Oletko sinä kuten minä olen ollut, että haluaisit asioiden olevan valmiita tässä ja nyt, mielellään heti? Että kun keksit jonkun ihanan ja innostavan tavoitteen ja unelman, haluaisit päästä siihen mieluiten tänään tai viimeistään viikon päästä?
Välillä tuntuu, että tämä asioiden keskeneräisyys on ihan sietämätön kestää. Kestää se, että ei olekaan jaksamista toteuttaa kaikkea ihanaa ja innostavaa tässä ja heti. Sietää, että täytyy ottaa aikaa, edetä askeleittain, keskittyä ehkä vain yhteen innostavaan asiaan kerralla. Hyväksyä ja olla läsnä tässä, missä on juuri nyt. Yrittämättä juosta minnekään tulevaan. Luottaa, että kaikkea ei tarvitse tietää eikä hallita. Sietämättömyys kestää sydämessään se, että toistaa edelleen joitain niistä samoista kaavoista, joista on pyristellyt eroon. Kipu kun tietää reagoineensa autopilotilla, vanhojen tottumusten mukaisesti, vaikka tietää että haluaisi toimia toisin.
Mulla on koko syksyn ollut vähän vaikea hahmottaa, mitä mun pitäisi nyt tehdä. Pitäiskö opiskella nyt mahdollisimman nopeasti vai täyttää kalenteri asiakastapaamisilla? Kumpikin on houkutellut, mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että olisi vain nämä kaksi vaihtoehtoa. On ollut jokin sellainen näkymätön paine alkaa tehdä asiakastyötä enemmän, vaikka opintoja on jäänyt ärsyttävästi rästiin. Ja on tuntunut, että energia on valunut liian moneen paikkaan. Niin moneen, että on ollut vaikea aloittaa rästitehtävien tekemistä. Ystäväni kysyi osuvasti, että ”tuntuuko siltä, että yrität nyt todistella itsellesi, että saat asiakkaita sitten myöhemmin?” Ja ehkä se on jotain sellaista. Jotain ovelaa tiedostamatonta pelkoa, joka on naamioitunut kiireeksi ja multitaskaamiseksi. Pelkoa siitä pääsenkö sinne minne haluan. Olen siis luottanut liian vähän.
Uskon sellaiseen ajatukseen, että ”kun haluat jotain tulevaisuudessa, ala elää sen mukaisesti jo tänään”. Eli jos haluat olla yrittäjä, ala ajatella, tuntea ja toimia kuin yrittäjä jo tänään. Tai jos haluat olla liikunnallinen ihminen, ala elää kuin liikunnalliset ihmiset elävät. Jne. Ja minä olen todellakin elänyt yrittäjämäistä arkea tämän syksyn. Tosiasia kuitenkin on, että opiskeluun on riitettävä energiaa. On saatava oppimistehtävät tehtyä. Ai miksi? No siksi että haluan, haha. Ei ole mitään muuta syytä tai pakkoa. Siksi tuntui ihanalta antaa itselleen lupa olla opiskelija, keskeneräinen, matkalla.
Vaikka haluan yrittäjäksi ja elän sitä kohti, minun ei tarvitse hypätä siihen heti tässä ja nyt. Saan ottaa aikaa. Ei ole mihinkään kiire. Joskus voi olla tärkeä myös tehdä joitain muita asioita ensin alta pois. Ja kun tavoitetta ja unelmaa ei pakota saapuvaksi tietyssä aikataulussa, se tulee kevyemmin, luonnollisemmin, aidommin, luovemmin. Näin haluan uskoa. Tarvitsitko sinäkin kenties tätä muistutusta tai mitä muita ajatuksia tämä sinussa herättää?
Me ihmiset olemme aina keskeneräisiä ja samaan aikaan aina täydellisiä.
Me ihmiset olemme aina matkalla ja samaan aikaan aina perillä.
Voi rakas blogini, en ole sinua unohtanut, vaan tehnyt niin paljon muuta lukemista, kirjoittamista, ajattelemista, tuntemista, irtipäästämistä ja lepäämistä, että ajatus ei vaan ole riittänyt tänne. Instagramissa olen ollut aktiivisempi.
Haluan kuitenkin nyt avata tämän luovuuden valtatien, poistaa aidat ja esteet, ja aloittaa jostain. Vaikka vain ihan lyhyestä tekstistä nautintoon liittyen.
Osaatko sinä sallia itsellesi hyvää? Ehkä ensimmäinen vastauksesi on, että ”no kyllä”, tai että ”en tiedä” tai että ”mitä se tarkoittaa?” Haluan siis vielä varmistaa. Jos käyt ruokakaupassa ja hinnat ovat nyt nousseet, ostatko silti itsellesi jotain erityistä hyvää kaupasta vai jätätkö ostamatta, koska pelko ja säästäminen? Tai kun ystävälläsi on ylimääräinen 100 euron konserttilippu ja hän tarjoaa sitä sinulle ilmaiseksi, osaatko ottaa sen vastaan? Tai kun joku antaa hyvää palautetta työstäsi, taiteestasi, asenteestasi, uskotko sen aivan 100%:n varmasti? Tai kun toinen ihminen täydellä rakkaudella ilman toivetta vastapalveluksesta haluaa auttaa sinua, annatko hänen?
Tulin äsken liikkumasta ja löysin jääkaapista pari suomalaista päärynää, jotka olin viime viikolla ostanut. Kannattaa muuten osa päärynöistä säilyttää huoneenlämmössä ja osa jääkaapissa, koska kun oot syönyt ne huoneenlämpöiset niin ne jääkaapissa olleet on edelleen kuin kaupasta ostettuja. Eivät siis pehmene liian nopeasti. Mietin siis vaan sitä, kuinka kiitollinen olin tuosta päärynästä, joka oli ihan törkeän hyvänmakuinen. Onneksi ostin!
Silloin kun hankkii jotain itselleen, miksi tyytyä keskinkertaiseen ja ok-laatuiseen, jos oikeasti haluaisi sitä parempaa sorttia? Esimerkiksi miksi ostaa ulkomaista, jos sielu haluaa suosia kotimaista? Hyvä on, joskus, harvemmin tai useammin meillä on tilanne, että on hyvä ostaa sitä halvempaa. Esimerkiksi siksi, että saa ostettua jotain muutakin tai maksettua muut elämisen laskut. Mutta jos aina, joka ikinen kerta, hankit sellaista semihyvää, niin eikö se kerro sinun alitajunnallesi viestiä siitä, kuinka paljon arvostat itseäsi? Että arvostat sillei ok-verran? Tarkoitukseni ei ollut nyt ollenkaan puhua rahasta, mutta kyllähän se rahankäytössä meillä näkyy, että millaisia asioita sallimme itsellemme.
Hankin itselleni uudet ruokalautaset tässä viime viikolla. Olin haaveillut niistä hieman liian kauan, minkä tajusin vasta hankittuani ne. Harkitseminen on hyvä ja säästäminen säästää myös luonnonvaroja, mutta jos sulla on joku sellainen asia, jota oot vaikkapa vuoden haaveillut, niin mieti hetki, kuinka paljon sulta on mennyt vuodessa energiaa ja aikaa tuon asian haaveiluun ja miettimiseen. Eikö olisi jo aika toteuttaa se tai vähintään ottaa ensimmäinen askel kohti sen toteuttamista?
