Jos haluat muuttaa elämääsi jollain tavalla parempaan suuntaan, rakentaa ehkä uusia rutiineja ja tapoja, alkaa ajatella myönteisemmin ja rakkaudellisemmin, selättää pelkojasi, jotka ovat aiemmin sua estäneet tekemästä asioita joita oikeasti haluat, niin ymmärrä tämä: muutosta täytyy harjoitella ja ylläpitää arjessa tietoisesti ja aktiivisesti.
Niin kuin kaikki taidot, myös mielentaidot ovat opittavissa, mutta nekin tarvitsevat harjoittelua. Ensinnäkin on tosi hyvä, jos sua kiinnostavat nämä asiat ja luet näistä, mutta ei se tieto siirry niistä kirjoista automaattisesti sun päähän, kroppaan ja sieluun. Oot saattanut huomata, että vaikka kuinka luet mielenkiintoisia kirjoja ja blogeja tai seuraat hyvinvointitilejä instassa ja olet kiinnostunut aiheesta, sun oma elämä tuntuu silti pysyvän paikoillaan. Kiinnostus ja tiedon kerääminen kun eivät vielä itsessään muuta mitään. Jos haluat muutosta, sun on liitettävä saamasi tieto sun ikiomaan arkeen, sun minuuteen, elämään, sinne sydämeen. On alettava toimia.
Jos osaat jo toimia osittain uusilla tavoilla sun arjessa, onnittelut! Se on iso ja hieno asia, että tiedostat mahdollisuutesi aktiiviseen toimijuuteen ja oman elämän luomiseen, otat askelia, käyt toimeen, vaikka vain pienin stepein. Huomaa sun edistys ja kiitä itseäsi. Huomaa, mistä olet tullut ja missä olet nyt.
Haluan myös sinun ymmärtävän, että sen jälkeen kun olet alkanut toimimaan eri tavoin elämäsi pikkuruisissa hetkissä, esim. valitsemaan huolten sijasta ajatuksen ”kaikki järjestyy, kaikki on tässä hetkessä hyvin” tai olet alkanut ilmaisemaan omia mielipiteitäsi työpaikalla tai ystävien ja perheen kanssa, tulla näkyväksi omana itsenäsi, tai mitä tahansa pieniä konkreettisia tekoja, niin sitten sinun täytyy jatkaa sitä toimintaa. Ja se on se juttu, jatkaminen, harjoittelu.
Valmentaja Tony Robbins sanoo osuvasti, että ei ole mikään ongelma olla henkisiltä kyvyiltään vahva silloin kun on yksin kotona. Todellinen mielentaito tulee hänen mukaansa testatuksi ainakin ihmissuhteissa. Ja mielestäni tämä pätee ihan yleisestikin kaikkeen elämään. Ei ole kovin vaikeaa olla onnellinen silloin kun sinä ja perheesi olette terveitä, tilillä on rahaa ja parisuhteessa asiat kunnossa. Silloin kun tiedät, että saat ystäviltä tukea tarvittaessa ja voit viedä lapsesi päiväkotiin, jotta pääset töihin. Vaikka monet eivät ole onnellisia kyllä silloinkaan.
Sydämen voimaa ja mielentaitoja tarvitaan nimenomaan silloin, kun elämässä on haastavia hetkiä. Silloin tulevat suurimpaan arvoon ne rentoutumiskeinot, meditaatiotavat, taidot läsnäoloon ja itsemyötätuntoon, mielikuvamatkat, myönteisiin tunteisiin palaamisen taidot ja fiksut ajattelutavat, joilla tulet toimeen haasteidesi kanssa. Koska kuten esimerkiksi valmentaja Sami Minkkinen on sanonut, kukaan ei ole immuuni elämälle. Kaikki meistä harjoittelevat jotain. Kaikki ovat kesken. Kaikki tuntevat ja kokevat asioita, jotka eivät ole helppoja. Millaisilla tavoilla haluat siis auttaa itseäsi arjessasi?
Tärkeää on, että harjoittelet mielentaitoja etenkin silloin, kun sulla menee hyvin. Rakennat rutiineja, jotka tuovat sulle iloa arkeen. Rutiinit ja toistuvat tavat ovat avainasemassa uusien toimintamallien oppimisessa ja ylläpitämisessä. Minä olen oppinut nyt aamuihin mukavan rutiinin, jonka teen ennen kuin nousen sängystä. En oppinut sitä ollenkaan heti, vaan mun piti kokeilla hetken aikaa erilaisia tapoja ja nyt oon saanut pidettyä tätä tapaa useamman viikon. Ja se alkaa näkymään. Se alkaa olla aina vain helpompaa, itsestäänselvää ja luonnollista. Mutta ensin siihen piti keskittyä että muistan tehdä sen mitä halusin, ja sitten piti keskittyä, että muistan tehdä sen myös silloin kun on vähemmän aikaa tai muuttuvia tilanteissa aamussa. Ja nyt se tulee ekana mieleen kun herään, että teen sen, aina jotenkin.
Menestyneistä, hyvinvoivista ja onnellisista ihmisistä saattaa tulla sulle ajatus, että ”miksi tuo on niin helppoa noille muille ja minulle niin vaikeaa”. Mutta jokainen joutuu työstämään itsessään jotain asioita, jollain tavalla, että saa aikaan sen menestyksen ja hyvinvoinnin. Muutostarinoissa keskitytään helposti kertomaan lähtötilanteen rankkuus ja upea lopputulos, mutta saatetaan unohtaa mainita, miten paljon siinä välissä on henkistä työskentelyä ajatusten, uskomusten, tunteiden ja tiedostamattomien toimintamallien parissa. Omien reaktioiden aktiivista työstämistä eri hetkissä. Joka päivä uuden elämän uudestaan valitsemista.
Koska sitä se on. Muutoksen tekeminen on itsensä ja sydämensä valitsemista joka päivä uudestaan. Välillä se valinta tuntuu helpolta ja välillä haastavammalta. Mutta päivä päivältä se muuttuu sujuvammaksi ja helpommaksi.
Olen vihdoin päästänyt esille piilossa olleen pienen tytön, joka uskalsi uskoa näkymättömään, kyseenalaistaa meille hyvää tarkoittavia mutta vanhassa kiinni pitäviä oppeja, uskoa omaa intuitiota sekä ajatusta siitä, mistä tässä maailmassa ja elämässä on minusta kyse. Antanut itselleni luvan uskoa kaikkeen, mihin haluan uskoa. Hörhöilyksikin sitä voisi kutsua rakkaudellisesti.
Samaan aikaan huomaan käyväni keskustelua somessa sekä itseni että ystävieni kanssa siitä, että olenko uskottava terapeutti, kun tuon esille innostustani esim. manifestointiin, energioihin, henkioppaisiin, maailmankaikkeuden antamaan ohjeistukseen, jne. Taustalla on jonkinlainen pelko siitä, että minut leimataan, kuten olen itsekin sortunut monesti tekemään ihmisten suhteen. Leimaaminen, lokeroiminen, asioiden olettaminen. Teemu Syrjälä kirjoitti tästä hyvin IG-tilillään tänään 23.7.2022: ”Ajatuskela menee jokseenkin näin – minun nähdään olevan jotain mieltä tai tekevän jotain. Siitä otetaan johtopäätöksiä, että koska olen esim. luonnollisen hyvinvoinnin puolella, niin sen täytyy tarkoittaa x+y+z asioita. Eli asioihin lisätään tosi paljon omalla värityskynällä ja odotuksilla, minkä pintana saan toimia.”
Mulle oli iso asia julkaista ekaa kertaa elämässäni mun palvelut ja hinnat uuteen työhöni liittyen. Sen jälkeen iso asia oli mainostaa somessa. Sen jälkeen iso asia oli huomata, että ihmiset ottivat minuun yhteyttä. Muistan, miten suuri juttu oli osallistua ensimmäiselle lyhytterapian opiskelupäivälle ja miten se suorastaan ravisteli käsitystä itsestäni, rutisteli vanhaa identiteettiäni kuin käsi rutistaa aa-nelosen palloksi. Se sysäsi irtipäästämisen prosessiin varhaiskasvattajan identiteetistä. Ajattelin, että luon itselleni nyt sitten uuden identiteetin, terapeutin ja mielenvalmentajan identiteetin. Mutta kuten ennenkin olen huomannut, mitä enemmän tällä polulla kulkee, sitä enemmän oppii, että on paljon enemmän opittavaa.
Millainen on hyvä terapeutti, hyvä valmentaja? Tämä teema on noussut viime päivinä erityisesti esiin erilaisissa keskusteluissa ystävieni kanssa. Erään ystävän kanssa juteltiin siitä, että me mielenvalmentajat itsekin opetellaan näitä asioita. Että me jotka somessa näitä tekstejä ja videoita tehdään, käydään itsekin sitä prosessia. Joku viisas valmentaja sanoi, että sinä haluat opettaa muille sitä, mitä olet itse oppimassa tai mitä olet juuri hiljattain oppinut. Näin suhtaudun tähän asiaan itsekin. Se mitä postaan somessa, on sitä mitä itse olen harjoitellut ja ja harjoittelen yhä. Ihminen ei tule koskaan valmiiksi, eivät edes terapeutit, valmentajat, oppaat. Ihminen on nyt jo täydellinen, koska on ihminen.
