Kuka rakastaa sinua, jos sinä et

Tämä maailma on mielenkiintoinen paikka. Jokainen meistä ihmisistä katselee sitä omasta näkökulmastaan, omien silmiensä takaa, jossa sijaisee hänen oma mielensä. Siellä kaikki ajatukset, muistot, oletukset, käsitykset, yleistykset, luokittelut, uskomukset, toiveet ja unelmat. Jokaisella on omanlainen mielenmaisema ja jokin ajatus siitä, mikä tämän elämisen tarkoitus on.

Useimmiten ihmiset ajavat tietyissä määrin aina omaa etuaan. Jokaisesta vuorovaikutussuhteestakin ihminen haluaa jotain itselleen, tietoisesti tai tiedostamatta. On jokin sisäinen syy tai tarve olla toisen ihmisen kanssa tekemisissä. Yksi NLP:n perusperiaatteista on, että kaikella toiminnalla on positiivinen aie. Tämä ei tarkoita, että ihminen haluaisi aina hyvää toisille vaan että hän haluaa hyvää jollekin, usein itselleen. Tämä on usein tiedostamatonta, koska useimmat ihmiset kulkevat elämänsä automaattiohjauksella. Kaikenlainen ikäväkin käyttäytyminen voidaan selittää jollain positiivisella aikeella, esim. kiusaaja yrittää lieventää omaa huonoa oloaan painamalla muita alas. Huonoa käytöstä ja satuttavia tekoja ei pidä kuitenkaan hyväksyä.

On tärkeä oppia olemaan hyvä itselleen, asettamaan rajoja ja pitämään niistä kiinni. Ajattelemaan itsestä hyvää, antamaan itselleen anteeksi, puhumaan itselleen kauniisti, kannustamaan, tukemaan itseä, tuntemaan itsensä, tavoittelemaan ikiomia tavoitteita ja unelmia. Oppia rakastamaan itseä, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Kliseistä tai ei, hyvinvointi tulee ihmisen sisältä. Sitä ei voi ostaa kaupasta, ei edes kuntosalilta. Kuntosalikortti lompakossa ei auta, jos et uskomuksiesi tai pelkojesi takia tule menneeksi salille. Kaikki on kiinni mielestäsi ja siellä tapahtuvista asioista: tunteista ja ajatuksista. Vaikka ongelma näyttäytyisi ulkopuolelta tulevana, hyvinvointi löytyy sisältäsi.

Usein on tapana etsiä onnea ja rakkautta ulkoapäin. Etsiä jotakin muuta ihmistä, joka antaisi sinulle sitä rakkautta, jota kaipaat. Jotta kokisit olevasi hyväksytty, riittävä, rakastettu. On luonnollista kaivata kosketusta ja toisen ihmisen seuraa. Sitä, että joku toinen hoivaa ja pitää huolta. On tärkeä saada kokea olevansa rakastettu ja ilman sitä tunnetta tuntuu kuin sisimmässä olisi pelkkää onttoa sotkua.

Tunnettu sanonta kuuluu: ”Sinun tulee rakastaa ensin itseäsi ennen kuin voit rakastaa ketään muuta.” Itseään voi opetella tuntemaan ja rakastamaan toki myös toisen rinnalla. Siinä kun toinen on läsnä. Silloin vaaditaan kuitenkin niitä rajoja ja sisäistä rohkeutta, että jos löydätkin itsestäsi jotain sellaista uutta, mikä on toisen mielestä hankala hyväksyä, et anna periksi vaan rakastat sitä puolta itsestäsi sitäkin enemmän. Älä anna periksi siitä, kuka olet, edes ulkoisen rakkauden tähden. Jos rakkaus on aitoa, se ottaa sinut vastaan juuri sellaisena kuin olet, muuttuvana, kehittyvänä sinuna.

Kun opit löytämään rakkauden ja onnellisuuden sisältäsi, kukaan ei voi ottaa sitä enää pois sinulta. Kuka osaa rakastaa sinua oikealla, haluamallasi tavalla, jos edes sinä et osaa rakastaa itseäsi siten? Ole itsellesi yhtä hoivaava ja ystävällinen kuin haluaisit toisen olevan sinua kohtaan.

Minä uskon siihen, että kun tunnet itsesi, olet käsitellyt pelkosi ja rajoituksesi sekä rakastat itseäsi, pidät itsestäsi, niin silloin myös ulkopuolelta tuleva rakkaus osuu paremmin. Uskon, että itsevarmuus ja sopivan reilu itserakkaus viestivät ympäristöön, että ”kun tulet lähelleni, oletan sinun rakastavan minua kuin minä rakastan itseäni eli aidosti, lempeästi ja hyväksyen”. Että ota tai jätä, tässä ovat ehdot. Uskon, että silloin on mahdollista löytää vierelleen ihminen, joka oikeasti rakastaa sinua hyvin. Joka laittaa sinut etusijalle, mutta osaa pitää myös omat puolensa, koska sinäkin osaat. Uskon, että samankaltaisuus vetää puoleensa samankaltaista. Se tapahtuu konkreettisessa elämässä usein hienovaraisesti eikä sitä välttämättä tiedosta.

Ole itsellesi yhtä hoivaava ja ystävällinen kuin haluaisit toisen olevan sinua kohtaan.

Me täällä maailmassa eletään jatkuvassa vuorovaikutustilanteiden kentässä. Me itse näytetään meidän ympäristölle, miten meitä saa kohdella. Mitä me siedetään elämässä? Miten meille saa puhua? Millaista elämää me hyväksytään itsemme elää. Vaikka me ei pidettäisi meidän rajoja tietoisesti tai aktiivisesti, jotkut rajat meillä yleensä on. Toisilla ne on selkeät ja vahvat, toisilla häilyvät ja venyvät, valovuosien päässä. Itse kuuluin ennen tuohon jälkimmäiseen. Minun yli oli helppo kävellä enkä edes tajunnut, että kasvojeni yli marssivat kengänkorot sattuivat.

Nyt on erilainen minä. Voit aina valita olla erilainen kuin eilen. Voimallisempi, luottavaisempi, rakastavampi, uusi. Voit valita uuden elämän tässä ja nyt. Sinulla on lupa muuttua vaikka joka päivä, monta kertaa päivässä. Ole tänään armollisempi itsellesi kuin eilen. Ajattele kauniimpia lauseita itsestäsi kuin eilen. Puhu itsellesi kauniimmin. Katso peilikuvaasi ystävällisemmin. Voit tehdä niin, jos haluat. Mutta oletko valmis siihen?

Koska jos et pidä itse itsestäsi huolta, kenen odotat sen tekevän? Aiotko jättää oman hyvinvointisi toisten armoille? Moni ihminen täällä maailmassa etsii omaa etuaan. Se on ihmisen luonto. Pyydän nyt, että vahvista sinäkin tuota luonnollista osaa itsessäsi. Valitse rakastaa itseäsi ja pitää puoliasi. Se ei tee sinusta pahaa tai tylyä. Päinvastoin. Se tekee sinusta rakastavan ja lempeän. Koska rakkaus ja lempeys on annettava ensisijaisesti itselle eikä se ole itsekkyyttä, vaikka sellainen tunne heräisi sinussa ensin.

Ja vielä haluan sanoa, että jos oikeasti haluat löytää jonkun ihmisen rinnallesi, avaudu maailmalle ja mene etsimään. Elämän tietoisessa luomisessa sinun itsesi on tehtävä konkreettisia tekoja, jotta unelmasi toteutuvat. Sinun on myös uskallettava näyttää, kuka olet ihmisenä ja ottaa se riski, että sinusta eivät kaikki tykkää. Kun rakastat itseäsi, se ei haittaa, koska tiedät, että olet kuitenkin juuri oikeanlainen sinä.

Irtipäästäminen

Tämä sana on poukkoillut mun eteen siellä täällä ja luonnollistakin, koska vuoden vaihtuessa ja muutenkin säännöllisin väliajoin on hyvä tutkailla, mistä turhasta voisi päästää irti. Osallistuin yhtenä iltana energiahoitaja Juhani Pelkosen mielenkiintoiseen ryhmäenergiahoitoon, jossa sielläkin kolahti erityisesti irtipäästäminen. Tuntui, että Juhanin sanomat asiat mm. työstä, rakkaudesta ja elämän luomisesta osuivat muhun kuin nuoli maalitauluun viuh ja naps. Päästä oikeasti ja aidosti irti asioista, joista tekee mieli irrottautua. Päästä irti vanhasta, joka ei enää palvele. Siivoa mielen kotisi.

Maailmalla on niin paljon annettavaa jokaiselle ihmiselle, niin paljon mahdollisuuksia odottamassa. Uusia ihmisiä, joiden kautta on helppo kokea tulevansa rakastetuksi. Rakkaus on jo sinussa ja toinen ihminen tuo vain sen esiin. On olemassa monenlaisia ja uudenlaisiakin ajanviettotapoja, askareita, harrastuksia ja töitä, monenlaisia tapoja saada rahaa. Maailmassa on paljon sellaista, mitä et näe, jos olet sitonut itsesi yhteen tiettyyn koloon, joksikin tietynlaiseksi tai kiinni ihmisiin joiden kanssa olet pelkästä tottumuksesta. Ja tutussa vanhassa ei ole sinänsä mitään pahaa, mutta jos yhtään koet, että et viihdy elämässäsi, niin tee asialle jotain.

Pidän paljon Marie Kondon ajatuksesta, että vanhaa ensin kiitetään siitä mitä se on antanut ja sitten annetaan sen mennä. Se on minusta hyvä tapa päästää irti tavaroista ja muustakin: tunnustella ensin koko kehossa, tuottaako asia iloa ja jos ei, kiittää ja antaa sen mennä. Jo turhista tavaroista irrottautuminen voi olla iso henkinen juttu. Ympäristön selkiytyessä ajattelu saa tilaa ja silloin voit kokea yllätyksiäkin siitä, mitä mieleen alkaa tulla. Samaa metodia käytän muussakin elämässä. Se toimii mm. ihmissuhteisiin, harrastuksiin, töihin ja projekteihin. Iloa kohti ja vanhasta kiittäen.

