Oon alkanut toimia yhä vahvemmin tunteista ja sydämestä käsin. Se on myös yksi syy, miksi nimesin tämän blogin näin. Sydämen äänen kuunteleminen tarkoittaa mun tapauksessa mm. sitä, että kuuntelen intuitiota, tunnetta, fiilistä, sitä mitä haluaisin ja oikeasti tekisin, jos kukaan ei saisi tietää. Sitä aavistusta, mitä mun olisi oikeasti hyvä tehdä eri tilanteissa, jotta voisin hyvin kaikin puolin. Viime aikoina on korostunut myös ajatus, että pyrin tekemään asioita, joita mun on tarkoitus elämässäni tehdä.
Kuuntelen sydäntä tunteiden kautta. Kun musta alkaa tuntua, se on sydämen puhetta. Ajattelen sydämen käsitettä myös niin, että siellä sijaitsee jonkinlainen ihmisyyteni ja sieluni ydin, joka yrittää viestiä mulle viisaita asioita, jos vain maltan pysähtyä kuuntelemaan. Että sillä jo on se tieto, joka pitäisi vain välittää rationaalisille aivoilleni, jotka ohjaavat tätä kehoa ja mieltä konkreettisessa elämässä. Työuupumukseen johtaneessa suorittamisessa ja jatkuvassa tsemppaamisessa nuo hauraat tuntemukset ja ajatukset tulivat helposti sivuutetuiksi eikä niitä usein edes huomannut. Ainakaan niiden äärelle ei halunnut pysähtyä, koska se olisi tarkoittanut, että olisi saattanut lopullisesti romahtaa, jos olisi alkanut kuunnella itseään. Niin. Ja sitten olisi täytynyt kohdata kaikki ne vaikeat tunteet, jotka uupuminen nostaisi väkisin pintaan. Jokaisella meistä on omat jaksamisen rajansa, joiden jälkeen luovuttaa suorittamisesta. Mulla ne rajat olivat aika kaukana.
Viime aikoina oon käsitellyt mielessäni mm. sitä, että kun toimin sydämestäni käsin, teen asioita, joissa ei aina näytä olevan samanlaista järkeä kuin ennen. Tunne johtuu siitä, että teen nyt aivan eri asioita kuin ennen. Teen ne eri tavalla kuin ennen. Ajattelen uudella tavalla ja arvostan eri asioita. Tuntuu, että elämäni on pyörähtänyt täysin ympäri. Ja se on tässä se tarkoituskin. Ajattelemalla ja tekemällä uusilla tavoilla luon itselleni uudenlaista todellisuutta, uudenlaisia lopputuloksia.
Uusi on jännittävää mullekin ja oon lapsena oppinut, että järkiperäinen toiminta on sitä viisainta. Sanonta kuitenkin kuuluu, että ”rohkeus ei ole sitä, että ei pelkäisi vaan se on sitä, että toimii vaikka pelottaa”. Koen olevani rohkea ja tiedän, että minusta ajatellaan niin. En voi kuitenkaan sanoa, ettenkö olisi aika useinkin kauhuissani tästä kaikesta, johon sydämeni minua johdattaa. Viime aikoina sydämelläni on kuitenkin ollut oma, voimakas tahto. Olen vain seurannut sivusta, kun sydämeni on saanut kehoni toimimaan ja tekemään ratkaisuja, joita en olisi ikinä aiemmin tehnyt. Se saa vähän hämilleenkin. Toimia nyt sillä tavalla, täysin tunteen vietävissä.
Meissä jokaisessa on aivan hurjan paljon erilaisia uskomuksia, jotka ovat syntyneet meihin lapsena siinä ympäristössä, jossa olemme kasvaneet. Minut on opetettu, ja olen myös aktiivisesti omaksunut, toimimaan ensisijaisesti järkiperäisesti. Yhteiskunta-niminen tyyppi kertoi mulle 80- ja 90-luvuilla, että hänellä on sellaisia normeja, joiden mukaan minunkin kannattaisi toimia elämässä, koska muuten hän katsoo minut huonoksi jäseneksi kerhoonsa. Siihen Kasvuympäristö-niminen heppu lisäsi, että on myös paljon sellaisia ajatuksia, jotka on tärkeä omaksua, jotta voi elää tarpeeksi hyvää ts. siedettävää elämää. Koska ”hetken kestää elämä, sekin synkkä ja ikävä”, kuten tunnetussa joululaulussa lapsillemme opetamme. Elämä on siis kärsimystä, mutta kun sitä suorittaa tietyllä kaavalla, siitä voi saada ihan hyvää. Kärsimykseen liittyen on pakko sanoa, että joku valmentaja, en muista hänen nimeään enää, totesi osuvasti, että vallitseva uskontommekin pohjautuu oikeastaan kärsimykselle. Elämä on kärsimystä ja vasta kuoleman jälkeen pääsemme onnellisille maille. Ei siis ihme, jos me olemme oppineet luulemaan, että elämän kuuluu olla kärsimystä. Ei sen pidä.
Tässä teille oppimani kaava siitä paljon varmasti unohtaen:
”Käy pitkään koulua, koska muuten et saa aikuisena töitä mistään hyvästä paikasta. Suoriudu opinnoista mahdollisimman hyvin arvosanoin, koska arvosana kertoo hyvyydestäsi. Opiskelun jälkeen jatko-opiskele, hanki järkevä ammatti. Sitten hanki vakituinen työpaikka, jonka jälkeen voit taas hengittää. Työ on kaikki kaikessa. Hanki mieluummin turvallinen, vakaa ja pienipalkkainen työ kuin riskialtis ja suuripalkkainen. Hanki mieluummin vähän raskas työ kuin liian helppo, koska kärsimys on kunnioitettavaa. Kun sulla on turvallinen työpaikka ja kahdeksan tunnin työaika, sitten voit perustaa perheen ihan ”vapaasti”: hankkia miehen tai naisen, mennä naimisiin, haluta lapsia, saada lapsia heti kun haluat, käydä töissä, odottaa kesälomaa ja kokea elämäsi tavalliseksi ja tasaisen tappavaksi. Tasainen on hyvä. Nöyryys ja köyhyys ovat hyviä. Rikkaus on arveluttavaa. Elämän tärkein arvo on työ, joten anna sille kaikkesi. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla mitään erityisen miellyttävää, kunhan sitä on. Harrastukset ja omat kiinnostuksen kohteesi kuuluvat vapaa-ajalle, työn ulkopuolelle. Vain harvat saavat hankituksi työn, jossa voivat toteuttaa itseään täysin. Kätke myös tunteet, koska tunteilu on herkkyyttä, herkkyys on heikkoutta ja heikkous on pahasta. Täytyy olla pärjäävä ja järkevä, ajatella viisaasti.”
Tämän päivän lapset saavat varmasti aivan erilaiset uskomukset, mutta ei sekään ole sanottua, että ne olisivat näitä vanhoja paremmat. Itse yritän kuitenkin välttää siirtämästä omille lapsille ainakaan niitä uskomuksia, joista itse olen kärsinyt eniten. Uskomukset eivät ole kenenkään vika. Ne ovat ympäristön ja minun itseni rakentamia betonimöhkäleitä, joissa näkyvät myös menneiden sukupolvien taakat: surut ja traumat. Sodastakin on vasta lyhyt aika. Mutta minä en halua enää elää uudestaan sodan jälkeistä jälleenrakennusaikaa, selviytyä, tehdä vain järkevää työtä. Sen ovat aiemmat sukupolvet hoitaneet ihan tarpeeksi hyvin. Minun tehtäväni on katsoa eteenpäin ja luoda uudenlaista maailmaa. Minun etuoikeuteni on ollut syntyä aikaan, jossa minulla on mahdollisuus unelmoida ja toteuttaa henkilökohtaisia haaveitani. Siksi valitsen niin, myös kiitoksena menneille sukupolville ja heidän tekemälleen työlleen. Minä rakennan nyt uusilla tavoilla yhteiskuntaa, luon uutta, luon hyvinvointia, luon vapauden ja keveyden tunnetta ihmisten mieliin.