Ratkaisukeskeisen lyhytterapian opiskelujen aloittamisen jälkeen opin, että meitä terapeutteja tulee olemaan tosi erilaisia. Mikä rikkaus se onkaan! Onhan asiakkaitakin ihan erilaisia. Kaikki ei sovi kaikille. Huomasin kuitenkin, että koin jonkinlaista painetta olla tietynlainen. Opiskelutovereiden kanssa olemme lukeneet samoja kirjoja, tehneet samoja oppimistehtäviä, keskustelleet mielenterveyden asioista. Ja kaikessa näkyy se, kuinka omanlaisia me jokainen olemme. Minä olin mielessäni luonut kuvan siitä, millainen on hyvä terapeutti. Se oli minun käsitykseni, minun kuvani, sellainen joka sopi minun kokemuksiini, ajatuksiini, uskomuksiini ja karttaani maailmasta. Minulla itselläni on ollut hyvä terapeutti. Minulla on ollut monenlaisia hyviä valmentajia ja opettajia. Jokaisella heistä on omanlainen tyylinsä, nyt kun sitä vähän miettii. Olen itse asiassa tavannut myös valmentajia, jotka eivät ole sopineet minulle. Olen vain todennut, että ”okei, ei ole minulle tämä, heippa ja kiitos”.
Terapeuttina, valmentajana ja ihmisenä et voi olla mitään muuta kuin sitä kuka olet oikeasti. Tai voit yrittää, mutta uskon, että siitä ei seuraa mitään kovin suoraa polkua onnellisuuteesi. Eikä sinänsä, polku olisi ehkä tylsäkin, jos se olisi ihan suora. Mutta lopulta on paljon helpompaa ja kevyempää olla oma itsensä. Se on kuitenkin vähän jännittävää, ennen kuin oppii luottamaan siihen, että sillä ei ole mitään väliä, mitä sinusta ajatellaan. Et koskaan voi miellyttää kaikkia. Et koskaan voi miellyttää kaikkia. Eikä sinun tarvitse. Se on järjellisestikin ajateltuna aika hassu odotus ihmiselle, vaikka itsekin olen vuosikausia yrittänyt miellyttää. Miellyttämisen taustalla voi olla esimerkiksi tiedostamaton pelko siitä, että muut eivät hyväksy tai rakasta sinua. Mutta kun ymmärrät, että et tarvitse muiden hyväksyntää ja rakkautta mihinkään vaan löydät ne sisältäsi, miellyttämisen tarvekin poistuu luonnollisesti.
Miten hyväksynnän ja rakkauden voi löytää sisältään? Sehän kuulostaakin niin abstraktilta. Hyviä työkaluja tässä ovat esimerkiksi NLP ja hypnoosi, joilla pystytään vaikuttamaan tehokkaasti mielen syvärakenteisiin, sinne tiedostamattomaan. Sopivasti rentoutuneessa tilassa ovi mieleen on auki, ja silloin sinne laitetaan esim. rakkaudellisia suggestioita, jotka muistuttavat sinua siitä, mikä on jo sisälläsi: rakkaudesta, luottamuksesta ja sinun omasta voimasta. Meidät on opetettu ajattelemaan ja pohtimaan asioita paljon ja mieli (ajatukset, uskomukset) usein blokkaa meiltä pääsyn syvempiin kerroksiimme, tiedostamattomaan mieleen, siihen kuka oikeasti olemme. Siksi rentoutuminen, hypnoosi ja nopeat NLP-harjoitukset toimivat niin hyvin. Niillä päästään mielessä olevien esteiden ohi, sivuovesta.
Minä edelleen luon itsestäni kuvaa ratkaisukeskeisenä lyhytterapeuttina ja mielenvalmentajana. Yhdenlaista kuvaa minä en kuitenkaan enää halua luoda. Minä en halua luoda identiteettiäni ammatin pohjalta. Enkä sen pohjalta, millaisia minun oppaani, valmentajani, opettajani ja terapeuttini ovat olleet. Minä en ole yhtä kuin ammattini.
Minä voin katsoa ja poimia toisilta opettajilta asioita, joista pidän. Mutta minä olen minä, ihminen joka haluaa itselleen ja muille hyvää, joka innostuu monenlaisesta, on kiinnostunut näkymättömästä ja taianomaisesta, haluaa olla hyvä terapeutti ja valmentaja juuri niille asiakkaille, joille on se oikea ihminen. Haluaa kohdata, nähdä, kuulla, tuntea, hyväksyä toisen ihmisen sellaisena kuin hän on, opettaa, inspiroida, motivoida, kannustaa, rohkaista, ymmärtää ja nostaa. Se, joka on itsekin matkalla. Se, joka itsekin hapuilee. Ja samaan aikaan se, joka osaa ja pystyy antamaan paljon. Se joka opettaa käyttämään mielen työkaluja, luomaan toivoa, muistuttamaan rakkaudesta ja löytämään sun omaa sisäistä voimaa.
En voi olla mitään muuta kuin minä. Ja minuuteni on se työvälineeni, jota käytän kaikessa työskentelyssäni mielenvalmentajana, tulevana lyhytterapeuttina, varhaiskasvatuksen opettajana ja kaikissa niissä mielenkiintoisissa ja inspiroivissa työtehtävissä, joita minulle tarjoutuu ja joita en vielä tiedä. Minä en voi mennä mihinkään muottiin, koska mikään muotti ei ole yksittäisen ihmisen kokoinen ja muotoinen. Jos minä en ole sopiva terapeutti tai valmentaja juuri sinulle, hyväksyn sen. Hyväksy sinäkin itsesi sellaisena kuin olet.
Tässä omassa kasvuprosessissani olen huomannut, että mitä enemmän palaudun omaksi itsekseni ja löydän rakkautta, kiitollisuutta, luottamusta, turvaa ja rauhaa itsestäni, sitä vähemmän jaksan olla sellaisissa ympäristöissä, jotka eivät linjaudu noiden tunteiden kanssa. Tämän huomaaminen on ollut jollain tavalla aika rajuakin, kun yhtäkkiä tiedostaa selkeästi, että ei esimerkiksi jaksa yhtä paljon jonkun tietyn ihmisen seuraa. Kun alkaa kirkkaasti huomaamaan ne tilanteet, jotka imevät omaa kuplivaa energiaa. Sietokyky paskalle on alentunut. Hihi. Ja se on minusta vain hyvä asia. Niin sen kuuluu ollakin. Jokaisella on oikeus valita oma ympäristönsä. Tätä se on käytännössä.
Olenko siis uskottava ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, koska uskon kehon energioihin, manifestoimiseen, synkronisiteetteihin, maailmankaikkeuden ohjaukseen? Kun puhun puille ja kasveille, tervehdin kotiani sinne saapuessani? Minut on opetettu uskomaan tieteeseen, mutta minä ajattelen, että tiede ja usko tarkastelevat samoja asioita eikä niitä tarvitse laittaa vastakkain. Ne kummatkin pyrkivät samaan lopputulokseen. Tosin molempia voidaan käyttää myös väärin, rahastukseen. Uskon, että olen uskottava lyhytterapeutti niille ihmisille, joiden on tarkoitus minun vaikutuspiirissäni olla. Minä en halua uskottavuuden saamiseksi valehdella siitä, kuka olen. Rehellisyys ja aitous ovat minulle tärkeitä arvoja. Voit sanoa, että sinulle on tärkeää se ja tämä ja tuo, mutta jos ne eivät näy sun arjessa, oletko silloin rehellinen itsellesi?
Tämä teksti syntyi kesken kylppärin siivouksen. Kun inspiraatio iskee, joudun aina valitsemaan, juoksenko heti koneelle vai jatkanko sitä mitä olin tekemässä ja jätän ehkä kirjoittamatta aiheesta kokonaan. Koska jos en tartu inspiraatioon ja aiheeseen heti sen tultua, myöhemmin samasta aiheesta ei tule kovin helposti tekstiä. En siis kirjoita kovin suunnitelmallisesti vaan intuitiivisesti niistä asioista, jotka milloinkin nousevat tietoisuuteen. Siksikin välillä tulee täällä blogissa taukoja ja välillä postauksia tulee useammin.
Nyt lukaisen mitä tuli kirjoitettua ja sitten jatkan ihanaa siivoamista. Ajattelin tänään vielä puhdistaa kodin salvialla. ❤ Jos ehdin ennen kuin mennään sirkukseen lasten kanssa.