Kun päästää irti, tekee tilaa uudelle. Sami Minkkinen on sanonut kuvaavasti, että jos mieli on täynnä kaikkea vanhaa, ei sinne yksinkertaisesti mahdu mitään uutta. On tehtävä tilaa, jotta uusi mahtuu sisään. Myös Eevi Vuoristo kirjoittaa hyvin irtipäästämisestä ja hänen tekstin voit lukea täältä: https://hidastaelamaa.fi/2020/12/irtipaastoa-ei-voi-tehda-nappia-painamalla-se-on-inhimillinen-prosessi/#0606b23c.

Tiedostan, että mulla on paljon asioita, joista mun on hyvä päästää irti. Yksi kerrallaan niitä poimin elämäni puusta koriin, katselen ehkä pyöritellen. Sitten otan mieleeni pienen pesäpalloa harrastaneen tytön napakat takakentältä lähteneet heitot ja viskaan asiat metsään, jossa puput saavat syödä ne.

Irtipäästäminen voi koskea mitä tahansa asiaa elämässä. Eevi Vuoristo kirjoittaa yllä mainitussa kirjoituksessaan hyvin:

”Jokin, joka joskus oli, ei ole enää. Oli se sitten ihan konkreettinen asia, kuten koti, työpaikka tai ihmissuhde. Tai yhtälailla joku abstraktimpi asia, kuten identiteetti tai tapa olla ja elää, johon olemme kiinnittyneet. Kaikki se on joskus palvellut jotain tarkoitusta.”

”Irtipäästäminen on sekä kipeää että kaunista. Useimmiten ensin vain kipeää. Irtipäästäminen voi liittyä elämän kokoisiin asioihin tai ihan arkisista odotuksista ja vaatimuksista hellittämiseen. Se voi liittyä ihmiseen, työpaikkaan, terveyteen, tapaan suhtautua itseensä, näkemykseen tai arvoon.

Muutoksessa irtipäästäminen on muutoksen toteutumisen ehto. Jokainen tekee sen kuitenkin omassa tahdissaan, omalla tavallaan. Omassa muutoksessa olen välillä kokenut, että mun koko elämäni puu on täynnä vanhoja omenia, jotka muutamaa lukuunottamatta voisi heittää menemään. On niin paljon vanhaa ettei kädet riitä poimimaan eikä heittokäsi jaksa enää. Sitten voi aivan hyvin myös levätä hetken, katsoa muualle ja palata asiaan, kun voimat palautuvat. Omassa tahdissa, mutta kannustan kyllä rohkeuteen. Kyllä elämä kantaa, sanoo paraskin puhuja, joka painii ihan samojen juttujen kanssa. Rakkautta sulle!

Ps. Jos ja kun irtipäästäminen sattuu, itke. Se puhdistaa. Sitten hengitä sisään jotain ihanaa. Päätä itse, mitä. Näe, kuinka sisäänhengityksellä sisällesi virtaa esimerkiksi kirkasta rakkautta, valoa, voimaa, toivoa, rohkeutta, mitä ikinä haluatkin. Kuvittele niin koet.

Pps. Jos kiinnostuit energiahoidoista, voit tutustua Juhani Pelkosen tarjoamiin palveluihin täällä: https://www.juhani.org/. Tämä ei ole maksettu mainos vaan hyvän kokemuksen jakaminen silkasta ilosta.

Unelmoi, toimi ja luota

Mun tunnelma on viime aikoina ollut odottava ja sinne tänne liikehtivä, kuin suuri lauma pikkuruisia kaloja matalassa rantavedessä uimassa edestakaisin kaikki eri suuntiin, tietämättä minne mennä. Välillä on tuntunut kuin valmistautuisin juuri alkavaan sadan metrin juoksuun hypähdellen, verrytellen, kehoa ravistellen, keskittyen, sydän jyskyttäen yhä kiivaammin.

Mutta oikeasti minä tiedän, minne päin olen menossa eikä tämä ole pikamatka, suoritus tai kilpailu. Tämä on alku, jolla ei ole loppua. Uusi hetki toisensa perään täynnä ajatuksia, uskomuksia, valintoja ja tunteita. Tämä on uusi, jota ei ole vielä olemassakaan, koska se on vasta tulossa enkä tiedä, mikä se on. Ja samalla se on jo nyt tässä. On veikeää, hurjaa ja kutkuttavaa lähteä matkalle, jonka päämäärää ei tiedä. Hypätä lentokoneeseen tietämättä minne se vie. Mitä sinne pakkaisi mukaan: uikkarit, vaelluskengät vai toppatakin? Pakkaa luottamusta, että kaikki tarpeellinen järjestyy ja löytyy matkan varrelta.

Viime aikoina oon huomannut, että munkin (nam!) täytyy harjoitella luottamista. Luottamista siihen, että maailma ottaa kopin, kun hyppään. Luottamista siihen, että kaikki selkenee ja järjestyy parhaimmalla tavalla, vaikka en tiedä vielä miten. Luottamista, että osaan, opin ja kukoistan, kun vain otan ne vaikeimmat ja jännittävimmät, ensimmäiset askeleet. Ja että olen jo nyt perillä. Tärkein hetki on nyt.

Jos mulla on olo, että asiat on levällään enkä saa niistä oikein kiinni, haluan selvittää ratkaisun. Haluan selvittää ensin taustat ja sitten sen, mitä voin tehdä. Työstän omaakin elämää jatkuvasti, puran uskomuksia ja saan tärkeitä oivalluksia. Jos olo on millään tavalla hankala, ajatus ei kulje ja ahdistus yrittää nostaa päätään, usein lepo, yksin oleminen ja ulkoilu rentouttavat ja tuovat oivalluksia. Kun ne huomaavat, että lähden pitkälle talvikävelylle eväiden ja termarin kanssa, ne kurvaavat pakulla metsäpolulle, kippaavat oivallukset peräkontista eteeni selkeinä ja kirkkaina, ja mun tehtävä on vain ottaa ne vastaan ja luottaa niihin. Se on ihanaa! Ei tarvitse tehdä itse muuta kuin avautua iloisille asioille ja tarttua oivalluksiin. Jokaisella ihmisellä on omanlaiset oivallusten logistiikkapalvelut. Keskeistä on, että niissä ajatus saa pysähtyä.

Ja takaisin niihin uiskenteleviin pikkukaloihin. Tämä vuosi on ollut melkoinen. Mulla on ollut huikea uudistumisen vuosi, jolloin mä oon itse alkanut rakentaa mulle ihanampaa elämää. Vuodessa on tapahtunut aivan älyttömästi kaikkea. On ollut painostavaa odottamista sekä lamauttavaa ja viiltävää kipua, jonka edessä luulin jo kehonikin pettävän. On ollut maailmaa syleilevää kiitollisuutta, huikeaa oppimista, kasvamista ja rakkaudellisuuden kokemuksia. Olen syntynyt uudestaan ja tullut takaisin omaksi itsekseni 30 vuoden jälkeen. Mullistavia kokemuksia. Ja nyt kun on aika katsoa taas seuraavaan vuoteen ja kaikkeen siihen taas ihan uuteen, olen isojen asioiden äärellä. Ja silloin luottamus on se, mitä sydämeeni haluan.

Maailma ottaa kopin, kun hyppään.

Olen omasta mielestäni myös ollut aina hyvä suunnittelemaan ja unelmoimaan. Rakastan istua kalenteri kädessä ja kirjata ideoita, tavoitteita ja aikatauluja. Mutta. Toteutuakseen asiat tarvitsevat konkreettisia tekoja eli toimintaa. Ei puskemista, mutta kuitenkin joitain tekoja. Ja aina kun elämään halutaan jotain uudenlaista, on myös käyttäytymisen oltava aiemmasta poikkeavaa.

Olen osannut kyllä asetella tavoitteita, mutta olen herkästi painanut jarrun pohjaan heti kun tielle on tullut pienikin haaste tai kielteinen tunne. Se on ollut mahdollisuuteni pakittaa ja antaa periksi sisäiselle kriitikolle, joka on haasteen tullen suorastaan intoutunut heittelemään kaikkea vanhaa lokaa mun niskaan: ”katso nyt, ei sinusta ole tähän”, ”et onnistu kuitenkaan”, ”kaikki nauravat sinulle”, ”ei sinua oteta tosissaan”. Ah mitä menneen talven uskomuksia ja alitajuisia pelkoja.

Myös ympäristön olen aiemmin antanut vaikuttaa itseeni rajoittavasti. Aistin vahvasti energiat vuorovaikutustilanteissa eli aistin toisen eleistä, ilmeistä ja olemuksesta, olemmeko samalla sivulla jonkun asian kanssa, ts. ymmärtääkö esimerkiksi joku läheiseni minua jossain asiassa. Huomaan myös, jos ystäväni käyttäytyy eri tavoin kuin ennen tai jos häntä painaa jokin. Aiemmin halusin miellyttää ja joustaa omista toiveistani heti kun aistin, että toinen ei tukenut minun pyrkimyksiäni. Olin saattanut aloittaa esimerkiksi painonpudotuksen tarmolla ja itseeni uskoen, mutta heti kun aistin sisäisen tai ulkoisen kritiikin, olin nopeasti valmis pitämään sitä totena. Ja tämä näkyi siinä, että melko nopeasti myös lopetin toimimisen kohti tavoitetta. Jokaisella tuollaisella kerralla luovuin itsestäni ja omasta voimastani. Miellyttämisestä kirjoitan joskus oman postauksen.