Liittyy tämä nimenomaan nautintoonkin, josta halusin kirjoittaa. On ymmärrettävää, että sodan jälkeisessä maassa nautinto ei ole ollut ensimmäinen asia, jota on mietitty. Niinpä meidänkään sukupolvi ei välttämättä ole oppinut siihen. Nautinto on esimerkiksi sitä, että sallii itselleen hyvää eri elämän alueilla. Sallii itsensä syödä ruokaa, josta sielu nauraa. Sallii viettää aikansa sellaisten tekemisten parissa, jotka elvyttävät, nostavat ja avaavat luovuudelle, saavat innostumaan. Sallii itselleen rajat, sen että voi tarvittaessa sanoa: ”ei kiitos, nyt riittää.” Sallii keholleen rytmikkään ja alkukantaisen liikkeen, jota se kaipaa: tanssin, nyrkkeilyn, juoksun, uinnin, kiipeilyn, hyppimisen, mikä vaan kutsuu juuri sinua. Sallii keholleen levon: makaamisen, istumisen, nukkumisen, olemisen. Sallii keholleen s3ksuaaliset tarpeet, kosketuksen.
Että ei aina puske itseään eteenpäin vaan antautuu ihmisenä olemiselle, sen monimuotoiselle kokonaisuudelle, sille kaikelle mitä on olla ihminen. Aistii vähintään viidellä aistillaan, on hetkessä, fiilistelee, tekee itselleen hyviä asioita, hellii ja huoltaa kehoaan kaikessa rauhassa, on onnellinen siitä mitä on saanut aikaan. Antaa kiitoksen itselleen jo ennen kuin on valmista. Nauttii matkasta, nauttii jokaisesta päivästä kun saa herätä ja siitä, että saa olla itsensä.
Ehkä tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Mutta tämä teksti ajoi nyt asiansa sillä, että kirjoitin sen ja ehkä sinä luit tänne asti. Tarkoitukseni oli vain tuoda tämä esiin. Elämä on minusta ehdottomasti myös nauttimista varten. Sen lisäksi että me kehitymme, opimme ja teemme, mikä on myös yhtä tärkeää, aivan varmasti meidän tehtävämme on myös nauttia. Miksi muuten maistaisimme erilaisia hyviä makuja tai saisimme fiiliksiä hyvästä musiikista, kukin keskenään erilaisia? Siksi ostan jatkossakin suomalaisia päärynöitä, vaikka ne olisi vähän kalliimpia. Ei niitäkään tarvitse ostaa kilokaupalla, pienikin määrä riittää, itselleni. Tai lempilautaseni. Tai konserttilipun. Se viestittää minulle ja tiedostamattomalle mielelleni, että pidän itseäni parhaimman arvoisena. Yhtä arvokkaana pidän sinua. Millä tavoin sinä voisit lisätä nautintoa ja iloa omaan elämääsi?
Hei sinä joka olet ottanut jo jonkinlaisia askeleita unelmaasi kohti! Halusin tulla muistuttamaan sua siitä, että ymmärräthän, että sun unelma saattaa matkan varrella muuttua. Se kehittyy, kasvaa ja saattaa vaihtaa jopa kokonaan suuntaa, niin kuin sinäkin. Älä säikähdä tätä muutosta, se kuuluu asiaan!
Jotenkin minun päässäni kaikui pitkään ajatus, että kun valitsee unelmaansa, jota alkaa toteuttamaan, niin olisi jollain tavalla muka epäonnistumista se, että ei pääsekään sinne alkuperäiseen unelmaan vaan päättääkin lähteä eri suuntaan kesken kaiken. Mutta kyse ei ole epäonnistumisesta vaan siitä, että sinä kasvat koko ajan kun otat askeleita unelmaasi kohti. Ja siksi on myös tärkeää, että säännöllisesti päivität unelmaasi ja tarkistat, oletko menossa oikeaan suuntaan, sinne minne sydän ja sielu tahtoo.
Me ei voida usein meidän ihmismielellä edes käsittää, miten suuret mahdollisuudet meillä tässä elämässä on. Jos me lukitaan itsemme niihin unelmiin ja haaveisiin, joita me ollaan edellisen, epätyydyttävän, elämäntilanteemme pohjalta tehneet, niin me samalla tullaan sulkeneeksi itseltämme paljon sellaisia ovia, jotka olisi voineet olla meille auki, jos oltaisi oltu avoimia mahdollisuuksille.
Millä tavoin unelmoi ihminen, joka elää sidotussa tunteessa ja kokee olevansa jumissa elämäntilanteessa jossa nyt juuri on? Ihminen, joka ei koe voivansa juurikaan vaikuttaa elämäänsä? Tai jos on vaikka masentunut, uupunut, toivoton, yksinäinen? Millaisia unelmia tällaisessa elämäntilanteessa voi ihmisellä helposti olla? Osaako hän edes unelmoida? Ja millä tavoin unelmoi ihminen, joka elää vapauden tunteessa ja kokee, että mikään ei häntä rajoita? Oletko samaa mieltä, että näiden ihmisten unelmat voivat käytännössä olla hyvinkin erilaisia?
Unelmat ja haaveet ohjaavat meidän kasvua silloin kun niitä tavoitellaan aktiivisesti. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että ei lukitse itseään mihinkään tiettyyn unelmaan, vaan aloittaa jostakin ja sitten antaa itselleen mahdollisuuden vaihtaa suuntaa, jos kokee sen itselleen paremmaksi.
Koska kun alat nyt ottamaan askelia kohti jotakin unelmaasi, on mahdollista ja jopa todennäköistä, että tuo unelmasi hioutuu matkan varrella. Ehkä huomaatkin, että haluat jättää siitä jotain pois, tai ehkä haluat siihen jotain erityistä lisää. Ehkä huomaatkin, että tuo unelma ei ollutkaan yhtään se, mitä oikeasti halusit. Esimerkiksi halusit rahallista rikkautta, mutta tajusitkin matkan varrella, että sitä enemmän haluatkin turvan tunnetta, jota luulit rahan tuovan. Et olisi ainoa, jonka unelmat ovat vaihtuneet.
Uskalla siis unelmoida isosti. Uskalla tarttua toimeen ja tehdä jotain unelmasi eteen, pieni askel kerrallaan. Ja uskalla tarvittaessa vaihtaa unelmaasi. Ja ennenkaikkea, uskalla nähdä tämän nykyhetken hyvät puolet ja kiitollisuuden aiheet. Se että olemme kiitollisia tästä hetkestä ja siitä mitä meillä on, ei sulje pois sitä, ettemmekö saisi haluta parempaa. Kiitollisuus jo olevasta sekä unelmien tavoittelu ovat täysin linjassa keskenään.
Kuoleman vastakohta ei ole elämä. Kuoleman vastakohta on syntymä. Arrival. Departure. Mitä on siis elämä siinä välissä? Mikä tarkoitus elämällä on? Mikä on juuri sinun matkasi tarkoitus?