Noin. Päivitin verkkosivuja sen mitä osasin. Lisäsin mm. palveluja ja hintatietoja, ja vaihdoin joitain kuvia. Poistin toistaiseksi linkin ajanvaraussivulle Velloon, koska en saanut sitä toimimaan haluamallani tavalla. Aikoja voi varata sähköpostitse tai Instagramissa. Olen ylpeä aina jokaisesta jutusta, jonka saan täällä toimimaan. Itseoppinut kun olen näissä asioissa. Jos luet tätä puhelimelta, käythän tutustumassa myös noihin muihin alasivuihin, jotka löytyvät sieltä valikosta. Raakilehan tämä nettisivu on, mutta kukapa ei olisi.
Oon somessa viime päivinä kirjoittanut useamman kerran kiitollisuudesta ja siitä, miten älyttömän paljon arvostan omia valmentajiani ja oppaitani, jotka ovat olleet mukana tässä mun matkalla, ja ovat edelleen. Tässäkin asiassa yritän siis noudattaa omia oppejani eli hakeutua sellaisten ihmisten vaikutuspiiriin, joilta haluan omaksua viisautta.
Valmentaja, terapeutti tai mikä tahansa muu ammattilainen on kuitenkin myös aina tavallinen ihminen. Meillä on yhtälailla oma elämämme ja kohtaamme näitä samoja asioita itsekin arjessamme. Minulla on minun matkani, sinulla sinun. Silti sydämestäni uskon, että minulla on sinulle annettavaa valmentajana ja tulevana lyhytterapeuttina.
Uskon, että oikeat opettajat saapuvat silloin, kun oppilas on valmis. Jos siis koet kutsua ottaa minuun yhteyttä, niin tee se rohkeasti, siitä matalan kynnyksen kohdalta. Yhteydenotto ei maksa mitään eikä sido mihinkään.
Osaatko ottaa vastaan kehuja, uskoa ne oikeasti ja selkä suorana? Osaatko käyttää rahaa niihin asioihin, jotka tekevät juuri sinut onnelliseksi? Osaatko olla rennosti rakkauden ja lempeyden vastaanottavana osapuolena?
Vai tuleeko sulle ajatuksia, että et oikeasti olisi kehujen arvoinen, tai että ehkä otat kehun vastaan jossain pienessä asiassa, mutta et kovin suurissa? Tai haaveiletko pitkään unelmistasi, mutta et uskalla laittaa niihin rahaa, aikaa tai energiaa, koska joku muukin kohde tarvitsisi sitä? Ajatteletko, että ensisijaisesti sinun täytyy antaa muille, auttaa ja kannatella? Olla toisten käytettävissä, tehdä toiset onnellisiksi, hoivata?
Osaatko ottaa tukea ja apua vastaan, kun joku sitä tarjoaa? Osaatko ottaa rakkautta ja runsautta vastaan?
Kuvittele tilanne, että kävelet kadulla ja vastaantuleva ventovieras ihminen ojentaa sulle 50 euron setelin ja sanoo, ”ole hyvä, haluan antaa tämän sulle”. Mikä on ensimmäinen ajatuksesi ja tunteesi? Onko se jotakin tällaista, että ”enhän minä nyt voi tämmöistä” tai ”mikähän koira tässä on haudattuna”? Mitä teet, otatko rahan heti, sanot kiitos vai vastusteleeko mielesi? Tarkkaile omia ensireaktioitasi tilanteessa. Niitä salamannopeita ajatuksia ja tunteita, joita tilanne herättää.
Mieti sitten vaikkapa sellaista, että kun olet kaupassa kerännyt korillisen tavaroita ostoskoriin, menet kassalle ja yhtäkkiä unohdat tunnusluvun, kuten meille monille on varmasti käynyt joskus. Takana tuleva asiakas tarjoutuu maksamaan 15 euron ostoksesi. Mikä on ensireaktiosi ja -ajatuksesi? Millaisia tunteita nousee? Epäuskoa? Yllätystä? Häpeää? Kiitollisuutta?
Reaktiosi kertoo siitä, kuinka avoin sinä olet vastaanottamaan lisää hyvää elämääsi. Ja tiedätkö mitä? Jos et ole avoin ja itse salli itsellesi hyvää, mitään kovin hyvää ei tule myöskään ulkopuolelta. Koska tämä maailma toimii sun sisältä ulospäin, ei päinvastoin. Sun omat ajatukset ja tunteet luovat sun elämää. Mitä suurempi on sisällä oleva lokerosi kaikelle ihanalle, sitä enemmän sitä ihanaa sinne mahtuu tulemaan.
Sun on sallittava itsellesi hyvä, ilo ja rakkaus, jos haluat niitä elämääsi. Kuulostaa itsestäänselvältä juu, mutta itsekin olen havainnut, että ei se ole niin simppeliä aina. Meillä on paljon uskomuksia ja kuvitelmia, että millä tavalla tässä maailmassa pitää toimia ollakseen ”hyvä ihminen”. Että pitäisi tehdä tiettyjä asioita tietyssä järjestyksessä, ajatella, puhua ja pukeutua tietyillä tavoilla, pitäisi selvitä ja osata itse, jne.
Sinä olet jo valmiiksi hyvä ihminen. Et tarvitse siihen mitään ylimääräisiä tekoja tai vipstaakeja. Sinä saat ottaa apua vastaan, vaikka se olisi ilmaista. Sinä saat iloita hyvästä onnesta, jota kohtaat. Sinä saat käyttää rahaa juuri siihen mihin haluat, vaikka se olisi joidenkin mielestä rahanhukkaa. Sinä saat käyttää aikasi itseesi ja juuri siihen, mikä sinulle on tärkeää.
Sinun en tarvitse kasvaa tai kehittyä miksikään. Vaan sinun täytyy pikemminkin palata taaksepäin, muistaa kuka olet. Kaiken sen kuoren alla. Kaikkien niiden vuosien jälkeen, jolloin olet kasannut päällesi kaikenlaista turhuutta. Mieti sitä hetkeä kun synnyit. Miten rakastettava, kaunis, suloinen ja ihana voi ihminen olla! Sinä olet edelleen se sama ihminen. Sinä olet rakastettava, kaunis, suloinen ja ihana. Salli itsellesi hoivaa ja iloisia asioita, koska jokainen ihminen ansaitsee hyvää. Ja sinä olet ihminen.
Täällä ollaan kesälomafiiliksellä. Työstin alkukesällä aika paljonkin lomailuteemaa, kun mietin levon ja tekemisen tasapainoa, opiskelijan ja tulevan yrittäjän lomakäytäntöjä ja nimenomaan sitä, mitä minä tarvitsin siinä hetkessä. Huomaan näin jälkeenpäin, että tarvitsin jonkinlaista etäisyyttä asioihin, lomaa, irtiottoa tai jotakin, joka helpottaisi näkemään tärkeät asiat tarkemmin, poimimaan kirkkaimmin loistavat ajatukset niistä sumuisemmista. Tarvitsin tilaa intuitiolle, tunteelle, minulle, sille kuka minä olen. Jos asioita katsoo liian läheltä, niitä ei näe kunnolla. Ja nyt onkin ollut ihanan lomaisa ja kevyt tunnelma. Selkenee.
Eräs kaverini sanoi hyvin, että levon lisäksi tärkeää on pysähtyminen keskellä tekemisiä. Vaikka tekisi paljonkin, on ensiarvoisen tärkeää osata pysähtyä jatkuvasti tarkastelemaan, tekeekö nyt juuri sitä mitä haluaa tehdä. Tekeminenhän ei sinänsä väsytä vaan se, jos tekee vääriä asioita tai liikaa kerralla. Pysähtyä joka päivä useamman kerran huomaamaan, että onko juuri tässä hetkessä läsnä se elämää kannatteleva pohjimmainen tunne, jonka haluaa olevan. Ja toimiiko niin kuin haluaa toimia. Minä haluan perustaa elämäni mm. luottamukselle, vapaudelle, rauhalle, rakkaudelle, keveydelle ja ilolle. Niitä haluan tuntea eniten. Se ei tarkoita, että mitään negatiivista ei olisi, vaan pointti on ylipäätään pysähtyä tarkastelemaan itseään ja elämäänsä, niitä pieniä hetkiä, joista elämä koostuu. Tämä vaatii harjoittelua ja sitoutumista.
Elämähän ei ole mikään iso möykky tai pakkaus tai boksi, se on oikeastaan vain tämä yksi hetki ja monien peräkkäisten hetkien kokoelma. Kuten olen aiemminkin sanonut, meillä ei ole muuta kuin tämä tässä näin.
Viime aikoina oon viettänyt paljon aikaa mun lasten kanssa, mikä on myös ohjannut suuntaamaan huomiota kesään, lomaan, hauskaan ja tähän hetkeen. Lapsilla alkoi kesäloma ja on nyt kaikki totuteltu tähän kesärytmiin, jossa päivässä on aikaa monenlaiselle tekemiselle. On ihmetelty helteitä ja käyty paljon uimarannalla, mikä ei suoranaisesti ole mulle mitenkään erityisen ihanaa. En tiedä, en vaan saa siitä kovin paljoa. Oon kuitenkin nauttinut lasten ilosta ja kesätunnelmasta, retkieväistä ja järviveden syleilystä. On katsottu elokuvia, nähty lasten kavereita, pelattu jalkapalloa ja leikitty. Niistä on tullut hyvä mieli.