Hyvätkään tavoitteet eivät toteudu, jos et oikeasti ole valmis muutokseen. Oletko oikeasti valmis muuttumaan ja ottamaan vastaan muutoksen mukanaan tuomat asiat elämässäsi? Tämä on asia, jota kysyn myös ensimmäisellä NLP-tapaamisella asiakkailtani. Pelot, uskomukset tai kriitikot eivät haittaa, koska niitä kaikkia voidaan tehokkaasti työstää NLP:n avulla, mutta ihmisellä on oltava aito halu muutokseen.

Epäonnistumista ei ole olemassakaan,

on vain erilaisia lopputuloksia ja oppimista.

Ja miten aloittaa sitten se konkreettinen toiminta kohti unelmia ja tavoitteita? No päättämällä, mitä alkaa tekemään. Minun haaste on ollut liiallinen pään sisällä pohtiminen. Vaihtoehtojen runsaus on saanut mun pään pyörälle usein jo ennen aloittamista. Nyt oon kuitenkin alkanut oppia, että tärkeää on tehdä edes joku päätös, oikeastaan ihan sama mikä se ensimmäinen on, kunhan se on linjassa sen kanssa, kuka aidosti olet. Aloita jostain, jo ennen kuin olet valmis. Tee päätös ja mene sillä. Jos se oli huono, tee uusi. Eihän se oikeasti ole tuon kummempaa. Epäonnistumista ei ole olemassakaan, on vain erilaisia lopputuloksia ja oppimista. Minun historiani on pohdiskelijan historia. Se on ollut turvallista, pyöritellä asioita tarvitsematta tehdä kuitenkaan varsinaisesti niille mitään. Pohtimalla olen oppinut kyllä paljon itsestäni, mutta konkreettisia tavoitteita ei ole sillä saavutettu. Ne ovat tarvinneet toimintaa, uskoa itseen, luottamusta ja rohkeutta.

Näillä ajatuksilla vuoteen 2022. On aika käydä toimeen. Kliseistä mutta totta, että elämä on lyhyt. Jos haluat jotain, sen aika on nyt. Ethän sinäkään enää siirrä unelmiasi?

Vuosisuunnitelma 2022

Rakensin tulevalle vuodelle alustavat askelmerkit, joiden avulla saavutan lisää kaikkia ihania asioita elämääni. Manifestoidakseen onnistuneesti eli saadakseen luotua uusia, upeita asioita omaan elämäänsä on elettävä jo valmiiksi tulevaisuuden minän tunteissa, pyydettävä universumilta, purettava vanhoja rajoittavia uskomuksia, luotettava siihen että kaikki ratkeaa tavoilla, joita ei tiedä etukäteen sekä tehtävä konkreettisia asioita unelmien eteen. Tavoitelistan tekeminen aloittelee nimenomaan tätä viimeistä settiä.

Määrittelin itselleni tietyt tavoitteet vuoden päähän. Ne ovat saavutettavia ja samalla sen verran suuria, että jalat hieman tutisevat. Tavoitteiden onkin hyvä olla tarpeeksi isoja. Varhaiskasvatuksen opinnoissa puhuttiin aina lähikehityksen vyöhykkeestä. Tässä on vähän samanlainen idea. Opetellaan niitä asioita, jotka eivät tunnu aivan liian vaikeilta, mutta kuitenkin sopivasti haastavilta. Silloin voi myös kysyä apua ja neuvoa niiltä, jotka jo osaavat. Tällöin syntyy uuden oppimista.

Mulle tavoitteet ovat nykyään suunnitelmia ja annan niille myös luvan muovautua ja muuttua ajan kuluessa, ja vaikka heti huomenna! On mielenkiintoista, että kun lokakuussa 2021 asetin joitain tavoitteita tulevalle alkuvuodelle, monet noista ovat toteutuneet jo nyt, tämän vuoden puolella.

Tämän hetkiset päätavoitteet nousivat mua kiinnostavista asioista, arvoista ja hyvinvoinnista. Jaottelin ne sitten vielä tarkempiin ja käytännönläheisempiin osatavoitteisiin, joihin mun on helppo tarttua toiminnan tasolla: ne ovat konkreettisia tehtäviä, jotka tehtyäni olen kiistatta saavuttanut päätavoitteen. Lopuksi vielä hahmottelin ensimmäisen kolmen kuukauden prioriteetteja ja aikataulutusta eli jaottelin osatavoitteita ensimmäiselle kolmelle kuukaudelle niin, että tammikuulle tuli sellaisia suunnitelmia, jotka siihen luonnollisesti sopivat. Tällaisia asioita olivat esim. uusien rutiinien luominen opintovapaan ajalle ja muutenkin sekä NLP-menetelmien harjoittelu. Tammikuun lopussa mulla alkaa ratkaisukeskeisen terapeutin koulutus eli se vaikutti taas helmikuun tavoitteisiin.

Jokaisena kuukautena haluan edistää jokaista elämäni tärkeää asiaa. Oppimisen ja kehittymisen lisäksi tärkeitä mulle ovat esim. lasten kanssa vietetty aika, riittävä uni, ulkoilu, maukas ruoka, oma aika ilman tavoitteellista toimintaa, luovat ja hauskat tekemiset, ystävät, avioeroprosessin edistäminen, erilaisten hyvinvointipalveluiden käyttäminen jne.

Pelkkä tavoitteiden listaaminen ei ole kuitenkaan homman ydin. Sen sijaan tärkeää on se, että tavoitteet lähtevät ihan aidosti sun omasta sydämestä, sun omasta tahdosta, siitä kuka olet sielun ja sydämen tasolla. Kuka sinä olet sisimmässäsi? Ei kannata asettaa tavoitteita sen pohjalta, millaisena muut näkevät sinut tai millaiseen muottiin yhteiskunta yrittää sut laittaa. Tai sen pohjalta, mitä olet aina ennenkin tottunut tekemään ja haluamaan tässä vuoden vaihtuessa. Tavoitteita asettaessa on hyvä miettiä, kuka haluat olla sitten kun kaikki haluamasi on toteutunut. Millainen on tuo tulevaisuuden minäsi? Ja millaisilla askeleilla pääset hänen luokseen? Tavoitteet voivat olla myös ihania tunnetiloja ja silloin sinun on tärkeä määritellä, mitä aiot tehdä konkreettisesti päästäksesi noihin tunteisiin.

Puskeminen ei myöskään kuulu manifestointiin. Suunnitelmista on osattava joustaa, niitä on osattava muuttaa ja koko matkan ajan on seurattava taas sitä samaa, omaa sydäntä. Mikä tuntuu oikealta mulle nyt? Mikä kasvattaa mun kokonaishyvinvointia tällä hetkellä? On osattava myös rentoutua. Asiat kyllä tapahtuvat ilman painostamistakin, kun niiden aika on. Esimerkiksi minä tein itselleni nettisivut noin vaan, kun ajattelin sen hauskana kokeiluna ja harrasteluna. Mulla oli kivaa, vaikka en ollut tehnyt niitä koskaan. Halusin vain testata, miten osaisin. Ja jälkikäteen tuntui, että ”ohhoh, tulipa vaan tehtyä nekin”.

Viime vuoden lopulla aloitin tämän huiman NLP- ja hypnoosimatkan, jota oon nyt taittanut tähän asti. En olisi todellakaan uskonut vuosi sitten, missä tulen olemaan nyt. Vuosi sitten nimesin tulevan vuoden Upeaksi vuodeksi 2021 ja sitä se oli, huolimatta kaikista tapahtumista. Olen nimennyt tulevankin vuoden, mutta sen nimen pidän itselläni. Nimi on edellistäkin huikeampi! Miten sinä nimeäisit sun tulevan vuoden itsellesi, jos uskoisit kaiken ihanan ja upean olevan mahdollista juuri sulle? Jos pidät tuon nimen ajatuksissasi nyt kun aloitat kohta uutta vuotta ja käytät sitä vaikka vain mielessäsi kuvaamaan tätä tulevaa vuotta, se nimi tulee antamaan sulle voimaa koko ensi vuoden. Mieti tarkkaan, millaisen nimen annat tulevalle, ihanalle, vuodellesi. Ja minkälaisia hyviä asioita haluat tarjota itsellesi tulevana vuonna.

Sydämellä, Pauliina

On vain tämä hetki ja nämä tunteet tässä

Meillä on ollut menneisyys ja luultavasti on myös tulevaisuus. Oikeasti meillä on kuitenkin ainoastaan vain tämä yksi hetki. Vain tämä tässä kun luet tämän lauseen tässä nyt. Ja nyt. Ja nyt. Aina vain yksi hetki. Ei muuta.

Koska menneisyys meni jo, sen kautta ei kannata elää. Hyvästi, menneisyys! Vanhoissa muistoissa ei kannata ryvettyä. Lisäksi menneisyys ei oikeasti ole ollut täysin sellainen kuin luulet, koska aivosi ovat rakentaneet muistoistasi uskomuksiesi kannalta yhteensopivan paketin. Olet elämäsi aikana jatkuvasti yleistänyt, vääristänyt ja jättänyt pois asioita, joita painat mieleesi. Kuten aiemmin kirjoitin, aivot toimivat niin, koska eivät mitenkään voi hallita suurta informaatiota muuten. Näin myös muistosi ovat perustuneet omille tulkinnoillesi ja tunteillesi asioista. Muistat siis kokemuksia ja tunteita, joita luulet muistavasi. Olet oppinut muistamaan, että lapsuutesi oli tietynlainen. Tuosta muistosta on kuitenkin jäänyt myös paljon todellisuutta pois.

Menneisyydestä voi oppia ja sitä voi katsella hieman kauempaa. Usein menneisyys yrittääkin roikkua selkämme takana meistä kiinni pitäen ja varjoaan langettaen nykyhetkemme päälle. Sulje silmäsi ja näe, missä kohtaa menneisyys sijaitsee sinusta katsoen, aivan konkreettisesti. Onko se takanasi, sivulla, edessä, ylhäällä, alhaalla? Miltä se näyttää ja minkä värinen se on? Kuinka lähellä se on sinua? Konkreettisesti katkaise menneisyys irti sinusta, leikkaa se saksilla tai riuhtaise kädellä, mikä vain tuntuu oikealta, väärää tapaa ei ole. Aseta menneisyys sitten taaemmas, tarpeeksi kauas taakse, sido sen lonkerot, jos sillä sellaiset on. Näytä sille sen paikka. Älä anna sen enää vaikuttaa sinuun. Katso eteenpäin, tähän hetkeen. Elämä on nimittäin nyt, tässä näin.

