Ajatus sinulle. Miltä tuntuisi aistia enemmän: nähdä, kuulla, tuntea enemmän. Tietää enemmän. Me emme kuule, jos puhumme koko ajan. Me emme tiedä, jos ajattelemme koko ajan.
Me emme kuule toisiamme, mutta emme kuule itseämmekään, jos höpötämme itsellemme koko ajan, ts. ajattelemme. Ajattelu on puhetta itsellemme.
Miltä tuntuisi hiljentää mieli ja keskittyä hetkeksi vain olemaan tietoinen? Pysähtyä olemaan. Kuuntelemaan. Aistimaan. Ottamaan vastaan sanatonta tietoa. Vastaukset tulevat muualta kuin mielestä, kun pysähdymme vastaanottamaan ne.
Kehomme puhuu, hermostomme puhuu, korkeampi tietoisuutemme puhuu, intuitiomme puhuu, näkymätön maailma puhuu. Mutta jos täytämme mielemme sanoilla ja pohdiskeluilla ja näkökulmilla, emme oikeasti kuule sitä mitä voisimme, jos hiljentyisimme.
Juon aamuteetä pimeässä Jyväskylässä. Sytytin tuikkukynttilän ja ihmettelen laitteiden surinaa korvissa. Maailma on muuten hiljainen. Heräsin tottumuksesta jo 6:30 ja päätin nousta ylös, vaikka on lauantainen vapaapäivä ja lapsetkin lähtivät eilen isälleen. Viime aikoina on ollut outoja tuulia. Olen nukkunut huonosti ja on ollut kaikenlaista sekavaa. Keho on ollut kovilla.
Somesta lähteminen, palkkatyön lisääminen, alivuokralaisen ottaminen työhuoneelle: suuria muutoksia, jotka tuntuvat myös alitajunnan tasolla ja kehossa. Ehkä sieluni ja kehoni ovat hieman hädissään, mitä tapahtuu, kun tärkeät elementit elämässä ovat muutoksessa. Että minne tämä ihminen nyt tällä kertaa tätä laivaa ohjaa. Hypnoosivalmennusten tekeminen tuo iloa ja samalla odotan, että suunta kirkastuu entisestään. Hoidan kehoa, hermostoani ja luon uusia yhteyksiä mieleen.
Elämä on vaiheita eikä mikään ole pysyvää. Avioeron jälkeen ymmärsin sen ensimmäisen kerran, että mikään ei ole pysyvää, vaikka luulin niin. Kaikki muuttuu koko ajan. Itselleni muutos on myös erittäin ihanaa ja virkistävää, ja olen jollain tavalla koukussa siihen. Samalla muutos tarkoittaa, että mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa. Muutos voi tarkoittaa unelmien toteutumista tai sysätä meidät erilaisiin kriiseihin elämässä.
Mihin asemaan ja mielentilaan tämä elämän muuttuvaisuus meidät ihmiset johdattelee? Kun elämässä tulee suuria muutoksia, meille jää tämä hetki tässä kehossa eikä juuri muuta. Toivon, että mahdollisimman monen ihmisen hetkeen kuuluisi silloin toivo ja luottamus. Kuuluisi kiitollisuus siitä mitä on juuri nyt. Rakkaus ja rauha. Mutta ai että, eihän se ole mitenkään helppoa! Elämä tapahtuu meille kaikille eikä kukaan ole turvassa ihmisyyden raskailta tunteilta ja tilanteilta.
Me olemme syntyneet aikaan, jossa läheiset sukupolvet ovat joutuneet selviytymään, puremaan hammasta, syömään pettuleipää ja sotimaan. Ei ole mikään ihme, että kansakuntana vasta toivumme näistä traumoista ja että ne näkyvät yhteiskuntamme sairastumisena vahvuuteen. Vahvuuteen sairastuminen tapahtuu siis sekä yksilötasolla että organisaatioissa ja järjestelmissä, joissa ihmisille muodostuu sosiaalisen kanssakäymisen myötä yhteinen näkemys siitä, että on hyveellistä pärjätä yksin.
Vahvuuteen sairastuu herkästi sellainen, jonka on täytynyt liikaa pärjätä yksin lapsena. Kun tukea ja ymmärrystä ei ole ollut tarpeeksi eikä kukaan ole auttanut silloin kun olisi sitä kipeästi tarvinnut. Ihminen on ihmeellisen hieno kokonaisuus, joka löytää aina keinoja selviytyä. Ihmisen sisällä on käsittämätön voima selviytyä tilanteista, joista ei luulisi kenenkään pysyvän enää järjissään. Sotienkin jälkeen jostain saatiin voimaa rakentaa uusi maa. Mutta elämä on muutakin kuin järjissään pysymistä. Kun on ensin selviydytty, tulee aika kukoistaa, tulee aika voida hyvin. Elämässä on paljon ihanaa koettavaa.
Kun on sairastunut vahvuuteen, on vaikea pyytää apua. Me kaikki kuitenkin tarvitsemme toisiamme tässä elämässä. Se liittyy ihan ihmisen biologiaan ja hermoston toimintaan, ja tarvitsevuudellamme on syvä alkujuuri jo siinä, että me olemme tarvinneet vanhempiamme syntyäksemme tänne. Me kaikki ansaitsemme tukea ja kannattelua. Kukaan meistä ei ole sen ulkopuolella. Ei ikänsä vuoksi, rahatilanteensa vuoksi, ei tekemiensä haitallisten valintojensa vuoksi, ei rakkaudettomien uskomustensa vuoksi. Sinä ansaitset tukea ja kannattelua, sinä ansaitset hyvää. Aina joskus meidän on tärkeä saada kuulla se.
Kaikesta voi selviytyä yksin. On paljon sellaisia asioita itsellänikin, joista en ole kertonut juuri kellekään. Olen vain selviytynyt, jollain tavalla järkeillyt asian, tuntenut kaikessa hiljaisuudessa. Mutta olen huomannut, että nämä asiat, joista olen yksin selviytynyt eteenpäin, ovat silti jääneet kehoon ja alitajuntaan. Ne edelleen nousevat pintaan niissä hetkissä, kun minut kohdataan todella hyvin. Hetkissä, joissa on syvä turva ja toinen ihminen, jonka kautta välittyy pyhä rakkaus. Vasta näissä hetkissä olen kokenut, että haava ei ainoastaan sulkeudu tai arpeudu vaan se todellakin vaalenee ja täyttyy valolla.