Eilen ja tänään mulla on ollut lapsivapaata ja sekin tuli tosi tarpeeseen. Tarvitsen aika paljon omaa aikaa jaksaakseni antaa muille. Eilen kävin kolmannen kerran de-armouring-hoidossa ja täksi päiväksi manifestoin itselleni yllättäen kampaaja-ajan. Kirppispöytää pidin muutaman viikon ja juhannusta vietettiin lasten mummolassa, lasten ehdoin. Oon kävellyt aiempaa enemmän paljain jaloin ja juonut enemmän vettä. Nukkunut liian vähän. Pitänyt nauruhaasteen IG:ssä. Ja syönyt mansikoita. Istunut tässä pihatuolissa, jonka alkukesällä ostin ex tempore, lempipaikka.
Tänään oli viimeinen käyntini omassa ratkaisukeskeisessä psykoterapiassa, jossa kävin vajaat 2 vuotta. Alkuperäinen syy terapiaan hakeutumiselle oli täysin eri kuin miksi se loppuvaiheessa muotoutui. Niinhän se on, että prosesseissa ei aina tiedä, mihin päätyy. Ja jos uskaltaa antautua prosessin vietäväksi ja työstää kaikkea mitä esiin tulee, saattaa päätyä paikkaan, josta ei olisi aloituksen hetkellä osannut vielä kuvitellakaan. Siksi ylipäätään muutoksessa on hyödyksi, että vaikka sinulla olisi tavoite tai unelma, niin uskallat jättää osan myös avoimeksi, koska silloin unelmassasi on tilaa maailmankaikkeuden hauskoille yllätyksille.
Tänään terapiassa tehtävänä oli piirtää fläppitaululle oman terapiaprosessini kuvaus. Puhuimme myös koko prosessista ja keräsimme sitä yhteen. Suorastaan huokailuttavan suuri muutos ja matka, jota on mahdoton tähän täysin edes kuvata.
Aloittaessani psykoterapian olin aikalailla rikki. Parisuhteemme voi erittäin huonosti, minä olin jäänyt sairauslomalle burnoutista, jaksamista ei ollut edes kävelyyn ja toimin tavoilla, jotka eivät olleet yhteydessä arvoihini. Mielessä ja kehossa oli monenlaista synkkää ja katkeraa. Olin todella väsynyt, kuten terapeuttinikin sanoi muistaneensa. Aika pian löysin kuitenkin hypnoosit ja NLP:n, jotka molemmat toivat mulle ripauksia rauhasta. Ne yhdistettynä säännöllisiin terapiatapaamisiin mulle sopivan terapeutin kanssa (kerran viikossa) toivat tarvittavaa tukea.
Jo pelkästään asiakassuhde terapeuttiini oli tärkeä. Terapiasuhteesta sanotaankin, että jo itsessään ihmissuhde terapeutin kanssa, vaikka kyseessä onkin hänelle ammatillinen suhde, on merkityksellinen terapian osa. Terapiasuhteen hyvä laatu ennustaa yhtenä tekijänä asiakkaan toipumista. Siksi on niin tärkeää, että koet olosi hyväksi oman terapeuttisi kanssa. Itse koen, että moni terapiaan hakeutuva on usein jo vuosia pähkäillyt asioitaan yksin. Siksi yksi terapeutin tärkeimmistä tehtävistä on kuunnella ja kohdata, olla ihminen läsnä. Terapiaprosessin alusta alkaen musta tuntui, että mun kuului löytää juuri tämä terapeutti, koska hänellä oli juuri ne osaamisen alat, jotka mua koskettivat. Mun oli helppo hengittää hänen seurassaan ja hän edusti terapiasuuntaa, joka oli mulle ihan jees.
Terapiaprosessin varrelle on mahtunut mm. burnout ja vähittäinen töihinpaluu, lukuisat sairauslomat, asumusero, avioero, uuden urapolun löytäminen, uuteen koulutukseen hakeminen ja sen aloittaminen, opintovapaan aloitus, oman yrityksen toiminimen perustaminen, traumojen yllättävä esiintulo, oman asunnon ostaminen, äitiroolin muutos, seksuaalisuuden asiat, kehoasiat ja naiseus, masennuksen diagnoosista irrottautuminen, ihmissuhdeasiat kaikkiin elämäni ihmisiin, uudenlaisten iloisten juttujen tekeminen, tunnetaitojen opettelu ja mitähän vielä. Oikeastaan kaikki mahdollinen mitä nyt voi kuvitella. Terapia oli ehdoton esim. avioeron työstämiseen varsinkin ennen eropäätöstä ja heti sen jälkeen.
Voitte uskoa, että tämä on ollut myös työlästä. Joka kerta olen kuitenkin mennyt mielelläni terapiaan. Ehkä yhden ainoan kerran tuntui alkuvaiheessa, että en jaksaisi, mutta käynnin jälkeen oli silloinkin tosi hyvä olo. Montakohan kertaa olen yhteensä psykoterapiassa käynytkään. Työlästä eivät olleet terapiakäynnit, päinvastoin ne olivat parasta, koska kerrankin minä sain avata omaa kokemusmaailmaani jollekin, joka varmuudella jaksoi ja halusi kuunnella.
Työläintä oli se aika käyntien välissä, oma arki, koska silloin se todellinen työstäminen tapahtuu ja silloin yrität laittaa käytäntöön ne asiat, joista olette terapeutin kanssa puhuneet. Keskustelut olivat mielessä viikolla ja elämänmuutokseni suuruudestakin johtuen asiaa riitti pitkään. Puhuin paljon. Joskus koko käynti meni siihen, että puhuimme edellisellä viikolla tapahtuneista vuorovaikutustilanteista. Välillä teimme terapeutin antamia tehtäviä. Puhuin paljon ja se oli hyvä. Olin burnoutin lyötyä minut kanveesiin tietoisesti päättänyt, että tällä kerralla minä teen tämän homman kunnolla, niin kunnolla että ikinä en enää mukaudu toisten toiveisiin niin paljon että uuvun. Olin päättänyt löytää itseni. Päättänyt, että treenaan mieltä ja sydäntä niin paljon, että seuraavissa otteluissa en enää päästä uupumusta, masennusta ja kaikkea niihin liittyvää sekalaista sälää (esim. sokeaa suorittamista, kehon viestien unohtamista, perfektionismia) voittamaan ottelua. Edelleen ne ovat yrittävät, mutta minä voitan nämä pelit. Eikä terapiaprosessi tehnyt asioista työläitä, kyllä ne olivat sitä jo entuudestaan. Prosessissa sain ne vihdoin ulos itsestäni, irti minusta.
Ja useampi ihminen on tänään mulle sanonut, että kun asiakas työstää asioita itse ja ottaa aktiivisen roolin omassa prosessissaan, myös ammattilaisen on miellyttävämpää ja helpompaa olla asiakkaan tukena, tehdä työtään, tehdä oma osansa. Tämä siksi, että prosessi todella etenee ja molemmat näkevät kehitystä asiakkaan tilanteessa. Tätä toivon myös omilta terapia-asiakkailtani ja mm. tähän opiskelemani ratkaisukeskeinen lyhytterapia perustuukin: asiakkaan oman toimijuuden vahvistamiseen ja asiakkaan omaan haluun tehdä muutos. Koska kukaan muu ei voi sinua muuttaa etkä sinä voi muuttaa ketään toista. Voit tehdä muutoksia vain omaan elämääsi. Eli jos haluat, että elämäsi muuttuu jotenkin, sinun on itse tehtävä se jokin muutos, oltava se muutoksen tuuli, joka sun elämässä puhaltaa. Ja voit valita, paljonko haluat sen puhaltavan. Minä valitsin tietoisesti ja osittain myös kehoni, mieleni ja sydämeni pakottamana tornadon, joka mullisti ihan kaiken.
Tykkään paljon ajatuksesta, että kun on kyse uupumuksesta tai masennuksesta, ihminen on oikeastaan ihan terve koko ajan. Kyse ei ole siis niinkään mistään sairaudesta vaan siitä, että ihmisen voimavarat ovat hetkellisesti vähissä ja ympäristön tilanteet tuovat ylimääräistä kuormaa. Seurauksena on se, että ihmisen omat voimat eivät riitä ja hän luonnollisesti väsyy, uupuu, masentuu taakan alle, kadottaa ilonsa. Ben Furman onkin puhunut masennuksesta IMP:nä. Se tarkoittaa, että Ilo Mennyt Piiloon. Se kuvaa minusta hyvin masennuksen luonnetta.
Kaksi vuotta sitten minulla diagnosoitiin pitkäaikainen masennus. Yksi tärkeimmistä asioista, joita toipuva voi tehdä, on irrottautua kaikista erilaisista diagnooseista joita hän saa. Diagnooseja ei ole tehty siksi, että ihminen itse tietäisi mitä hänelle kuuluu tai miten hän voi, vaan siksi että osattaisi luokitella ihmisten erilaisia vaivoja edes vähän, ja hallinnoida niiden hoitoon liittyviä raha-asioita, esim. Kelan tukia. Itse ajattelen, että diagnooseista saamme tietoa, mutta ne eivät koskaan vastaa täysin totuutta, koska niihin on mahdoton yksinkertaistaa yksilöllisen ihmisen kokemusta ja tilannetta. Jokaisen tilanne kun on täysin ainutkertainen, ja se myös muuttuu joka päivä. Koska ihminen muuttuu koko ajan. Jokainen kokemus muuttaa ihmistä enemmän tai vähemmän. Olet siis huomenna aamusta eri kuin olit tänään. Kuinka paljon haluat muuttua ja missä asioissa?
Siksi tärkeää on muistaa, että kun saat jonkun diagnoosin, saat toki huokaista, että vihdoin sait jonkun ”selityksen” oireillesi, tein itsekin niin, mutta heti sen nopean vilahduksen jälkeen anna diagnoosillesi lupa poistua: ”kiitos ja hei.” Älä anna diagnoosin määrittää itseäsi, muuttua identiteettisi osaksi tyyliin: ”olen masentunut”. Tuo lausehan tarkoittaa, että olisit masentunut ihminen, ihmisenä jonkinlainen eli masentunut. Masentuneen identiteetti. Sinä et ole yhtä kuin oireesi, diagnoosisi. Sinä olet ihminen, jolla on nyt haasteita. Mutta olet yhä se sama ihminen kuin aina ennenkin. Sinä vain tunnet masentuneita ja väsyneitä tunteita. Sinulla on ydin, johon mikään diagnoosi ei voi koskettaa. Tämä ydin ei tunne masennuksen käsitettä. Tämä voi olla sulle hepreaa, ruotsia tai suomea, ei se mitään. Kaikki kielet on yhtä hyviä.
Olin burnoutin lyötyä minut kanveesiin tietoisesti päättänyt, että tällä kerralla minä teen tämän homman kunnolla, niin kunnolla että ikinä en enää mukaudu toisten toiveisiin niin paljon että uuvun.
Kun rastin rukseja eli raksin ristejä CORE-OM-lomakkeeseen, jonka Kela kuntoutuspsykoterapiasta haluaa, mua alkoi suorastaan naurattaa, koska lomake oli niin helppo täyttää. Ensimmäisellä kerralla olin hapuillut ja miettinyt tarkkaan, vaan nyt ajatukset ja tunteet ja arki oli selkeää. Rasti sinne, ruksi tänne. Pisteitä tyyliin minimi. Voin siis hyvin, lomakekin sen tietää.
”Voida hyvin” ei kuitenkaan tarkoita, että olisin valmis tai kaikki olisi mulle nyt helppoa. Kuten me kaikki ihmiset, minäkin olen aina kesken. Keskeneräisyys ei kuitenkaan ahdista mua enää, koska tärkeimmät elämäni asiat ovat järjestyksessä. Mun arki on mukavaa ja mieluisaa. Kaikki alussa asetetut tavoitteeni ovat toteutuneet: toiset täysin ja toiset erittäin paljon. Joidenkin asioiden kanssa jatkan vielä työskentelyä, mutta niihin en tarvitse terapiaa. Ihana kirjoittaa, että ”en enää tarvitse terapiaa”. Iso juttu.
Viimeisen käynnin loppuessa olo oli sanaton. Kuinka kiittää ihmistä, joka on viimeiset pari vuotta kulkenut matkassani, pitänyt minua mielessään säännöllisesti, tukenut, kannustanut, antanut kaiken osaamisensa minun vapaaseen käyttööni, rohkaissut uuteen, nähnyt kykyni ja taitoni ja kauneuteni, tarjonnut ymmärrystään. Miten muka osaisin kiittää parilla lauseella?! Luotan, että hän tietää. Ja ehkä pysäyttävintä mitä sain tänään kuulla, että ”meistä tuli kollegoita”. Niin kiitollisena otin vastaan nämä sanat. Kunnia olla näin hienossa joukossa.
Minusta on koko kevään tuntunut, että jokin vanha jää taakse ja uusi alkaa. Viime päivinä olen käsitellyt irtipäästämistä ja voihan olla, että se puhututtaa edelleenkin. Mutta nyt musta tuntuu taas kerran, että joku suuri muutoksen vaihe, toipumisen vaihe, on konkreettisesti jäänyt taakse. Tänään. Päästää irti terapiakäynneistä, päästää irti toipumisen sanasta, jopa prosessista. Uskaltaa lopettaa hyväksi koettu tapa siksi, että uskoo luvassa olevan vieläkin parempaa. ”Vihdoin”, kuului juuri viereiseltä kadulta nuoren tytön suusta, selkeästi ja kirkkaasti. Haha. On alkanut uusi vaihe, jonka nimeän kukoistuksen vaiheeksi.
Tätä psykoterapiamatkaa ja sen merkityksellisyyttä mulle ei kukaan muu voi käsittää. Eikä tarvitsekaan. Tämä on jotain ihan mun omaa. Ja mä olen aivan uusi nyt.
Kello on hurjan paljon, mutta halusin tulla sanomaan moi. Blogissa on ollut hiljaista, koska on pitänyt keskittyä irtipäästämiseen vanhasta, se on ottanut energiaa ja aikaa. Uutta on kuitenkin koko ajan tulossa mun elämään ja sitä kautta myös nettisivuille ja blogiin. Instagram päivittyy eniten tällä hetkellä. Verkkokurssia on tuloillaan ja jatkan ratkaisukeskeisen lyhytterapeutin ja NLP-valmentajan asiakastyötä heti kesäloman jälkeen. Otan sitten myös uusia asiakkaita eli nyt todellakin kannattaa laittaa viestiä, jos mielit huoltamaan mieltäsi minun seuraan.
Tänään vietin päivän Tampereella koulutuksessa. Joskus aikaisemmassa elämässä en olisi voinut kuvitellakaan, että matkustan Jyväskylästä Tampereelle koulutuksiin säännöllisesti. Jostain syystä se ei sopinut ajatukseeni siitä, mikä on mulle mahdollista. Tuntui, että sellaista pystyivät tekemään vain erityisen vapaat ihmiset.
Koulutus oli taas huikea. Pää yhtä aikaa täynnä tyhjää ja täyttä. Inspiroivaa, onnellisen tuttua, uuttakin, haastetta ja tehtäviä. Kotona avasin terassin oven, istuin tähän sohvan nurkkaan ja aloin tekemään koulutuksessa saatua tehtävää. Nyt otan askeleen kohti unta. Kauniita unia ja onnellisia päiviä! Nähdään pian!
Ihminen elää jatkuvassa suhteessa ympäristöönsä ja myös irtipäästäminen tapahtuu suhteessa ympäristöön. Joskus meidän on tarpeellista päästää irti jostain vanhasta toimintamallista, ajattelutavasta, pitkittyneestä tunteesta, vääristyneestä identiteetistä, pelosta, jostain ihmisestä tai kokonaisen elämänvaiheen vaikutuksesta omaan elämään. Niistä asioista, joiden et enää halua vaikuttavan elämääsi tässä, nyt ja tulevaisuudessa. Sillä jos et päästä irti ja anna anteeksi, se on ainoastaan sinun tappiosi, rakas ystävä. Vain sinä olet se, joka siitä kärsii. Haluatko antaa vanhojen asioiden himmentää valoasi nyt? Haluatko antaa niille valtaa yhä? En usko.
Irtipäästäminen on sitä, että tietoisesti luovut asioista, jotka vaivaavat sinua, häiritsevät sinua, vievät sinulta liikaa energiaa ja aikaa arjessasi. Irtipäästäminen voi tapahtua vaikkapa niin, että ensin irrotat asian sinusta ja ytimestäsi. Tämä tarkoittaa sitä, että tajuat, että se ei olekaan osa sinua itseäsi, vaan esimerkiksi opittu toimintatapa, reaktio toisen käyttäytymiseen, tunne johon olet ripustautunut, tarrautunut, jopa vuosikymmeniksi. Tiedostat, että et oikeastaan tarvitsekaan etkä haluakaan tällaista asiaa (esim. asuntoa) tai ihmistä elämääsi: voit paremmin ilman. Irtipäästämisen kohde voi olla myös ajatus, jonka olet oppinut ajattelemaan, mutta joka ei oikeasti ole totta. Se voi olla voimakas tunne, esim. viha, katkeruus, pettymys, pelko, toisten ihmisten väärät teot, epäreiluus, nöyryytys, häpeä, rakkaudettomuuden kokemus. Ja voihan se olla rakkauskin. Tarpeen tullen voi siitäkin joutua päästämään irti.
Tärkeää on tässä vaiheessa ajatella, mitä haluat tuon sinua aiemmin kuormittaneen asian tilalle. Millaisia tunteita haluat tuntea? Millaisia ajatuksia haluat ajatella? Millaisia uskomuksia haluat uskoa? Miten haluat elää ja olla? Millaista haluat elämäsi olevan? Millaisia asioita haluat tehdä? Mitä kohti haluat mennä?
Irtipäästäminen luo aina tilaa uudelle.
Kun haluat elämääsi kevättä,
päästä irti tunkkaisista turhuuksista.
Kun näet, että asia ei oikeasti olekaan osa sinua, vaan jotain jonka olet vain oppinut pitämään elämässäsi tai jotain, johon olet tukeutunut tunnetasolla liian pitkään, olet valmis tähän seuraavaan vaiheeseen. Huomaa nyt, että olet ehkä aiemmin suhtautunut tähän asiaan tunteilla, jotka eivät palvele sinua pidemmän päälle, ehkäpä juuri sillä vihalla, katkeruudella tai surulla. Ne ovat usein myös niitä syitä, miksi et enää jaksa kantaa tätä asiaa mukanasi elämässä.
Nyt valitse katsoa tuota asiaa vaaleanpunaisin, rakkaudellisin ja äärettömän lempein katsein. Kuin se asia olisi kaunein ja ihanin juttu minkä maailmassa tiedät.
Mitä elämässäsi on tapahtunut menneisyydessä?
Miltä se on tuntunut sinusta silloin?
Mitä nämä tunteet haluavat sinulle kertoa?
Miksi olet ollut niin tarrautunut tähän vanhaan asiaan/tunteeseen/uskomukseen?
Mitä hyvää se on sinulle antanut? (Koska kyllä vaan, se on antanut sinulle jotain hyvää, ethän muuten olisi pitänyt sitä elämässäsi näin kauan.)
Kiitä nyt mielessäsi tätä asiaa/tunnetta/uskomusta, josta haluat luopua. ”Kiitos, että halusit minulle hyvää, mutta annan sinun nyt mennä, koska en tarvitse sinua enää.” Ja näe, miten sen vaikutus vähenee heti elämässäsi.
Sinä toki voit yrittää vain unohtaa asiat, työntää ne taka-alalle, sulloa mustaan jätesäkkiin ja viedä varaston perälle. Uskon kuitenkin, että saat paljon enemmän irti elämästäsi, kun opit suhtautumaan rakkaudellisesti menneisyyteesi, kiittämään sitä, huomaamaan sen antamat opit ja sitten jättämään sen rauhallisesti taakse. Silloin saat itsekin rauhaa. Ei ole pelkoa, että vanhat möröt tulevat takaisin, koska ne on rakastettu pehmoisiksi ja lutuisiksi. Niihin ei enää liity sitä tunnemöykkyä, joka teki niistä aiemmin raskaita.
En väitä, että tämä on täysin vaivatonta tai suoraviivaista. Työ on tehtävä, kun haluat irrottaa vanhasta ja olla auki uudelle. Riski on otettava. Riski on se, että et tarkalleen tiedä, mitä uusi on. Mitä se pitää sisällään, miltä se tuntuu, voiko siihen luottaa? Oman kokemukseni mukaan elämä kuitenkin kantaa aina. Kun katson omaa menneisyyttä, voin nähdä nyt jälkikäteen, miten monesta asiasta olen selviytynyt. Ihan kaikesta. Niistäkin, jotka olen sanonut vain yhdelle ihmiselle maailmassa. Niistä, joita kukaan ei tiedä. Meillä kaikilla on haavoja. Merkityksellistä on, miten tulet toimeen niiden kanssa.
Kun olet päästänyt irti, saatat jossain vaiheessa huomata, että se sama asia pyörii sinun mielessäsi taas uudestaan, vaivaa, häiritsee. Et ehkä päästänytkään irti vielä kokonaan tai asia on vain niin suuri. Silloin ajattelet kauniisti itsestäsi ja teet uudestaan irtipäästön. Mietit uudelleen, miksi et halua tätä asiaa, esim. miksi et halua että jokin huono aikaisempi ihmissuhde vaikuttaa sinuun enää. Valitset haluta parempaa. Valitset ja näet, että sinä olet paremman arvoinen. Sinä olet upea ja ansaitset vain parasta. Kiität vanhaa ihmissuhdetta mielessäsi siitä mitä se on opettanut, ja päästät irti.
Jos elämässä on yhtä aikaa paljon muutosta ja uutta, voi irtipäästämisen prosessi olla kehollisestikin suuri. Vaikka työ tehdään mielen tasolla, myös kehoissamme on paljon vanhoja tunteita jumissa. Siksi irtipäästäminen voi väsyttää kehoa ja näkyä erilaisina yllättäen ilmenevinä tunnereaktioina, esim. itkuna tai nauruna. Valitse silloin antaa reaktiosi tulla esiin, jotta kehosi ja mielesi puhdistuu paremmin. Jos pidättelet itkua tai naurua, oman kokemukseni mukaan se pyrkii kehosta ulos myöhemmin. Meillä on usein paljon itkuja itkemättä. Nauru voi tulla spontaanisti esimerkiksi siitä, kun vanha poistuu ja tilalle tulee vapauden ja keveyden kokemus.
Anna irtipäästämisen näkyä sun elämässä konkreettisesti. Se näkyy esimerkiksi siinä, miten olet, puhut, ajattelet asioista, toimit ihmisten kanssa. Ja sinua tullaan testaamaan: ”Oletko ihan varmasti sinut tämän asian kanssa?” ”Oletko tosissasi?” Saatat kohdata erilaisia triggeröiviä tilanteita, joissa sinun on tärkeä nyt toimia toisin kuin ennen. Näin osoitat itsellesi, että ajattelet ja tunnet asioista nyt eri tavalla.
Kun olet tiedostanut asian jota et enää halua pitää, kiittänyt sitä sen palveluksista ja antanut sen mennä, sun sydämen päältä lähtee pois jotain vanhaa ja turhaa. Itselläni se tuntui joskus tummalta epämääräiseltä möykyltä. Ja kun se lähtee, tulee sydämesi esiin. Ja silloin sinä pääset viimeistään sen äärelle muistamaan, kuka sinä olitkaan ilman tuota möykkyä. Niin, kuka sinä olisit juuri nyt, jos sinulla ei olisi tuota asiaa, josta haluat päästää irti?
Siispä tässä on vapauden kaava: Päästä irti menneestä. Ole sinä.
Nämä kaksi kulkevat limittäin ja päällekkäin. Ei ole väliä, kumman teet ensin, kunhan teet molemmat. Jos osaat olla oma itsesi, mutta olet kiinni menneessä, sinulta menee aivan hurjasti aikaa hukkaan menneiden ajatteluun ja tuntemiseen, märehtimiseen. Jos taas olet päästänyt irti menneestä, mutta et uskalla elää omannäköistä elämää, koet helposti tyhjyyttä ja merkityksettömyyttä.
Kun nämä molemmat osatekijät ovat kunnossa, voit kokea vapauden, rakkauden, kiitollisuuden, ilon ja kaikki muut upeat tunteet, jotka sinulle kuuluvat osana ihmisen elämää. Sillä ihmisen tarkoitus ei ole täällä kärsiä. Sinä saat voida hyvin.
Tietäminen on eri asia kuin tietäminen. Voit tietää jonkin asian aivoillasi ja olla siitä aivan varma ja nähdä, että se on totta sulle. Esimerkiksi tiedät, mitä sun olisi hyvä tehdä. Mutta joskus huomaat, että kun oivallat jonkin jo etukäteen tietämäsi asian erityisen syvällisesti uudestaan, tiedätkin sen yhtäkkiä aivan eri tasolla kuin ennen, ytimessäsi asti. Kuin yhdistyisit johonkin suurempaan, viisaampaan tietolähteeseen, josta ymmärrys kumpuaa suoraan sun sydämeen. Silloin tiedät kehollasi, mielelläsi, sielullasi. Et ainoastaan aivoillasi, järkeilemällä.
Mulle tapahtuu aina välillä tällaisia oivaltamisia. Ne syntyvät rennosta olotilasta, antautumisesta, vapautumisesta. Tänäänkin, kun listalla oli liioittelematta parikymmentä hoidettavaa asiaa (ja taustalla vähän ahdistusta) ja annoin niiden asioiden silti olla, yhdistyi yhtäkkiä päässä monenlaisia piuhoja. Kuten instaan kirjoitin: ”Tänään löysivät mun palapelin palat kohdilleen ja niistä piirtyi selkeä kuva. Piuhat yhdistyi, Muumit löysi laaksoon.” Syntyi syvällinen oivallus. Kokemuksellinen tieto.
Miten uupumuksesta siis toivutaan?
Olen kertonut teille joskus uupumuksestani, joka syventyi vähitellen monien vuosien aikana ja päätyi loppuunpalamiseen. Uupumus oli luonnollinen seuraus itseni unohtamisesta. Olen tuosta seurauksesta kiitollinen, koska sen avulla olen löytänyt aivan uskomattomia asioita. Ota tästä tekstistä se mikä resonoi ja anna mennä ohi sen, joka ei osu. Jokaisen matka on omanlainen.