Tulevaisuudessakaan ei voi elää, koska sehän on vasta tulossa. Sitä ei siis vielä ole. Sen takia se ei myöskään voi olla mikään tietynlainen, koska se ei ole olemassa. Se voi olla mitä vain ja voit itse vaikuttaa siihen. Voit todellakin itse vaikuttaa! Koska tulevaisuutta ei ole, asioiden murehtimisesta tulee ajanhukkaa. On turha ajatella asioita, jotka eivät ole edes tapahtuneet vielä, jos ei halua niiden tapahtuvankaan. Miksi ajatella niitä, kun niitä ei ole?

Tulevaisuutta ei tiedä, mutta sinne voi luoda hyvää nykyhetken avulla. Uskon manifestointiin: siihen että ihmisellä on sisällään huomattavasti enemmän voimia ja kykyjä luoda omaa elämäänsä kuin hän usein ymmärtääkään. Ajatteluni pohjautuu myös vetovoiman lakiin ja voit lukea siitä lisää esimerkiksi täältä: https://happymindhappylife.fi/mika-on-vetovoiman-laki/. Maailmassa on paljon sellaista, jota emme näe, mutta joka on silti olemassa. Ilmassa tiedetään olevan happea. Painovoimakin on, vaikka sitäkään emme varsinaisesti näe. Näemme vain sen vaikutukset esineisiin ja ihmisiin.

Koska meillä on vain tämä hetki, merkitykselliseksi muodostuu, miten käytämme sen. Minusta erityisen tärkeä on tiedostaa, millaisissa tunnetiloissa haluamme olla juuri nyt. Osaammeko antaa tunteiden virrata niin, että myös hankalat tunteet poistuvat meistä luonnollisessa rytmissään vaivattomasti? Miten valitsemme reagoida vastoinkäymisiin? Osaammeko löytää kiitollisuutta ja rakkaudellisuutta haastavissakin tilanteissa?

Onnellisia tunteita voi oppia luomaan itse. Niitä voi kasvattaa ja voimistaa, ja kun sitä on harjoitellut, ne saa käyttöön nopeammin hankalissakin paikoissa. Tämän oppiminen tapahtuu kuitenkin nimenomaan harjoittelemalla ja vaatii vähän aikaa, paljon tahtoa ja uskoa, että tällä kaikella on merkitystä. Se vaatii myös vastuun ottamista omasta elämästä, mikä voi tehdä aluksi kipeää, kunnes se vapauttaa. Kuinka kauan haluat rämpiä suossa? Se on voinut olla ihan opettavainen kokemus, mutta muistathan, että voit milloin tahansa kiivetä takaisin pitkospuille? Voit valita ajatella toisin. Joskus voit myös tarvita jonkun toisen vetämään sut pois sieltä suosta ja näyttämään, missä ne pitkospuut menee. Sekin on ok. Ei elämässä tarvitse pärjätä yksin. Ei voi osata sellaista, mitä ei ole oppinut mistään, nähnyt kenenkään tekevän tai jota kukaan ei ole opettanut. Mutta jos haluaa asioiden muuttuvan, täytyy alkaa ottaa vastuuta omasta elämästä. Se on kipeä tosiasia.

Tämä hetki on nyt. Mistä asioista voisit olla kiitollinen juuri nyt? Voisitko ajatella olevasi kiitollinen esimerkiksi siitä, että olet juuri nyt elossa, tunnet kaikki tunteesi, aivosi ajattelevat ja sydämesi sykkii? Mistä muusta voisit tuntea kiitollisuutta? Minusta elämän tarkoitus on iloita ja nauttia elämästä, rakastaa itseä, kehittyä ihmisenä ja jakaa hyvää muille maailmaan. Kiitollisuuden tunne on hyvä apuri näissäkin.

Tunteet ovat se juttu. Kaikki asiat, joita ihmiset elämässä tekevät tai kaipaavat ja unelmoivat, tuottavat heille jotain tunnetta. En minä halua rahaa siksi, että minulla olisi paperia lompakossa tai voisin edes ostaa sillä jotain vaan siksi, että haluan sen tunteen, jonka rahan saaminen ja jonkun asian ostaminen aikaansaa minussa. Itselläni näitä tunteita ovat esimerkiksi keveys, vapaus, rentous ja ilo. Ihmiset tavoittelevat pohjimmiltaan vain hyviä tunteita, esim. onnellisuutta, vapautta, aitoutta, helppoutta, mitä kukin ja monia tunteita yhtä aikaa. Kaikki elämän asiat rakentuvat tunteiden tavoittelulle. Kysymys kuuluukin, teetkö tässä nykyhetkessä sellaisia asioita, jotka tekevät sut aidosti onnelliseksi ja iloiseksi elämässä?

Kun lakkaat etsimästä onnellisuutta menneisyydestä tai tulevaisuudesta tai jostain ulkopuoleltasi, opit keskittymään nykyhetkeen. Siihen ainoaan, joka on oikeasti olemassa. Ja kun ymmärrät, että sulla ei ole mitään muuta kuin tämä hetki tässä, on myös helpompi alkaa rakentaa siihen hyvää oloa, koska se hetki on niin pieni. Ja siksi se on täysin hallittavissa. Muutos voi olla suurtakin, mutta usein konkreettinen muutos on pienenpieniä asioita lyhytkestoisissa hetkissä. Yksittäisiä askelia. Muutos syntyy siitä, että toistat noita pieniä juttuja joka päivä ja yhtäkkiä huomaat, että sun elämässä onkin yhä enemmän hyviä tunteita ja asioita. Mutta se vaatii sulta valintaa. Sitä että haluat ja päätät alkaa luoda itsellesi onnellisempaa elämää etkä ainoastaan anna elämän tapahtua sulle.

Ja ehkä kaikista upeinta on tämä: Koska voit vaikuttaa tunteisiisi, voit vaikka nyt heti valita tuntea niitä kaikista upeimpia ja kevyimpiä tunteita, joista olet aikaisemmin vain haaveillut ja odottanut niiden ilmaantuvan sitten joskus, kun sitä ja tätä on ensin tapahtunut. Jos olet unelmoinut esimerkiksi lottovoitosta ja/tai rakkaudesta, voit oppia nostattamaan itsessäsi samanlaisen tunteen kuin olisit jo saavuttanut nuo unelmasi. Voit tavallaan hypätä yhden vaiheen yli: suoraan onnellisiin tunteisiin. Aluksi voit feikata tunteen, kunnes alat tuntea sitä oikeasti. Kehosikaan ei tiedä, oletko voittanut lotossa tai rakkaudessa oikeasti, mutta se reagoi tunteeseesi. Kevyet ja myönteiset tunteet auttavat myös kehoasi pysymään terveenä. Kun tarpeeksi usein tunnet, että sinulla itse asiassa on jo kaikki mitä tarvitset, nämä asiat alkavat helpommin toteutua myös materialistisen ja konkreettisen elämän saralla. Toki manifestoiminen vaatii myös hieman muuta, mutta niistä joskus myöhemmin.

Kun käsityksesi joulusta ja rahan käytöstä muuttuu

Joulu on ensi viikolla, ihanaa! Jo marraskuun alussa tein tietoisen päätöksen, että olen tällä kertaa (ja toivottavasti myös tulevina vuosina) erityisen tarkka siitä, mitä ostan joulua varten. Olen mielenkiinnolla seurannut oman rahakäyttäytymiseni muutosta tämän vuoden kuluessa. Tosi paljon on tapahtunut ja vieläkin vähän ihmettelen, että miten ja miksi. Muutos on kuitenkin älyttömän hyvä.

Olen ollut innostuvaa sorttia ja mun on ollut helppo ostaa kalliitakin tavaroita ja palveluita. Edelleen tämä on minussa ja olen siitäkin kiitollinen. Se mahdollistaa esimerkiksi satsaamisen omaan koulutukseen ja hyvinvointipalveluihin. Överiostelu on kuitenkin vähentynyt ja olen paljon tiedostavampi nykyään. Koko ajan olen myös rakastanut säästämistä, vaikka olen myös paljon joutunut säästöjä käyttämään viime aikoina. Olen ollut erittäin kiinnostunut tutkimaan omia rahauskomuksiani sekä vapautumaan niistä kohti kevyempää suhdetta rahaan.

Joulu on aiemmin ollut aikaa, jolloin olen ostanut paljon kynttilöitä, uusia joulukoristeita, suuria määriä ruokaa ja herkkuja, paljon joululahjoja lapsille, kalliita lahjoja aikuisille. Rakkaudellisesti itseäni kohtaan myönnän, että on mennyt överiksi ja tiedostan, että kyse on ollut jostain omasta jouluun liittyvästä köyhyystraumasta, jota olen yrittänyt korjata ostamalla itselleni ja lapsilleni hyvän joulun nyt aikuisena. Lapsuuden jouluista on paljon ihania ja myös raskaita muistoja. Nuo raskaat ovat liittyneet paljolti juuri köyhyyteen ja lapsena koettuun epävarmuuteen siitä, saadaanko meille kunnollinen ja onnellinen joulu. Myös joulutunnelmaan on liittynyt epävarmuutta ja pettymyksiä.