On oltava jokin tarkoitus sillä, että me ihmiset olemme täällä yhdessä. Aito yhteys parantaa ja sellaiset traumat, jotka ovat syntyneet suhteessa toisiin ihmisiin, paranevat vain toisten ihmisten avulla. Sitä ei ole kiva aina myöntää, kun haluaisi pärjätä yksin ja uskoo ihmisen omaan voimaan ja kykyyn. Mutta joskus me kaikki tarvitsemme toista ihmistä: tueksi, peiliksi, käsi käteen kulkemaan.
Jo lapsena ajattelin, että minun olisi tärkeä oppia rakastamaan itseäni. ”Voi kunpa oppisin oikeasti tykkäämään itsestäni, elämä olisi helpompaa”, muistan ajatelleeni jo alakouluiässä. Mutta miten ihmeessä se tehdään käytännössä?! Itsensä rakastaminen voi olla esimerkiksi näitä asioita ja paljon muuta:
– Sairausloman ottamista silloin kun on kipeä tai uupunut. – Itselle tärkeiden ja merkityksellisten asioiden tekemistä. – Myötätuntoisten lauseiden sanomista itselle. – Hyväksyvää katsetta peilin edessä. – Tavoitteiden asettamista ja niihin sinnikkäästi pyrkimistä. – Omien vahvuuksien näkemistä ja hyödyntämistä.
– Luovuttamista silloin kun on puristanut liikaa. – Sitkeyttä tärkeissä asioissa. – Värikkään, herkullisen ja ravinteikkaan ruoan syömistä. – Epäterveellisen valinnan sallimista oikeassa hetkessä. – Tasapainoa.
– Kehon viemistä raikkaaseen ilmaan. – Mieluisan liikuntamuodon löytämistä ja liikkumista liikkumisen ilosta. – Hyvän ja palauttavan unen vaalimista.
– Omien tunteiden sallimista ja tuntemista, myös silloin kun tunteet ovat vaikeita – Oman totuuden puhumista ystävällisesti. – Hiljaa olemista ja puhumista oikeissa hetkissä. – Rajojen pitämistä silloin kun se on tarpeen. – Avun ja tuen pyytämistä selkeästi ja suoraan.
– Sydämen avaamista hyvyydelle ja rakkaudelle silloin kun sydän on suojautunut panssarien sisälle. – Omien mahdollisuuksien kirkastamista ja näkökulmien laajentamista. – Oman intuition, sydämen ja korkeimman viisauden kuuntelemista. – Omien tarpeiden ja toiveiden kunnioittamista.
– Oman ainutlaatuisuuden ja ainutkertaisuuden ymmärtämistä. – Omannäköisen elämän rakentamista missä iässä tahansa. – Ajan viettämistä sellaisissa ympäristöissä ja sellaisten ihmisten seurassa, joiden parissa kehosi, mielesi ja sinä pystytte huokaisemaan, rentoutumaan. – Oman autenttisuuden eli yksilöllisyyden ja aitouden sallimista näkyä.
– Rohkeutta tehdä asioita, jotka pelottavat, mutta joiden tiedät olevan tärkeitä. – Oman ihmisyyden hyväksymistä. Sekä vajavaisuuden ja pienuuden että täydellisyyden, ihmeellisyyden ja suuruuden näkemistä ja hyväksymistä. – Oman sielunyhteyden ylläpitämistä.
Kun rakastamme itseämme, rakastamme kaikkia puoliamme. Hyväksymme kaiken mitä meissä on. Eikä hyväksyminen taaskaan tarkoita sitä, ettemmekö voisi haluta muuttaa meissä jotain. Muutos lähtee aina nykytilan hyväksymisestä.
Meissä jokaisesssa on valoisia puolia, jotka henkivät puhdasta hyvyyttä ja rakkautta. Ja meissä jokaisessa on pimeitä puolia, jotka sisältyvät tähän ihmisyyden matkalippuun, joka me ollaan lunastettu tänne tullessamme. On tärkeä oppia tuntemaan itsensä. Koska silloin kun tietää itsensä valosta varjoihin, tietää kuka on ja sitten voi valita rakastaa tuota kaikkea sotkuista, rumaa, kaunista ja ihmeellistä ihmisyyttä.
Itsensä rakastamiseen ei ole oikotietä vaan kuten kaikki uudet asiat, on sekin opeteltava yksi vaihe kerrallaan. On ehkä katsottava mallia niiltä, jotka jo näyttävät vähän osaavan, punnittava että mitkä keinot sopivat itselle, kokeiltava ja erehdyttävä, yritettävä uudestaan. On valittava erilaisissa hetkissä harjoitella itsensä rakastamista, aina uudestaan. Tutkittava, mitä itsensä rakastaminen juuri itselle merkitsee eri tilanteissa. Mistä tulee hyvä olo ja mistä ei. Mistä tunnistan hyvän olon kehossani, mielessäni tai sielussani? Mistä tiedän, mikä tekee minulle hyvää? Mikä toimii ja mitä muutan?
On jotenkin huvittavaa ja paljonpuhuvaa, että aihepiiri, joka kiinnosti minua jo lapsena, on palannut tietoisuuteeni hyvin voimallisesti. Kuin olisin täällä nimenomaan tätä varten. Autan toisia rakastamaan itseään ja samalla itseäni etenemään tällä samalla matkalla.
Mitä itsesi rakastaminen sinulle merkitsee ja mitä se mahdollistaa?
Ihan sama kuinka kauan me yritetään manifestoida itsellemme rahaa, rakkautta, terveyttä ja mahdollisuuksia. Ihan sama kuinka paljon me hoetaan itsellemme voimalauseita, käydään kursseja. Kuinka paljon me visualisoidaan unelmia meidän päässä, tehdään unelmakarttoja uutena vuotena ja sillee. Ihan sama, JOS me ei uskota että se kaikki hyvä mitä me halutaan on oikeasti meitä varten.
Se mikä usein blokkaa meidän unelmien toteutumisen ja elämän taianomaisten ihmeiden tapahtumisen on se, jos me ei oikeasti tunneta sydämessä, soluissa, että se kaikki hyvä kuuluu meille. Jos me ei alitajuisella tasolla koeta olevamme sen arvoisia.
Tosi moni pienentää itseään, sivuuttaa, puhuu itselleen rumasti, kieltää itseltään ilon. Ja tämä tapahtuu kuin varkain, huomaamatta. Silloin korkeampi tietoisuus, universumi, alkulähde, rakkaus, kaikkeus, Jumala, miksi haluat sitä kutsua, ei voi meille parasta hyvää tuoda. Koska samankaltainen vetää puoleensa samankaltaista. Eli se mitä me sisimmässä tunnetaan itseämme kohtaan, näkyy meidän elämässä, meidän ympäristöissä, tilanteissa, kehossa, jne.
