmaan, vaan aloittaa jostakin ja sitten antaa itselleen mahdollisuuden vaihtaa suuntaa, jos kokee sen itselleen paremmaksi.

Koska kun alat nyt ottamaan askelia kohti jotakin unelmaasi, on mahdollista ja jopa todennäköistä, että tuo unelmasi hioutuu matkan varrella. Ehkä huomaatkin, että haluat jättää siitä jotain pois, tai ehkä haluat siihen jotain erityistä lisää. Ehkä huomaatkin, että tuo unelma ei ollutkaan yhtään se, mitä oikeasti halusit. Esimerkiksi halusit rahallista rikkautta, mutta tajusitkin matkan varrella, että sitä enemmän haluatkin turvan tunnetta, jota luulit rahan tuovan. Et olisi ainoa, jonka unelmat ovat vaihtuneet.

Uskalla siis unelmoida isosti. Uskalla tarttua toimeen ja tehdä jotain unelmasi eteen, pieni askel kerrallaan. Ja uskalla tarvittaessa vaihtaa unelmaasi. Ja ennenkaikkea, uskalla nähdä tämän nykyhetken hyvät puolet ja kiitollisuuden aiheet. Se että olemme kiitollisia tästä hetkestä ja siitä mitä meillä on, ei sulje pois sitä, ettemmekö saisi haluta parempaa. Kiitollisuus jo olevasta sekä unelmien tavoittelu ovat täysin linjassa keskenään.

Pari askelta niin näet lisää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: