Ajatus sinulle. Miltä tuntuisi aistia enemmän: nähdä, kuulla, tuntea enemmän. Tietää enemmän. Me emme kuule, jos puhumme koko ajan. Me emme tiedä, jos ajattelemme koko ajan. Me emme kuule toisiamme, mutta emme kuule itseämmekään, jos höpötämme itsellemme koko ajan, ts. ajattelemme. Ajattelu on puhetta itsellemme. Miltä tuntuisi hiljentää mieli ja keskittyä hetkeksi vain olemaan tietoinen?Jatka lukemista ”Mitä vähemmän puhut, sitä enemmän kuulet”
Kirjoittaja-arkisto:sydamellapauliina
Me tarvitsemme muita ihmisiä
Juon aamuteetä pimeässä Jyväskylässä. Sytytin tuikkukynttilän ja ihmettelen laitteiden surinaa korvissa. Maailma on muuten hiljainen. Heräsin tottumuksesta jo 6:30 ja päätin nousta ylös, vaikka on lauantainen vapaapäivä ja lapsetkin lähtivät eilen isälleen. Viime aikoina on ollut outoja tuulia. Olen nukkunut huonosti ja on ollut kaikenlaista sekavaa. Keho on ollut kovilla. Somesta lähteminen, palkkatyön lisääminen, alivuokralaisenJatka lukemista ”Me tarvitsemme muita ihmisiä”
Mitä on itsensä rakastaminen?
Jo lapsena ajattelin, että minun olisi tärkeä oppia rakastamaan itseäni. ”Voi kunpa oppisin oikeasti tykkäämään itsestäni, elämä olisi helpompaa”, muistan ajatelleeni jo alakouluiässä. Mutta miten ihmeessä se tehdään käytännössä?! Itsensä rakastaminen voi olla esimerkiksi näitä asioita ja paljon muuta: – Sairausloman ottamista silloin kun on kipeä tai uupunut.– Itselle tärkeiden ja merkityksellisten asioiden tekemistä.– MyötätuntoistenJatka lukemista ”Mitä on itsensä rakastaminen?”
Mikä meitä oikeasti estää saavuttamasta kaiken mitä me halutaan?
Ihan sama kuinka kauan me yritetään manifestoida itsellemme rahaa, rakkautta, terveyttä ja mahdollisuuksia. Ihan sama kuinka paljon me hoetaan itsellemme voimalauseita, käydään kursseja. Kuinka paljon me visualisoidaan unelmia meidän päässä, tehdään unelmakarttoja uutena vuotena ja sillee. Ihan sama, JOS me ei uskota että se kaikki hyvä mitä me halutaan on oikeasti meitä varten. Se mikäJatka lukemista ”Mikä meitä oikeasti estää saavuttamasta kaiken mitä me halutaan?”
Hypnoosi – löydä itsesi, Jyväskylässä
Heippa, oon ollut tosi hiljainen täällä blogissa. Syy on siinä, että olen keskittänyt energiaani niihin asioihin, jotka on olleet akuutteja, kuten terapeuttiopintojen (50 op) loppuunsaattamiseen. Olen koko ajan kuitenkin melko aktiivisesti postannut Instagramissa, mikä on valikoitunut itselleni sopivaksi alustaksi siksi, että kuvien ja videoiden postaaminen on musta hauskaa ja helppoa! Hauskuus ja ilo ovatkin sellaisiaJatka lukemista ”Hypnoosi – löydä itsesi, Jyväskylässä”
Henkisyys ja totuuden etsiminen
Ole varovainen niiden ihmisten seurassa, jotka väittävät tietävänsä totuuden. On upeaa, että ihmiset puhuvat omaa totuutta, ja tähän todellakin kannustan sinuakin! Mutta jokaisen yksilön omalla vastuulla on myös valita, mitä ja ketä uskoo. Viisas ymmärtää, että oma totuus on itselle totta tässä ja nyt eikä se ole koko totuus aina ja kaikille, tai kaikesta. UskookoJatka lukemista ”Henkisyys ja totuuden etsiminen”
Miksi sun kannattaa parantaa itsesi uupumuksesta?
Me totutaan niihin ajatuksiin, tunteisiin ja olotiloihin, joissa me on opittu olemaan. Me totutaan ympäristöihin, toisten reaktioihin, omiin tapoihin toimia kuormittuneena. Tuttu on helppoa. Ainakin johonkin pisteeseen asti. Miksi siis sun kannattaa nähdä vaivaa ja kohdata sun vaikeatkin tunteet asioiden muuttamiseksi? Mitä sinä hyödyt, kun toivut uupumuksesta? Ootko kuullut sitä vertausta, jossa ihmisen elämää verrataanJatka lukemista ”Miksi sun kannattaa parantaa itsesi uupumuksesta?”
Esteenä pelko onnistumisesta ja näkyväksi tulemisesta
Kun me unelmoidaan ja suunnitellaan tulevaa, meidän on hyvä tiedostaa, mikä meitä on aiemmin estänyt elämästä unelmiemme elämää tässä ja nyt. Mikä meitä estää olemasta omia itsejämme juuri tänään? Helposti tulee ajateltua, että emme tee haluamiamme asioita, koska koemme epäonnistumisen pelkoa. Sekin voi olla todellinen kokemus. Että luulemme olevan olemassa sellaisia kuin epäonnistumisia ja sittenJatka lukemista ”Esteenä pelko onnistumisesta ja näkyväksi tulemisesta”
Miten saada vapautta elämään?
Liian kauan on edellisestä tekstistä, mutta tiedostan sen johtuvan siitä, että on ollut sata rautaa tulessa yhtä aikaa. Hmm, mielenkiintoinen sanonta, sata rautaa tulessa. Niin kuumat paikat ei kyllä ole itselläni ollut, eikä oikeastaan mitään sammutettavaa, mutta pikemminkin kesäniityn kukista on poimittu yksi kerrallaan suurta kimppua, joka näyttäisi minulta, tasapainoiselta, innostavalta ja värikkäältä. Ja jokaJatka lukemista ”Miten saada vapautta elämään?”
Myös vahva ja herkkä ansaitsee huolenpitoa
Sinä kiltti, empaattinen, toisten tarpeille herkkä ihminen. Milloin olet viimeksi saanut itse tarpeeksi huomiota, hoivaa, tukea, apua, välittämistä tai mukavia tekoja? Milloin olet herkästi kuunnellut omia tarpeitasi ja toiveitasi toisten tarpeiden sijaan? Entä oletko uskaltanut ja osannut sanoittaa niitä ääneen ihmisille, joiden kanssa elät? Jokainen ansaitsee tulla huomatuksi, kannatelluksi. Jokainen ansaitsee tulla silitetyksi, kun onJatka lukemista ”Myös vahva ja herkkä ansaitsee huolenpitoa”