Tiedostamaton arvottomuuden kokemus on varmaan yksi ihmisten kollektiivinen oppiläksy. Kun ymmärrät, että sinä todellakin ansaitset aivan kaiken hyvän ja voit sen saada, alkaa tapahtua monella eri tasolla, käyttytymisestä intuitioon ja korkeampaan ohjaukseen.
Arvottomuuden kokemusta kannattaa purkaa monelta eri tasolta, mm. mielestä ja ajattelusta, kehosta, sielusta ja sukupolvien ketjuista. Kyseessä on ehkä ihmisen suurin haava, joka meille kaikille jollain tavalla rakentuu syntyessämme tänne.
Kun vauva syntyy, ei hänellä ole aikakäsitystä vaan hänen hetkensä on hänelle ikuisuus. Niinpä vauvan kokiessa kipua ensihenkäyksessä, hän kokee tuntevansa kipua ikuisuuden. Syntyy ensimmäiset traumat erillisyydestä, yhteydettömyydestä, ulkopuolisuudesta, rakkaudettomuudesta, yksinäisyydestä, arvottomuudesta.
Kyse on hyvän sallimisesta itselle. Että vaihdat tietoisesti ja suunnitelmallisesti arvottomuuden uskomuksen uskomukseen täydestä arvostasi, runsaudestasi, rakkaudestasi, siitä että olet hyvä ihminen, ansaitset parasta. Eikä siihen ole ihmepilleriä. On käytävä se polku, joka jokaisella on omanlainen.
Ei ole ylärajaa sille, kuinka onnellinen voit olla.
Heippa, oon ollut tosi hiljainen täällä blogissa. Syy on siinä, että olen keskittänyt energiaani niihin asioihin, jotka on olleet akuutteja, kuten terapeuttiopintojen (50 op) loppuunsaattamiseen. Olen koko ajan kuitenkin melko aktiivisesti postannut Instagramissa, mikä on valikoitunut itselleni sopivaksi alustaksi siksi, että kuvien ja videoiden postaaminen on musta hauskaa ja helppoa! Hauskuus ja ilo ovatkin sellaisia asioita, joita haluan tilata lisää ensi vuodelle. Hauskuutta, iloa, keveyttä ja helppoutta, kiitos! Elämä on täynnä pieniä ja isompia valintoja, ja on hyvä tiedostaa, mitä tekee ja miksi. Nyt kaipailen takaisin tänne bloginkin puolelle. Minulla on siihen omat syyni. Ajattelin, että alan ainakin jatkossa yhä useammin siirtämään tänne Instagramissa kirjoittamiani tekstejä. Katsotaan, mihin virta vie.
Halusin nostaa nyt täälläkin puolella esiin sitä, mitä työkseni teen. Hoitavat hypnoosivalmennukset ja minunnäköinen lyhytterapia ovat mulle sydämen työtä. Minusta on ihan parasta syventyä rauhassa yksittäisen asiakkaan tilanteeseen, yhteisessä kuplassa tutkia mitä kehollisesti nousee, intuitiivisesti yhdessä luoda sitä hetkeä, ja tuoda esiin asiakkaan omia vahvuuksia ja voimavaroja, kaikkea sitä mitä hänen sisällään on.
Hoidan intuitiivisella ja kehollisella hypnoosilla kaikenlaisia teemoja ja asioita. Monesti ihmiset kysyvät sähköpostilla, ”voiko tätä minun ongelmaani nimeltä x tai y hoitaa hypnoosilla?” Vastaan usein, että ”kyllä”, koska hypnoosilla todellakin voidaan hoitaa oikeastaan mitä tahansa. Yleensä kuitenkin on myös tarpeen selventää, että hypnoosi ei ole välttämättä sellaista kuin mitä ihmiset yleensä luulevat.
Hypnoosi ei ole taikasauva, jota heilautan edessäsi ja puf – ongelmasi katoavat. Ei, hypnoosi on paljon muutakin. Se on mm. vastuun ottamista omasta hyvinvoinnista, uusille asioille avautumista, vanhojen hyvien asioiden palauttamista elämään, oman sisäisen viisauden kuuntelemista, sitoutumista itseen, vaikeiden ja piilotettujen tunteiden kohtaamista kehollisesti, intuition seuraamista ja kehon viestien uskomista. Hypnoosi on mm. itsemyötätuntoisempaa sisäistä puhetta, hyvää intentiota, unelmien toteuttamista, sipulin kuorimista ytimesi ympäriltä.
Hypnoosi on sinunnäköistä ja on vaikea yleismaailmallisesti selittää, mitä kaikkea hypnoosivalmennuksessa tapahtuu, koska se on sinun oma kokemuksesi, kehollisesti, alitajuisesti, energeettisesti ja sielullisesti. Se on meidän yhteinen hetkemme. Eräs asiakkaani totesikin, että ”ei tätä kokemusta voi selittää”. Minun intentioni on aina hyvä, ja teen työtä rakkaudella. Autan sinua luomaan lisää hyvää elämääsi, mitä se ikinä sitten onkin, mitä tarvitset ja haluat. Toki aina oman eettisyyteni rajoissa.
Ihmisen sisäinen kaipuu yhteyteen ja rakkauteen oirehtii monilla tavoilla, esim. huonoilla ruokatottumuksilla, liian vähäisellä unella, stressaamisella, ahdistumisella, masentumisella, tupakanpoltolla, alkoholiongelmilla, ihmissuhdehaasteilla, työuupumuksella ja kaikenlaisella itsensä unohtamisella. Hypnoosivalmennuksessa voidaan hoitaa mitä tahansa ongelmaa.
Sydämellä Pauliina
Oletko siis valmis suureen ja syvälliseen muutokseen? Oletko valmis siihen, että elämäsi muuttuu? Ei haittaa vaikka jännittää, koska uusi onkin monesti hiukan oudontuntuista aluksi. Aivomme ovat mukavuudenhaluisia: ne haluavat tuttua ja turvallista. Ehkä tämä on jo sinulle tuttu tieto. Ehkä olet kuitenkin jo halukas kokeilemaan, ottamaan ensimmäisen askeleen. Minä aina ajattelen, että lähes kaikkea voi ja kannattaa kokeilla ainakin kerran. Varhaiskasvatuksessa työskennellessäni monet perheet kipuilivat sitä, kuinka vaikea oli ottaa vastaan apua erilaisiin perheen ja lapsen haasteisiin. Itse koin jo silloin, että ne tukitoimet, joita yhteiskunnassamme on tarjolla esim. lapsiperheille, ovat sitä varten, että niitä käytetään. Suosittelen aina kokeilemaan ja ottamaan kaiken avun vastaan. Ei siinä menetä mitään tärkeää. Oletko valmis uskomaan, että elämällä voisi olla jotain vieläkin parempaa tarjottavana sinulle? Tämä oli hyvä ja tärkeä minun uskomukseni, joka voimisti minut taistelemaan oman elämäni, ilon ja hauskuuden ja hyvinvoinnin puolesta silloin kun olin jäänyt uupumuksen vuoksi pois päiväkotitöistä.
Elämäsi rakentuu itsesi ympärille, joten kaikki alkaa sinusta ja siitä kuka olet syvällä sisimmässäsi. Siitä että palaat takaisin kuuntelemaan, mitä sinun sydämesi ja sielusi tahtoo, ja mitä se oikeasti tarvitsee. Vaikka elämäsi näyttäisi ulospäin hienolta ja kaikki olisi periaatteessa hyvin, saatat kokea kuin siitä puuttuisi jotain oleellista, syvää, aitoa. Kaipaamme, mutta emme tiedä mitä. Mitä sinä oikeasti haluat kokea tämän ainutlaatuisen elämäsi aikana? Me eletään niin helposti sellaista pintapuolista elämää. Se ei tuo kuitenkaan onnea, vaan pidemmän päälle tyytymättömyys kasvaa sisälläsi. Ja jossain kohtaa tulee se raja vastaan. Ei kaikilla, mutta useimmilla, ja herää kysymys, miksi elän tällaista elämää? Onko elämän todella tarkoitus olla tällaista?
Hypnoosilla matkataan valtavaan alitajuntaasi sekä opetellaan kuuntelemaan sisäistä ääntäsi, intuitiotasi, sieluasi ja kehoasi, ja luottamaan niiden viesteihin. Hypnoosissa olet koko ajan hereillä ja tietoinen. Pystyt esimerkiksi puhumaan hypnoosin aikana, jos haluat. En pysty vaikuttamaan sinuun mitenkään negatiivisesti. Olet itse ohjaksissa ja voit kuljettaa harjoitusta minne tahdot. Yleinen ennakko-oletus ihmisillä tuntuu olevan, että hypnoosissa ollaan tiedottomassa tilassa. Tämä on täysin väärä uskomus. Hypnoosissa olet hereillä ja pystyt toimimaan, esim. aukaisemaan silmät, kävelemään, jne.
Hypnoosin tarkoitus on nimenomaan herättää sinut unesta, jossa olet elämääsi elänyt. Se mihin sinä sitten heräät, on oman itsesi laajempi tiedostaminen, omaan itseesi syvempi tutustuminen, siihen kuka oikeasti olet, mitä haluat ja mitä tarvitset elämässä. Hypnoosin teho perustuu myös siihen, että kun alat tiedostaa näitä asioita alitajunnan ja kehon avulla, tiedostamisen jälkeen koet luontaisesti tarvetta muuttaa elämääsi ihan itse, enemmän omannäköiseksi. Kun juurisyyt on hoidettu, muutos tapahtuu luontaisesti itsestään. Hypnoosissa ei runnota väkisin mitään ja ainakin itselleni on todella tärkeää, että teemme asiakkaan kanssa vain sellaisia alitajuisia muutoksia, jotka asiakas itse haluaa ja joihin hän on valmis.
Melko usein jotkut asiakkaani myös sanovat, että haluavat elämänsä muuttuvan todella paljon kerralla. On kuitenkin hypnotisoijan, hypnoosivalmentajan ja terapeutin ammattitaitoa ja eettisyyttä huolellisesti tarkastella, miten suureen muutokseen asiakas on valmis, koska nämä menetelmät eivät ole mikään leikkikalu. Nämä ovat voimallisia menetelmiä, joilla tehdään suuria muutoksia ihmisen koko elämään. Hyvätkään muutokset elämässä eivät ole aina helppoja käytännössä. Kyse on todella paljon ihmisestä itsestään, hänen tilanteestaan ja hänen ongelmiensa laajuudesta ja moninaisuudesta, siitä mitä hän tahtoo ja miten hän osaa jo valmiiksi käsitellä tunteitaan ym. Sillä tunteita tämä työskentely usein nostattaa. Niitä tunteita, jotka ovat olleet piilossa.
Tästä johtuu myös se, että toisille riittää yksi hypnoosikäynti, jos heidän ongelmansa on tarkkarajainen ja selkeäsyinen. Useimmiten ongelmat ovat kuitenkin syvemmällä identiteettitasolla eli siinä, kuka ja millainen asiakas ajattelee olevansa. Suosittelen ihan aina asiakkaille sarjakortin ostamista, koska tämä ei ole pikakuuri. Esimerkiksi lapsuudessa rakentuneet identiteetin vääristymät, esim. huonommuuden ja arvottomuuden kokemukset eivät ole syntyneet hetkessä. Niitä on usein myös kannettu mukana pitkään ja niiden varaan on rakennettu paljon elämää. Ei ole eettistä yhdellä tapaamisella räjäyttää ihmisen koko elämää toisinpäin kuin se on pitkään ollut. Eettisyys on yksi tärkeimmistä arvoistani.
Alitajuntasi sisältää jopa 99 % kaikesta mitä mielessäsi on. Se on tiedostamaton osa sinua. Sieltä löytyy suuri viisaus siitä, mitä sinun täytyisi oppia ja tehdä. Sieltä löytyy myös tieto siitä, kuka sinä oikeastaan olet, ihmisenä ja sieluna. Tätä me voimme hypnoosilla lempeästi ja uteliaana tutkia. Kuten olen sanonut, intuitiivisessa ja hoitavassa hypnoosivalmennuksessa hoidamme usein myös erilaisia vaikeita tunteita, sielun haavoja ja vaillejäämisiä. Vapautamme näitä kokemuksia kehostasi. Nämä kokemukset voivat näkyä elämässäsi esim. huonona itsetuntona, arvottomuuden ja huonommuuden kokemuksina, häpeänä, vaikeutena laittaa itsensä etusijalle omassa elämässä, sisäisenä turvattomuutena, erilaisina tunnelukkoina ja fyysisinä vaivoina. Traumat näkyvät myös erilaisina reaktioina ja käyttäytymistapoina. Kohtaamisestamme tulee aina yksilöllinen, tietenkin.
Turvallisessa hypnoosiharjoituksessa voimme lisätä yhdessä menneisyyteesi juuri sellaisia voimavaroja, joita sinä olisit tarvinnut. Huomaat olosi muuttuvan heti. Hoito vaikuttaa pitkään arjessasi myös sen jälkeen. Jos haluat yhteyden johonkin vieläkin kaukaisempaan, voimme hoitaa kehollisia syntymätraumojasi tai tutkia menneitä elämiäsi. Minulla ei ole kykyä nähdä entisiä elämiäsi, mutta oma alitajuntasi ja sielusi tietää ne. Opit vähitellen vastaanottamaan universaalia rakkautta ja sallimaan itsellesi hyvää. Kokemuksesi elämästä kirkastuu ja ajatuksesi selkenevät. Hypnoosi voi auttaa sinua tekemään elämästäsi taianomaista, mutta muutos kysyy sinulta aitoa tahtoa ja sitoutumista itseesi. Se ei tunnu aina mukavalta, kun vanhat ajattelun rakenteet murtuvat ja saat nähdä oikeasti sen kuka olet. On kuitenkin pakko päästää irti jostain, jotta uutta parempaa voi virrata tilalle. Olet koko ajan turvassa ja kuljen kanssasi tämän matkan.
Hypnoositapaamisessa teemme ensin alkukartoituksen, jossa keskustelemme rauhassa tilanteestasi. Tämän jälkeen teemme siihen sopivan hypnoosiharjoituksen joko istuen tai sohvalla maaten. Saat itse vaikuttaa kaikkeen. Tapaaminen on kokonaisuudessaan hoitava. Lopuksi varmistan, että pääset hoidon jälkeen jatkamaan päivää luottavaisessa ja kevyessä olotilassa.
Yhdistän hypnoosivalmennuksessa monenlaisia tekniikoita. Tapaaminen sisältää aina hypnoottisia, energiahoidollisia, lyhytterapeuttisia, NLP-ohjauksellisia, kehollisia sekä muita toiminnallisia menetelmiä eri muodoissaan. Menetelmät sulautuvat luontaisesti kokonaisuudeksi, jonka ytimessä olet sinä ja sinun tarpeesi.
Hypnoositapaamiset kestävät noin 90 minuuttia. Se on aikalailla sellainen maksimiaika, jonka oma kehoni kestää tällä hetkellä energeettistä työskentelyä tällä tavoin. Jotkut asiakkaat ovat sanoneet, että hoito tuntuu hieman samalta kuin energiahoito. Olenkin huomannut viime aikoina, että kykyni ovat luontaisesti lisääntyneet ja käytän toisinaan hyödykseni hoidoissa myös selvätietoisuutta ja energiahoidollisia menetelmiä. Olen ollut vähän jopa hämilläni näistä kyvyistä ja opettelen vielä tutustumaan niihin. Kaikki mitä hoidoissani tapahtuu, tulee kuitenkin aina rakkaudesta ja valosta.
Hypnoosivalmennuksen jälkeen on tavallista olla hieman pöllämystynyt. Se johtuu siitä, että hypnoosissa kosketamme alitajuista eli tiedostamatonta osaa sinusta. Se merkitsee myös, että muutosta on tapahtunut. Hypnoosihoidon jälkeen on hyvä varata rauhallista ja hiljaista aikaa itselleen, elämästä nauttimiseen, olemiseen, pysähtymiseen. On hyvä juoda paljon vettä ja kuunnella, mitä keho tarvitsee. Kaikilla asiakkaillani on myös suora yhteys minuun, myös hoidon jälkeen, ja mahdollisuus ottaa yhteyttä, jos joku asia alkaa mietityttämään hoidon jälkeen.
Tässä oli nyt jotain ajatuksiani siitä hypnoosista, jota minä tarjoan. Olen edelleen todella onnellinen ja kiitollinen, että saan tehdä töitä Nikolainkulmassa, aivan Jyväskylän keskustassa. Tuo talo henkii historiaa ja siellä on hyvä olla. Jos hypnoosi alkoi sinua kiinnostamaan, tai ihan vain perinteisempi terapia kutsuu, laita vaan viestiä rohkeasti ja kysy lisää. Minusta on ihana kertoa tästä asiasta ja jutella ihmisten kanssa. Monesti jo näissä keskusteluissa pyrin antamaan ihmiselle jotain kättä pidempää.
Ole varovainen niiden ihmisten seurassa, jotka väittävät tietävänsä totuuden.
On upeaa, että ihmiset puhuvat omaa totuutta, ja tähän todellakin kannustan sinuakin! Mutta jokaisen yksilön omalla vastuulla on myös valita, mitä ja ketä uskoo. Viisas ymmärtää, että oma totuus on itselle totta tässä ja nyt eikä se ole koko totuus aina ja kaikille, tai kaikesta.
Uskooko muiden ihmisten sanoja vai omaa sisintä ääntään, omaa intuitiotaan, omaa sielun viisautta. Lopulta ihminen on aina vastuussa vain oman sielunsa matkasta.
Ei ole aina helppoa tietää, mikä ääni on sielun ja mikä egon, mikä rakkauden ja mikä pelon, mikä tekee hyvää ja mikä nousee omista haavoista. Sitä voi harjoitella mm. hiljentymällä itsensä äärelle.
Ihminen on luojaolento, ja samalla ihminen maan päällä. Hänellä on kirjaimellisesti pää eli ihmisen mieli sekä ihmisen haavoittuvuudet. Luomisvoiman lisäksi.
Kartta ei ole maasto. Käsityksemme maailmasta, elämästä, universumista sivät ole koskaan totuus. Totuus on niin suurta, että ihminen tuskin pystyy sitä kaikkeutta kokemaan ihmisenä ollessaan ilman että aivot poksahtavat, saati ihmisen keksimillä sanoilla selittämään kaikkeutta.
Ihminen on usein 3d. Sielu on muuta. Opettele kuuntelemaan sisäistä viisauttasi.
Mutta älä usko minuakaan, en minä tiedä. Minä vain tuon sen mikä minusa tulee ulos, se on ihmisyyteni, sieluni ja kaiken muun sekalainen yhdistelmä. Sinulla on vastuu siitä, mitä itsellesi otat.
Me totutaan niihin ajatuksiin, tunteisiin ja olotiloihin, joissa me on opittu olemaan. Me totutaan ympäristöihin, toisten reaktioihin, omiin tapoihin toimia kuormittuneena. Tuttu on helppoa. Ainakin johonkin pisteeseen asti.