Me halutaan usein unohtaa koko kuolema. Niin kuin se olisi jotain, mikä ei kuulu tähän elämään ja vain saapuu paikalle toisinaan, viikate kädessä, synkkänä ja pelottavana ja mustana. Mutta se jos jokin kuuluu elämään, ja se on yhteistä meille kaikille ihmisille. Me kaikki kuolemme.
Totuus ei ole aina helppo kestää. Mutta kun hyväksymme oman kuolemamme, olemme vapaita elämään, täysin. Täysin omana itsenämme. Täysin kokemaan ja tuntemaan kaiken, koska vain arvostamme elämää niin paljon. Emmekä mieti enää, mitä muut meistä ajattelevat, koska meillä ei yksinkertaisesti ole sellaiselle aikaa tai tarvetta. Emmekä mieti, onnistummeko ja suoriudummeko hyvin, koska tärkeämpää meille on, että elämme omannäköisesti ja aidosti onnellisina. Että puhumme omaa totuuttamme, olemme rehellisiä itsellemme.
Tiedän kuolevani joskus, ja sitä ennen haluan tuntea eläväni. Ja kun kuolen, muistotilaisuudessani ei pidä surra. Olen tosissani. Haluan, että siellä juhlitaan ja nauretaan. Nostetaan hymyilevät maljat minun elämälle. Sille, mitä olin ja mitä annoin maailmaan. Koska se on minun elämäni tarkoitus: olla minä ja antaa maailmaan.
Laura Närhi laulaa osuvasti:
”Tulee päivä, jolloin kuolen, mut kaikki muut päivät mä elän, niin että tuntuu. Mä elän, se mulle kuuluu. Joo mä elän, niin että sattuu. Mä elän, mun pelko poistuu kun mä vaan elän.”
Mitä asioita sinulla on elämässäsi, jotka rajoittavat sinun täysipainoista elämistä? Onko sulla jokin haaste, pelko tai huoli, joka estää sua tekemästä niitä asioita, joita oikeasti haluaisit? Joudutko sinnittelemään ja puskemaan itseäsi, jotta pystyisit elää tavallista, upeaa elämää? Elämän on tarkoitus olla helppoa, joten kannustan hakemaan apua ja tukea, jos koet elämisen haasteellisena. ❤
Jos haluat muuttaa elämääsi jollain tavalla parempaan suuntaan, rakentaa ehkä uusia rutiineja ja tapoja, alkaa ajatella myönteisemmin ja rakkaudellisemmin, selättää pelkojasi, jotka ovat aiemmin sua estäneet tekemästä asioita joita oikeasti haluat, niin ymmärrä tämä: muutosta täytyy harjoitella ja ylläpitää arjessa tietoisesti ja aktiivisesti.
Niin kuin kaikki taidot, myös mielentaidot ovat opittavissa, mutta nekin tarvitsevat harjoittelua. Ensinnäkin on tosi hyvä, jos sua kiinnostavat nämä asiat ja luet näistä, mutta ei se tieto siirry niistä kirjoista automaattisesti sun päähän, kroppaan ja sieluun. Oot saattanut huomata, että vaikka kuinka luet mielenkiintoisia kirjoja ja blogeja tai seuraat hyvinvointitilejä instassa ja olet kiinnostunut aiheesta, sun oma elämä tuntuu silti pysyvän paikoillaan. Kiinnostus ja tiedon kerääminen kun eivät vielä itsessään muuta mitään. Jos haluat muutosta, sun on liitettävä saamasi tieto sun ikiomaan arkeen, sun minuuteen, elämään, sinne sydämeen. On alettava toimia.
Jos osaat jo toimia osittain uusilla tavoilla sun arjessa, onnittelut! Se on iso ja hieno asia, että tiedostat mahdollisuutesi aktiiviseen toimijuuteen ja oman elämän luomiseen, otat askelia, käyt toimeen, vaikka vain pienin stepein. Huomaa sun edistys ja kiitä itseäsi. Huomaa, mistä olet tullut ja missä olet nyt.
Haluan myös sinun ymmärtävän, että sen jälkeen kun olet alkanut toimimaan eri tavoin elämäsi pikkuruisissa hetkissä, esim. valitsemaan huolten sijasta ajatuksen ”kaikki järjestyy, kaikki on tässä hetkessä hyvin” tai olet alkanut ilmaisemaan omia mielipiteitäsi työpaikalla tai ystävien ja perheen kanssa, tulla näkyväksi omana itsenäsi, tai mitä tahansa pieniä konkreettisia tekoja, niin sitten sinun täytyy jatkaa sitä toimintaa. Ja se on se juttu, jatkaminen, harjoittelu.
Valmentaja Tony Robbins sanoo osuvasti, että ei ole mikään ongelma olla henkisiltä kyvyiltään vahva silloin kun on yksin kotona. Todellinen mielentaito tulee hänen mukaansa testatuksi ainakin ihmissuhteissa. Ja mielestäni tämä pätee ihan yleisestikin kaikkeen elämään. Ei ole kovin vaikeaa olla onnellinen silloin kun sinä ja perheesi olette terveitä, tilillä on rahaa ja parisuhteessa asiat kunnossa. Silloin kun tiedät, että saat ystäviltä tukea tarvittaessa ja voit viedä lapsesi päiväkotiin, jotta pääset töihin. Vaikka monet eivät ole onnellisia kyllä silloinkaan.
Sydämen voimaa ja mielentaitoja tarvitaan nimenomaan silloin, kun elämässä on haastavia hetkiä. Silloin tulevat suurimpaan arvoon ne rentoutumiskeinot, meditaatiotavat, taidot läsnäoloon ja itsemyötätuntoon, mielikuvamatkat, myönteisiin tunteisiin palaamisen taidot ja fiksut ajattelutavat, joilla tulet toimeen haasteidesi kanssa. Koska kuten esimerkiksi valmentaja Sami Minkkinen on sanonut, kukaan ei ole immuuni elämälle. Kaikki meistä harjoittelevat jotain. Kaikki ovat kesken. Kaikki tuntevat ja kokevat asioita, jotka eivät ole helppoja. Millaisilla tavoilla haluat siis auttaa itseäsi arjessasi?
Tärkeää on, että harjoittelet mielentaitoja etenkin silloin, kun sulla menee hyvin. Rakennat rutiineja, jotka tuovat sulle iloa arkeen. Rutiinit ja toistuvat tavat ovat avainasemassa uusien toimintamallien oppimisessa ja ylläpitämisessä. Minä olen oppinut nyt aamuihin mukavan rutiinin, jonka teen ennen kuin nousen sängystä. En oppinut sitä ollenkaan heti, vaan mun piti kokeilla hetken aikaa erilaisia tapoja ja nyt oon saanut pidettyä tätä tapaa useamman viikon. Ja se alkaa näkymään. Se alkaa olla aina vain helpompaa, itsestäänselvää ja luonnollista. Mutta ensin siihen piti keskittyä että muistan tehdä sen mitä halusin, ja sitten piti keskittyä, että muistan tehdä sen myös silloin kun on vähemmän aikaa tai muuttuvia tilanteissa aamussa. Ja nyt se tulee ekana mieleen kun herään, että teen sen, aina jotenkin.