Uupumuksesta toivutaan siten, että ensin levätään. Sen jälkeen kun on levätty, levätään lisää. Kuunnellaan kehoa. Jos ei osata kuunnella kehoa, kuten ei useinkaan osata jos on kerta uuvuttu, niin opetellaan. Opetellaan rauhassa, ajan kanssa. Opetellaan olemaan. Opetellaan hyväksymään syvällisesti, että uuvuttiin. Annetaan itselle lupa olla väsynyt. Lakataan kokonaan suorittamasta yhtään mitään.
Ja näissä tehdään usein se ensimmäinen virhe: luullaan että saatiin hoidettua viikon-kahden pituisella sairauslomalla monien viikkojen, kuukausien ja usein vuosien aikana kertyneet uupumukset ja niihin johtavat ajatusmallit. Tai aletaan suorittaa lepäämistä. Yritetään levätä niin kuin muut lepäävät. Suoritetaan lepääminen siinä ajassa ja sillä tavoin, kuin muut kertovat, että kuuluu tehdä. Silloin saadaan tilanteeseen ensiapua, mutta todellinen uupumisen syy ei kirkastu, jolloin uupuminen tapahtuu todennäköisesti uudestaan jossain tulevassa elämänvaiheessa.
En tarkoita, että aina tarvitsee olla pitkällä sairauslomalla toipuakseen. Mutta jos haluaa oikeasti muuttaa syvällisiä, tiedostamattomia, uupumukseen johtaneita ajattelumallejaan, sille tarvitsee usein raivata lisää tilaa arjessaan. Jos hyppää nopeasti takaisin oravanpyörään, niin jokainen ymmärtää, että ei siinä ehdi ajatella mitään uutta, kun jalat viuhuu jo pyörällä minkä ehtii. Miten siinä voisi rakentaa ja tutkia rauhassa uusia reittejä sen pyörivän häkkyrän ulkopuolelta, kun energia menee tasapainoiluun vanhoissa askelkuvioissa?
Kun levätään, annetaan periksi, hellitetään ja antaudutaan väsymykselle, vapautuu tilaa ja energiaa kehosta ja mielestä. Tuota tyhjää tilaa on minusta hyvä täyttää uusilla, rakkaudellisilla ajatuksilla itseään kohtaan. Uupuminen johtuu usein siitä, että on pienentänyt itseään jollain tavalla. Siksi on tärkeä oppia ajattelemaan, että ”ansaitsen hyvän elämän, ansaitsen lepoa, ansaitsen onnellisuutta”.
Lepääminen, hyväksyminen ja itsensä arvokkaana näkeminen ovat isoja ja ihania asioita. Anna niille aikaa, hae niihin tukea. Ne luovat perustan, jolle rakennat uuden itsesi tässä prosessissa. Luota toipumisprosessiin. Sillä tuhkasta kasvaa uusi maa, elinvoimainen, värikäs. Loppuunpalaminen kun ei ole loppu, se on alku. Kun luotat toipumisprosessiin, on helpompi sallia itselleen lepo. Levon jälkeen tulee kyllä sopiva hetki toimia ja tehdä, myöhemmin.
Kun olet hyväksynyt kaiken mitä on tapahtunut, elänyt ja hengitellyt sen läpi, tuntenut kaikki tunteet, levännyt, pysähtynyt, niin sitten tulee luonnollisesti se hetki, jolloin huomaatkin, että vähitellen voima ja ilo alkavat palata. Silloin ole tarkkana siitä, ettet kiirehdi. Voimat ovat alussa vielä heiveröiset ja ne kuluvat nopeasti loppuun. Voiman ja ilon palailu voi kannustaa niin paljon, että vahingossa alat tehdä monenlaista nopeasti, innostut. Innostu vaan, mutta ota iisisti, kaikelle on aikansa. Haluat rakentaa uudenlaista elämää, jossa et enää uuvu. Siksi katsele rauhassa, mikä tekee sulle aidosti hyvää.
Jos tuntuu, että uupumus, masennus tai niiden kaltaiset tunteet vain jatkuvat ja jatkuvat, pysähdy rakkaudellisesti itsesi äärelle. Oletko vahingossa luonut itsellesi ”uupuneen tai masentuneen identiteetin”? Ottanut diagnoosit tai nämä raskaat tunteet osaksi persoonaa: ”kun minä nyt olen tällainen.” Kaikella toiminnallamme on positiivinen tarkoitus. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, joskus haluamme pitää kiinni ongelmistamme, koska olemme niin tottuneet niihin. Ne ovat ongelmia, mutta ah-niin-turvallisia. Saatamme pelätä olevamme terveitä ja jaksavia. Kyllä, sitä voi tiedostamatta pelätä paljonkin. Ehkä terveys, voima, jaksaminen ja elämänilo toisivat esiin näkyvästi sellaisia puoliamme, joita pelkäämme muille näyttää. Yllättävän moni pelkää näyttää itsensä sellaisena kuin aidosti on, tulla näkyväksi. Jos tahtosi vastainen tunne pitkittyy, kysy itseltäsi, mitä hyvää se tunne sulle antaa? Luvan olla väsynyt? Luvan levätä enemmän? Luvan tehdä vähemmän? Luvan olla pitämättä yhteyttä ihmisiin joihin et jaksa pitää? Luvan olla kotona, rauhassa, hiljaa? Luvan nukkua päikkärit? Luvan olla pois töistä? Mitä vaan. Voisitko nyt tässä hetkessä tänään vain valita, että annat nuo luvat ihan itse itsellesi, tässä ja nyt?
Kun on kohdattu uupumus ja levätty rauhassa, etsitään elämään takaisin ilo. Se löytyy itselle merkityksellisistä asioista, tekemisestä, olemisesta. Tämä on iso juttu ja saattaa tarkoittaa, että elämässä paljon menee uusiksi. Riippuen tietysti siitä, kuinka kaukana olet aiemmin ollut omasta ilostasi. Uusiksi voi mennä ajankäyttö, tekemiset, arvot, identiteetti, ihmissuhteet, vuorovaikutus, omat rajat, käyttäytyminen eri tilanteissa, ehkä työ, harrastukset ym. Tässä vaiheessa kysyt itseltäsi, ”kuka oikeasti olenkaan?” Sillä saat olla mitä tahansa. Se voi kuulostaa villiltä, mutta tottahan se on. Ihan itsehän sinä valitset, kuka olet ja miten toimit tässä maailmassa. Ja se on sinun tehtäväsi selvittää, se että kuka olet?
Rakennetaan oma kuva uudestaan, käsitys itsestä. Kirkastetaan oma identiteetti ja parhaimmassa tapauksessa sulatetaan vanhat rajoittavat uskomukset omasta minuudesta. Ei enää sanota että ”kun minä olen tällainen, niin en pysty/osaa/voi”. Vaan opitaan sanomaan, että ”koska minä olen tällainen, niin todellakin pystyn, osaan, voin ja opin”. Tässä vaiheessa hyvänä apuna voivat toimia esim. NLP:n erilaiset harjoitukset. Identiteetin muutos voi tapahtua hitaasti tai nopeasti. Koska identiteettimme näkyy kaikessa miten olemme ja toimimme, uusien asioiden integroitumiselle ulkoiseen elämäämme kannattaa antaa hetki aikaa.
Muutos on usein myös aaltoilevaa, kuten uupumisesta toipumistakin on kuvattu. Tulee uutta hyvää, sitten notkahdus, josta aina noustaan vähän ylemmäs kuin aiemmin.
Jos mieli väsyy syystä tai toisesta, nimenomaan ilo on silloin unohtunut, mennyt piiloon. Elämästä on tullut ei-niin-omannäköistä. Jos sun elämä elämä ei sovi sun
omaan olemisen tapaan
sun arvoihin
synnynnäisiin piirteisiin esim. herkkyyteen
toiveisiin elämästä
siihen kuka pohjimmiltasi olet,
niin silloin ei ole mikään ihme, jos ilo on vähitellen hävinnyt ja uupumus tullut tilalle. Se ei ole kenenkään vika: ei sun eikä sun ympäristön. Se on pelkkä seuraus. Seuraus itsesi unohtamisesta.
Itsensä muistaminen on taito, jota meille ei ole välttämättä osattu opettaa aiemmin meidän elämässä tai me ei olla oltu valmiita oppimaan sitä vielä. Me voidaan opetella se nyt itse.
Ilon kokeminen on myös taito. Ja taidot voi aina oppia, harjoittelemalla. Näinhän me opetetaan meidän lapsillekin: ”voit oppia mitä vaan, kun harjoittelet”.
Jokainen meistä on ollut joskus iloinen. Ei ole väliä, milloin olet sen ilon kokenut: lapsuudessa, nuoruudessa, aikuisuudessa. Se tarkoittaa sitä, että meillä kaikilla on pääsy iloon. Meillä on kokemus ilosta, siitä miltä ilo tuntuu kehossa ja näyttää mielessä. Miltä se kuulostaa, tuoksuu tai maistuu. Kun olet lukenut tämän tekstin ihan kohta loppuun, sulje silmät hetkeksi ja etsi mieleesi yksi iloinen tai onnellinen hetki, jonka muistat. Vain yksi ajatus, se riittää.