Miksi siis sun kannattaa nähdä vaivaa ja kohdata sun vaikeatkin tunteet asioiden muuttamiseksi? Mitä sinä hyödyt, kun toivut uupumuksesta?
Ootko kuullut sitä vertausta, jossa ihmisen elämää verrataan tiimalasin valuvaan hiekkaan? Että alas valunut hiekka on elettyä elämää, ja yläosassa olevan hiekan määrää ei kukaan tiedä.
Mietin tässä sitä, että millaisen loppuelämän sinä haluat elää? Uuvuttavan ja tutun turvallisen, vai jotain ihan muuta? Ehkä seikkailuja, kiemuraisia polkuja, kauniita maisemia, epävarmuutta, pelkoa, rakkautta, vapautta, iloisia yllätyksiä, naurua, uusia mahdollisuuksia, uusia ihmissuhteita? Millainen olisi just sulle se unelmien elämä?
Anna muutoksen pelottaa ja muutu silti. Kun sinä toivut uupumuksesta, se tuntuu vähän siltä kuin saisit uuden elämän, uuden alun. Sitä tulee laitettua elämän palikat uuteen järjestykseen ja alettua oikeasti elää itselleen. Alkaa kuunnella ja nähdä tarkemmin, mitä tuntee, haluaa ja tarvitsee. Mikä itselle on tärkeää. Alkaa rakentaa sellaista elämää, joka ravitsee. Ei sellaista joka vie voimia.
Suosittelen, että alat heti pitää huolta itsestäsi enemmän. Minä tajusin aika myöhään ja siksi tilanne meni rajuksi. Uupumukseen kannattaa tarttua heti, koska toipuminen ottaa oman aikansa. Sitä ei voi hoputtaa. Toipuminen tapahtuu sekä mielessä, kehossa että käyttäytymisessä.
Elämääsi tulee paljon lisää iloa, rauhaa, naurua, väriä. Opit paljon tunnetaitoja ja löydät ehkä takaisin kehosi äärelle. Alla kuulla kehon viestejä ja ymmärrät niiden tärkeyden. Pystyt toteuttamaan unelmiasi ja se voimaannuttaa sydän-tasolla. Lepäät kun väsyttää. Asetat rajasi, joilla osaat suojata itsesi lempeästi ja napakasti, kaikissa elämäsi ympäristöissä. Se on iso muutos.
Alat löytää itsesi äärelle uudestaan. Löydät vakaan voiman sisältäsi. Voiman, jolla rakennat itsesi näköisen elämän. Siis jos annat muutokselle kunnollisen mahdollisuuden. Sitoudut siihen.
Uupumukseen kuuluu se, että vaihtoehdot katoavat mielestä. Mielen joustavuus vähenee. Maailma on kuitenkin ihan mieletön paikka elää, kokea ja oppia. Ja sinussa on kaikki mahdollisuudet jaksaa nauttia siitä. Tukea on tarjolla. Ei tartte jäädä yksin pinnistelemään. Ratkaisuja on. Vaihtoehtoja on. Toivoa on. ❤
Kun me unelmoidaan ja suunnitellaan tulevaa, meidän on hyvä tiedostaa, mikä meitä on aiemmin estänyt elämästä unelmiemme elämää tässä ja nyt. Mikä meitä estää olemasta omia itsejämme juuri tänään?
Helposti tulee ajateltua, että emme tee haluamiamme asioita, koska koemme epäonnistumisen pelkoa. Sekin voi olla todellinen kokemus. Että luulemme olevan olemassa sellaisia kuin epäonnistumisia ja sitten luulemme, että tehdessämme sellaisen, jonkun pään sisäisen tahon määrittelemän ”epäonnistumisen”, se tekisi meistä jollain tavalla huonompia ihmisiä.
Saatamme myös pelätä, mitä muut meistä ajattelevat, jos muutamme elämämme ja muutumme täysin. Kuinka kestämme mahdollisen kritiikin, arvioivat katseet ja toisten ihmettelevät kysymykset? Entä kuinka ihmissuhteemme kestävät sen kaiken? Jäämmekö yksin?
Entä kuinka kestämme itseämme? Kuinka kestämme sen kaikista julmimman kritisoijan, joka löytyy yleensä meidän oman päämme sisältä? Kuinka opimme tulemaan toimeen hänen kanssa?
Eniten saatamme kuitenkin pelätä onnistumista, niin nurinkuriselta kuin se kuulostaakin. Entä jos onnistunkin upeasti, menestyn, saan unelmieni puolison, rakkauden, rahallisen runsauden, merkityksellisen työn, kodin, ja kaikki villeimmätkin unelmani käyvät oikeasti toteen? Entä jos niin käy ihan oikeasti? Osaanko olla onnellinen? Osaanko elää sellaista elämää? Oletko koskaan miettinyt, mitä se tarkoittaisi käytännössä? Aika moni asia menisi uusiksi.
On helppo heittää, että haluaisin lottovoiton, terveemmän kehon, terveemmän mielen tai sydämessä asti tuntuvan onnellisen työn, mutta kuinka monen mieli ja keho pystyisi oikeasti ottamaan sen vastaan? Oletko valmis ottamaan vastaan kaiken sen hyvän? Uskotko, että ansaitset sen? Uskotko, että olet sen arvoinen?
Onnistuminen huikealla tavalla tekee sinusta näkyvän. Oletko valmis siihen? Et voi sitten enää piiloutua ylipainoisen kehon sisään, kotisi sohvalle, kuormittavaan työhön, ahdistaviin rituaaleihin, stressipuheeseen, alas vetäviin ihmissuhteisiin, sisäiseen puheeseen ettet muka jaksa, osaa tai uskalla. Sinä vain olet sinä, onnistut, menestyt, saat kaiken, menet, teet mitä haluat ja loistat, kukoistat. Olet vapaa. Se on pelottavaa, koska se on uutta mielellesi.
Onnistumalla ja tulemalla näkyväksi omana itsenäsi herätät kateuden niissä, jotka kaipaavat yhteyttä siihen minkä sinä jo tunnet omaksesi. Herätät arvostelun niissä, jotka eivät muista kuinka arvostaa itseään. Onnistut, näyt, kuulut, olet oma itsesi. Jos jokin voi olla pelottavaa, niin se.
Sun ei tarvitse yksin tehdä tätä isoa muutosta. Hypnoosissa ja terapiassa tulet nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin olet. Rakkaudellisen ja intensiivisen läsnäolon ja katseen kohdatessa paranet, toivut ja avaat vähitellen siipesi. Pääset lähemmäs sitä kuka sinä oikeasti olet.