Menestyneistä, hyvinvoivista ja onnellisista ihmisistä saattaa tulla sulle ajatus, että ”miksi tuo on niin helppoa noille muille ja minulle niin vaikeaa”. Mutta jokainen joutuu työstämään itsessään jotain asioita, jollain tavalla, että saa aikaan sen menestyksen ja hyvinvoinnin. Muutostarinoissa keskitytään helposti kertomaan lähtötilanteen rankkuus ja upea lopputulos, mutta saatetaan unohtaa mainita, miten paljon siinä välissä on henkistä työskentelyä ajatusten, uskomusten, tunteiden ja tiedostamattomien toimintamallien parissa. Omien reaktioiden aktiivista työstämistä eri hetkissä. Joka päivä uuden elämän uudestaan valitsemista.
Koska sitä se on. Muutoksen tekeminen on itsensä ja sydämensä valitsemista joka päivä uudestaan. Välillä se valinta tuntuu helpolta ja välillä haastavammalta. Mutta päivä päivältä se muuttuu sujuvammaksi ja helpommaksi.
Olen vihdoin päästänyt esille piilossa olleen pienen tytön, joka uskalsi uskoa näkymättömään, kyseenalaistaa meille hyvää tarkoittavia mutta vanhassa kiinni pitäviä oppeja, uskoa omaa intuitiota sekä ajatusta siitä, mistä tässä maailmassa ja elämässä on minusta kyse. Antanut itselleni luvan uskoa kaikkeen, mihin haluan uskoa. Hörhöilyksikin sitä voisi kutsua rakkaudellisesti.
Samaan aikaan huomaan käyväni keskustelua somessa sekä itseni että ystävieni kanssa siitä, että olenko uskottava terapeutti, kun tuon esille innostustani esim. manifestointiin, energioihin, henkioppaisiin, maailmankaikkeuden antamaan ohjeistukseen, jne. Taustalla on jonkinlainen pelko siitä, että minut leimataan, kuten olen itsekin sortunut monesti tekemään ihmisten suhteen. Leimaaminen, lokeroiminen, asioiden olettaminen. Teemu Syrjälä kirjoitti tästä hyvin IG-tilillään tänään 23.7.2022: ”Ajatuskela menee jokseenkin näin – minun nähdään olevan jotain mieltä tai tekevän jotain. Siitä otetaan johtopäätöksiä, että koska olen esim. luonnollisen hyvinvoinnin puolella, niin sen täytyy tarkoittaa x+y+z asioita. Eli asioihin lisätään tosi paljon omalla värityskynällä ja odotuksilla, minkä pintana saan toimia.”
Mulle oli iso asia julkaista ekaa kertaa elämässäni mun palvelut ja hinnat uuteen työhöni liittyen. Sen jälkeen iso asia oli mainostaa somessa. Sen jälkeen iso asia oli huomata, että ihmiset ottivat minuun yhteyttä. Muistan, miten suuri juttu oli osallistua ensimmäiselle lyhytterapian opiskelupäivälle ja miten se suorastaan ravisteli käsitystä itsestäni, rutisteli vanhaa identiteettiäni kuin käsi rutistaa aa-nelosen palloksi. Se sysäsi irtipäästämisen prosessiin varhaiskasvattajan identiteetistä. Ajattelin, että luon itselleni nyt sitten uuden identiteetin, terapeutin ja mielenvalmentajan identiteetin. Mutta kuten ennenkin olen huomannut, mitä enemmän tällä polulla kulkee, sitä enemmän oppii, että on paljon enemmän opittavaa.
Millainen on hyvä terapeutti, hyvä valmentaja? Tämä teema on noussut viime päivinä erityisesti esiin erilaisissa keskusteluissa ystävieni kanssa. Erään ystävän kanssa juteltiin siitä, että me mielenvalmentajat itsekin opetellaan näitä asioita. Että me jotka somessa näitä tekstejä ja videoita tehdään, käydään itsekin sitä prosessia. Joku viisas valmentaja sanoi, että sinä haluat opettaa muille sitä, mitä olet itse oppimassa tai mitä olet juuri hiljattain oppinut. Näin suhtaudun tähän asiaan itsekin. Se mitä postaan somessa, on sitä mitä itse olen harjoitellut ja ja harjoittelen yhä. Ihminen ei tule koskaan valmiiksi, eivät edes terapeutit, valmentajat, oppaat. Ihminen on nyt jo täydellinen, koska on ihminen.
Ratkaisukeskeisen lyhytterapian opiskelujen aloittamisen jälkeen opin, että meitä terapeutteja tulee olemaan tosi erilaisia. Mikä rikkaus se onkaan! Onhan asiakkaitakin ihan erilaisia. Kaikki ei sovi kaikille. Huomasin kuitenkin, että koin jonkinlaista painetta olla tietynlainen. Opiskelutovereiden kanssa olemme lukeneet samoja kirjoja, tehneet samoja oppimistehtäviä, keskustelleet mielenterveyden asioista. Ja kaikessa näkyy se, kuinka omanlaisia me jokainen olemme. Minä olin mielessäni luonut kuvan siitä, millainen on hyvä terapeutti. Se oli minun käsitykseni, minun kuvani, sellainen joka sopi minun kokemuksiini, ajatuksiini, uskomuksiini ja karttaani maailmasta. Minulla itselläni on ollut hyvä terapeutti. Minulla on ollut monenlaisia hyviä valmentajia ja opettajia. Jokaisella heistä on omanlainen tyylinsä, nyt kun sitä vähän miettii. Olen itse asiassa tavannut myös valmentajia, jotka eivät ole sopineet minulle. Olen vain todennut, että ”okei, ei ole minulle tämä, heippa ja kiitos”.
Terapeuttina, valmentajana ja ihmisenä et voi olla mitään muuta kuin sitä kuka olet oikeasti. Tai voit yrittää, mutta uskon, että siitä ei seuraa mitään kovin suoraa polkua onnellisuuteesi. Eikä sinänsä, polku olisi ehkä tylsäkin, jos se olisi ihan suora. Mutta lopulta on paljon helpompaa ja kevyempää olla oma itsensä. Se on kuitenkin vähän jännittävää, ennen kuin oppii luottamaan siihen, että sillä ei ole mitään väliä, mitä sinusta ajatellaan. Et koskaan voi miellyttää kaikkia. Et koskaan voi miellyttää kaikkia. Eikä sinun tarvitse. Se on järjellisestikin ajateltuna aika hassu odotus ihmiselle, vaikka itsekin olen vuosikausia yrittänyt miellyttää. Miellyttämisen taustalla voi olla esimerkiksi tiedostamaton pelko siitä, että muut eivät hyväksy tai rakasta sinua. Mutta kun ymmärrät, että et tarvitse muiden hyväksyntää ja rakkautta mihinkään vaan löydät ne sisältäsi, miellyttämisen tarvekin poistuu luonnollisesti.
Miten hyväksynnän ja rakkauden voi löytää sisältään? Sehän kuulostaakin niin abstraktilta. Hyviä työkaluja tässä ovat esimerkiksi NLP ja hypnoosi, joilla pystytään vaikuttamaan tehokkaasti mielen syvärakenteisiin, sinne tiedostamattomaan. Sopivasti rentoutuneessa tilassa ovi mieleen on auki, ja silloin sinne laitetaan esim. rakkaudellisia suggestioita, jotka muistuttavat sinua siitä, mikä on jo sisälläsi: rakkaudesta, luottamuksesta ja sinun omasta voimasta. Meidät on opetettu ajattelemaan ja pohtimaan asioita paljon ja mieli (ajatukset, uskomukset) usein blokkaa meiltä pääsyn syvempiin kerroksiimme, tiedostamattomaan mieleen, siihen kuka oikeasti olemme. Siksi rentoutuminen, hypnoosi ja nopeat NLP-harjoitukset toimivat niin hyvin. Niillä päästään mielessä olevien esteiden ohi, sivuovesta.