Kuluttajana olen aiemmin myös ollut melko helppo uhri. Mainokset tai myyntipuheet eivät minuun ole enää tehonneet, mutta kauniit ja yleensä kalliit tavarat tai vaatteet kauniisti aseteltuina ovat vedonneet minuun voimakkaasti. Olen myös antanut luvan itselleni ostaa köyhyystraumojen varjolla. ”Koska olen ollut niin köyhä joskus ennen ja nyt minulla on rahaa, voin sallia tämän itselleni.” Koen, että sekin oli tärkeä vaihe kokea. Nykyään tiedostan kuitenkin omia uskomuksiani ja vanhoja tunnereaktioitani siinä määrin, että niiden mukaan toimiminen on alkanut tuntua tosi vastenmieliseltä. Uskon, että rahaa voi ja kannattaa käyttää, kunhan sitä käyttää ihan oikeasti sellaisiin asioihin, joista saa sydämen iloa.

Muussakin jouluun liittyvässä mulle on tullut väkevä tunne siitä, että en tarvitse yhtään mitään.

Mulla on jo nyt kaikki mitä haluan.

Olen aiemmin ostanut tunteisiin ja mun on ollut vaikea vastustaa mielitekoja. Kun olen yrittänyt, se on tuntunut kehossani kipuna. Viimeisen vuoden aikana olen tietoisesti vähentänyt kaupoissa käymistä. Olen myös harventanut ruokakauppailua samasta syystä. Tammikuussa voisikin olla aiheellista muodostaa vielä uusi tapa, esim. ruokien tilaus lapsiviikoille.

Aikaisempina jouluina mulla on ollut suuri stressi jouluruoista. Siitä että saan aivan kaiken mitä haluan, että mikään ei lopu kesken ja että monenlaista kaikkea on paljon yhtä aikaa. Se toi mulle tunteen onnellisesta ja turvallisesta joulusta. Silloin suorastaan ärsytti se kun joku ystävä osasi jo ajatella keveämmin, kertoi miten pienesti hoitaa kaiken ja vähän ostaa lapsille lahjoja ja se on siinä. Koska itselleni se oli vaikeaa. On ymmärrettävää reagoida ärsytyksellä asiaan, jonka toinen jo osaa mutta itse ei. Toisen ihmisen kehittyminen osuu omiin haavoihin.

Kun asioita alkaa tiedostaa, monet niistä alkavat näyttäytyä vähän hassuina. Silloin on hyvä osata nauraa itselleen. Esimerkiksi yhtenä vuonna tajusin, että minulla oli pakonomainen tarve tehdä rosollia kasapäin. Huomasin, että tämä juontui selvästi lapsuudesta, jolloin rosollia tehtiin iso määrä ja sen tekeminen ja syöminen oli minun lapsuuteni joulun yksi tärkeä osanen. Lapsena samaa rosollia syötiin uuteenvuoteen asti ja syöjiä oli kuusi. Nyt kun syöjiä on yksi (lapset eivät välitä rosollista), olen vihdoin oppinut, että sitä ei tarvitse paljoa. Tänä jouluna tuli ensimmäisen kerran myös villi ajatus, että sen voisi jopa ostaa valmiina! Ja tämä jos jokin on minun joulussa aivan älyttömän iso juttu!

Myös sellainen uusi ajattelutapa on tässä nyt rakentunut, että mun ei ole pakko saada juuri jouluaaton aterialla niitä kaikkia perinteisiä ruokia. Työkaverille kuvasin, että ainoat jouluruoat mitä haluan tänä vuonna ovat lanttulaatikko ja saaristolaisleipä lohitäytteellä. Että muuta en oikeastaan tarvitse. Myös määrien suhteen mun ajatukset on muuttuneet radikaalisti. Kirkas lamppu on syttynyt, että vähempi riittää.

Muussakin jouluun liittyvässä mulle on tullut väkevä tunne siitä, että en tarvitse yhtään mitään. Mulla on jo nyt kaikki mitä haluan. En kaipaa lahjoja, en kaipaa tavaroita, en kaipaa erilaisia kynttilöitä, leipomista tai ruoanlaittoa, en kaipaa jouluruokia tai joulutunnelman hakemista joulutoreilta. Vähemmän on enemmän.

Se mitä joululta haluan, on omien lasten ilo ja onni. Se että lapset saavat lahjoja sekä keveää, rentoa ja riemukasta joulutunnelmaa. Haluan joululauluja, joulukuusen ja riisipuuroa kanelisokerilla ja voisilmällä. Haluan sen saaristolaisleivän ja polttaa kynttilöitä ilman että kukaan huomauttaa niiden päästävän ilmaan haitallisia savuja. Haluan istua sohvalla kahvi- tai glögimukin kanssa ja vain aistia lempeää ja iloista tunnelmaa. Haluan, että kodin tavarat ovat omilla paikoillaan ja lattiat kerrankin pesty. Haluan, että lapset saavat laskea mäkeä tai luistella, että he saavat katsoa lastenohjelmia ja syödä herkkuja sohvalla. Kysyin, mitä herkkuja he haluavat jouluksi. Isompi toivoi piparminttukeppejä ja pienempi rakastaa suklaata. Itselleni ostin After Eightin. Esikoista ajatellen ostin jouluiset kissaservetit. Itselleni hankin jo marraskuussa viininpunaisen artisokkakynttilän, joka on vienyt sydämeni jo aiempina vuosina. Kuusen hain varastoon. Senkin halusin pienemmän kuin ennen. Ihanan konkreettista.

Mulla on oma muisto yhdestä nuoruuden joulusta, jolloin olin surullinen siitä, että en ollut saanut mieluisia lahjoja. En kyllä muista itsekään tienneeni, mitä olisin halunnut. Muistan kuitenkin karvaan pettymyksen tunteen ja sen, kun en halunnut näyttää sitä vanhemmilleni. Siitä on jäänyt pieni pelko, että minun lapset kokisivat, etteivät ole saaneet tarpeeksi lahjoja tai että joutuisivat esittämään olevansa onnellisia. Tyhmä ja turha pelko, ihan oikeasti. Uskon, että lapset kyllä yleensä nauttivat kaikesta, mitä saavat. Varsinkin kun kyse on leluista. Kun lapset olivat ihan pieniä, halusin ja päätin, että meidän lapsia ei opeteta suuriin lahjakasoihin. Päätin eli tein päätöksen päässäni. Vaan tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka tiukassa ja syvällä tiedostamattomat ja alitajuiset pelot ovat. Asiaa ei helpottanut se, että yksi lasten isovanhempikin hukutti lapset leluihin. Huomasin kyllä, että en pitänyt niin suurista lahjamääristä, mutta en osannut sanoa sitä itselleni tai muille. Nyt olen ostanut lapsille kunnollisia ja hyviä lahjoja ja haluan uskoa, että se riittää.

Esikoinen, seitsemän vuotta, sanoi eilen kuusenhakureissulla mietteliäänä, että tuleekohan meille yhtä hyvä joulu kuin viime vuonna. Kysyin, mitä hän tarkoitti, mutta en saanut selkeää vastausta. Sanoin, että tulee ihan varmasti ihana joulu. Tulee samanlainen ja erilainen kuin viime vuonna, tulee hyvä. Lapsi on viisas. Hän aistii asioita, joita ei välttämättä aina ymmärrä, aistii muutoksen. Kun valitsin joulukuusen monien joukosta, tämä esikoinen katseli kuusta ja oli huolissaan, kun se on niin ”pieni”. ”Tuollaisenko sinä äiti ostat, tuoko on meidän kuusi?!” Vaikka oikeasti se ei ole edes pieni vaan 15cm pienempi kuin aiemmin. Tuttu on turvallista ja moni asia lasten elämässä on nyt muuttunut. On ihan ymmärrettävää huolestua, muuttuuko joulukin. Minäkin olisin ehkä aiemmin huolestunut tuosta lapsen huolesta. Vaan nyt ajattelen, että joulu muuttuu, vieläkin parempaan. Ja lapset tulevat kyllä huomaamaan sen.

Haluaisin, että juuri sinä mietit juuri nyt, että millaisen joulun sinä itse haluat. Kenen joulua sinä olet aiempina vuosina viettänyt? Mitkä ovat niitä asioita, jotka tekevät juuri sinulle onnellisen joulun? Ne saavat olla ihan mitä tahansa. Saat aivan itse valita. Saat vaikka skipata koko joulun tai viettää sitä seuraavaan jouluun asti. Mä oon onnellinen, että oon aktiivisesti työstänyt rahankäyttöäni ja oppinut keskittymään olennaiseen. Oppinut keskittymään itseeni ja omiin toiveisiini. Nyt mun käyttäytyminen joulun alla on linjassa mun arvojen kanssa ja myös sen kanssa, miten haluan toimia rahan suhteen. Elämä on paljon täydempää, kun se lähtee sun ikiomista tahdoista.

On aina parempi kysyä kuin olettaa mitään

Käytiin hakemassa tänään mulle joulukuusi. Lapset ja eksä tulivat mukaan, näkemään mua ja auttamaan kuusen kiinnittämisessä auton katolle. Olisin kyllä pärjännyt itsekin, mutta tajusin sen liian myöhään: oli jo puhuttu lapsille, että nähdään, niin en viitsinyt enää perua. Kuusimyyjä oli mukava ja rento. Plussaa tuli siitä, että jutteli luontevasti, esitteli kuuset nopeasti ja antoi alennusta. Miinusta siitä, että kertoessaan ohjeet kuusen lyhentämisestä sahalla katsoi mun eksää, osoitti siis kuusen hoito-ohjeet hänelle. Todennäköisesti vain siksi, että eksäni sattuu olemaan mies. Vaikka minä alunperin loin ”ostosuhteen” tulemalla paikalle ensin yksin, rupattelemalla myyjälle ja kertomalla, millaisen kuusen haluan.