Liian kauan on edellisestä tekstistä, mutta tiedostan sen johtuvan siitä, että on ollut sata rautaa tulessa yhtä aikaa. Hmm, mielenkiintoinen sanonta, sata rautaa tulessa. Niin kuumat paikat ei kyllä ole itselläni ollut, eikä oikeastaan mitään sammutettavaa, mutta pikemminkin kesäniityn kukista on poimittu yksi kerrallaan suurta kimppua, joka näyttäisi minulta, tasapainoiselta, innostavalta ja värikkäältä. Ja joka voitaisi sitten laittaa esille toistenkin iloksi.
Kerronpa nyt vähän mitä tänne kuuluu, sillä paljon on tapahtunut. Jos seuraat minua Instagramissa tai Facebookissa, tiedätkin jo varmaan osan siitä.
Osallistuin viikko sitten hyvinvointimessuille Jyväskylän Paviljongissa ja ystävän kanssa suorastaan naurattikin tässä yksi päivä juuri se, että enpä olisi uskonut tai osannut edes kuvitella vuosi sitten, että esiinnyn Paviljongissa messulavalla hypnotisoiden kokonaista ihmisryhmää, vieläpä kahtena päivänä. Puhuin lavalla aiheesta Hyvinvointia itsehypnoosilla – Mielen työkaluja, ja se voisi muuten olla tännekin hyvä aihe kirjoittaa joku päivä kun inspiraatio iskee joko vasaralla tai vinkkaamalla silmää. (Rakastan edelleen leikkiä kielellä. Siksi saattaa joskus kuulostaa siltä, että kirjoitan ihan höpöjä.) Pidin lavalla myös lyhyen itsehypnoosihetken, rentoutusharjoituksen, jossa opetin itsehypnoosin alkeita käytännön kautta. En siis suoranaisesti pyrkinyt hypnotisoimaan ketään muuta kuin itseni, ja samalla opettamaan sitä taitoa myös muille.
Messuilla tapahtui kyllä niin paljon, että siitä voisi jutella vaikka päivän tai kahdeksan päivää. Aivan mahtavan kivaa oli pitää omaa messuosastoa. Niin kivaa, että en olisi malttanut mennä syömäänkään välissä. Oli huikean ihanaa jutella kaikkien ihmisten kanssa, kuulla heidän tarinoitaan ja kokemuksiaan elämästä ja mielen hyvinvoinnista, harjoitella NLP:n havainnointitaitoja esim. ihmisten elekielen tulkitsemista, puhua siitä mitä rakastan, tarjota hyvää ilman tuputtamista ja olla oma itsensä. Lauantaina mua jännitti vielä enemmän, kun en jotenkin tiennyt, miten olisin ollut. Ystävä kävi auttamassa ja päästämässä mua lounaalle. Sunnuntaina oli rauhallisempi olo. Myös messuvieraat tuntuivat kulkevan rauhallisemmin, ja joku järjestäjistä sanoikin, että yleensä sunnuntait ovat hieman verkkaisempia ja ihmiset pysähtyvät juttelemaan. En tiedä mikä oli syynä eikä väliä, mutta erityisesti sunnuntaina puhkesin itsekin kukkaan ollen täysin oma itseni. Koin, että se näkyi myös muissa ihmisissä. Tapahtui kaikkea rakkaudellisen ihanaa, mutta se on jo toinen tarina.
Se mitä halusin ihmisille välittää, oli aitoa läsnäoloa. Näin itsekehun luvatussa maassa voin kuitenkin kirkkain silmin väittää, että läsnäolo ja kohtaaminen ovat omia vahvuuksiani. Mitä sitä omaa liekkiään himmentämään. Ydinviestini messuvieraille oli, että he ovat arvokkaita, rakastettuja ja ennen kaikkea pystyviä. Pystyvyysusko on käsite, joka toistuu sekä ratkaisukeskeisen lyhytterapeutin että hypnoosivalmennuksen ympyröissä. Kaikki muutos lähtee siitä, että uskot pystyväsi muutokseen. Ja sinähän pystyt, vaikka et muistaisi sitä juuri nyt. Pystyvyysuskon kasvattaminen sinussa on työni toinen ydin, itsehyväksynnän ja rakkauden muistamisen lisäksi.
Messuille meneminen ei ollut ihan läpihuutojuttu. Hassu sana tuokin: läpihuuto. Sitä edelsi oikeastaan koko kevään eritasoinen prosessointi. Ilmoittauduin messuille intuition ohjaamana jo hyvissä ajoin ja heti kun idea tuli. Ajatuksenani oli, että minä vaikka vain juttelen siellä ihmisille, että ei tarvitse mitään muuta. Koin myös alusta asti, että messuosallistuminen oli tärkeä osa omaksi itseksi kasvamista, näkyväksi tulemista tämän uuden työjuttuni kanssa ja oman pystyvyysuskoni kastelemista ja ravitsemista. Ja tiedätkö, niin se on, että kun asetat jonkun intention, suunnan, jollekin asialle, niin hyvin usein se menee juuri niin. Hyvin usein pääset sinne tavoitteeseen, mutta se matka sinne voi olla aivan erilainen kuin olit kuvitellut.
Kävin selkeää työstämisen prosessia useamman viikon ennen messuja. Jännitti, ahdisti, pelotti. Esimerkiksi pääsiäisenä viikko ennen messuja heräsin mökillä yhtenä aamuna jäätävään ahdistukseen. Epäonnistumisen pelkoa, epävarmuutta osaamisesta, huijarisyndroomaa. Oli todella vaikea saada kiinni siitä, mitä puhuisin messulavalla, kun lava-aikaa oli luvattu vain 15 min/setti. Tärkeän asian tiivistäminen tuntui työläältä, ja sitäkin tärkeämmältä. Kun tiivistät vaikka itsesi yhteen lauseeseen, joudut oikeasti miettimään, miten sen teet ja erityisesti, mikä on ytimesi. Miten kuvailisit itsesi kattavasti yhdellä lauseella? Sana hissipuhe on osuva. Yrittäjiä opetetaan harjoittelemaan hissipuhe, jonka idea on nimenomaan se, että kuinka saat välitettyä oman juttusi hissimatkan pituisessa ajassa. Se ei usein kestä minuuttiakaan. Kyse ei ole minulle siitä, että kuinka saisin myytyä omia palveluita lyhyessä ajassa (joillekin se on näinkin) vaan siitä, että ihminen pysähtyy oikeasti miettimään, mikä hänen toimintansa ja olemisensa ydin on, joko ihmisyydessä tai spesifimmin yrittäjyydessä. Kun tietää toimintansa ytimen ja tarkoituksen, on huomattavasti helpompi elää sitä koko sielullaan, ammentaa siitä.