Minä edelleen luon itsestäni kuvaa ratkaisukeskeisenä lyhytterapeuttina ja mielenvalmentajana. Yhdenlaista kuvaa minä en kuitenkaan enää halua luoda. Minä en halua luoda identiteettiäni ammatin pohjalta. Enkä sen pohjalta, millaisia minun oppaani, valmentajani, opettajani ja terapeuttini ovat olleet. Minä en ole yhtä kuin ammattini.
Minä voin katsoa ja poimia toisilta opettajilta asioita, joista pidän. Mutta minä olen minä, ihminen joka haluaa itselleen ja muille hyvää, joka innostuu monenlaisesta, on kiinnostunut näkymättömästä ja taianomaisesta, haluaa olla hyvä terapeutti ja valmentaja juuri niille asiakkaille, joille on se oikea ihminen. Haluaa kohdata, nähdä, kuulla, tuntea, hyväksyä toisen ihmisen sellaisena kuin hän on, opettaa, inspiroida, motivoida, kannustaa, rohkaista, ymmärtää ja nostaa. Se, joka on itsekin matkalla. Se, joka itsekin hapuilee. Ja samaan aikaan se, joka osaa ja pystyy antamaan paljon. Se joka opettaa käyttämään mielen työkaluja, luomaan toivoa, muistuttamaan rakkaudesta ja löytämään sun omaa sisäistä voimaa.
En voi olla mitään muuta kuin minä. Ja minuuteni on se työvälineeni, jota käytän kaikessa työskentelyssäni mielenvalmentajana, tulevana lyhytterapeuttina, varhaiskasvatuksen opettajana ja kaikissa niissä mielenkiintoisissa ja inspiroivissa työtehtävissä, joita minulle tarjoutuu ja joita en vielä tiedä. Minä en voi mennä mihinkään muottiin, koska mikään muotti ei ole yksittäisen ihmisen kokoinen ja muotoinen. Jos minä en ole sopiva terapeutti tai valmentaja juuri sinulle, hyväksyn sen. Hyväksy sinäkin itsesi sellaisena kuin olet.
Tässä omassa kasvuprosessissani olen huomannut, että mitä enemmän palaudun omaksi itsekseni ja löydän rakkautta, kiitollisuutta, luottamusta, turvaa ja rauhaa itsestäni, sitä vähemmän jaksan olla sellaisissa ympäristöissä, jotka eivät linjaudu noiden tunteiden kanssa. Tämän huomaaminen on ollut jollain tavalla aika rajuakin, kun yhtäkkiä tiedostaa selkeästi, että ei esimerkiksi jaksa yhtä paljon jonkun tietyn ihmisen seuraa. Kun alkaa kirkkaasti huomaamaan ne tilanteet, jotka imevät omaa kuplivaa energiaa. Sietokyky paskalle on alentunut. Hihi. Ja se on minusta vain hyvä asia. Niin sen kuuluu ollakin. Jokaisella on oikeus valita oma ympäristönsä. Tätä se on käytännössä.
Olenko siis uskottava ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, koska uskon kehon energioihin, manifestoimiseen, synkronisiteetteihin, maailmankaikkeuden ohjaukseen? Kun puhun puille ja kasveille, tervehdin kotiani sinne saapuessani? Minut on opetettu uskomaan tieteeseen, mutta minä ajattelen, että tiede ja usko tarkastelevat samoja asioita eikä niitä tarvitse laittaa vastakkain. Ne kummatkin pyrkivät samaan lopputulokseen. Tosin molempia voidaan käyttää myös väärin, rahastukseen. Uskon, että olen uskottava lyhytterapeutti niille ihmisille, joiden on tarkoitus minun vaikutuspiirissäni olla. Minä en halua uskottavuuden saamiseksi valehdella siitä, kuka olen. Rehellisyys ja aitous ovat minulle tärkeitä arvoja. Voit sanoa, että sinulle on tärkeää se ja tämä ja tuo, mutta jos ne eivät näy sun arjessa, oletko silloin rehellinen itsellesi?
Tämä teksti syntyi kesken kylppärin siivouksen. Kun inspiraatio iskee, joudun aina valitsemaan, juoksenko heti koneelle vai jatkanko sitä mitä olin tekemässä ja jätän ehkä kirjoittamatta aiheesta kokonaan. Koska jos en tartu inspiraatioon ja aiheeseen heti sen tultua, myöhemmin samasta aiheesta ei tule kovin helposti tekstiä. En siis kirjoita kovin suunnitelmallisesti vaan intuitiivisesti niistä asioista, jotka milloinkin nousevat tietoisuuteen. Siksikin välillä tulee täällä blogissa taukoja ja välillä postauksia tulee useammin.
Nyt lukaisen mitä tuli kirjoitettua ja sitten jatkan ihanaa siivoamista. Ajattelin tänään vielä puhdistaa kodin salvialla. ❤ Jos ehdin ennen kuin mennään sirkukseen lasten kanssa.
Noin. Päivitin verkkosivuja sen mitä osasin. Lisäsin mm. palveluja ja hintatietoja, ja vaihdoin joitain kuvia. Poistin toistaiseksi linkin ajanvaraussivulle Velloon, koska en saanut sitä toimimaan haluamallani tavalla. Aikoja voi varata sähköpostitse tai Instagramissa. Olen ylpeä aina jokaisesta jutusta, jonka saan täällä toimimaan. Itseoppinut kun olen näissä asioissa. Jos luet tätä puhelimelta, käythän tutustumassa myös noihin muihin alasivuihin, jotka löytyvät sieltä valikosta. Raakilehan tämä nettisivu on, mutta kukapa ei olisi.
Oon somessa viime päivinä kirjoittanut useamman kerran kiitollisuudesta ja siitä, miten älyttömän paljon arvostan omia valmentajiani ja oppaitani, jotka ovat olleet mukana tässä mun matkalla, ja ovat edelleen. Tässäkin asiassa yritän siis noudattaa omia oppejani eli hakeutua sellaisten ihmisten vaikutuspiiriin, joilta haluan omaksua viisautta.
Valmentaja, terapeutti tai mikä tahansa muu ammattilainen on kuitenkin myös aina tavallinen ihminen. Meillä on yhtälailla oma elämämme ja kohtaamme näitä samoja asioita itsekin arjessamme. Minulla on minun matkani, sinulla sinun. Silti sydämestäni uskon, että minulla on sinulle annettavaa valmentajana ja tulevana lyhytterapeuttina.
Uskon, että oikeat opettajat saapuvat silloin, kun oppilas on valmis. Jos siis koet kutsua ottaa minuun yhteyttä, niin tee se rohkeasti, siitä matalan kynnyksen kohdalta. Yhteydenotto ei maksa mitään eikä sido mihinkään.