Eräänä päivänä sain läheiseltä pitkän viestin, jossa hän toivoi minulle kaikkea hyvää suuren ja pitkäkestoisen surun keskellä. Olin ihan että what the f*ck?! Kiitos NLP-kurssin, oon oppinut tarkaksi siitä, mitä toisten syöttämiä ajatuksia ja tunteita otan itseni sisään. Kieltä käytetään omien ajatusten ja tunteiden ilmaisemiseen. Ei ole yhdentekevää, kuinka puhut toisille. Jokainen sana, jonka sanot, menee salamana toisen aivoihin prosessoitavaksi. Aivot eivät myöskään tunnista kielteisiä lauseita. Jos siis sanot, että ”ei kiirettä”, aivot bongaavat voimakkaasti sanan ”kiire”, ja alkavat heti tuottaa hormoneita ja tunteita, jotka olet aiemmin yhdistänyt tuohon sanaan. On mielenkiintoista havahtua tarkkailemaan omaakin puhetta. Miten puhun muille ja miten puhun itselleni? Sisäisestä puheesta kirjoitan joskus lisää.

Olen oppinut suojelemaan omaa tunnetilaani enkä anna enää toisten johdatella mua heidän raskaisiin tunteisiin. Elämäntilanteeni saattaa myös herättää jossain toisessa ihmisessä surua, harmia, pettymystä, katkeruutta, vaikeutta tai pelkoa. Se on kuitenkin hänen tunteensa, ei minun. Mulla on oma näkymätön suoja. Mä saan keskittyä mun omiin tunteisiin ja torjun muiden mulle heittelemät tunteet. Tää on iso juttu, koska oon tosi kauan imenyt itseeni toisten tunteita ja kokenut, että ne tarttuu muhun herkästi. Se on ollut kuormittavaa.

Salaisuus on, että kun sä ymmärrät ihan oikeasti, että sä voit vaikuttaa ainoastaan sun omiin tunteisiin, et ikinä koskaan muiden, sun elämä helpottuu valtavasti. Sä voit muuttaa ainoastaan sua itseäsi ja vain sulla itselläsi on väliä. Toisten mielipiteet ja tunteet menettävät merkityksensä hyvällä tavalla. Voin olla samalla kohtelias ja jämäkkä. Voin olla ystävällinen ja silti pitää rajani. Välillä mietin, miten paljon ihmisiltä menee hukkaan energiaa, kun ne yrittää päästä sisälle mun tunteisiin, arvailla niitä. Moni yrittää hyvää tarkoittaen jopa korjailla mun tunteita, poistaa tai lieventää niitä ja keksiä ratkaisuja, joilla tuntisin eri tavoin. Ei tarvitsisi. Yhtään.

On aina parempi kysyä suoraan kuin olettaa.

Ihminen olettaa, koska luulee, että toinen elää samanlaisessa todellisuudessa kuin hän itse. Hän luulee, että kun nainen ja mies tulevat yhdessä kuusikaupoille, he ovat pariskunta. Ja olettaa, että näistä kahdesta sahaa käyttää todennäköisemmin mies. Hän näkee, että se on totta hänen maailmassaan ja se on ok. Tai että avioerotessa kaikki tuntevat surua, joka yleensä kaiken lisäksi kestää pitkään. Tämä on totta tämän ihmisen omassa todellisuudessa: hän kokee ja ajattelee, että avioero on asia, jota surraan pitkään. Sekin on ok, jos hän haluaa näin ajatella. Ja nyt asia, jonka haluan sinunkin ymmärtävän: On äärimmäisen tärkeä huomata, että nämä ovat heidän omia ajatuksiaan ja tunteitaan, eivät minun.

NLP:n kentällä puhutaan kartasta. Kartta on sun oma käsityksesi todellisuudesta, siitä mikä on totta. Maailmassa on yhtä monta karttaa kuin on ihmistä, yhtä monta todellisuutta kuin kokijaa. Jokaisen maailmankuva on henkilökohtainen. Kartan avulla katsellaan maailmaa. Se on kuin linssi, jonka läpi koet. Mitä eri asiat merkitsevät juuri sinulle? Kartta muotoutuu elämän aikana. Koska ympäristöstä tulee jatkuvasti paljon informaatiota, on ihmisen jätettävä jotain huomiotta. Tieto myös vääristyy ja sitä yleistetään, jotta se olisi helpommin hallittavissa. Tämä tapahtuu automaattisesti.

Kartta ei ole maasto. Se miten koet maailman, ei ole maailma itse. Sun näkemys maailmasta on sun, se on vääristynyt, yleistynyt ja siitä on jätetty paljon pois. Se ei ole huono tai hyvä, se vaan on. Kuten kaikkien muidenkin kartat.

Ihmiset, joiden käsitykset maailmasta muistuttavat paljon toisiaan, ymmärtävät toisiaan vaivatta. Jos taas kartat ovat kovin erilaiset, voi sellaisen ihmisen kanssa olla haasteita elämän tilanteissa. Kun ymmärrät, että jokaisella on omanlainen katsantotapa maailmaan, sun ei tarvitse enää loukkaantua, jos joku olettaa susta jotain, mikä ei ole totta. Sun ei myöskään tarvitse ottaa toisten tunteita itsellesi. Sun on helppo sanoa, että ”rakas ystävä, kiitos kun ajattelit mua, mutta tuo ei ole totta”. On aina parempi kysyä suoraan kuin olettaa. Ja jokainen on itse vastuussa siitä, mitä omalta kartalta löytyy. Omaa maailmankuvaa voi ja kannattaa laajentaa, koska silloin saa elämästä irti paljon enemmän. Tulee keveyttä, vapautta.

Mitä NLP on?

Rakkaat ystävät, lupasin kirjoittaa teille NLP-intensiiviviikon kuulumisia. Loppuun lisäsin sanat: jotain, ehkä. Silloin jo aavistelin, että nyt ollaan niin ison äärellä, että sitä voi olla vaikea pukea sanoiksi. Olin oikeassa.

Ajattelin, että saisitte kuulla jotain NLP-menetelmistä, siitä millaisia ne ovat ja miten itse koin ne. Nyt tuntuu, että tämä asia on pieni hiekanjyvänen siitä kaikesta, mitä haluaisin teidänkin ymmärtävän. Jostain on kuitenkin aloitettava ja kirjoitan nyt pöpperöisillä aivoilla edes jotain, josta pääsemme alkuun. Miksi pöpperöiset? Siksi että olen viimeiset päivät aamuista iltoihin lempeästi räjäytellyt alitajuntaani: uskomuksiani, ajatuksiani, muistojani. Avannut ja kokenut tunteitani, luonut menneisyyttä ja tulevaa. Pää on onnellisesti sekaisin kaikesta ihanasta uudesta, mitä olen oivaltanut itsestäni ja maailmasta. Haluan silti kirjoittaa lyhyesti siitä, mitä NLP on, jättäen tarkoituksella myös pois paljon kaikkea olennaista, koska nyt ei vaan pysty.

NLP on malli ja kasa menetelmiä siitä, miten ihmisen mieli toimii. Mieli (eli ajatukset, uskomukset, muistot) toimii tiiviissä ja konkreettisessa yhteydessä kehoon. Sinäkin pystyt aistimaan ajatuksesi ja tunteesi kehossa, kun herkistyt tarkkailemaan. Meidän aivot ottavat tietoa vastaan aistikanavien kautta, joita ovat mm. näkö, kuulo, tunto, maku ja haju. Erityisen herkät ihmiset voivat aistia myös muilla tavoin, mutta en tässä mene nyt siihen. NLP:ssä hyödynnetään näitä eri aistikanavia ja mielikuvatyöskentelyä, ja tehdään muutoksia siihen, miten asiat jäsentyvät meidän aivoissa eli mielessä. Se miten asiat jäsentyvät meidän aivoissa, vaikuttaa suoraan meidän kokemukseen noista asioista. Ja meidän kokemukset puolestaan vaikuttavat sellaiseen pieneen asiaan kuin esim. elämänlaatu.

Jos me mielletään jokin asia vaikkapa isona ongelmana, se myös herättää meissä isoja tunteita ja saa usein aikaan myös isoja reaktioita esim. toiminnan tasolla. Jos asia taas näyttäytyy meille pienenä ja vähäpätöisenä, tai sellaisena josta me saadaan kiinni, meidän tunteet mukautuu sen mukaan. Meillä on helpompaa.

Kun haluat jotain mitä tahansa muutosta, sitä kannattaa ehdottomasti lähteä työstämään tiedostamattoman alitajunnan puolelta. Kun teet niin, muutos on pysyvämpi. Me voidaan toki muuttaa pintapuolisesti meidän ulkoisia käyttäytymistapoja ja toimintamalleja, ja NLP ja hypnoosi on siinäkin erittäin tehokkaita menetelmiä. Kuitenkin, jos me ei muuteta meidän alitajuisia juurisyitä, alitajuisia toimintamalleja, niitä jotka saa meidät puolivahingossa toimimaan siten kuin me toimitaan, me helposti jossain vaiheessa lipsahdetaan takaisin entisiin toimintatapoihin, vanhaan elämään. NLP ja hypnoosi ei ole kuuri tai pika-apu, tämä on elämäntapa ja kokonaisvaltainen elämänmuutos.

Ajattelusta valtaosa, jopa 95 %, on tiedostamatonta ja vain muutamat hassut prosentit tiedostettua. NLP:llä ja hypnoosilla pääsee nimenomaan kiinni tuohon tiedostamattomaan: niihin syvimpiin mielen rakenteisiin, jotka ohjaa meitä ennen kuin me edes huomataan sitä. Ja kun nuo alitajuiset rakenteet tukevat muutosta, elämän konkreettinen muuttuminen tapahtuu itsestään siinä samalla.

Sun aivot ja keho on tottuneet niihin käyttäytymismalleihin, joita oot toteuttanut elämässä vähänkin pidempään. Sun ajatukset on sulle tuttuja ja turvallisia, samoin sun kokemat tunteet ja reaktiot. Sun keho on tottunut erilaisiin hormoneihin, joita on erittynyt näissä tutuissa ja turvallisen tuntuisissa tilanteissa. Tuttu on turvallista meidän aivoille, ja aivot yrittävät kaikin keinoin pitää sut vanhassa tutussa elämässä. Ne haluaa, että pysyt aina samanlaisena, teet samoja asioita, koska se on niiden mielestä turvallista. Aivot tekevät kaikkensa, keksivät tekosyitä ja viivästyksiä, että et vaan muuttuisi. Se on aivojen tehtävä. Ne kun ovat vielä kivikaudelta eivätkä ymmärrä, että uusi voisi olla parempi vaihtoehto nykypäivän ihmiselle.