Sulje silmät ja fiilistele sitä hetkeä. Näe, mitä silloin tapahtui. Mikä teki sinut iloiseksi? Miltä se tuntui kehossa? Ja huomaa, miten se tuntuu kehossasi juuri nyt? Mitä ilosi kertoo sinusta, siitä kuka olet? Kaikki asiat, joita ajattelemme, livahtavat aivoihimme ennen kuin ehdimme kissaa sanoa. Ennen kuin ehdimme sanoa ”seis”. Tässä on viisaus. Muistelemalla yhtä ainutta iloista asiaa, joka on tapahtunut vaikka vuosia sitten, kehosi palaa samantien tuntemaan sitä tunnetta, joka ajatukseesi liittyy. Anna siis itsellesi lupa muistella ja ajatella iloisia asioita, palata tuntemaan se sama ilo. Ilosi ei ole pois keneltäkään muulta eikä ilosi tarkoita, ettetkö välittäisi heistä, jotka eivät ole tällä hetkellä iloisia. Ilottomuutesi ei pelasta ketään, ei se auta ketään. Ilosi sen sijaan tuo toivoa ympärillesi.
Ja taas tuntuu tärkeältä muistuttaa, että ei, kyse ei ole taaskaan yltiöpositiivisuudesta, jossa pakotettaisiin itsemme iloiseksi ja unohdettaisi muut tunteet. Kaikki tunteet ovat tärkeitä. Ne kertovat viestiä. Ja väsyminen ja uupuminen ovat nimenomaan viestejä siitä, että olet ehkä unohtanut, että elämän on tarkoitus olla pääosin kivaa ja iloista, siis se sinun arkielämä, jossa uuvuit. Sinä saat tehdä siitä kivaa ja iloista. Saat toki olla eri mieltäkin. Vaan minä ajattelen, että yhteiskuntamme totuttu tapa suosia kärsimystä ja välillä jopa rypeä siinä, voisi jo tulla tiensä päähän. Kuka on sanonut meille, että elämän kuuluu olla aina vähän vaikeaa ja raskasta? Että meidän pitäisi kärsiä, jos toisetkin kärsii? Miksei me voitaisi ajatella, että elämä saa olla iloista ja pääosin helppoa? Että oikeastaan sen kuuluisi ollakin sitä. Mietin vaan.
Arki. Mikä hauska sana. Arki saapuu parisuhteisiinkin. Yhtenä päivänä se koputtaa oveen ja sanoo: ”hei, minä tulin nyt sitten.” Tiesitkö, että sitä ei ole pakko päästää sisään. Arjen armoille ei tarvitse jäädä. Voi valita omassa voimassaan, että rakentaa itselleen omanlaisen, hyvältä tuntuvan, elämän, uudenlaisen arjen. Ottaa siihen arkeen sisälle ne kaikki ihanat asiat, jotka haluaa säilyttää. Esimerkiksi parisuhteessa valitsee, että arki ei tule kylään missään vaiheessa suhdetta ja jos se on jo tullut, sen voi nyt häätää. Sillä ei ole minkäänlaista vuokrasopimuksen irtisanomisaikaa. Sen voi häätää heti, jos haluaa. Arki. Melkein kuin arg.
Tee omanlainen arkesi. Me ollaan kaikki ainutlaatuisia yksilöitä. Siksi myös oikeanlaisia arkitodellisuuksia on yhtä monta kuin meitä ihmisiä on. Jokaisella on oma henkilökohtainen tapa kokea elämää, oma mielenmaisema. Se mikä on totta toiselle, ei ole välttämättä sitä toiselle. Vaikka meissä on myös paljon samaa ihmisyyttä ja voimme kokea samuutta toisiimme nähden. Silti meillä jokaisella on rikas ja ainutlaatuinen mieli. Ystävälle kirjoitin tänään, että on ihan sama, mitä minunkin mielen sisällä on. Että miten näen maailman siellä, miten operoin mieleeni nousevia ajatuksia, tunteita ja kokemuksia, kunhan ne vievät minua kohti hyvää. Kokemus maailmasta on aina henkilökohtainen. Siksi ei ole väliä, mitä mieleni sopukoissa tapahtuu eikä minun tarvitse kokea siitä esim. häpeää. Kohti-ajattelu onkin yksi NLP:n ja ratkaisukeskeisen lyhytterapian keskeisimpiä työkaluja. Mitä kohti haluat mennä? Mitä haluat lisää elämääsi?
NLP Master Practitioner -viikolta palaaminen tähän arkitodellisuuteen on tuntunut kivuliaalta, painavalta. Uuden voimakkaan sydämen kanssa palata entiseen ympäristöön, siihen jonka on luonut entisestä tunnetilasta käsin. Siinä on ristiriita, ja eräässä NLP-harjoituksessa viime viikolla puhuttiin kollegoiden kanssa juuri tästä, että ristiriitainen tunne on sekava ja voi olla hankala muuttaa toimintatapaansa, johon liittyy ristiriitaisuutta. Silloin tuntuu kuin vedettäisi kehoa eri suuntiin yhtäaikaa. Vähemmästäkin hämmentyy. On luonnollista, että munkin olo on tuntunut vähän raskaalta. Ai että, jostain tuli mieleen nyt vappu ja munkit. Kun saisi nyt tuoreita itsetehtyjä munkkeja, namm. Keskeistä on kuitenkin nyt kiinnittää huomiota siihen, että säilyttää sydämessä ja mielessä sen kaiken uuden mitä sai tuolla NLP-viikolla, ja rohkeasti antaa ympäristön muuttua ja mukautua. Sillä tällä kertaa ympäristö saa mukautua, joustaa, en minä, enää. Ennen se olin aina minä. Mikä hervottoman suuri ajattelun muutos se onkaan. En ole itsekään sitä vielä tajunnut kunnolla.
Ennen minä joustin, miellytin, mukauduin ympäristöön. Elin sellaista normielämää: normi-elämää, normien mukaan. Nyt keskityn siihen, että musta tuntuu hyvältä ja mulla on hyvä olla suurimman osan ajasta ja mielenkiinnolla tarkkailen, miten ympäristö alkaa muuttumaan. Koska minun ja ympäristöni välinen suhde on vähintään kaksisuuntainen. Minä vaikutan ympäristööni ja se vaikuttaa minuun. Samalla olen osa ympäristöäni, jota myös muut ihmiset ovat. Eli minä olen siis osa muita ja minä vaikutan muihin ihmisiin vain olemalla minä. Hmm. Ihanasti päädyin taas graduni aiheisiin: aktiiviseen toimijuuteen ja ympäristöön.
Tein gradun hieman yli 10v. sitten päiväkotiympäristöön ja lapsiin liittyen. Tutkin sitä, miten lapset käyttävät päiväkotiympäristöään aktiivisina toimijoina. Käyttävät sitä miten haluavat: keksivät ja siten luovat omia merkityksellisiä paikkojaan ihanalle ja tärkeälle leikille fyysisistä tiloista, joita aikuiset eivät ole suunnitelleet varsinaisesti leikkitiloiksi. Keskityin tarkastelemaan gradussa erityisesti eteistiloja. Silloin jo olin kiinnostunut ihmisen aktiivisesta toimijuudesta. Siitä, että ihminen on oman elämänsä luoja, mahdollisuuksien hyödyntäjä. Upeasti yhdistyy nyt gradukin tähän kaikkeen viime viikolla opittuun. Nyt vasta ymmärrän oman graduni syvällisesti, haha. Lapset ovat aktiivisia oman elämänsä toimijoita. Milloin meistä tuli niin aikuisia?
Minä en halua enää elää normi-elämää. Minä en halua palata siihen arkeen, josta lähdin NLP Master -viikolle. Siksi se arkitodellisuus, joka täällä viikon jälkeen odotti, tuntuikin niin painavalta. Tuntuu yhä. Sitä ristiriitaa: vanhan ja uuden välillä. Se kuuluu kasvuun. Kun kasvaa nopeasti, kohtaa myös nopeasti sen vanhan ja uuden eron. Sitä voi vähän hätkähtää, mutta kun hengittelee rauhassa niin sen voi hyväksyä, sen painavankin tunteen. Sekin menee ohi. Kaikki tunteet kertovat viestiä.
Valitsen antaa itselleni aikaa nyt sille, että kaikki koettu integroituu osaksi minua. Siitä puhuttiin viime viikollakin koulutuksessa, että se integroituminen voi kestää hetken. Voi tapahtua hiljalleen. Palaset loksahtelevat paikoilleen omassa tahdissaan. Mihinkään ei ole kiire, aikaa on. Ja NLP:n avulla ajallakin voidaan leikkiä. On tämä vaan mielenkiintoista, mieltä kiinnostavaa.
Sydämellä, Pauliina 