Osaatko ottaa vastaan kehuja, uskoa ne oikeasti ja selkä suorana? Osaatko käyttää rahaa niihin asioihin, jotka tekevät juuri sinut onnelliseksi? Osaatko olla rennosti rakkauden ja lempeyden vastaanottavana osapuolena?
Vai tuleeko sulle ajatuksia, että et oikeasti olisi kehujen arvoinen, tai että ehkä otat kehun vastaan jossain pienessä asiassa, mutta et kovin suurissa? Tai haaveiletko pitkään unelmistasi, mutta et uskalla laittaa niihin rahaa, aikaa tai energiaa, koska joku muukin kohde tarvitsisi sitä? Ajatteletko, että ensisijaisesti sinun täytyy antaa muille, auttaa ja kannatella? Olla toisten käytettävissä, tehdä toiset onnellisiksi, hoivata?
Osaatko ottaa tukea ja apua vastaan, kun joku sitä tarjoaa? Osaatko ottaa rakkautta ja runsautta vastaan?
Kuvittele tilanne, että kävelet kadulla ja vastaantuleva ventovieras ihminen ojentaa sulle 50 euron setelin ja sanoo, ”ole hyvä, haluan antaa tämän sulle”. Mikä on ensimmäinen ajatuksesi ja tunteesi? Onko se jotakin tällaista, että ”enhän minä nyt voi tämmöistä” tai ”mikähän koira tässä on haudattuna”? Mitä teet, otatko rahan heti, sanot kiitos vai vastusteleeko mielesi? Tarkkaile omia ensireaktioitasi tilanteessa. Niitä salamannopeita ajatuksia ja tunteita, joita tilanne herättää.
Mieti sitten vaikkapa sellaista, että kun olet kaupassa kerännyt korillisen tavaroita ostoskoriin, menet kassalle ja yhtäkkiä unohdat tunnusluvun, kuten meille monille on varmasti käynyt joskus. Takana tuleva asiakas tarjoutuu maksamaan 15 euron ostoksesi. Mikä on ensireaktiosi ja -ajatuksesi? Millaisia tunteita nousee? Epäuskoa? Yllätystä? Häpeää? Kiitollisuutta?
Reaktiosi kertoo siitä, kuinka avoin sinä olet vastaanottamaan lisää hyvää elämääsi. Ja tiedätkö mitä? Jos et ole avoin ja itse salli itsellesi hyvää, mitään kovin hyvää ei tule myöskään ulkopuolelta. Koska tämä maailma toimii sun sisältä ulospäin, ei päinvastoin. Sun omat ajatukset ja tunteet luovat sun elämää. Mitä suurempi on sisällä oleva lokerosi kaikelle ihanalle, sitä enemmän sitä ihanaa sinne mahtuu tulemaan.
Sun on sallittava itsellesi hyvä, ilo ja rakkaus, jos haluat niitä elämääsi. Kuulostaa itsestäänselvältä juu, mutta itsekin olen havainnut, että ei se ole niin simppeliä aina. Meillä on paljon uskomuksia ja kuvitelmia, että millä tavalla tässä maailmassa pitää toimia ollakseen ”hyvä ihminen”. Että pitäisi tehdä tiettyjä asioita tietyssä järjestyksessä, ajatella, puhua ja pukeutua tietyillä tavoilla, pitäisi selvitä ja osata itse, jne.
Sinä olet jo valmiiksi hyvä ihminen. Et tarvitse siihen mitään ylimääräisiä tekoja tai vipstaakeja. Sinä saat ottaa apua vastaan, vaikka se olisi ilmaista. Sinä saat iloita hyvästä onnesta, jota kohtaat. Sinä saat käyttää rahaa juuri siihen mihin haluat, vaikka se olisi joidenkin mielestä rahanhukkaa. Sinä saat käyttää aikasi itseesi ja juuri siihen, mikä sinulle on tärkeää.
Sinun en tarvitse kasvaa tai kehittyä miksikään. Vaan sinun täytyy pikemminkin palata taaksepäin, muistaa kuka olet. Kaiken sen kuoren alla. Kaikkien niiden vuosien jälkeen, jolloin olet kasannut päällesi kaikenlaista turhuutta. Mieti sitä hetkeä kun synnyit. Miten rakastettava, kaunis, suloinen ja ihana voi ihminen olla! Sinä olet edelleen se sama ihminen. Sinä olet rakastettava, kaunis, suloinen ja ihana. Salli itsellesi hoivaa ja iloisia asioita, koska jokainen ihminen ansaitsee hyvää. Ja sinä olet ihminen.
Täällä ollaan kesälomafiiliksellä. Työstin alkukesällä aika paljonkin lomailuteemaa, kun mietin levon ja tekemisen tasapainoa, opiskelijan ja tulevan yrittäjän lomakäytäntöjä ja nimenomaan sitä, mitä minä tarvitsin siinä hetkessä. Huomaan näin jälkeenpäin, että tarvitsin jonkinlaista etäisyyttä asioihin, lomaa, irtiottoa tai jotakin, joka helpottaisi näkemään tärkeät asiat tarkemmin, poimimaan kirkkaimmin loistavat ajatukset niistä sumuisemmista. Tarvitsin tilaa intuitiolle, tunteelle, minulle, sille kuka minä olen. Jos asioita katsoo liian läheltä, niitä ei näe kunnolla. Ja nyt onkin ollut ihanan lomaisa ja kevyt tunnelma. Selkenee.
Eräs kaverini sanoi hyvin, että levon lisäksi tärkeää on pysähtyminen keskellä tekemisiä. Vaikka tekisi paljonkin, on ensiarvoisen tärkeää osata pysähtyä jatkuvasti tarkastelemaan, tekeekö nyt juuri sitä mitä haluaa tehdä. Tekeminenhän ei sinänsä väsytä vaan se, jos tekee vääriä asioita tai liikaa kerralla. Pysähtyä joka päivä useamman kerran huomaamaan, että onko juuri tässä hetkessä läsnä se elämää kannatteleva pohjimmainen tunne, jonka haluaa olevan. Ja toimiiko niin kuin haluaa toimia. Minä haluan perustaa elämäni mm. luottamukselle, vapaudelle, rauhalle, rakkaudelle, keveydelle ja ilolle. Niitä haluan tuntea eniten. Se ei tarkoita, että mitään negatiivista ei olisi, vaan pointti on ylipäätään pysähtyä tarkastelemaan itseään ja elämäänsä, niitä pieniä hetkiä, joista elämä koostuu. Tämä vaatii harjoittelua ja sitoutumista.
Elämähän ei ole mikään iso möykky tai pakkaus tai boksi, se on oikeastaan vain tämä yksi hetki ja monien peräkkäisten hetkien kokoelma. Kuten olen aiemminkin sanonut, meillä ei ole muuta kuin tämä tässä näin.
Viime aikoina oon viettänyt paljon aikaa mun lasten kanssa, mikä on myös ohjannut suuntaamaan huomiota kesään, lomaan, hauskaan ja tähän hetkeen. Lapsilla alkoi kesäloma ja on nyt kaikki totuteltu tähän kesärytmiin, jossa päivässä on aikaa monenlaiselle tekemiselle. On ihmetelty helteitä ja käyty paljon uimarannalla, mikä ei suoranaisesti ole mulle mitenkään erityisen ihanaa. En tiedä, en vaan saa siitä kovin paljoa. Oon kuitenkin nauttinut lasten ilosta ja kesätunnelmasta, retkieväistä ja järviveden syleilystä. On katsottu elokuvia, nähty lasten kavereita, pelattu jalkapalloa ja leikitty. Niistä on tullut hyvä mieli.
