Psykoterapiaprosessin lopetus

Tänään oli viimeinen käyntini omassa ratkaisukeskeisessä psykoterapiassa, jossa kävin vajaat 2 vuotta. Alkuperäinen syy terapiaan hakeutumiselle oli täysin eri kuin miksi se loppuvaiheessa muotoutui. Niinhän se on, että prosesseissa ei aina tiedä, mihin päätyy. Ja jos uskaltaa antautua prosessin vietäväksi ja työstää kaikkea mitä esiin tulee, saattaa päätyä paikkaan, josta ei olisi aloituksen hetkellä osannutJatka lukemista ”Psykoterapiaprosessin lopetus”

Rakenna omannäköinen päivärytmi itsellesi

Onnistuneen ja onnellisen päivän kokonaisuus koostuu monista pienistä osasista. Palasista, yksittäisistä tilanteista, kohtaamisista, tunteista, ajatuksista. Se rakentuu aamuista, keskipäivistä, iltapäivistä, illoista ja öistä, ja kaikista hetkistä niiden välillä. Siksi on tärkeä pysähtyä ajattelemaan, mikä on se kaikenkattava tausta-ajatus sun jokaisen tekemisen takana. Miksi teet niitä asioita, joita teet eri hetkissä? Miksi teet asiat juuri siinäJatka lukemista ”Rakenna omannäköinen päivärytmi itsellesi”

Sairauslomalla uupumuksen oireista

Jotta olisin aito ja rehellinen, yritän näyttää ulkopuolelle myös kipeitä asioita. Sattuu myöntää, että uupuminen vaikuttaa minuun edelleen. Burnoutista on nyt jo yli vuosi, vaan muutaman viime viikon aikana uupumisen oireet ovat salakavalasti palanneet: huimausta, pahoinvointia, itkuisuutta. Aivot ovat toki muistaneet, että onhan tänä syksynä kieltämättä tapahtunut aivan hurjasti asioita, hyviä ja haastavia, isoja jaJatka lukemista ”Sairauslomalla uupumuksen oireista”

Mistä kiitollisuutta vaikeisiin hetkiin?

Meillä oli hääpäivä: 10 vuotta. Kymppihääpäivä tietäen, että haetaan avioeroa. Olin jännittänyt päivää hieman ja henkisesti varautunut suruun. Vaan päällimmäinen tunne olikin kiitollisuus. Jäin pohtimaan, miten ihmeessä tämä oli mahdollista vain kaksi kuukautta sen jälkeen, kun päätettiin lopullisesti erota ja itkin sängyn pohjalla voimattomana ja pahoinvoivana. Ajatus eroamisesta oli toki ollut mielessä jo aiemminkin, useammanJatka lukemista ”Mistä kiitollisuutta vaikeisiin hetkiin?”