Jotenkin, hauskalla ja älykkäällä tavalla, kaikki valmistui ajoissa messuja varten. Sain suunniteltua ja tilattua flyerit, roll-up-julisteen ja suunnittelemani postikortit ajoissa. Tilattua messuosastolle sähköt, lainahuonekalut ym. Sain rauhan ja varmuuden siitä, mitä puhun lavalla ja miten sisustan osaston. Intentioni oli onnistua, mutta onnistumista edelsi järkyttävä sekasorto. Siinä kohtaa ehkä mitataankin se mielen taitojen syvyys. En väitä osaavani kaikkea, mutta olen tyytyväinen. Pari päivää ennen messuja kävin vielä energiahoitajallani saamassa hoidon sekavaan tilanteeseen. Se selkeytti myös paljon, jäsensi ajatuksia ja kirkasti sitä, minkä jo tiesin: on vain oltava täysin oma itsensä, kaikkine hörhöyksineen ja epäonnistumisen riskeineen. Ja sitten oivalsin sen taas uudestaan: ”Kun olet täysin oma itsesi ja hyväksyt itsesi kokonaan, sinun ei tarvitse pelätä mitään.” Ja miksi tällaista rauhallista ja tyyntä pelottomuutta kutsutaan? Minusta sen nimi on Vapaus.
Kun olet täysin oma itsesi ja hyväksyt itsesi kokonaan, sinun ei tarvitse pelätä enää mitään.
Sydämellä Pauliina
Mutta ei se omana itsenään oleminen ole mitään lasten leikkiä, tai on, mutta ei sinne ole niin helppo aidosti päästä. Minäkin olen jo pitkään kuvitellut, että tottakai olen täysin oma itseni, mutta kas vain, huomasin silti jännittäväni, että mitä jos mokaan vaikka lavalla jotenkin. Kun hyväksyt ihmisyytesi, inhimillisyytesi ja arvosi sataprosenttisen täysin, mokilla ei ole mitään väliä. Toisten mielipiteillä ei ole mitään väliä. Toisten tekemisillä ei ole mitään väliä. Et edes jaksa enää katsoa, mitä tai miten muut tekevät. Sinä vain olet. Ja jokaisessa solussasi lepää ikiaikainen rauha. Seisot selkä suorassa jalat maassa tyynesti, vaikka ympärilläsi tapahtuisi mitä. Olet yhteydessä sieluusi ja sen viisauteen.
Ajattelin aluksi, että voisin kertoa täällä nyt myös esimerkiksi kokoaikaiseksi yrittäjäksi ryhtymisestä ja siitä, mitä se on herättänyt. Starttirahahakemuksen laatiminen oli myös ihan oma juttunsa. Olen myös niin kiitollinen ihmisistä, jotka ovat auttaneet mua matkan varrella. Kun päätös starttirahasta tuli juuri ajoissa ennen huhtikuun alkua, itkin ilosta. Mietin myöhemmin, että miksi. Syy oli kuitenkin ilmeinen: saan keskittyä vain yritykseni kasvattamiseen vapaasti ilman että joutuisin laittamaan energiaani muihin töihin. Se on mahtavaa, vaikka starttiraha onkin verrattain pieni.
Meillä on olemassa se tietty määrä energiaa meissä, ja jos haluat jotain uutta elämääsi, mieti mihin haluat energiasi käyttää: laitatko sen moneen eri paikkaan vai yhteen isompaan, vaikka siihen uuteen. Koska uusi, oli kyse sitten ajatus-, tunne- tai toimintatapojen muutoksesta tai niistä kaikista yhtäaikaa, vaatii aina enemmän energiaa alkuun. Ja jos sinun täytyy laittaa energiaasi moneen juttuun, mieti rehellisesti, kuinka paljon pystyt laittamaan mihinkin. Energiaa, aikaa ja tilaa pitäisi jäädä myös levolle, hauskalle, ilolle, huumorille, unelle, keveydelle, yksin olemiselle, ystäville, jne. Jos laitat itsestäsi esimerkiksi työhön 80%, muulle jää 20%. Riittääkö se sinulle?
Vapaus voi tarkoittaa meille monenlaisia asioita. Kiinnostaisi kuulla, mitä vapaus juuri sinulle merkitsee. Minulle se ei enää merkitse sitä, että ei tarvitsisi tehdä mitään. Pelkkä oleminenkin voi käydä pidemmän päälle tylsäksi. Vapaus on minulle muun muassa sitä, että saan tehdä sitä mitä sieluni rakastaa, ja että minulla on ihmisenä vapaus valita, miten elän.
Sinä kiltti, empaattinen, toisten tarpeille herkkä ihminen. Milloin olet viimeksi saanut itse tarpeeksi huomiota, hoivaa, tukea, apua, välittämistä tai mukavia tekoja? Milloin olet herkästi kuunnellut omia tarpeitasi ja toiveitasi toisten tarpeiden sijaan? Entä oletko uskaltanut ja osannut sanoittaa niitä ääneen ihmisille, joiden kanssa elät?
Jokainen ansaitsee tulla huomatuksi, kannatelluksi. Jokainen ansaitsee tulla silitetyksi, kun on vaikeaa, halatuksi kun ahdistaa ja kädestä pidetyksi kun pelottaa.
Jokaiselle kuuluisi kokemus, että ei tarvitse yksin kaikkea kantaa.
Niin moni meistä on vahva. Vahvaksi jo syntyessään pakotettu. Hyvää tarkoittaen siihen kasvatettu, opetettu. Vahvat pärjää, uskoteltu. Vaan unohdettu tietämättömyyden sumussa sanoittaa ja esimerkillä näyttää, että terve vahvuus syntyy yhteydessä toisiin.
Vahvuus syntyy lempeydestä, lämmöstä ja läsnäolosta, siitä että on saanut tukea silloin kun on sitä tarvinnut. Tukea tunteilleen, tukea sille kuka ihmisenä on. On aidosti hyväksytty, nähty, kuultu, oltu vierellä.
Huomaa ne, jotka sinut näkevät ja kuulevat. Usko heitä sydämeesi saakka. Usko, että sinä olet kaiken hyvän arvoinen. Ja enemmän.