Eilen ja tänään mulla on ollut lapsivapaata ja sekin tuli tosi tarpeeseen. Tarvitsen aika paljon omaa aikaa jaksaakseni antaa muille. Eilen kävin kolmannen kerran de-armouring-hoidossa ja täksi päiväksi manifestoin itselleni yllättäen kampaaja-ajan. Kirppispöytää pidin muutaman viikon ja juhannusta vietettiin lasten mummolassa, lasten ehdoin. Oon kävellyt aiempaa enemmän paljain jaloin ja juonut enemmän vettä. Nukkunut liian vähän. Pitänyt nauruhaasteen IG:ssä. Ja syönyt mansikoita. Istunut tässä pihatuolissa, jonka alkukesällä ostin ex tempore, lempipaikka.
Tänään oli viimeinen käyntini omassa ratkaisukeskeisessä psykoterapiassa, jossa kävin vajaat 2 vuotta. Alkuperäinen syy terapiaan hakeutumiselle oli täysin eri kuin miksi se loppuvaiheessa muotoutui. Niinhän se on, että prosesseissa ei aina tiedä, mihin päätyy. Ja jos uskaltaa antautua prosessin vietäväksi ja työstää kaikkea mitä esiin tulee, saattaa päätyä paikkaan, josta ei olisi aloituksen hetkellä osannut vielä kuvitellakaan. Siksi ylipäätään muutoksessa on hyödyksi, että vaikka sinulla olisi tavoite tai unelma, niin uskallat jättää osan myös avoimeksi, koska silloin unelmassasi on tilaa maailmankaikkeuden hauskoille yllätyksille.
Tänään terapiassa tehtävänä oli piirtää fläppitaululle oman terapiaprosessini kuvaus. Puhuimme myös koko prosessista ja keräsimme sitä yhteen. Suorastaan huokailuttavan suuri muutos ja matka, jota on mahdoton tähän täysin edes kuvata.
Aloittaessani psykoterapian olin aikalailla rikki. Parisuhteemme voi erittäin huonosti, minä olin jäänyt sairauslomalle burnoutista, jaksamista ei ollut edes kävelyyn ja toimin tavoilla, jotka eivät olleet yhteydessä arvoihini. Mielessä ja kehossa oli monenlaista synkkää ja katkeraa. Olin todella väsynyt, kuten terapeuttinikin sanoi muistaneensa. Aika pian löysin kuitenkin hypnoosit ja NLP:n, jotka molemmat toivat mulle ripauksia rauhasta. Ne yhdistettynä säännöllisiin terapiatapaamisiin mulle sopivan terapeutin kanssa (kerran viikossa) toivat tarvittavaa tukea.
Jo pelkästään asiakassuhde terapeuttiini oli tärkeä. Terapiasuhteesta sanotaankin, että jo itsessään ihmissuhde terapeutin kanssa, vaikka kyseessä onkin hänelle ammatillinen suhde, on merkityksellinen terapian osa. Terapiasuhteen hyvä laatu ennustaa yhtenä tekijänä asiakkaan toipumista. Siksi on niin tärkeää, että koet olosi hyväksi oman terapeuttisi kanssa. Itse koen, että moni terapiaan hakeutuva on usein jo vuosia pähkäillyt asioitaan yksin. Siksi yksi terapeutin tärkeimmistä tehtävistä on kuunnella ja kohdata, olla ihminen läsnä. Terapiaprosessin alusta alkaen musta tuntui, että mun kuului löytää juuri tämä terapeutti, koska hänellä oli juuri ne osaamisen alat, jotka mua koskettivat. Mun oli helppo hengittää hänen seurassaan ja hän edusti terapiasuuntaa, joka oli mulle ihan jees.
Terapiaprosessin varrelle on mahtunut mm. burnout ja vähittäinen töihinpaluu, lukuisat sairauslomat, asumusero, avioero, uuden urapolun löytäminen, uuteen koulutukseen hakeminen ja sen aloittaminen, opintovapaan aloitus, oman yrityksen toiminimen perustaminen, traumojen yllättävä esiintulo, oman asunnon ostaminen, äitiroolin muutos, seksuaalisuuden asiat, kehoasiat ja naiseus, masennuksen diagnoosista irrottautuminen, ihmissuhdeasiat kaikkiin elämäni ihmisiin, uudenlaisten iloisten juttujen tekeminen, tunnetaitojen opettelu ja mitähän vielä. Oikeastaan kaikki mahdollinen mitä nyt voi kuvitella. Terapia oli ehdoton esim. avioeron työstämiseen varsinkin ennen eropäätöstä ja heti sen jälkeen.
Voitte uskoa, että tämä on ollut myös työlästä. Joka kerta olen kuitenkin mennyt mielelläni terapiaan. Ehkä yhden ainoan kerran tuntui alkuvaiheessa, että en jaksaisi, mutta käynnin jälkeen oli silloinkin tosi hyvä olo. Montakohan kertaa olen yhteensä psykoterapiassa käynytkään. Työlästä eivät olleet terapiakäynnit, päinvastoin ne olivat parasta, koska kerrankin minä sain avata omaa kokemusmaailmaani jollekin, joka varmuudella jaksoi ja halusi kuunnella.
Työläintä oli se aika käyntien välissä, oma arki, koska silloin se todellinen työstäminen tapahtuu ja silloin yrität laittaa käytäntöön ne asiat, joista olette terapeutin kanssa puhuneet. Keskustelut olivat mielessä viikolla ja elämänmuutokseni suuruudestakin johtuen asiaa riitti pitkään. Puhuin paljon. Joskus koko käynti meni siihen, että puhuimme edellisellä viikolla tapahtuneista vuorovaikutustilanteista. Välillä teimme terapeutin antamia tehtäviä. Puhuin paljon ja se oli hyvä. Olin burnoutin lyötyä minut kanveesiin tietoisesti päättänyt, että tällä kerralla minä teen tämän homman kunnolla, niin kunnolla että ikinä en enää mukaudu toisten toiveisiin niin paljon että uuvun. Olin päättänyt löytää itseni. Päättänyt, että treenaan mieltä ja sydäntä niin paljon, että seuraavissa otteluissa en enää päästä uupumusta, masennusta ja kaikkea niihin liittyvää sekalaista sälää (esim. sokeaa suorittamista, kehon viestien unohtamista, perfektionismia) voittamaan ottelua. Edelleen ne ovat yrittävät, mutta minä voitan nämä pelit. Eikä terapiaprosessi tehnyt asioista työläitä, kyllä ne olivat sitä jo entuudestaan. Prosessissa sain ne vihdoin ulos itsestäni, irti minusta.