NLP ja hypnoosi on sitä, että me ei soiteta mielen ovikelloa ja odotella, että päästäisikö joku sisään. Me ei kysytä, että saataisiko tulla vaan käytetään nopeasti takaovea ja tsup – ollaankin jo sisällä, eikä mieli ja aivot voi sille enää mitään, niiden on pakko vaan sopeutua. Ja ne sopeutuu. NLP-harjoitukset ovat melko nopeita. Niitä voi tehdä myös uudestaan ja se on suotavaakin, eli niiden käyttämisessä voi harjaantua aina vain sujuvammaksi.

Heti NLP-harjoituksen jälkeen voi mieleen tulla ensin tyhjä olo. Yhtäkkiä unohdatkin täysin, mitä ajattelit juuri äsken. Ajatus ei vaan tule mieleen. Se on hyvä. Se on hauska merkki siitä, että aivot muuttuvat siinä samaisessa hetkessä. Lyövät hetken tyhjää kirjaimellisesti. Hermoradat kytkeytyvät uudestaan ja luovat uusia yhteyksiä. Veikeä tunne. Silloin saat antaa rauhassa aivoille aikaa. Ja kun se on tehty, uusi laskeutuu sun mieleen, integroituu osaksi sinua ja näin, muutos on tapahtunut. Sitten jatkat elämääsi ja ihmettelet, että miksi hyvät asiat ja valinnat tuntuvat yhtäkkiä niin helpoilta ja luonnollisilta. It’s magic, my friend.

Kun sä muutat sun ajatuksia ja alat hyväksyä sun tunteet osana elämää, sun elämä muuttuu. Se muuttuu kuin itsestään myös ulkoisesti, luonnollisella tavalla. Sun unelmista ja haaveista tulee yhtäkkiä aivan kirkkaita ja selkeitä, itsestäänselviä. Mielenkiintoista on sekin, että ei ole väliä, mitä ne muutettavat asiat käytännössä on sun elämässä. Koska NLP on mielen malli, se toimii erilaisten uskomusten ja käsitysten muuttamisessa.

Wikipedia kuvailee asiaa näin:

”NLP on soveltavan psykologian suuntaus, jonka tavoitteena on parantaa muunmuassa ajattelu- ja tunnetaitoja, vuorovaikutustaitoja, tapoja kehittää itseään ja ymmärtää muita. NLP pyrkii mallintamaan sitä, miten aivot toimivat: miten opitaan, ajatellaan, kommunikoidaan, tehdään päätöksiä ja miten saadaan aikaan haluttuja muutoksia.

NLP:llä ei ole yhtenäistä teoreettista pohjaa, vaan se koostuu useista eri tekniikoista ja malleista. NLP on saanut alkunsa menestyksekkäiden terapeuttien (Fritz Perls, Virginia Satir, Milton H. Erickson) toimintaa mallittamalla. Se pohjautuu kielitieteen professori John Grinderin ja psykologi Richard Bandlerin 1970-luvun alussa tekemiin tutkimuksiin. Vuosien saatossa NLP:tä on kehitetty useiden asiantuntijoiden toimesta.”

Haluan vielä painottaa, että vaikka NLP:ssä tehdään nopeasti syviä muutoksia alitajuntaan, tarkoituksena ei ole ohittaa tunteita. Kaikki tunteet ovat osa ihmisyyttä ja tunteilla on aina meille jokin viesti. Osaatko kuunnella sun tunteita? On kuitenkin niin, että sä voit vaikuttaa ainoastaan sun omiin tunteisiin ja oikeasti vain niillä onkin merkitystä. Tunne on reaktio johonkin. Sä voit hyväksyä sen ja vaikka sanoa, että ”kappas, tuli tällainen tunne”. Voit kokea sen ja sitten voit ihan itse valita, päätätkö ottaa sen tunteen sun sisälle kulkemaan sun elämän matkalla vai päästää sen irti ja mennä eteenpäin vapaammin.

Voit itse valita, millaisia tunteita haluat kantaa sun mukana. Ja kun sä tajuat tämän syvällisesti, sä tajuat samalla, että siihen liittyy vastuu, vastuu sun omasta elämästä. Olet itse vastuussa sun koko elämästä. Se voi aluksi säpsähdyttää, koska meidät on opetettu ajattelemaan toisin. Se on kuitenkin upea juttu, koska sä pystyt sitten ihan mihin tahansa sun elämässä!

NLP:n sisälle mahtuu monenlaista hauskaa ja hyödyllistä. Nyt makustelen vielä hetken näitä asioita itsekin ja sitten valmistaudun ottamaan vastaan rakkaat lapset, joiden kanssa ei olla nähty viikkoon.

Sairauslomalla uupumuksesta

Jotta olisin aito ja rehellinen, yritän näyttää ulkopuolelle myös kipeitä asioita. Sattuu myöntää, että uupuminen vaikuttaa minuun edelleen. Burnoutista on nyt jo yli vuosi, vaan muutaman viime viikon aikana uupumisen oireet ovat salakavalasti palanneet: huimausta, pahoinvointia, itkuisuutta. Aivot ovat toki muistaneet, että onhan tänä syksynä kieltämättä tapahtunut aivan hurjasti asioita, hyviä ja haastavia, isoja ja pieniä. Sydän ei ole kuitenkaan jostain syystä antanut täyttä lupaa levätä tarpeeksi, huomioida kuormitusta arjessa, tekoina ja valintoina. Sydän on myös ollut niin innoissaan kaikesta uudesta, ollut suorastaan liekeissä. Nyt täytyy kuitenkin hetkinen sitä rauhoitella, että se ei pala loppuun.

Uupuminen vuosi sitten kyllä opetti pitämään itsestä huolta. Vannoin, että enää koskaan en anna itseni väsyä sillä tavoin, niin kamalaa se oli. Paluuta entiseen ei ole: siihen että unohtaisin itseni ja sivuuttaisin tarpeeni levätä. Suorittamiseen ja pärjäämiseen jää kuitenkin helposti jumiin. On mielenkiintoista pohtia, mikä siinä niin koukuttaa. Toki se on myös vanha ja tuttu tapa. Olen oppinut havainnoimaan itseäni entistä paremmin. Huomaan, jos kehossa on jotain häikkää tai jos mieli on levoton. Tunnen kehossani, kun alan stressata ja jos paine ei purkaudukaan. Viime viikkoina on tuntunut, että en palaudu edes vapaa-ajalla. Uusista tiedostamisen taidoista huolimatta on vieläkin vaikea myöntää, että en ole täysissä voimissa. Halu jaksaa olisi niin suuri.

Psykologi ja psykoterapeutti Liisa Uusitalo-Arola kirjoittaa Instagramin päivityksessään (21.11.2021) näin:

”Toipumisessa voi vierähtää vuosi, kaksi, kolmekin. Uupumiseen johtava kehityskulku on lähes aina vuosien mittainen – miten toipuminen sitten voisi tapahtua viikoissa? Toisaalta tärkeitä muutoksia parempaan voi tapahtua lyhyessäkin ajassa. Toipumiseen voi vaikuttaa myös sen ajan pituus, jonka olet ehtinyt viettää uuvuksissa. Uupumiseen liittyy uusiutumisvaaran lisäksi kroonistumisen riski, eli se mahdollisuus että niin ajatuksesi, tunnemaailmasi kuin kehosikin sopeutuvat hellittämättömään ylikuormaan. Älä siis luovuta. Muutaman vuoden kuluttua voit ihmetellä, miten toisaalta olet ihan sama kuin ennenkin, mutta toisaalta erilainen. Jotkin elämisen ongelmat tippuvat matkan varrelle. Toiset taas pysyvät sitkeämmin mukana, mutta uusia keinoja niiden kanssa selviämiseen löytyy koko ajan.”

Viime viikolla huomasin puhuvani ystäville paljon siitä, kuinka kuormittunut olin. Lopulta pakotin itseni soittamaan lääkärille ja pyytämään sairauslomaa töistä. En olisi soittanut, ellei terapeuttini olisi rohkaissut siihen voimakkaasti. Soittaminen oli yllättävän vaikeaa. Siitäkin huolimatta, että olin nähnyt oireilun palaavan ja tiesin järjellisesti, että nyt olisi pakko ottaa aikalisä. Istuin työpaikan toimistossa vähän yli kahdeksan ja huokaisin puhelin kourassa. Minulla on joskus tapa pakottaa itseni tekemään asiat, jotka tiedän pakollisiksi mutta joita mieleni ei haluaisi tehdä. Huokaisin syvään, päätin soittavani vaikka se tekee kipeää, etsin numeron, laitoin puhelimen soimaan ja jätin soittopyynnön, vaikka ei tehnyt yhtään mieli. Asetin itseni sellaiseen moodiin, jossa olin tehnyt valinnan ja tein sen, vaikka se tuntui vaikealta.

Muutos tehdään sekä yhdessä hetkessä että hitaasti prosessoiden. Ottaa oman aikansa muuttaa niin isoja asioita. Etene siis sinäkin vähitellen, pieni askelein, hitaasti ja varmasti. Joskus muutos on niin suuri, että koko elämisen tyylin täytyy muuttua, että elämä voi jatkua mielekkäänä. Hitaus ei haittaa.