Järki vs. sydän. Tiede vs. näennäistiede. Mihin nojata? Voisiko antaa luvan vaikka noille kaikille olla läsnä elämässä? Uskon, että me ihmiset osataan jo tukeutua järkiperäiseen ajatteluun. Siksi meidän kannattaisi kehittää itsessämme sydämen kuuntelemista. Meidän ihmisten perusvirhe on yksinkertaistaa tämä maailma ja elämä. Me luullaan, että me tiedetään niin paljon ja ollaan niin älykkäitä, vaikka me ei tiedetä hippustakaan siitä, mistä tässä maailmankaikkeudessa on kyse ja mitä kaikkea täällä on. Siksi seuraan sydäntäni ilolla ja harrastan tyytyväisenä kaikenlaista onnellista hörhöilyä, joka minua kutsuu. Mikä minä olen sanomaan, mikä on maailmankaikkeudessa totta ja ei. Minun tehtäväni on nauttia elämästä ja kehittyä siinä.
Sinun tehtäväsi on nauttia sinun ainutkertaisesta elämästäsi. Elätkö tällä hetkellä tismalleen siten kuin haluat? Mitä haluaisit elämääsi, jos kukaan muu ei saisi tietää? Mikä on salainen unelmasi, jota et ole kertonut kellekään? Sillä elämää voi muuttaa aina halutessaan. Elämä ei ole vain jokin joka annetaan ulkoa päin vaan sen voi luoda mieleisekseen.
Jotta sydämen kuunteleminen olisi helpompaa ja selkeämpää, sun on hyvä tutustua siihen ihmiseen, joka oikeasti olet. Minä uskon, että moni meistä peittelee itseään jotenkin: ei näytä muille ihan sitä aitoa itseään. Sekin on ok. Tiedätkö kuitenkin itse, kuka olet? Minä tiesin aika pintapuolisesti pitkään. Välillä olin myös täydellisen hukassa itseni kanssa. Ne olivat niitä pikkulapsivuosia, kun sulkeuduin äitikuplaan ja unohdin oman persoonani. Kyllä, niin voi käydä: voi kadottaa persoonansa kokonaan. Siitä ei seuraa kauheasti mitään hyvää eli en suosittele vartavasten kokeilemaan. Toki se tarjoaa upean mahdollisuuden rakentaa itsensä uudelleen. Mutta sen voi toki tehdä milloin vaan, myös ilman sitä epävarmuuden ja sekavuuden tunnetta, joka itsensä kadottamisesta usein seuraa. Etsimällä löysin kuitenkin itseni takaisin.
Aidoimman kosketuksen sain itseeni vasta NLP-intensiiviviikolla viime syksynä, jossa 30 vuoden jälkeen uskalsin vihdoin näyttää, kuka aidosti olen. Se oli mahdollista vain ympäristössä, jossa oli aitoa rakkautta ja hyväksyntää. Kokemus oli pysäyttävä siksikin, että luulin tietenkin jo tuntevani itseni. Olinhan jo vuosikausia ollut kiinnostunut itseni kehittämisestä. Vaan sitten pääsinkin yhtäkkiä aivan uudenlaiselle minuuden tasolle, syvemmälle kuin koskaan. Aistin selkeästi elämäntehtäväni ja sen, että vahvuuteni on herkkyys ja rakkaudellisuus muita kohtaan. Sain otteen lapsuuden minästä ja siitä, kuka olin ennen kuin ympäristö ehti vaikuttaa minuun ja käsitykseeni itsestäni. Ja siitä tämä minun uusi urasuuntakin on saanut alkunsa. Haluan käyttää noita vahvuuksiani muiden tukemiseksi ja vihdoin olen myös valmis siihen.
Sydämellä, Pauliina 