Ja useampi ihminen on tänään mulle sanonut, että kun asiakas työstää asioita itse ja ottaa aktiivisen roolin omassa prosessissaan, myös ammattilaisen on miellyttävämpää ja helpompaa olla asiakkaan tukena, tehdä työtään, tehdä oma osansa. Tämä siksi, että prosessi todella etenee ja molemmat näkevät kehitystä asiakkaan tilanteessa. Tätä toivon myös omilta terapia-asiakkailtani ja mm. tähän opiskelemani ratkaisukeskeinen lyhytterapia perustuukin: asiakkaan oman toimijuuden vahvistamiseen ja asiakkaan omaan haluun tehdä muutos. Koska kukaan muu ei voi sinua muuttaa etkä sinä voi muuttaa ketään toista. Voit tehdä muutoksia vain omaan elämääsi. Eli jos haluat, että elämäsi muuttuu jotenkin, sinun on itse tehtävä se jokin muutos, oltava se muutoksen tuuli, joka sun elämässä puhaltaa. Ja voit valita, paljonko haluat sen puhaltavan. Minä valitsin tietoisesti ja osittain myös kehoni, mieleni ja sydämeni pakottamana tornadon, joka mullisti ihan kaiken.
Tykkään paljon ajatuksesta, että kun on kyse uupumuksesta tai masennuksesta, ihminen on oikeastaan ihan terve koko ajan. Kyse ei ole siis niinkään mistään sairaudesta vaan siitä, että ihmisen voimavarat ovat hetkellisesti vähissä ja ympäristön tilanteet tuovat ylimääräistä kuormaa. Seurauksena on se, että ihmisen omat voimat eivät riitä ja hän luonnollisesti väsyy, uupuu, masentuu taakan alle, kadottaa ilonsa. Ben Furman onkin puhunut masennuksesta IMP:nä. Se tarkoittaa, että Ilo Mennyt Piiloon. Se kuvaa minusta hyvin masennuksen luonnetta.
Kaksi vuotta sitten minulla diagnosoitiin pitkäaikainen masennus. Yksi tärkeimmistä asioista, joita toipuva voi tehdä, on irrottautua kaikista erilaisista diagnooseista joita hän saa. Diagnooseja ei ole tehty siksi, että ihminen itse tietäisi mitä hänelle kuuluu tai miten hän voi, vaan siksi että osattaisi luokitella ihmisten erilaisia vaivoja edes vähän, ja hallinnoida niiden hoitoon liittyviä raha-asioita, esim. Kelan tukia. Itse ajattelen, että diagnooseista saamme tietoa, mutta ne eivät koskaan vastaa täysin totuutta, koska niihin on mahdoton yksinkertaistaa yksilöllisen ihmisen kokemusta ja tilannetta. Jokaisen tilanne kun on täysin ainutkertainen, ja se myös muuttuu joka päivä. Koska ihminen muuttuu koko ajan. Jokainen kokemus muuttaa ihmistä enemmän tai vähemmän. Olet siis huomenna aamusta eri kuin olit tänään. Kuinka paljon haluat muuttua ja missä asioissa?
Siksi tärkeää on muistaa, että kun saat jonkun diagnoosin, saat toki huokaista, että vihdoin sait jonkun ”selityksen” oireillesi, tein itsekin niin, mutta heti sen nopean vilahduksen jälkeen anna diagnoosillesi lupa poistua: ”kiitos ja hei.” Älä anna diagnoosin määrittää itseäsi, muuttua identiteettisi osaksi tyyliin: ”olen masentunut”. Tuo lausehan tarkoittaa, että olisit masentunut ihminen, ihmisenä jonkinlainen eli masentunut. Masentuneen identiteetti. Sinä et ole yhtä kuin oireesi, diagnoosisi. Sinä olet ihminen, jolla on nyt haasteita. Mutta olet yhä se sama ihminen kuin aina ennenkin. Sinä vain tunnet masentuneita ja väsyneitä tunteita. Sinulla on ydin, johon mikään diagnoosi ei voi koskettaa. Tämä ydin ei tunne masennuksen käsitettä. Tämä voi olla sulle hepreaa, ruotsia tai suomea, ei se mitään. Kaikki kielet on yhtä hyviä.
Olin burnoutin lyötyä minut kanveesiin tietoisesti päättänyt, että tällä kerralla minä teen tämän homman kunnolla, niin kunnolla että ikinä en enää mukaudu toisten toiveisiin niin paljon että uuvun.
Kun rastin rukseja eli raksin ristejä CORE-OM-lomakkeeseen, jonka Kela kuntoutuspsykoterapiasta haluaa, mua alkoi suorastaan naurattaa, koska lomake oli niin helppo täyttää. Ensimmäisellä kerralla olin hapuillut ja miettinyt tarkkaan, vaan nyt ajatukset ja tunteet ja arki oli selkeää. Rasti sinne, ruksi tänne. Pisteitä tyyliin minimi. Voin siis hyvin, lomakekin sen tietää.
”Voida hyvin” ei kuitenkaan tarkoita, että olisin valmis tai kaikki olisi mulle nyt helppoa. Kuten me kaikki ihmiset, minäkin olen aina kesken. Keskeneräisyys ei kuitenkaan ahdista mua enää, koska tärkeimmät elämäni asiat ovat järjestyksessä. Mun arki on mukavaa ja mieluisaa. Kaikki alussa asetetut tavoitteeni ovat toteutuneet: toiset täysin ja toiset erittäin paljon. Joidenkin asioiden kanssa jatkan vielä työskentelyä, mutta niihin en tarvitse terapiaa. Ihana kirjoittaa, että ”en enää tarvitse terapiaa”. Iso juttu.
Viimeisen käynnin loppuessa olo oli sanaton. Kuinka kiittää ihmistä, joka on viimeiset pari vuotta kulkenut matkassani, pitänyt minua mielessään säännöllisesti, tukenut, kannustanut, antanut kaiken osaamisensa minun vapaaseen käyttööni, rohkaissut uuteen, nähnyt kykyni ja taitoni ja kauneuteni, tarjonnut ymmärrystään. Miten muka osaisin kiittää parilla lauseella?! Luotan, että hän tietää. Ja ehkä pysäyttävintä mitä sain tänään kuulla, että ”meistä tuli kollegoita”. Niin kiitollisena otin vastaan nämä sanat. Kunnia olla näin hienossa joukossa.
Minusta on koko kevään tuntunut, että jokin vanha jää taakse ja uusi alkaa. Viime päivinä olen käsitellyt irtipäästämistä ja voihan olla, että se puhututtaa edelleenkin. Mutta nyt musta tuntuu taas kerran, että joku suuri muutoksen vaihe, toipumisen vaihe, on konkreettisesti jäänyt taakse. Tänään. Päästää irti terapiakäynneistä, päästää irti toipumisen sanasta, jopa prosessista. Uskaltaa lopettaa hyväksi koettu tapa siksi, että uskoo luvassa olevan vieläkin parempaa. ”Vihdoin”, kuului juuri viereiseltä kadulta nuoren tytön suusta, selkeästi ja kirkkaasti. Haha. On alkanut uusi vaihe, jonka nimeän kukoistuksen vaiheeksi.
Tätä psykoterapiamatkaa ja sen merkityksellisyyttä mulle ei kukaan muu voi käsittää. Eikä tarvitsekaan. Tämä on jotain ihan mun omaa. Ja mä olen aivan uusi nyt.
Sydämellä, Pauliina 