Tänä syksynä olen tehnyt eropäätöksen, harjoitellut elämään ilman parisuhdetta, palannut töihin suuremmalla tuntimäärällä, opetellut eppuluokkalaisen koulujutut sekä tehnyt isoja valintoja ja konkreettisia tekoja uraan ja ammattiin liittyen. Olen oppinut paljon uutta itsestäni: tunteista, tarpeista, mieltymyksistä, toiveista. Olen rakentanut uudelleen omaa kotia, identiteettiä, alitajuntaa ja työroolia. Ei ihme, että vähän väsyttää.

Tuntuu, että loppuvuosi pitäisi vain levätä, ottaa ihan iisisti. Iisi tarkoittaa samaa kuin englanniksi easy, helppo. Erään käännössivun mukaan sanalla viitataan myös mm. yksinkertaiseen, kevyeen, vaivattomaan, rauhalliseen, luontevaan, mukavaan, huolettomaan ja vapaaseen. Kuulostaa aika ihanalta. Taidan tarttua tähän.

Avioero: mistä kiitollisuutta vaikeisiin hetkiin?

Meillä oli hääpäivä: 10 vuotta. Kymppihääpäivä tietäen, että haetaan avioeroa. Olin jännittänyt päivää hieman ja henkisesti varautunut suruun. Vaan päällimmäinen tunne olikin kiitollisuus. Jäin pohtimaan, miten ihmeessä tämä oli mahdollista vain kaksi kuukautta sen jälkeen, kun päätettiin lopullisesti erota ja itkin sängyn pohjalla voimattomana ja pahoinvoivana.

Ajatus eroamisesta oli toki ollut mielessä jo aiemminkin, useamman kerran, vaikka en ollut antanut sen ottaa konkreettisia askelia. Halusin yrittää kauan ja olisin saattanut jaksaa vieläkin, mutta olen kiitollinen miehelle, joka teki päätöksen. Se oli oikea ja olimme siitä kuitenkin samaa mieltä.

Minulla oli jo käynnissä oma psykoterapiajakso, johon olin vihdoin jaksanut hakeutua vuosien jahkailun ja epäröinnin jälkeen. Olin hiljattain kokenut burnoutin ja nyt mulla oli voimakas tahto rakentaa uudenlaista, onnellisempaa elämää itselleni. Alkuperäinen syy hakeutua terapiaan oli muualla, mutta siitä tuli tärkeä tuki myös uupumisessa ja erossa. Opin käytännönläheisesti, miten ihmisen elämä on kokonaisvaltainen asia eikä sen eri puolia voi erottaa toisistaan: kaikki liittyvät yhteen. Hyvinvointi muodostuu tasapainoisesta kokonaisuudesta, jossa elämän eri alueet voivat kaikki hyvin.

Myös uupuminen vaikutti eron käsittelyyn. Kuten parisuhteessa, myös jaksamisessa olin pinnistellyt kauan. Lopullinen burnout vyöryi tsunamin lailla eroa edeltävänä syksynä ja riisui aseista totaalisesti. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin antaa kaiken vanhan sulaa pois. Olin vereslihalla. Käytin aikaa sen miettimiseen, kuka olen ja mitä haluan. Pala palalta aloin hahmottaa itseäni uudestaan. Kokemus uupumisesta, hiljalleen toipumisesta ja itsen ääreen pääsemisestä voimisti varmasti kohtaamaan myös muita vaikeita asioita ja tunteita.

Halusin estää uuden uupumisen, koska se oli inhimillisesti aika hirveä kokemus. Halusin oppia lisää. Tutustuin mm. hypnoosiin, NLP:n menetelmiin ja vetovoiman lakiin. Opin, että hypnoosi on sanana monelle jännittävä, mutta oikeasti se on voimauttava ja aivan luonnollinen juttu. Ei ollutkaan kyse showsta ja siitä, että en voisi hypnoosissa vaikuttaa itseeni. Päinvastoin hypnoosin ja NLP:n avulla olen oppinut pääsemään kiinni alitajunnassani oleviin tiedostamattomiin uskomuksiin ja ajatusvääristymiin. Olen oppinut itse muuttamaan elämääni.

Vetovoiman lakien mukaisesti uskon, että ne asiat, joille annan aikaa ja energiaa, kasvavat. Se mitä tunnen ja ajattelen, lisääntyy. Ja opin, että todellakin voin itse vaikuttaa tunteisiini samalla hyväksyen niiden laajan kirjon ja kuullen niiden viestin. Kaikki nämä asiat yhdessä mullistivat mun ajattelua ja vaikuttivat varmasti siihen, millaiselta maaperältä käsin kohtasin eronkin.

Vuoden sisällä olen oppinut ihan mielettömästi tunteista ja niiden käsittelystä. Olen oppinut yhä enemmän ilmaisemaan niitä työpaikalla sekä elämäni ristiriitaisissa ja kipeissä ihmissuhteissa. Olen vihdoin hyväksynyt ne osaksi itseäni. Olen samalla alkanut arvostaa itseäni ihmisenä, naisena ja äitinä. Viimeinkin opin, että kaikki tunteet ovat sallittuja ja suotavia ihmisen elämässä. Tiedostan tunteet, elän ne läpi. Hääpäivän kynnyksellä mielessä vaihtelivatkin suru, haikeus, ikävä, harmi sekä ilo, onni, mukavien muistojen jakaminen ja kiitollisuus. Olen lakannut pinnistelemästä tunteita vastaan ja antanut niiden tulla. Ja vähitellen ne ovat rauhoittuneet, aallokko on tasoittunut.

Aloin myös miettimään, kuinka kauan haluan missäkin tunteessa olla. Millaisissa tunteissa sinä haluaisit viettää eniten aikaa? Ehkäpä kuitenkin niissä mukavissa? Samalla kun opin kohtaamaan tunteet sellaisina kuin ne tulivat, opin päästämään raskaista tunteista nopeammin irti. Valitsin kuunnella niitä, arvostaa niitä ja sitten antaa niiden mennä. Tunteistani tuli tämän myötä paljon liikkuvaisempia. Aiemmin koin, että hankalat tunteet suorastaan takertuivat minuun, pinttyivät kiinni kuin tuoreporkkanamehu valkoiseen pöytälevyyn. Tuntui erikoiselta, kun sanottiin, että tunteet tulevat ja menevät. Minä kun koin, että minun tunteeni tulivat vain sisään ja jämähtivät paikoilleen. Nykyään ne myös menevät. Luulen, että syynä on se, että annan niille oikeasti luvan tulla, olla ja mennä. Ja mitä enemmän teen niin, sen helpompaa se on. En enää mieti, mitä muut ajattelevat tunteistani. Päästän ne valloilleen, koen ne täysillä aistien, sallien, näkyvästi (ja silti rakentavasti) ilmaisten. Sanoitan niitä ja kerron niistä ystäville, ja sitten annan niiden mennä, vähitellen laimentuen, lipuen.

Olen joutunut paljon myös hyväksymään, että asiat eivät ole menneet niin kuin minä olin suunnitellut ja halunnut. Kohtasin pelkoni epäonnistumisesta, kontrollin menettämisestä sekä epätäydellisyydestä. Siitä että joku kritisoisi ja arvostelisi ratkaisujani ja minua. Se teki kipeää. Tiedostin kuitenkin vahvasti, että halusin päästä tästä kaikesta yli, eteenpäin, kohti parempaa. Ehkä selviäisin tästäkin, jopa entistä ehompana.

Kiitollisuus on elämäntapa, jonka olen valinnut tietoisesti. Olen päättänyt arvostaa elämää ja oivaltanut sen ainutlaatuisuuden. Asioita ei kannata lykätä. Yritän nauttia arjen pienistä asioista ja huomata hyvän. Olen myös inhimillinen enkä aina pysty siihen. Hääpäivänä kuitenkin olin kiitollinen mm. siitä, että saimme viettää nuo vuodet yhdessä, pääsimme täyteen kymppiin, sain lapset juuri hänen kanssaan, meillä on yhteistä vanhemmuutta ja se sujuu pääosin hyvin, olen saanut häneltä apua ja tukea, olemme ystävällisiä toisillemme ja yritämme joustaa, meillä on ollut hyviä hetkiä ja niin edelleen. Kiitollisuuteen kuuluu tärkeänä osana myös se, että ei kaunistele asioita liikaa. Aika kultaa helposti muistot eikä ole syytä sukeltaa sokeasti vaaleanpunaisten muistojen pumpuliin. On hyvä pitää mielessä, miksi on päätetty erota. On tärkeä muistaa, että on kaiken hyvän arvoinen.

Kiitollisuus on eri asia kuin yltiöpositiivisuus, jossa vaikeat tunteet lakaistaan maton alle vähin äänin ja naama väännetään hymyyn vaikka ahdistaisi. Kiitollisuus ei sulje pois surua, pelkoa, turhautumista tai vihaa. Ne eivät ole keskenään tai. Ne ovat ja. Yhtäaikaisia, rinnakkaisia, päällekkäisiä, vuorottelevia, vaihtelevia, kaikki luonnollisia ja yhtä tärkeitä. Kiitollisuus syntyy oivalluksesta, että voi lopulta kuitenkin itse vaikuttaa siihen, miten reagoi asioihin. Voi itse valita, miten haluaa tuntea ja ajatella pitkässä juoksussa. Ja seuraava homma onkin sitten opetella, miten tunne tai ajatus muutetaan käytännössä. Ja siihen tarpeeseen vastaavat esimerkiksi hypnoosi ja NLP.

Se mistä jokainen voi aloittaa, on tunteiden havainnoiminen itsessä sekä niistä ääneen puhuminen. Jos se on vaikeaa, täytyy aloittaa aivan pienesti. Huomaa tunteet kehossa ja aisti ne mielessä. Ajattele silloin, että ne kaikki kuuluvat ihmisyyteen ja saat antaa niille luvan tulla ja olla. Näe sitten, mitä ne saavat sinut tekemään, miten puhumaan, olemaan. Saavatko ne sinut piiloutumaan tai hyökkäämään, jättämään tekemättä jotain. Kukaan ei ole kuollut varsinaisesti tunteisiin. Etkä sinäkään ole ensimmäinen.